Mitä on kielten jatkuva oppiminen?

Kuva: Nina Dannert

Kieliaineiden opetussuunnitelmissa on pitkään ollut yhtenä tavoitteena rohkaista oppijoita kehittämään ja käyttämään kielellisiä taitoja läpi elämän. Esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014) todetaan: ”Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina.” Tavoite toistuu eri muodoissaan edelleen eri kouluasteilla varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

Elinikäisen oppimisen rinnalla alettiin vähän aikaa sitten ymmärtää myös elämänlaajuisen oppimisen rooli. Tunnustettiin, että muodollisen opiskelun rinnalla tapahtuu koko ajan myös informaalia ja non-formaalia oppimista. Tällöin huomattiin, että jatkuva oppiminen kuvaakin koko oppimisen kokonaisuutta käsitteenä elinikäistä oppimista paremmin. Jatkuvaa oppimista koskevissa pohdinnoissa kielitaidon kehittämisen näkökulmaa on toistaiseksi tarkasteltu kuitenkin hyvin vähän. Itse näen kielitaidolla olevan hyvinkin merkittävän roolin jatkuvan oppimisen kannalta. Jokaisen tulee mielestäni voida kehittää ja laajentaa kielitaitoaan läpi koko elämän. Yhteiskunnassa on tärkeää tehdä näkyväksi eri kielten osaamista voimavarana ja lisätä kielitaidon arvostusta osana ammattitaitoa.

Kohti arjen monikielisyyttä

Jatkuvan oppimisen näkökulmasta kielenoppimista on syytä tarkastella myös hieman uudesta näkökulmasta. Eri kielet ovat nykyään läsnä kaikkien arjessa koko ajan. Kiinnostus kieliin on myös hyvin luontaista globalisaation ja lisääntyneiden kansainvälisten kontaktien myötä. Kieltä ei aina opita erillisesti, vaan esimerkiksi tiedonhakua tehdään koko ajan myös muilla kielillä kuin äidinkielellä. Median kautta saamme syötettä eri kielillä päivittäin. Epämuodollinen kielen omaksuminen on tullut varsinaisen tietoisen kielen opiskelun rinnalle yhä vahvemmin. Tällöin muodollisen opetuksen tehtävänä onkin enemmän auttaa oppijaa jäsentämään oppituntien ulkopuolella havaittua ja opittua. Parhaimmillaan muodollisessa opetuksessa pystytään hyödyntämään vapaa-ajalla kohdattu erikielinen teksti- ja mediamaailma ja rakentamaan kielitaitoa sen pohjalle.

Globalisaation myötä kielitaidon tarve eri aloilla on kasvanut. Hyvin monet työyhteisöt ovat nykyään monikielisiä. On entistä tärkeämpää, että kieliaineilla on riittävästi tilaa eri kouluasteiden ja alojen opetusohjelmissa. Lisäksi olisi tärkeää olla ajasta ja paikasta riippumattomia mahdollisuuksia oppia uusia kieliä sekä täydentää kieliosaamistaan itselle luontaisella tavalla.

 

Kielenoppimisen tarpeet vaihtelevat

Mielenkiintoista on ollut seurata yhteiskunnassa käytyä keskustelua kielistä ja kielitaidosta. Käytännössä kaikki ovat nykyään monikielisiä eli heillä on äidinkielen lisäksi useiden muiden kielten eritasoista osaamista. Kuitenkin Suomessa saatetaan kutsua joitakin yksilöitä ummikoiksi tai kielitaidottomiksi vain siksi, että he eivät puhu Suomen kansalliskieliä – vaikka he saattavat puhua useita muita jopa paljon puhuttuja maailmankieliä. Miten kykenisimme näkemään kaikki kielet voimavarana ja monikielisyyden yksilön ja yhteiskunnan resurssina sekä tukemaan erilaista monikielisyyttä?

Vaikka kielitaito tietyllä tavalla on kapeutunut ja monet ovat huolissaan englannin ylivallasta, on Suomessa kuitenkin tänä päivän tarjolla kielenopetusta useammassa kielessä kuin koskaan. Samoin sekä kouluissa ja oppilaitoksissa että yhteiskunnassa muutenkin eri kielet ovat esillä aiempaa enemmän. Puhutaanhan Suomessa tänä päivänä äidinkielenä jo yli 150 eri kieltä.

Koska kielten opiskelu perusopetuksessa ja lukiossa on vähentynyt ja yksipuolistunut, yliopistoissa annettavalla kielenopetuksella on entistä laajempi yhteiskunnallinen tehtävä. Kielitaitotarpeiden monipuolistumisen myötä on tullut aiempaa suurempi tarve myös aloittain eriytyneelle kielenopetukselle. Kansainvälisten kontaktien lisäännyttyä on olennaista pystyä käymään keskustelua omaan alaan liittyvistä kysymyksistä useilla eri kielillä. Eri ammateissa kontaktit myös suuntautuvat vähän eri puolille maailmaa, joten on tärkeää, että meillä on kielitarjontaa monenlaisissa kielissä.

 

Sisäisellä motivaatiolla iso merkitys

Eri tahon toimijoiden on hyvä kysyä itseltään, miten pystymme antamaan eväitä ja intoa elämänmittaiseen kielitaidon kehittämiseen jokaiselle. Se tarkoittaa ennen kaikkea sisäisen motivaation synnyttämistä silloinkin, kun opiskelijoiden aiemmat kielenoppimiskokemukset eivät ole syystä tai toisesta olleet kovin rohkaisevia. Tästä syystä fokusta on hyvä siirtää tietyn kielen opetuksen rinnalla tukemaan myös yksilöiden monikielisen identiteetin vahvistumista. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoita rohkaistaan eri kielten rinnakkaiseen käyttöön, madalletaan kynnystä vähäisenkin kielitaidon käyttöön rohkeasti ja opastetaan hyödyntämään erilaisia tapoja oppia kieliä.

Meidän kieliasiantuntijoiden on tärkeää pitää esillä kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kielitietoisuutta. Kielellä on suuri rooli myös kaikessa oppimisessa. Kouluista, oppilaitoksista ja yliopistoista olisi mahdollista tehdä entistä kielitietoisempia. Voisimme korostaa kielen merkitystä oppimisessa ja samalla kannustaa hyödyntämään opetuksessa oppijoiden koko kielivarantoa ja myös heidän vapaa-ajallaan käyttämiä kieliä.

Sisäinen motivaatio syntyy ennen kaikkea siitä, että kielenopetuksessa hyödynnetään oppijoille merkityksisiä tilanteita ja niissä toimimista. Kieli on syytä nähdä yhä enemmän merkityslähtöisenä viestinnän välineenä. Vuorovaikutustilanteet ovat tällöin oppimisen lähtökohta, eivät päätepiste. Kun ymmärrämme, että kielitaidon tavoitteena ei ole kuvitteellinen äidinkielisen puhujan täydellinen taito vaan että kielitaidon nähdään olevan tilanteista ja varioivaa, kynnys kielitaidon rohkeaa käyttöön madaltuu ja kielijännitys helpottaa.

Erilaiset kielitaidot auttavat meitä selviytymään ja saavuttamaan jäsenyyksiä meille merkityksellisissä tilanteissa ja yhteisöissä. Kielten kautta voimme myös nähdä niiden takaa avautuvia kulttuureita uusin silmin.

Leena Nissilä

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston kielikeskuksen johtaja.