Kielen ja viestinnän oppimisessa ei ole paluuta vanhaan – ja se on hyvä

Tänään, 26.pvä syyskuuta, on Euroopan kielten päivä. Päivä muistuttaa kieltenoppimisen monipuolistamisen tärkeydestä kulttuurienvälisen ymmärryksen lisäämiseksi. Lisäksi päivä pyrkii edistämään ja vaalimaan Euroopan kielellistä moninaisuutta sekä rohkaisemaan elinikäiseen kieltenoppimiseen koulussa ja sen ulkopuolella, oli kyse sitten opiskelusta, ammatillisista tarpeista, liikkuvuuteen liittyvistä tarkoituksista tai huvista. Euroopan kielten päivä tuntuu sangen sopivalta päivältä myös summata reilu viikko sitten päättynyttä Euroopan kielikeskusten CercleS-konferenssia, joka järjestettiin tänä vuonna otsikolla ”The Future of Language Education in an Increasingly Digital World: Embracing Change”. Konferenssi päästiin järjestämään nyt ensisijaisesti läsnätapahtumana ensimmäisen kerran koronapandemian aikana. Jälleennäkeminen järjestettiin arvoisessaan paikassa, lumoavassa Porton kaupungissa Pohjois-Portugalissa.

Oman Kielikeskuksemme edustus ei tänä vuonna ollut valitettavasti järin suuri. Saimme kunnian edustaa Kielikeskusta kahdestaan. Esityksemme käsittelivät kuitenkin opetuksen kehittämisen näkökulmasta hyvin kokonaisvaltaisia teemoja: digipedagogista kehittämistyötä ja vuonna 2021 kerätyn opiskelijakyselyn (N=680) satoa. Esitelmissämme näkyi täten koko kielikeskusyhteisön työpanos ja yhteinen kehittämistyö.

Pyrimme siis katsomaan konferenssin esityksiä erityisesti koko Kielikeskusta palvelevalla tavalla. Osallistuimme valtaosin eri sessioihin ja keräsimme muistiinpanoja. Raportoimme toisillemme oivalluksia ja havaintoja rinnakkaissessioiden välissä, jotta syntyneet ajatukset tulisi keskusteltua tuoreeltaan. Meistä toinen on digi- ja viestintäpedagogi ja toinen sosiolingvisti ja monikielisyystutkija, molemmat olemme opettajia ja opetuksen kehittäjiä. Näiden linssien läpi tarkastelemme tätäkin konferenssikokemusta.

 

Suljettu maailma olikin yhteinen

On luonnollista, että konferenssin osallistujia puhututtivat erityisesti koronapandemia, sen aikana opittu sekä pandemia-ajan käytäntöjen vaikutukset kielten ja viestinnän oppimiseen. Huomasimme, että monet haasteet, toimenpiteet ja havainnot olivat olleet sangen samankaltaisia kuin omassa kielikeskuksessamme. Palasimme ajatuksissamme moniin maaliskuisiin hetkiin vuonna 2020, jolloin digipedagogisen asiantuntijan ja pedagogisen yliopistonlehtorin kädet ja pää olivat täynnä, opettajista puhumattakaan. Silloin hyvin monessa paikassa niin yliopistossa, Suomessa kuin maailmassakin jouduttiin ratkomaan opetusjärjestelyjä verrattain pienissä porukoissa ja paikallisissa yhteisöissä. Ratkaisut piti tehdä paitsi juridisista ja pedagogisista myös inhimillisistä ja terveysturvallisista lähtökohdista. Kaikki nämä näkökulmat eivät aina olleet samanlinjaisia tai helposti yhteensovitettavia.

Toki eroja oli myös opettajien välillä. Selvitimme Kielikeskuksen opettajien kokemuksia ja tunnelmia ensimmäisenä koronakeväänä.  Toisille nopea siirtymä täyteen verkko-ja etäopetukseen oli sujuva, toisille työläs, joillekin jopa vastenmielinen. Jotkut opettajat puolestaan kokivat, että heillä on lopultakin lupa ja velvollisuus levittää verkkopedagogiset siipensä ja toteuttaa opetustaan tavalla, joka ei aiemmin ollut yleistätai jota aiemmin oli ollut hankala perustella.

Kaksi vuotta myöhemmin huomasimme kuuntelevamme hämmästyttävän samansuuntaisia tuloksia konferenssin ensimmäisessä kutsuesitelmässä. John Hopkins, Universitat Oberta de Catalunyan (UOC) nykykielten keskuksen johtaja, puhui esitelmässään hätäetäopetuksesta (emergency remote learning, ERT) ja siitä, miten ERT:stä ollaan nyt siirtymässä uudenlaiseen opetukseen.  Hän oli selvittänyt opettajien kokemuksia siirtymisessä ERT:hen keväällä 2020. Opettajat voitiin selvityksen mukaan jakaa kolmeen kategoriaan.

Ensimmäisen kategorian muodostavat opettajat, jotka suhtautuivat muutokseen proaktiivisesti: he eivät pelkästään sopeuttaneet toimintaansa, vaan kehittivät sitä uudenlaisessa toimintamallissa ja jopa pitivät siitä. Toinen ryhmä suhtautui tilanteeseen reaktiivisesti. He sopeuttivat toimintaansa, kokivat onnistuneensa joissakin tilanteissa paremmin kuin toisissa, ja lopulta uudenlainen opetusarki alkoi sujua. Kolmannen ryhmän koostuu opettajista, jotka suhtautuivat muutokseen vastahankaisesti. Tässä ryhmässä uudet opetustavat herättivät vastustusta tai niitä ei koettu itselle sopivina.

Vaihtelevat suhtautumistavat muutokseen olivat sangen yhteneviä oman selvitystyömme kanssa.  Olisimme voineet nostaa kätemme ja kertoa, että olemme saaneet Helsingistä kategorisointitavasta riippuen täsmälleen samansuuntaisia tuloksia. Onkin keskeistä muistaa, että korona-ajan poikkeusopetukseen liittyy monta tarinaa, eikä yhtä oikeaa kertomusta tulekaan tavoitella.

Samassa esitelmässä nostettiin esille, ettei opetuksenkehittämisessä tule maailman jälleen auetessa tavoitella vuoden 2019 opetuksen tilaa. Sen sijaan joustavan ja monipaikkaisen pedagogiikan hyödyt tulee saada hyvään käyttöön. Emme elä enää ERT:ssä, vaan 2020-luvun digipedagogisessa todellisuudessa. Pystyimme kuitenkin toteamaan, että Kielikeskuksessa kaikki etäopetus ei ollut ERT:tä edes vuoden 2020 maaliskuussa. Meillä oli myös aiempaa kokemusta ja jopa pienimuotoista tutkimusta verkko-opetuksesta ja esimerkiksi ohjauksesta ja opettajan roolista verkossa. Silti koimme, että paitsi ongelmat myös koronan myötä virinneet kehittämisajatukset ovat olleet samansuuntaisia eri Euroopan kielikeskuksissa. Helsingin yliopiston kielikeskuksen näkökulmasta oli kiinnostavaa kuunnella konferenssissa esimerkiksi alakohtaisuutta, asynkronista kieltenopetusta, kansainvälistä viestintäosaamista sekä verkkopedagogiikkaa käsitteleviä esityksiä ja käydä niistä keskustelua.

 

Monipuolisesti ja -muotoisesti eteenpäin

Konferenssi kirkasti jälleen kerran miten paljon vartijoina, ja paljon mahdollistajina, viestintä- ja kielipedagogit ovatkaan. Tässä ajassa onkin tärkeä ottaa huomioon lukuisat (kielen)oppimismahdollisuudet ja edistää niitä yhdessä ja yhteisesti. Olemme kiinnittäneet muun muassa opetussuunnitelmatyössä paljon huomiota siihen, että opetus- ja kurssimuotojen tasapainoinen variaatio sekä monenlaisiin elämäntilanteisiin sopivat opiskelumuodot ovat kehittämisen kohde ja tavoite. Kuten edellä mainitsimme, omat esityksemme käsittelivät digipedagogista kehittämistä ja viimevuotisen opiskelijakyselyn osatuloksia. Opiskelijakyselyn tuloksista raportoimme tarkemmin lähitulevaisuudessa myös kirjallisesti.

Omat esityksemme voisi kuitenkin vetää yhteen muun muassa siten, että maailma on monimuotoinen ja monipuolinen: variaatio ja opiskelijan erilaiset elämäntilanteet ja -kokemukset näkyvät niin toiveissa liittyen opiskelumuotoihin kuin motivaatioissa opiskella tiettyä kieltä. Tämä variaation ja monipuolisuuden huomioiminen on keskeistä, ja se heijastuu opetusmenetelmiin, opetustarjontaan ja yhdenvertaisuuteen. Koko konferenssinkin pohjalta voimme todeta, että tulevaisuuden kieltenopetus on paitsi tutkimuspohjaista ja opiskelijakeskeistä myös joustavaa, inklusiivista ja saavutettavaa, eikä näistä tule tinkiä.

ERT on myös hyvä käsite muistuttamaan, etteivät pahimman pandemia-ajan verkko-opetusratkaisut parhaalla mahdollisella tavalla toimiessaankaan vastaa ideaalia (digi)pedagogista kehittämistyötä. Pandemian jälkeinen opetus taas ei voi olla raju askel taaksepäin. Opetuksen ja oppimisen maailma on mahdollisuuksia täynnä käytetään ne!

 

Janne Niinivaara

Asiantuntija, opetuksen kehittäminen

Helsingin yliopiston kielikeskus

 

Heini Lehtonen

Suomen kielen yliopistonlehtori

Pedagoginen yliopistolehtori elokuusta 2018 heinäkuuhun 2022 (HYPE/Kielikeskus)

Helsingin yliopisto

Konferenssissa kuultiin seuraavat esitelmät Helsingin yliopiston kielikeskuksesta:

  • Strategy or pedagogy – shared digipedagogical leadership (Niinivaara)
  • University students’ perception on language and communication studies: flexible digital solutions and multilingual
    expertise (Lehtonen & Niinivaara)

Kielikeskuksen opeilla työelämätaitojen ytimeen

Tulevaisuuden työntekijän on osattava monia kieliä, ymmärrettävä erilaisia toimintakulttuureita sekä pystyttävä viestimään tarkoituksenmukaisesti vaihtelevissa tilanteissa. Yliopiston tehtävää työelämätaitojen oppimisen paikkana on korostettu viime vuosina mediassa ja yliopistojen strategioissa. HYplus listaa tulevaisuuden työelämätaidoiksi oman toiminnan ohjaamisen ja itsensä johtamisen, viestintä-, vuorovaikutus ja yhteistyötaidot ja asiantuntijataidot. Viestintä- ja kieliopinnot, eli kielikeskusopetus on tämän osaamisen ytimessä. Helsingin yliopiston visioon nostettu jatkuva oppiminen on myös Kielikeskuksessa jokapäiväistä: oppiminen on monitieteistä, työelämään tähtäävää ja eri tahojen kanssa yhteistyötä tekevää.

Opiskelijoille Kielikeskus tulee tutuksi ainakin pakollisilla tutkintoon kuuluvilla kursseilla. Vaikka tavoiteajassa valmistuminen ja oman oppialan kurssit ovatkin tutkinnoissa tärkeitä, niin monet haluavat tämän lisäksi tarttua vapaavalintaisiin kieli- ja viestintäopintoihin. Kaikesta tällaisesta oppimisesta on tulevan työelämän kannalta hyötyä. Monipuolinen kieliosaaminen ja monikielisyys, tekstien ja vuorovaikutuksen tarkastelu eri näkökulmista sekä rohkeus tutustua eri kieliin ja kulttuureihin synnyttävät juuri sellaista osaamista, jota esimerkiksi erilaiset työelämätutkimukset peräänkuuluttavat akateemisilta osaajilta.

Tähän tarpeeseen tarjotaan Helsingin yliopiston kielikeskuksessa nyt 15 opintopisteen Työelämän kielitaito ja vuorovaikutusosaaminen -opintokokonaisuus, jonka avulla kaikki Helsingin yliopiston opiskelijat voivat syventää kieli- ja tekstitaitojaan sekä vuorovaikutusosaamistaan osana opintojaan.

 

Yksilöllinen ja kielirajat ylittävä kokonaisuus

Työelämän kielitaito ja vuorovaikutusosaaminen -opintokokonaisuuteen voi sisällyttää kaikkia sellaisia Helsingin yliopiston kielikeskuksen tarjoamia opintoja, jotka eivät sisälly opiskelijan omiin pakollisiin tutkinto-opintoihin. Halutessaan voi syventyä kirjoittamiseen, vuorovaikutukseen tai johonkin tiettyyn kieleen tai kokeilla ja yhdistellä erilaisia opintojaksoja monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Opiskelija voi muodostaa laajasta tarjonnasta juuri omaa asiantuntijuuttaan tukevan kurssiyhdistelmän. Kokonaisuuden punaisena lankana onkin ajatus opiskelijan autonomiasta ja siitä, että kaikki Kielikeskus-opinnot ovat työelämäopintoja; opintokokonaisuuden väljät raamit mahdollistavat opiskelijalle yksilölliset ja omaa tulevaa ammattitaitoa parhaiten tukevat ratkaisut ja yhdistelmät eri kieli- ja viestintäopinnoista.

Erilaisten, itse valittavien kurssien lisäksi kokonaisuuteen kuuluu reflektoiva ja kokoava osio ”Minä työelämän kielitaito- ja vuorovaikutusosaajana”, jossa opiskelija harjoittelee tunnistamaan osaamistaan ja esittelemään sitä tarkoituksenmukaisesti eri kanavissa ja eri kohderyhmille. Samalla hän pohtii kieli- ja viestintäosaamisensa merkitystä osana asiantuntijuuttaan ja työelämää. Kokoavassa osiossa opiskelijaa tuetaan myös löytämään mahdollisuuksia ja paikkoja jatkaa osaamisensa kehittämistä opintojensa jälkeen. Tällaisia, työn sisällöstä riippumattomia metataitoja ja kykyä jatkuvaan oppimiseen tarvitaan yhä enemmän muuttuvassa työelämässä.

Opintokokonaisuuden tarkoituksena on myös ylittää rajoja, olivatpa ne sitten kielten, oppilaitosten tai jopa tutkintojen välisiä.  Opiskelija voi sisällyttää kokonaisuuteen kieli- ja viestintäopintoja myös muista koti- ja ulkomaisista korkeakouluista. Kokonaisuutta pääsevät suorittamaan esimerkiksi avoimen väylän kautta tulevat korkeakouluopiskelijat jo ennen tutkintokoulutuspaikan saamista. Eri kielet eivät myöskään kilpaile keskenään vaan pelaavat yhteen maaliin samoin kuin työelämässäkin, jossa kieliä puhutaan usein limittäin.

 

Kokemusasiantuntijuudesta tutkimusperustaisuuteen

Kielitaito, kirjoittamisen taito sekä vuorovaikutusosaaminen ovat tarpeellisia kaikilla akateemisilla aloilla.  Monissa rekrytoinneissa peräänkuulutetaankin esimerkiksi hyviä vuorovaikutus- tai tiimiviestintätaitoja tai mainitaan eduksi monipuolinen kielitaito.  Se, mitä työhakija sitten näistä taidoista kirjaa työhakemukseensa, perustuu kuitenkin usein pelkkään arkikokemukseen. Työntekijä ja -hakija voikin erottua edukseen, jos hänellä on tutkimusperustaista kieli- ja viestintäosaamista. Tällöin hän ymmärtää esimerkiksi viestinnän tiedollisia, taidollisia sekä motivaatioon ja eettisyyteen liittyviä näkökulmia. Muodollisessa koulutuksessa hankittu osaaminen on myös todennettavissa esimerkiksi opintosuoritusotteen avulla.

Jatkuvan oppimisen ideana on, että omaa osaamista voi ja kannattaa kehittää myös muodollisen koulutuksen jälkeen työelämän aikana. Yrityksille ja yhteisöille onkin tarjolla erilaista viestinnän ja kielten täsmäkoulutuksia monenlaisista eri lähtökohdista. Koska viestintäkäytänteet, tekstiympäristöt ja kanavat muuttuvat yhä nopeammassa tahdissa, ei tiettyyn kanavaan tai välineeseen sidottu taito kuitenkaan enää riitä; työntekijällä on oltava kontekstista riippumattomia metataitoja, joita hän voi soveltaa kulloiseenkin tilanteeseen, kanavaan ja välineeseen ja jatkaa oppimista läpi työuransa. Tutkimusperustainen opetus vastaa tähänkin tarpeeseen.

 

Monia tapoja suorittaa kokonaisuus

Uuteen normaaliin saapuessamme Kielikeskus tarjoaa monipuolisia suoritusmuotoja kursseille läsnäopetuksesta etään ja monimuotoon. Näin Kielikeskus haluaa vastata myös tarpeeseen tukea opiskelijoiden osaamisen rakentumista ja uralla kehittymistä, joka on yksi yliopiston strategian tärkeitä nostoja.

Visiossaan Helsingin yliopisto kertoo vuonna 2030 olevansa ”– – jatkuvan oppimisen ympäristö, joka vastaa yhteiskunnan muuttuviin koulutustarpeisiin”. Kielikeskus on jo matkalla, yhdessä opiskelijoiden ja työelämän toimijoiden kanssa laadukkaasti opettaen.

Vinkkejä opiskelijalle:

  • Tutustu aluksi opintokokonaisuuden Moodleen ja ”Minä työelämän kielitaito- ja vuorovaikutusosaajana” -kurssiin, joka sisältää sekä erilaisia johdattavia näkökulmia työelämän kieli- ja viestintäosaamiseen että lopun koostetehtävä
  • Jos olet jo suorittanut kieli- ja viestintäopintoja aiemmin, voit sisällyttää niitäkin kokonaisuuteen vanhenemissäännöt huomioiden.
  • Muista, että kielitaidon kehittyminen vaatii aikaa. Jos siis haluat hankkia syvällistä osaamista jossakin kielessä alusta alkaen, niin kyseisen kielen opinnot kannatta aloittaa hyvissä ajoin ennen tutkinnon valmistumista. Toisaalta myös ”kieli-shoppailu” on sallittua! Voit halutessasi kokeilla eri kieliä matalalla kynnyksellä; monikielisyys ja limittäiskielisyys ovat myös tärkeä voimavara työelämässä.
  • Tervetuloa nauttimaan ja innostumaan kielistä, kulttuureista ja viestinnän eri aspekteista omista kiinnostuksenkohteistasi käsin!
  • Opintokokonaisuuden vastuuhenkilöt (tiedustelut): Eeva Kaarne ja Minna Lyytinen (etunimi.sukunimi@helsinki.fi)

 

Kirjoittajat:

Hanna Kosonen

äidinkielen yliopisto-opettaja Helsingin yliopistossa

Riikka Järvelä

puheviestinnän yliopisto-opettaja (1.8. alkaen Tampereen yliopistossa)

Euroopan kielten päivä 20 vuotta kielten ja kulttuurien juhlaa!

Euroopan kielten päivää on vietetty vuodesta 2001 alkaen joka vuosi 26. päivänä syyskuuta. Aloitteen päivän vietosta teki Euroopan neuvosto haluten nostaa esiin Euroopan rikasta kulttuurista ja kielellistä moninaisuutta ja kielenoppimisen tärkeyttä. Euroopassa puhutaan noin 225 alkuperäiskieltä, joista 24 on Euroopan unionin virallisia kieliä ja 60 alueellisia- ja vähemmistökieliä. Tänä vuonna Suomen päätapahtuman järjestäjänä toimii Helsingin yliopiston kielikeskus Euroopan komission ja yhteistyökumppanien tukemana. Juhlavuoden kunniaksi Kielikeskus järjestää kokonaisen kieliviikon  tarjoten monipuolista kieliaiheista ohjelmaa ja materiaaleja.

Euroopan neuvoston alainen nykykielten keskus ECML tuottaa kaikkien käyttöön materiaalia sivustollaan. Euroopan kielten päivän täyttäessä 20 vuotta on mahdollisuus juhlia syntymäpäiväsankaria osallistumalla syntymäpäiväkakun leivontakisaan ja/tai onnitteluvideon tekoon. Tavoitteena on maailman monikielisin syntymäpäivätervehdys. Katso ohjeet sivuiltamme!

Tutustu myös Laran kielimatkaan läpi Euroopan. Laran mukana opit varmasti uutta Euroopan rikkaasta kieliperinnöstä.

Kielimatkan julistekuvaKäsikirja kielihaasteita vastaan -kirjan kansikuva

Voit tarttua myös kielihaasteeseen ja suorittaa salaisen agentin käsikirjasta eritasoisia haasteita. Laske 1-10 niin monella kielellä kuin osaat tai tee kauppalista muulla kuin äidinkielelläsi.

 

Terhi Seinä

opetusneuvos

Opetushallitus

Opetushallitus on Euroopan komission ja Helsingin yliopiston kielikeskuksen järjestämän Euroopan kielten päivän tapahtumaviikon yhteistyökumppani

Kohti kokonaisvaltaista digipedagogiikkaa

Verkko-opetuksen kehittäminen on taitekohdassa. Koronan jälkeinen aika uusine työn ja opiskelun hybriditoteutuksineen on kohta käsillä. Korkeakouluissa tosin kaikki opetus tapahtuu edelleen pääosin etänä, eikä koronaa edeltävään malliin, jossa lähiopetus oli pitkälti opetuksen lähtökohta, tulla todennäköisesti enää täysin palaamaan. Muutos opettajien ja opiskelijoiden arjessa on ollut totaalinen: reilu vuosi sitten valtaosalla ei välttämättä ollut täysin verkkovälitteisesti opetettavista kursseista lainkaan kokemusta. Nyt viimeistään lähes meiltä kaikilta sitä löytyy runsaasti.

Kokemus ja osaaminen – muna ja kana?

Kiinnostavaa on tässä vaiheessa kysyä, minkälaista digipedagogista osaamista pandemia-ajan etäopetuksessa tarvittiin ja millaista osaamista saatiin. Osaaminen ja kokemus eivät nimittäin aina toteudu rinnakkain. Vaikka ennen pandemiaa valtaosalla opettajia ei olisikaan ollut verkko-opetuskokemusta sinänsä, heillä saattoi silti olla paljonkin verkko-opetusosaamista. Helsingin yliopiston kielikeskuksen siirtymä maaliskuussa 2020 täyteen verkko-opetukseen toimii tässä yhtenä esimerkkinä: monella opettajalla oli tietoa, taitoa ja työvälineitä muuttaa opetuksensa verkkovälitteiseksi, vaikka varsinaista täyttä verkkokurssia ei omassa opetushistoriassa olisikaan ollut. Tämä on osoitus siitä, että yhdistämällä erilaisia, jo etukäteen punnittuja pedagogisia ja vuorovaikutuksellisia valintoja voi päästä tarkoituksenmukaiseen lopputulokseen. Moni opiskelija hyötyi siitä, että kurssin opettaja oli ainakin ajatuksissaan pohtinut erilaisten verkkototeutuksien mahdollisuutta tai hyödyntänyt edes jonkinasteista monimuoto-opetusta myös ennen pandemiaa.

Toisaalta ei pidä suoraan olettaa, että vuoden sisällä hankittu etäopetuskokemus olisi vastannut kaikkiin verkko-opetusta koskeviin tarpeisiin. Tekemällä oppii, mutta se ei yksin riitä. Tarvitsemme vertaisvuorovaikutusta, reflektiota, tutkimustietoa, palautetta sekä kyvykkyyttä ja mahdollisuuksia kehittyä, jotta osaaminen karttuisi edelleen. Pakon edessä moni opettaja ylitti itsensä ja tarttui nopeasti uusiin opetusratkaisuihin. Kuitenkin räjähdysmäisesti lisääntynyt verkko-opetus on myös lisännyt pedagogista keskustelua verkkovälitteisestä oppimisesta, ja keskusteluun mahtuu paljon näkökulmia. Kielikeskuksessa poikkeusaikana kerätystä, vielä julkaisemattomasta aineistosta ilmenee, että verkko- ja etäopettajatkin jakautuvat erilaisiin heimoihin. Ymmärrys verkkopedagogiikasta on laajaa, monipuolista, ristiriitaistakin. Ja juuri siinä piilee mahdollisuus uudenlaiseen yhteiseen jakamiseen. On yhdessä tunnustettava, että kukaan meistä ei vielä osaa kaikkea.

Uusi hanke tuo digipedagogiikan lähelle

Miten tästä tilanteesta katsotaan eteenpäin ja kehitetään yhteisöllisesti digipedagogiikkaa opetusorganisaatiossa? Kysymyksiä on paljon. Mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme verkko-opetuksesta? Mikä on digipedagogiikan ja pedagogiikan ero? Miten verkossa tapahtuva oppiminen kytkeytyy ymmärrykseemme opetuksesta: tuoko verkkovälitteisyys opetukseen ja oppimiseen jotain lisää tai viekö se jotain pois?

Aika ei voisi olla otollisempi pohtia näitä kysymyksiä. Digipedagoginen osaaminen on viimeistään nyt kiinteä osa jokaisen opettajan ammattitaitoa ja siihen kohdistuvia odotuksia. Lisäksi se kytkeytyy kiinteästi myös työelämän digitalisaatioon yleensäkin. Työn monipaikkaisuus ja erilaiset digitaaliset ratkaisut ovat osa jokaisen työpäivän arkea riippumatta siitä, tekeekö opetustyötä vai ei.

Helsingin yliopiston kielikeskus käynnisti loppuvuodesta 2020 sisäisen kehittämishankkeen. Hankkeessa luodaan digipedagoginen suunnitelma (DiGiPESU) Kielikeskuksen verkko- ja monimuoto-opetuksen kehittämiseksi ja tukemiseksi. DiGiPESUn perusideana ei ole tuottaa viestintä- ja kieltenopetukseen materiaalipankkia tai kurssipatteristoa. Nämäkin ovat tärkeitä tavoitteita, mutta eivät tämän hankkeen tavoitteita. DiGiPESUn tarkoitus on lisätä huomattavasti Kielikeskuksen monimuoto- ja verkkokurssitarjontaa. Tähän tavoitteeseen pääsemiseen hanke tuottaa konkreettisia askeleita opettajan digipedagogisen suunnittelun tueksi. Lähtökohtana on tehdä verkko-opetuksen pedagogisista valinnoista ja mahdollisuuksista saumaton osa opettajien päivittäistä työtä. Digipedagoginen työskentely ei pedagogisessa mielessä syrjäytä olemassa olevaa, vaan asettuu luonnolliseksi laajennukseksi aiemman rinnalle.

Hanke on oikeastaan järjestäytynyttä sisäistä pedagogista kehittämistä. Ydintiimissä on mukana edustaja lähes kaikista opetuskielistä ja oppiaineista sekä pedagoginen yliopistonlehtori. Muodostaessaan kokonaisvaltaista käsitystä digipedagogiikasta digipesulaiset ovat jakaneet digipedagogiikka pienempiin palasiin. Ydintiimi on jakautunut edelleen pienempiin teemaryhmiin. Ryhmät ovat työskennelleet koko kevään ja hahmottaneet seuraavia kokonaisuuksia:

  • käsiteviidakon selkiyttäminen: miten verkko-, monimuoto-, kontakti-, etä- ja lähiopetus tulee määritellä ja miten määrittelyt ovat läpinäkyviä opiskelijalle
  • Kielikeskuksessa jo oleva osaaminen vahvaan käyttöön: millaista ymmärrystä meillä jo on, ja miten sitä on hyödynnetty opetusratkaisuissa
  • pedagoginen näkemys ja toteutus: miten suunnitella opetusvuorovaikutus verkossa, mitä on tutkimuspohjainen verkko-opetus
  • digitaaliset välineet ja mahdollisuudet: millaisia valintoja opettajat tekevät pedagogisten digivälineiden valinnassa ja käytössä, ja miten pedagogisia valintoja tulee tarkoituksenmukaisesti tukea
  • verkko-opetuksen työkuorma: miten työkuorman laskemista ja suunnittelua tulisi selkiyttää sekä opettajan että opiskelijan näkökulmasta?

Syksyllä edessä on palasten yhteentuonti ja konkreettisten apuvälineiden luonti. Apuvälineet ovat monenmuotoisia: ne ovat ohjeita, yhteisiä tilaisuuksia, muokattavia pedagogisen suunnittelun malleja, olemassa olevan ja hanketta varten kerätyn tutkimus- ja selvitystyön jakamista ja edelleen hyödyntämistä. Yksi asia kuitenkin on varma. Digihankkeemme tarkastelee ilmiötä sen juurista asti: opiskelijan oppimisesta. Digipedagogiikka on pedagogiikkaa.

Hanketta voi seurata voi seurata DiGiPESUN blogista. Vielä ennen juhannusta blogissa julkaistaan useampi teksti.

Janne Niinivaara pipo päässä ja kuulokkeet kädessä

Janne Niinivaara

Asiantuntija, opetuksen kehittäminen

DiGIPESU-hankkeen vetäjä

Helsingin yliopiston kielikeskus

Mitä on kielten jatkuva oppiminen?

Kuva: Nina Dannert

Kieliaineiden opetussuunnitelmissa on pitkään ollut yhtenä tavoitteena rohkaista oppijoita kehittämään ja käyttämään kielellisiä taitoja läpi elämän. Esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014) todetaan: ”Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina.” Tavoite toistuu eri muodoissaan edelleen eri kouluasteilla varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

Elinikäisen oppimisen rinnalla alettiin vähän aikaa sitten ymmärtää myös elämänlaajuisen oppimisen rooli. Tunnustettiin, että muodollisen opiskelun rinnalla tapahtuu koko ajan myös informaalia ja non-formaalia oppimista. Tällöin huomattiin, että jatkuva oppiminen kuvaakin koko oppimisen kokonaisuutta käsitteenä elinikäistä oppimista paremmin. Jatkuvaa oppimista koskevissa pohdinnoissa kielitaidon kehittämisen näkökulmaa on toistaiseksi tarkasteltu kuitenkin hyvin vähän. Itse näen kielitaidolla olevan hyvinkin merkittävän roolin jatkuvan oppimisen kannalta. Jokaisen tulee mielestäni voida kehittää ja laajentaa kielitaitoaan läpi koko elämän. Yhteiskunnassa on tärkeää tehdä näkyväksi eri kielten osaamista voimavarana ja lisätä kielitaidon arvostusta osana ammattitaitoa.

Kohti arjen monikielisyyttä

Jatkuvan oppimisen näkökulmasta kielenoppimista on syytä tarkastella myös hieman uudesta näkökulmasta. Eri kielet ovat nykyään läsnä kaikkien arjessa koko ajan. Kiinnostus kieliin on myös hyvin luontaista globalisaation ja lisääntyneiden kansainvälisten kontaktien myötä. Kieltä ei aina opita erillisesti, vaan esimerkiksi tiedonhakua tehdään koko ajan myös muilla kielillä kuin äidinkielellä. Median kautta saamme syötettä eri kielillä päivittäin. Epämuodollinen kielen omaksuminen on tullut varsinaisen tietoisen kielen opiskelun rinnalle yhä vahvemmin. Tällöin muodollisen opetuksen tehtävänä onkin enemmän auttaa oppijaa jäsentämään oppituntien ulkopuolella havaittua ja opittua. Parhaimmillaan muodollisessa opetuksessa pystytään hyödyntämään vapaa-ajalla kohdattu erikielinen teksti- ja mediamaailma ja rakentamaan kielitaitoa sen pohjalle.

Globalisaation myötä kielitaidon tarve eri aloilla on kasvanut. Hyvin monet työyhteisöt ovat nykyään monikielisiä. On entistä tärkeämpää, että kieliaineilla on riittävästi tilaa eri kouluasteiden ja alojen opetusohjelmissa. Lisäksi olisi tärkeää olla ajasta ja paikasta riippumattomia mahdollisuuksia oppia uusia kieliä sekä täydentää kieliosaamistaan itselle luontaisella tavalla.

 

Kielenoppimisen tarpeet vaihtelevat

Mielenkiintoista on ollut seurata yhteiskunnassa käytyä keskustelua kielistä ja kielitaidosta. Käytännössä kaikki ovat nykyään monikielisiä eli heillä on äidinkielen lisäksi useiden muiden kielten eritasoista osaamista. Kuitenkin Suomessa saatetaan kutsua joitakin yksilöitä ummikoiksi tai kielitaidottomiksi vain siksi, että he eivät puhu Suomen kansalliskieliä – vaikka he saattavat puhua useita muita jopa paljon puhuttuja maailmankieliä. Miten kykenisimme näkemään kaikki kielet voimavarana ja monikielisyyden yksilön ja yhteiskunnan resurssina sekä tukemaan erilaista monikielisyyttä?

Vaikka kielitaito tietyllä tavalla on kapeutunut ja monet ovat huolissaan englannin ylivallasta, on Suomessa kuitenkin tänä päivän tarjolla kielenopetusta useammassa kielessä kuin koskaan. Samoin sekä kouluissa ja oppilaitoksissa että yhteiskunnassa muutenkin eri kielet ovat esillä aiempaa enemmän. Puhutaanhan Suomessa tänä päivänä äidinkielenä jo yli 150 eri kieltä.

Koska kielten opiskelu perusopetuksessa ja lukiossa on vähentynyt ja yksipuolistunut, yliopistoissa annettavalla kielenopetuksella on entistä laajempi yhteiskunnallinen tehtävä. Kielitaitotarpeiden monipuolistumisen myötä on tullut aiempaa suurempi tarve myös aloittain eriytyneelle kielenopetukselle. Kansainvälisten kontaktien lisäännyttyä on olennaista pystyä käymään keskustelua omaan alaan liittyvistä kysymyksistä useilla eri kielillä. Eri ammateissa kontaktit myös suuntautuvat vähän eri puolille maailmaa, joten on tärkeää, että meillä on kielitarjontaa monenlaisissa kielissä.

 

Sisäisellä motivaatiolla iso merkitys

Eri tahon toimijoiden on hyvä kysyä itseltään, miten pystymme antamaan eväitä ja intoa elämänmittaiseen kielitaidon kehittämiseen jokaiselle. Se tarkoittaa ennen kaikkea sisäisen motivaation synnyttämistä silloinkin, kun opiskelijoiden aiemmat kielenoppimiskokemukset eivät ole syystä tai toisesta olleet kovin rohkaisevia. Tästä syystä fokusta on hyvä siirtää tietyn kielen opetuksen rinnalla tukemaan myös yksilöiden monikielisen identiteetin vahvistumista. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoita rohkaistaan eri kielten rinnakkaiseen käyttöön, madalletaan kynnystä vähäisenkin kielitaidon käyttöön rohkeasti ja opastetaan hyödyntämään erilaisia tapoja oppia kieliä.

Meidän kieliasiantuntijoiden on tärkeää pitää esillä kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kielitietoisuutta. Kielellä on suuri rooli myös kaikessa oppimisessa. Kouluista, oppilaitoksista ja yliopistoista olisi mahdollista tehdä entistä kielitietoisempia. Voisimme korostaa kielen merkitystä oppimisessa ja samalla kannustaa hyödyntämään opetuksessa oppijoiden koko kielivarantoa ja myös heidän vapaa-ajallaan käyttämiä kieliä.

Sisäinen motivaatio syntyy ennen kaikkea siitä, että kielenopetuksessa hyödynnetään oppijoille merkityksisiä tilanteita ja niissä toimimista. Kieli on syytä nähdä yhä enemmän merkityslähtöisenä viestinnän välineenä. Vuorovaikutustilanteet ovat tällöin oppimisen lähtökohta, eivät päätepiste. Kun ymmärrämme, että kielitaidon tavoitteena ei ole kuvitteellinen äidinkielisen puhujan täydellinen taito vaan että kielitaidon nähdään olevan tilanteista ja varioivaa, kynnys kielitaidon rohkeaa käyttöön madaltuu ja kielijännitys helpottaa.

Erilaiset kielitaidot auttavat meitä selviytymään ja saavuttamaan jäsenyyksiä meille merkityksellisissä tilanteissa ja yhteisöissä. Kielten kautta voimme myös nähdä niiden takaa avautuvia kulttuureita uusin silmin.

Leena Nissilä

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston kielikeskuksen johtaja.