Puheviestinnän yliopisto-opettaja Minna Lyytinen opettaa Kielikeskuksessa erilaisia puheviestinnän kursseja, muun muassa Jännittäminen viestintätilanteissa -kurssia. Kurssilla opiskelijat jakavat usein keskenään samanlaisia tarinoita opintojen lykkääntymisestä: puheviestinnän kurssi, kielten kurssit tai ylipäätään kurssit, joissa opiskelija toimii ryhmässä tai hänen tulisi esiintyä, saatetaan lykätä jännittämisen takia. 

Esteitä oppimiselle voi olla monia, väliaikaisia tai pysyvämpiä, huomauttaa Minna. Korona-aika on haastanut opiskelijoiden jaksamista, mikä saattaa näkyä väsymisenä. Opiskelijoiden elämäntilanteet ovat aina erilaisia, ja joskus vaikeitakin. Pysyvämpiä esteitä oppimiselle voivat olla esimerkiksi toiminnan ohjauksen vaikeudet. Yliopistomaailma saattaa esittäytyä opiskelijalle sokkeloisena. Opiskelija tarvitsee selkeyttä ja tukea löytääkseen etsimänsä. Este sujuvalle opintopolulle voi olla myös opintoihin liittyvä jännittäminen tai pelko.  Suuremmat kokonaisuudet, joita opiskelijan odotetaan esittelevän muille, kuten kandityö, saatetaan kokea pelottavana, jolloin koko tutkinto voi jäädä jumiin.  

Oppimisen este voi muodostua myös vähemmistöstressin kokemisesta. Minna toteaa, että vähemmistöstressiä saattaa olla vaikea tunnistaa, joskus sen lukee vasta kurssin loputtua opiskelijapalautteesta. Opiskelija saattaa palautteessaan kiittää, ettei kurssi ollut lainkaan sellainen kuin hän oli pelännyt, kuten ableistinen. Tämä osoittaa, että opiskelija on joutunut jo ennen kurssia stressaamaan asiasta, mahdollisesti myös kurssin aikana. Vähemmistöstressi liittyy myös niin syvästi rakenteisiin, että lyhyillä kursseilla voi olla hankalaa purkaa sitä. Yksittäinen opettajakin voi kuitenkin tehdä vähemmistöstressiä purkavia tekoja esimerkiksi opetuksen teemoissa ja materiaaleissa. 

Minna muistuttaa opetuksessa käytettävistä teemoista, joista kaikki eivät ole neutraaleja. Opiskelijaa ei tulisi laittaa tilanteeseen, jossa hänen elämäntilanteeseensa ja ihmissuhteisiinsa liittyviä asioita oletetaan. Esimerkiksi romanttisen kumppanin, “kotipaikkakunnan” tai lapsuudenperheen sijaan opiskelija voi kertoa kiinnostuksen kohteistaan tai lemmikistään. Olettaminen tekee helposti opiskelutilanteesta hankalan. Minna mainitsee myös materiaalien saavutettavuudesta ja moninaisuudesta. Kieli- ja viestintäopinnoissa voi antaa opiskelijalle mahdollisuuden valita materiaalien välillä, mutta silloin valinnan mahdollisuuksien pitää myös olla moninaisia: ei ainoastaan tekstejä tai kuunneltavaa materiaalia, vaan esimerkiksi videoita tekstityksellä tai litteroidun tekstin kanssa. Myös materiaalien representaatioihin tulee kiinnittää huomiota: ketkä näkyvät ja ketkä eivät näy kuvissa, millaisissa rooleissa he ovat, kenestä puhutaan “toisena”. 

Minna rakentaa puheviestinnän opetuksessaan turvallista tilaa erilaisin keinoin. Hän käy opiskelijoiden kanssa läpi turvallisemman tilan periaatteet aina kurssin alussa. Nämä ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Paljon opettajan inkluusiotyöstä tapahtuu piilossa, sanoo Minna. Hän lähettää kurssinsa aloitusviestissä opiskelijoille tietoa opetustilan saavutettavuudesta, miten tilaan kuljetaan ja mitä esteitä opiskelijalla saattaa matkalla olla. Hän mainitsee myös lähimmät rukoushuoneet tai onko tilassa induktiosilmukkaa ja ottaa puheeksi opintohallinnolliset asiat, kuten näyttäytyykö opiskelijan nimi tietojärjestelmissä toisin, kuin miten hän toivoisi tulevansa kutsutuksi.  

Ennen kurssia lähtevällä viestillä voi myös madaltaa opiskelijan kynnystä olla yhteydessä opettajaan ja viestiä, että opettaja on paikalla opiskelijoita varten. Askarruttavista asioista Minna kehottaa aina olemaan häneen suoraan yhteydessä henkilökohtaisesti, omia asioitaan ei tarvitse käydä läpi koko ryhmän kesken.  Kurssin aikaista ilmapiiriä rakennetaan myös sisältövalinnoilla ja tavoilla ohjeistaa tehtäviä. Ohjeistuksessa mainitaan esimerkiksi, että palautekeskusteluissa tulee ottaa huomioon toisen tunteet tai että on hyvä ymmärtää, että opiskelijaryhmä on moninainen. On tärkeää huomioida, että esimerkiksi vaatimus katsekontaktista voi olla jollekin opiskelijalle este osallistua tehtäviin.  

Minna korostaa vielä lopuksi, kuinka tärkeää on, että opettajat ottavat asioita huomioon ja tekevät konkreettisia tekoja inkluusion edistämiseksi kursseillaan. Lisäksi on ensisijaisen tärkeää, että rakenteet tukevat tätä työtä. Inkluusioon, toisten huomioimiseen tai turvallisemman tilan luomiseen ei ole oikotietä. Yliopistossa oppiminen on keskiössä, mutta oppiminen ei ole mahdollista, jos opiskelija ei voi hyvin. 

Nina Sulonen

Asiantuntija (kansainvälisyys ja ohjaus)