Kielikeskuksen opeilla työelämätaitojen ytimeen

Tulevaisuuden työntekijän on osattava monia kieliä, ymmärrettävä erilaisia toimintakulttuureita sekä pystyttävä viestimään tarkoituksenmukaisesti vaihtelevissa tilanteissa. Yliopiston tehtävää työelämätaitojen oppimisen paikkana on korostettu viime vuosina mediassa ja yliopistojen strategioissa. HYplus listaa tulevaisuuden työelämätaidoiksi oman toiminnan ohjaamisen ja itsensä johtamisen, viestintä-, vuorovaikutus ja yhteistyötaidot ja asiantuntijataidot. Viestintä- ja kieliopinnot, eli kielikeskusopetus on tämän osaamisen ytimessä. Helsingin yliopiston visioon nostettu jatkuva oppiminen on myös Kielikeskuksessa jokapäiväistä: oppiminen on monitieteistä, työelämään tähtäävää ja eri tahojen kanssa yhteistyötä tekevää.

Opiskelijoille Kielikeskus tulee tutuksi ainakin pakollisilla tutkintoon kuuluvilla kursseilla. Vaikka tavoiteajassa valmistuminen ja oman oppialan kurssit ovatkin tutkinnoissa tärkeitä, niin monet haluavat tämän lisäksi tarttua vapaavalintaisiin kieli- ja viestintäopintoihin. Kaikesta tällaisesta oppimisesta on tulevan työelämän kannalta hyötyä. Monipuolinen kieliosaaminen ja monikielisyys, tekstien ja vuorovaikutuksen tarkastelu eri näkökulmista sekä rohkeus tutustua eri kieliin ja kulttuureihin synnyttävät juuri sellaista osaamista, jota esimerkiksi erilaiset työelämätutkimukset peräänkuuluttavat akateemisilta osaajilta.

Tähän tarpeeseen tarjotaan Helsingin yliopiston kielikeskuksessa nyt 15 opintopisteen Työelämän kielitaito ja vuorovaikutusosaaminen -opintokokonaisuus, jonka avulla kaikki Helsingin yliopiston opiskelijat voivat syventää kieli- ja tekstitaitojaan sekä vuorovaikutusosaamistaan osana opintojaan.

 

Yksilöllinen ja kielirajat ylittävä kokonaisuus

Työelämän kielitaito ja vuorovaikutusosaaminen -opintokokonaisuuteen voi sisällyttää kaikkia sellaisia Helsingin yliopiston kielikeskuksen tarjoamia opintoja, jotka eivät sisälly opiskelijan omiin pakollisiin tutkinto-opintoihin. Halutessaan voi syventyä kirjoittamiseen, vuorovaikutukseen tai johonkin tiettyyn kieleen tai kokeilla ja yhdistellä erilaisia opintojaksoja monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Opiskelija voi muodostaa laajasta tarjonnasta juuri omaa asiantuntijuuttaan tukevan kurssiyhdistelmän. Kokonaisuuden punaisena lankana onkin ajatus opiskelijan autonomiasta ja siitä, että kaikki Kielikeskus-opinnot ovat työelämäopintoja; opintokokonaisuuden väljät raamit mahdollistavat opiskelijalle yksilölliset ja omaa tulevaa ammattitaitoa parhaiten tukevat ratkaisut ja yhdistelmät eri kieli- ja viestintäopinnoista.

Erilaisten, itse valittavien kurssien lisäksi kokonaisuuteen kuuluu reflektoiva ja kokoava osio ”Minä työelämän kielitaito- ja vuorovaikutusosaajana”, jossa opiskelija harjoittelee tunnistamaan osaamistaan ja esittelemään sitä tarkoituksenmukaisesti eri kanavissa ja eri kohderyhmille. Samalla hän pohtii kieli- ja viestintäosaamisensa merkitystä osana asiantuntijuuttaan ja työelämää. Kokoavassa osiossa opiskelijaa tuetaan myös löytämään mahdollisuuksia ja paikkoja jatkaa osaamisensa kehittämistä opintojensa jälkeen. Tällaisia, työn sisällöstä riippumattomia metataitoja ja kykyä jatkuvaan oppimiseen tarvitaan yhä enemmän muuttuvassa työelämässä.

Opintokokonaisuuden tarkoituksena on myös ylittää rajoja, olivatpa ne sitten kielten, oppilaitosten tai jopa tutkintojen välisiä.  Opiskelija voi sisällyttää kokonaisuuteen kieli- ja viestintäopintoja myös muista koti- ja ulkomaisista korkeakouluista. Kokonaisuutta pääsevät suorittamaan esimerkiksi avoimen väylän kautta tulevat korkeakouluopiskelijat jo ennen tutkintokoulutuspaikan saamista. Eri kielet eivät myöskään kilpaile keskenään vaan pelaavat yhteen maaliin samoin kuin työelämässäkin, jossa kieliä puhutaan usein limittäin.

 

Kokemusasiantuntijuudesta tutkimusperustaisuuteen

Kielitaito, kirjoittamisen taito sekä vuorovaikutusosaaminen ovat tarpeellisia kaikilla akateemisilla aloilla.  Monissa rekrytoinneissa peräänkuulutetaankin esimerkiksi hyviä vuorovaikutus- tai tiimiviestintätaitoja tai mainitaan eduksi monipuolinen kielitaito.  Se, mitä työhakija sitten näistä taidoista kirjaa työhakemukseensa, perustuu kuitenkin usein pelkkään arkikokemukseen. Työntekijä ja -hakija voikin erottua edukseen, jos hänellä on tutkimusperustaista kieli- ja viestintäosaamista. Tällöin hän ymmärtää esimerkiksi viestinnän tiedollisia, taidollisia sekä motivaatioon ja eettisyyteen liittyviä näkökulmia. Muodollisessa koulutuksessa hankittu osaaminen on myös todennettavissa esimerkiksi opintosuoritusotteen avulla.

Jatkuvan oppimisen ideana on, että omaa osaamista voi ja kannattaa kehittää myös muodollisen koulutuksen jälkeen työelämän aikana. Yrityksille ja yhteisöille onkin tarjolla erilaista viestinnän ja kielten täsmäkoulutuksia monenlaisista eri lähtökohdista. Koska viestintäkäytänteet, tekstiympäristöt ja kanavat muuttuvat yhä nopeammassa tahdissa, ei tiettyyn kanavaan tai välineeseen sidottu taito kuitenkaan enää riitä; työntekijällä on oltava kontekstista riippumattomia metataitoja, joita hän voi soveltaa kulloiseenkin tilanteeseen, kanavaan ja välineeseen ja jatkaa oppimista läpi työuransa. Tutkimusperustainen opetus vastaa tähänkin tarpeeseen.

 

Monia tapoja suorittaa kokonaisuus

Uuteen normaaliin saapuessamme Kielikeskus tarjoaa monipuolisia suoritusmuotoja kursseille läsnäopetuksesta etään ja monimuotoon. Näin Kielikeskus haluaa vastata myös tarpeeseen tukea opiskelijoiden osaamisen rakentumista ja uralla kehittymistä, joka on yksi yliopiston strategian tärkeitä nostoja.

Visiossaan Helsingin yliopisto kertoo vuonna 2030 olevansa ”– – jatkuvan oppimisen ympäristö, joka vastaa yhteiskunnan muuttuviin koulutustarpeisiin”. Kielikeskus on jo matkalla, yhdessä opiskelijoiden ja työelämän toimijoiden kanssa laadukkaasti opettaen.

Vinkkejä opiskelijalle:

  • Tutustu aluksi opintokokonaisuuden Moodleen ja ”Minä työelämän kielitaito- ja vuorovaikutusosaajana” -kurssiin, joka sisältää sekä erilaisia johdattavia näkökulmia työelämän kieli- ja viestintäosaamiseen että lopun koostetehtävä
  • Jos olet jo suorittanut kieli- ja viestintäopintoja aiemmin, voit sisällyttää niitäkin kokonaisuuteen vanhenemissäännöt huomioiden.
  • Muista, että kielitaidon kehittyminen vaatii aikaa. Jos siis haluat hankkia syvällistä osaamista jossakin kielessä alusta alkaen, niin kyseisen kielen opinnot kannatta aloittaa hyvissä ajoin ennen tutkinnon valmistumista. Toisaalta myös ”kieli-shoppailu” on sallittua! Voit halutessasi kokeilla eri kieliä matalalla kynnyksellä; monikielisyys ja limittäiskielisyys ovat myös tärkeä voimavara työelämässä.
  • Tervetuloa nauttimaan ja innostumaan kielistä, kulttuureista ja viestinnän eri aspekteista omista kiinnostuksenkohteistasi käsin!
  • Opintokokonaisuuden vastuuhenkilö (tiedustelut): Hanna Kosonen (etunimi.sukunimi@helsinki.fi)

 

Kirjoittajat:

Hanna Kosonen

äidinkielen yliopisto-opettaja Helsingin yliopistossa

Riikka Järvelä

puheviestinnän yliopisto-opettaja (1.8. alkaen Tampereen yliopistossa)