Marja Enbuska

 

”On se vähän vaikea aloittaa kaikki uudelleen, opiskella suomen kieltä, sitten ammatti, se on vaikeaa. Mutta siihen pitää tottua, ja elämä jatkuu.”

Näin totesi mies, joka oli saapunut Suomeen alun perin turvapaikanhakijana ja asui pienellä maaseudun paikkakunnalla. Olin saapunut keväällä 2021 tapaamaan häntä tutkimushaastattelun merkeissä aikomuksenani selvittää, mistä asioista kuulumisen ja kotoisuuden kokemus maahan muuttaneille henkilöille muodostuu. Hänen lausahduksessaan uudelleen aloittamisen vaikeus yhdistyy toteamukseen, että elämä kuitenkin jatkuu.

Minne minä kuulun, missä olen kuin kotonani?

Lähde: Unsplash

Kysymystä ei välttämättä ajattele silloin, jos mikään ei häiritse kuulumisen kokemusta. Tärkeää on ainakin turvallisuus, tuttuus, ymmärretyksi tuleminen ja tunne siitä, että on vapaa määräämään itseensä liittyvistä asioista. Jonnekin kuuluminen voi muodostua eri paikoissa ja tilanteissa eri tavalla. Kuulumista voi kokea luonnossa, ja toisaalta ulkopuolisuutta voivat aiheuttaa tuttujen maisemien puute. Kotoisia tunteita muodostavat myös muistot, ja joskus kotoisimmalta tuntuu eletty aika, jota ei pysty enää tavoittamaan. Se, miten asioita ympärillä tehdään ja miten ollaan, voi tuntua tutulta tai ylitsepääsemättömän vieraalta. Kuuluminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, joka ei rakennu irrallaan ympäröivästä yhteisöstä. Muut ihmiset voivat kieltäytyä ottamasta jotakuta joukkoonsa, tai asettaa kuulumiselle erilaisia ehtoja, jotka täytyy täyttää. Myös yhteiskunnalliset käytännöt asettavat kuulumiselle omat raaminsa.

Maahanmuutosta puhutaan usein talouden ja työvoiman näkökulmasta, jolloin maahanmuuttajat nähdään yhtenä ratkaisuna vähenevän väestön ja joidenkin alojen työvoimapulaan. Myös maahanmuuttajien kotouttaminen poliittisena toimintana on Työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla. Toisaalta on kiinnitetty huomiota asenteisiin, jotka estävät maahanmuuttajien työllistymisen, eikä työn saanti välttämättä ole helppoa, vaikka opettelisi kieltä ja täydentäisi koulutustaan.

Myös ne turvapaikanhakijoina tai pakolaisina Suomeen tulleet, joita väitöskirjaani varten haastattelin, olivat lähes yksimielisiä asiasta: maaseudulta ei ole helppoa löytää töitä maahanmuuttajana. Syiksi mainittiin riittämätön suomen kielen osaaminen, sopivan koulutuksen puute, tai yksinkertaisesti työpaikkojen vähyys. Moni kertoikin kuukausista ja vuosista, joita oli käytetty tai tultaisiin vielä tulevaisuudessa käyttämään paitsi suomen kielen, myös ammattiin opiskeluun tai muuhun jatkokouluttautumiseen. Toisaalta henkilöllä itsellään saattoi olla ammattinsa ja tulevaisuutensa suhteen suunnitelmia, jotka eivät osu yksiin kaavailujen kanssa, joissa maahanmuuttajia toivotaan työntekijöiksi erityisesti tietyille aloille. Yhtä kaikki, juuri työ- ja opiskelumahdollisuuksien puute sai monet haastattelemistani henkilöistä suunnittelemaan muuttoa isompiin kaupunkeihin.

Tämän kirjoituksen alussa siteerattu mies totesi, että kaiken uudelleen aloittaminen on vaikeaa, mutta elämä jatkuu. Harvemmin elämän rakentuminen käy hetkessä, vaan vaatii työtä laajemmassa kuin pelkän työpaikan merkityksessä. Kokemus siitä, että jossain on kuin kotonaan on niin henkilökohtainen, ettei siitä voi tehdä suoraviivaista reittiä alkupisteestä staattiseen päätepisteeseen. Päinvastoin. Kokemus jonnekin kuulumisesta rakentuu elämän eri osista, ja muovautuu ja muuttuu koko ihmiselämän ajan.

Kirjoittaja on apurahatutkija, jonka tekeillä oleva väitöskirjatyö käsittelee maahanmuuttajien kuulumisen kokemuksia maaseudulla.