”Viljellystä lihasta keskusteleminen voi ravistella totuttuja ruokaan ja lihaan liittyviä käsityksiämme, vaikka tuotteita ei ole vielä saatavilla kaupoissa.”
Oli kevät 2019 ja viimeistelin etnologian kandiopintojani Jyväskylän yliopistossa. Olin päättänyt etsiä harjoittelupaikan, jossa voisin soveltaa etnologista näkökulmaa ympäristön ja yhteiskunnallisen muutoksen tutkimuksen teemojen parissa. Kiinnostuin aiheista kestävän kehityksen sivuaineopintojeni myötä. Jos esimerkiksi ilmastonmuutoksen “viheliäinen” ongelma on meidän kestämättömien kulttuuristen (kulutus)tapojemme aiheuttama ilmiö, kulttuurintutkijoiden tulisi olla avainpaikoilla sen tutkimuksessa sekä kehittämässä ratkaisuja muiden tieteenalojen asiantuntijoiden kanssa.
Olin kuullut Ruralia-instituutin harjoittelupaikoista puskaradion kautta etnologianopiskelijakavereilta, jotka olivat toimineet instituutin kotiseutuhankkeiden parissa. Kotiseututeemojen sijaan selailin läpi kaikki kestävää kehitystä sivuavat hankkeet Ruralian nettisivuilla odottaessani kesän harjoittelupaikkailmoituksia.
Mikkelin yksikön hanke ”Viljelty liha eläintenjälkeisessä biotaloudessa – ihmisten ja tuotantoeläinten muuttuvat suhteet” vastasi hyvin etsimääni. Olin kuullut laboratorioviljellystä lihasta, mutta yllätyin, että sitä tutkittaisiin myös Suomessa. Biosynteettisen lihan kehittäjien lupaukset vaikuttivat mielenkiintoisilta: voitaisiinko tuotantoeläinteollisuuden kiusalliset eettiset ongelmat sekä lihantuotannon ympäristövaikutukset korjata kasvattamalla lihaa eläintuotannon sijaan soluviljelyteknologialla? Ruokajärjestelmien tutkimus oli tullut minulle tutuksi kestäviä ruokajärjestelmiä ja kuluttamista käsittelevillä sivuaineen kursseilla ja olin perehtynyt myös jonkin verran ihmisten ja ei-inhimillisten välisten suhteiden tutkimukseen. Taisin tehdä hakemuksen yhdeltä istumalta, pääsin lopulta Skype-haastatteluun, ja vappuaattona selvisi, että tulin valituksi.
Hankkeessa tarkastellaan viljellyn lihan yhteiskunnallisia merkityksiä sekä ihmisten ja tuotantoeläinten muuttuvia suhteita. Lisäksi siinä analysoidaan kotieläintuotantoa korvaavien uusien ruokajärjestelmien teknologia- ja ympäristövaikutuksia. Oli hienoa, että sain harjoittelussa vapauden tutkiskella aihetta minua kiinnostavasta näkökulmasta. Selvitin, mitä suomalaiset ajattelevat tällaisesta täysin uudesta ruokateknologiasta internetin keskustelupalstoilla ja minkälaisia merkityksiä viljellyn lihan ympärille on muodostumassa. Vastaavaa selvitystä ei tiedettävästi ollut aikaisemmin vielä Suomessa tehty. Keräsin 743 kommentin laajuisen aineiston viljeltyä lihaa käsittelevien uutisartikkeleiden kommenttikentistä ja aikakausilehtien keskustelupalstoilta, jota tulkitsin laadullisen sisällönanalyysin avulla.
Nostan seuraavaksi esiin eräitä havaintoja viljellyn lihan verkkokeskusteluista. Viljelty liha saa ihmisiltä kielteisen vastaanoton usein siksi, että se koetaan epäluonnollisena ja luonnonvastaisena. Kielteinen suhtautuminen liittyy tavallisimmin soluviljelyyn tuotantotapana, jossa monien mielestä ylitetään ihmisen toiminnan soveliaat rajat: “manipuloidaan luontoa” tai jopa “leikitään Jumalaa”. Tämän luonnonjärjestyksen häiriköinnin seurauksena viljeltyä lihaa pidetään myös epäterveellisenä ja suorastaan vastenmielisenä. Tutkimuskirjallisuudessa ilmiöön viitataan termillä the yuck factor.
Viljellyn lihan saama vastaanotto paljastaa nykyisiä ruokaan ja lihaan liittyviä käsityksiä, ihanteita ja merkityksiä, koska uusi ruokateknologia ei näytä sopivan niihin. Ruuan yhteydessä laboratorio on usein tabu. Avoimemmin viljeltyyn lihaan suhtautuvat voivat myös kuvitella asiat toisin. He kyseenalaistivat tavallisia lihaan liittyviä mielikuvia huomauttaen osuvasti, että käsitykset luonnollisuudesta riippuvat asiayhteydestä. Onko esimerkiksi koeputkihedelmöitetty lapsi epäluonnollinen tai liikuntakyvyttömäksi jalostettu broileri luonnollinen?
Viljellystä lihasta keskusteleminen voi ravistella totuttuja ruokaan ja lihaan liittyviä käsityksiämme, vaikka tuotteita ei ole vielä saatavilla kaupoissa. Ympäristönmuutoksesta puhuttaessa ihmiset jaetaan joskus kärjistetysti teknologiauskovaisiin ja kulutuksen rajoittajiin: ensimmäisten mielestä ympäristöongelmiin löytyy ratkaisu uusista teknologiainnovaatioista, kun taas toisten mielestä kulutuksen on vähennyttävä radikaalisti, jotta ympäristönmuutokseen voidaan todella vaikuttaa. Olivat ratkaisut ympäristöongelmiimme sitten mitä hyvänsä, viljellyn lihan kaltaiset uudet ruokateknologiat voivat mahdollistaa uudenlaisten tulevaisuuksien sekä ihmisten ja tuotantoeläinten välisten suhteiden kuvittelemisen.
Ruralian harjoittelu oli hieno mahdollisuus päästä kokeilemaan monitieteellisessä tutkimushankkeessa työskentelyä. Aineiston keräämisen ja loppuraportin kirjoittamisen lisäksi pääsin myös kirjoittamaan konferenssilyhennelmän alustavista tutkimushavainnoistani. Harjoittelukokemus vahvisti ajatustani siitä, että etnologeilla ja antropologeilla on tarjottavaa ympäristönmuutoksen tutkimukseen. Tämä voi tapahtua esimerkiksi tutkimalla uusia ruokateknologioita. Etnologeille tyypillinen laadullinen ja arkielämää ruohonjuuritasolta ymmärtämään pyrkivä lähestymistapa voi auttaa havaitsemaan, mitkä kulttuuriset ajatusmallit pidättävät ihmisiä muuttamasta kulutustottumuksiaan. Näin voidaan myös havaita alustavia merkkejä muutoksesta. Jatkan näiden teemojen parissa edelleen sosiaaliantropologian opinnoissani Helsingin yliopiston Yhteiskunnallisen muutoksen maisteriohjelmassa.
Kirjoittaja Anni Toivanen työskenteli harjoittelijana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa kesällä 2019.