Pitkittynyt korona

Yliopistotutkija Aapo Jumppanen

Olen silmät ymmällään ja korvat höröllään seurannut, kuinka englanninkielinen ilmaisu ”long covid” on useissa medioissa korvannut suomen kielen sanaparin pitkittynyt korona.

Saattaisin periaatteessa pahoittaa tästä mieleni, sillä itse en näe kansallisessa ilmaisussa tälle lääketieteelliselle ilmiölle mitään vikaa, sehän alkaa painokkaasti p:llä ja päättyy nasevaan na-tavuun. Niin kaunista kuin suomi vain voi olla.

 

Itse en ole tiettävästi vielä sairastanut koronaa missään muodossa. Testeissä olen pari kertaa käynyt ja rokotukset ajoissa ottanut. Olen pyrkinyt pitämään maskia päässäni, ja välttelemään pahimpia rysiä, sumppuja ja muita väkeä kerääviä kalanpyydyksiä. Käsidesiä olen käyttänyt ulkoisesti lukemattomia kertoja. Lähimmäisten enemmistön arvioiden mukaan ne haisevat viinalta. Varttuneempi maaseudulle kasvanut miesväki on toisinaan myös puhunut huonosti puhdistetun kotipolttoisen viinan eli pontikan hajusta. Tiedä sitten. Lasten arvioin mukaan desit haisevat yksiselitteisesti pahalta. Yhtä kaikki myrkytetty on mennen tullen.

Yksi merkittävä keino, jolla me asiantuntijatyötä tekevät olemme taistelleet tautia vastaan pian jo kaksi vuotta, on etätyö. Kuulokkeet korvilla kotona könöttäen on sinun leipäsi ansaitseman. Kaikista varotoimista ja negatiivisista testituloksista huolimatta olen toisinaan tunnistanut epidemian jatkuessa itsessäni epämääräisiä oireita: levottomuutta, aloitekyvyttömyyttä ja ajoittaista ajantajun hämärtymistä ja väsymystä. Olen myös ihmetellyt itselleni epätyypillistä innostumista satunnaisista sosiaalisista kohtaamisista. Kaupan kassalla asiointi tai nuohoojan vierailu ovat saaneet aivan uusia merkityksiä. Ylipäätään muiden ihmisten näkeminen tuntuu voimaannuttavalta. Niitä on monen näköisiä ja kokoisia, ja jos uskaltautuu tekemään lähempää tuttavuutta, selviää, että moni muukin on tuntenut olonsa melko nuutuneeksi viime aikoina.

Päästäkseni selville mikä minua ja monia muita mahdollisesti vaivaa, tein kuten me läpeensä tieteellisen maailmankuvan läpäisemät tutkijat teemme – menin Googleen. Hakusanoiksi laitoin ”korona & oudot oireet”, jo alkoi löytyä selityksiä. Äkkiseltään vaikutti siltä, että epämääräiset oireeni voisivat sopia pitkittyneeseen koronaan. Siirryin työterveydestämme vastaavan lääkäritalo Mehiläisen sivuille (2022) saadakseni asiaan lääketieteellisen näkökulman. Siellä ”pitkän koronan” oireista kerrottiin seuraavasti:

Yleisin pitkittyneen koronataudin oire on uupumus, joka ei ole vain väsymystä, vaan se ilmenee kyvyttömyytenä selvitä arjen askareista, energian puutteena ja epämiellyttävänä olotilana, joka ei helpota edes lepäämällä. Lisäksi muistiongelmat, keskittymisvaikeudet ja kognitiiviset häiriöt eli ns. aivosumu, ovat yleisiä pitkän koronan oireita.

Sumuinen, synkkä maantie

Sumuinen, synkkä maantie. Kuva: Pexels

Tämän jälkeen seurasi lista fyysistä oireista: hengenahdistus, huimaus, krooniset kivut jne. Niitä en tunnistanut itsessäni lainkaan. Sen sijaan kummalliseen ”aivosumun” käsitteeseen oli helpompi samaistua. Järki on ollut ajoittain aika jäässä ja muisti pätkinyt, mutta toisaalta pääpiirteissään arjen askareet ovat sujuneet kohtuudella.

Lopetin googletteluni tähän. Minulla ei ole lääkärin koulutus- eikä kokemuspohjaa arvioida omaa saati muiden lääketieteellistä tilaa. Eiköhän tässä kunnossa olla. Maallikkona en voinut kuitenkaan olla ajattelematta, että väistämättä kaksi vuotta jatkanut sosiaalisen elämän rajoittaminen on jättänyt meihin jokaiseen jälkensä. Ihminen on sosiaalinen eläin tai olento, eikä saari.

Toisaalta kaikesta ajoittaisesta apatiasta huolimatta olen jossain määrin huomannut tottuneeni vallitsevaan tilanteeseen. Kun televisiossa puhutaan kaikkien rajoitusten poistamisesta, kuuntelen toiveikkaana, mutta samalla pelkään, että taas pian tulee takapakkia. Olen myös alkanut miettiä, että mitä sitten tapahtuu, kun kaikki rajoitukset poistuvat? Varmaan menee tovi, että uskoo että se kaikki on vihdoin ohi.

Sitä odotellessa.

Yliopistotutkija Aapo Jumppanen on innokas median tarkkailija, joka liian usein huomaa jääneensä sanojen vangiksi.

4 thoughts on “Pitkittynyt korona

  1. Tämä osui ja upposi. Tunnistan oireet! Eniten pelottaa, että tämä tunnelma jää krooniseksi. Onko jostakin etäilevän peräkammaritädin koronakilojen poimuista vielä löydettävissä elvytettävissä oleva aktiivisuuden pesäke? Kuinka se kaivetaan esiin ja kuinka sitä hoidetaan?

  2. Uskoisin, että kevään eteneminen helpottaa oireita. Kunhan aurinko alkaa taas ilmaantua näkyviin säännöllisemmin, mieliala kohenee. Kelien parantuessa tulee myös helpommin siirryttyä ulkoilun pariin kammarista, uuninpankolta, olohuoneesta tai muista sisätiloista, sekin yleensä virkistää.

  3. No terve Aapo! Oireet tuntuvat tutuilta, vaikka koronalta olen itsekin välttynyt. Joillakin on valoa tunnelin päässä, joillakin ei. Ylikansallisissa pörssiyhtiöissä IT-alalla on vedetty selvät johtopäätökset, ja yritykset näkevät nyt tilaisuuden säästää toimitilakustannuksissa sulkemalla toimistot lähtökohtaisesti joka paikassa, josta ei jouduta maksamaan sopimussakkoa esimerkiksi laitevuokrien ennenaikaisten irtisanomisten tai leasing-kustannusten määräaikaisuuksien vuoksi. Meikäläisellä ja monella muullakin näyttäisi siltä, että etätyötä on koko loppuelämä. Siihen ajatukseen on aika vaikea totuttautua, mutta eiköhän tässä itse kukin järkiinsä lopulta tule.

    • Hei! Kuulostaa kyllä aika radikaalilta muutokselta tila- ja henkilöstöasioissa. Voisi äkkiseltään kuvitella, että joitakin pehmentäviä elementtejä tarvittaisiin? Voihan siinä käydä niin, että ensin kokeillaan ääreviä juttuja, ja sitten otetaan takaisinpäin, jos/kun huomataan, että haitat alkavat kasvaa tarpeettoman suuriksi. Toki se ”kokeiluvaihe” voi muodostua aika raskaaksi. Yliopistollakin näitä asioita on pohdittu. Esimerkiksi opetuksen puolella on havaittu, että perinteisellä lähiopetuksella on paikkansa. Opiskelijoiden kuormitus kasvaa kun on liikaa etää. Tutkimus- ja kehittämistoimintakin on monien mielestä vaikeutunut. Tosin tässä on isoja henkilökohtaisia eroja. Toisille etä näyttäisi toimivan toisia paremmin. Mitään ei ole toki vielä päätetty, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että jonkinlainen hybdridimalli olisi se todennäköisin vaihtoehto, ainakin Ruraliassa(?) Aiempaa enemmän etätyötä, mutta suosituksena pari kolme lähipäivää viikossa tai jotakin vastaavaa. Toki herää kysymys, että tarvitaanko enää aiemman kokoisia toimistotiloja, jos väkeä on paikalla enää vain puolet viikosta? Saapa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.