Categories
DiGiPESU

Ole läsnä – etänäkin!

Olemme Kielikeskuksessa opettaneet yli vuoden eri tavoin verkossa – ja opettajina pyrkineet edistämään monipuolista vuorovaikutusta niin opiskelijaryhmässä kuin opiskelijoiden ja opettajankin välillä. Toimiva vuorovaikutus puolestaan edellyttää läsnäoloa. Väitetään jopa, että nimenomaan läsnäolo on ylivoimaisesti tärkein verkko-oppimiseen vaikuttava tekijä.

Opettaja voi olla verkko-opetuksessa läsnä monin tavoin: hänen äänensä kuuluu oppimisympäristön rakenteessa, materiaaleissa ja tehtävissä, hänen persoonansa tuntuu ohjeissa ja tiedotteissa, hän näkyy mahdollisissa ongelmatilanteissa. Randy Garrison on jakanut läsnäolon kolmeen kategoriaan: sosiaaliseen, ohjaukselliseen ja kognitiiviseen. Oppija tarvitsee oppiakseen oppijoiden yhteisön lisäksi kaikkia kolmea läsnäolon tapaa.

Läsnäolosta löytyy helposti tutkimusta ja käytännön ohjeita (tämänkin kirjoituksen lopussa on pari linkkiä). Pohdin kuitenkin opettajan läsnäoloa omien kokemuksieni perusteella. Korona-aikaan oli vaivatonta osallistua koulutukseen omalta kotisohvalta, joten innostuin opiskelemaan verkko- ja etäkursseilla sen lisäksi, että itse opetin verkossa. Tässä tarkastelenkin läsnäoloa opiskelijan henkilökohtaisena kokemuksena. Siitähän läsnäolon kokemuksessa nimenomaan on kyse: yksilöllisestä tunteesta, johon vaikuttaa moni asia aina opettajan ja opiskelijan persoonallisuudesta vaikkapa vuorokauden- tai vuodenaikaan.

Annan läsnäolosta ohjeita, jotka itse koin opiskelijana tärkeäksi. Joku toinen antaisi erilaiset ohjeet, ja niin pitää ollakin. Neuvoni liittyvät sekä samanaikaiseen että eriaikaiseen verkko-opiskeluun, ja ne ovat satunnaisessa järjestyksessä. Garrisonin jaottelussa ne sijoittuvat sosiaalisen ja ohjauksellisen läsnäolon kategorioihin, jotka luovat perustan kognitiiviselle läsnäololle, oppimiselle.

Lapsuuden sankarin sanoin: Поехали! [pɐjehəlʲɪ] Matkaan!

Näyttäydy ja näy! Ensimmäinen ohjeeni lienee itsestäänselvyys, mutta nostan sen kuitenkin ensimmäiseksi. Opiskelessani verkkokurssilla koin yllättäen hyvin tärkeänä sen, että näin opettajan – ainakin kuvana. Kuvan näkyminen oppimisympäristössä ja esimerkiksi profiilissa oli tärkeätä: se toi ihmisen lähemmäksi. (Myös kanssaopiskelijoista olisi ollut hienoa nähdä kuva!) Videoyhteyksiä hyödynnettäessä lienee selvää, että ainakin opettaja pitää kameran päällä. Tiedämme itse, kuinka turhauttavaa on katsella sitä kuuluisaa mustaa ruutua. Eniten pidin kamerakuvasta, jossa opettajan kasvot tulivat lähelle. Näin opettajan ilmeet ja pystyin seuraamaan hänen reaktioitaan. Opettajana en vieläkään pidä kamerasta, mutta läsnäolon tunteen synnyttämisessä se on tärkeä. Toki myös kanssaopiskelijat on hyvä nähdä. Vaikka emme voi pakottaa kameran käyttöön, siihen kannattaa väsymättä rohkaista.

Esittäydy! Tämäkin ohje lienee itsestäänselvyys, mutta silti…! Verkkokursseilla olemme tottuneet esittäytymispyyntöihin foorumeilla. Itselläni on vakioesittely, jonka siirrän usein sellaisenaan. Ei ehkä kannattaisi, sillä esittäytymisellä on merkitys. Opiskelijana halusin erityisesti tietää lisää opettajasta, oli esittely sitten sähköpostina tai etätapaamisten alussa. Samaten opiskelun edetessä nautin pienistä henkilökohtaisista yksityiskohdista, joita sain opettajasta tietää, ehkä jopa enemmän, kuin olisin nauttinut lähiopetustilanteessa. Ne loivat intiimin ilmapiirin verkko-opiskeluun. Saman koin itse opettajana moneen kertaan: pienet arkiset asiat, joita opiskelijoiden kanssa jaoimme, rentouttivat ryhmää. Tässä lienee kuitenkin rajansa. En opiskelijana halua tietää kaikkea, tai itse opettajana kertoa kaikkea.

Toivota tervetulleeksi ja ryhmäytä! Ryhmäytymisen merkitystä ei voi korostaa liikaa, ja tärkeäksi se osoittautui etäopiskelussa. On huomattavasti helpompaa osallistua, kun muut ovat tuttuja. Kannattaa siis nähdä vaivaa ja yrittää keksiä toimivia tapoja ryhmän tutustuttamiseen. Ja kyllä – jos opiskeluryhmiä on paljon, sama ryhmäytymisharjoitus alkaa kyllästyttää.

Käytä nimiä ja ryhmäilmaisuja! Erään kurssin opettaja kutsui meitä osallistujia ahkerasti etunimillä. Opin nopeasti tuntemaan osallistujat, vaikka kuvaruudulla näkyi erilaisia outoja tunnisteita. Ryhmä oli aina me, joka pyrki meidän tavoitteisiimme. Henkilökohtaisuus oli myönteistä myös kirjallisissa palautteissa: on kiva saada palaute, joka alkaa omalla nimellä, vaikka palaute tietenkin annetaan tehdystä työstä, ei ihmisestä.

Huomioi kaikki, erityisesti hiljaiset! Verkko-opiskelussa on helppo jäädä kuuntelemaan taustalle, aivan samoin kuin luokassakin. On opiskelijoita, jotka haluavat opiskella näin, mutta olin itse aika pettynyt, kun sain kerran seurata yhden opetustuokion täysin hiljaa. Minulle tuli tunne, että olisin aivan hyvin voinut jäädä tapaamisesta pois. Ehkä kannattaa kysyä suoraan, jos joku ei ole pitkään aikaan reagoinut?

Kutsu osallistumaan! Eräällä opettajallani oli tapana kehottaa jakamaan tietoa kurssilla. Aina uudelleen hän totesi, että tietomme on tärkeä kurssille. Jakakaa! Vähitellen jakamisesta tuli käytäntö ja kunnia-asia – kuka vain tiesi ja osasi, jakoi osaamisensa. Osallistujien tekemät materiaalit, alutukset ja esitykset ovat muutenkin tervetulleita.

Kuuntele, reagoi ajoissa, anna palautetta! Seurasin nauttien sitä, miten eräs opettaja reagoi poikkeuksetta innostuneesti ja kannustavasti vastauksiin – vaikka vastaus olisikin ollut aivan väärä. Jos oltiin ihan hakoteillä, hän saattoi pysähtyä pohtimaan mielenkiintoista ajatuksenjuoksua. Eräällä ilman videoyhteyksiä toteutetulla kurssilla ainoa tapa esittää kysymyksiä oli käyttää keskustelupalstaa. Opettajan vastaukset tulivat viiveellä. Opiskelijana se hermostutti minua. Kun opiskelijat käyvät keskustelua keskenään, oli mukavaa, että sitä voitiin käydä ilman opettajaa – kanssaopiskelijoilla oli antoisia ajatuksia, joita saatoimme heitellä ilmoille. Mutta joskus olisi kaivannut opettajaa kiirehtimään, reagoimaan ja kyselemään.

Tässä olivat henkilökohtainset neuvoni läsnäoloon. Listaa voi tietenkin itse kukin jatkaa ja esitettyä pohtia syvällisemmin. Lopuksi vielä yksi ajatus: Vaikka usein saamme kuulla, että verkko-opetus ei ole lähiopetuksen siirtämistä verkkoon, mielestäni läsnäolon suhteen verkko-oppiminen eri oikeastaan eroa luokkatilanteesta. Lähikohtaamisessa läsnäolo on helpompaa, verkko-opiskelussa sekä opettajan että opiskelijan tehtävänä on löytää keino olla läsnä käytettävissä olevilla välineillä. Tärkeintä lienee kuitenkin kiinnostus toisiamme kohtaan – jo pelkästään kuulumisten kysely voi pelastaa niin opiskelijan kuin opettajankin päivän.

 

Heidi Mäkäläinen

Venäjän yliopisto-opettaja, Helsingin yliopiston kielikeskus

Kirjallisuutta:

Garrison, D. R. (2007). Online community of inquiry review: Social, cognitive, and teaching presence issues. Journal of Asynchronous Learning Networks, 11(1), 61–72.  https://www.learntechlib.org/p/104064/).

Tyrväinen, H. Uotinen, S. & Valkonen, L. (2021). Instructor presence in a virtual classroom. Open Learning: The Journal of Open and Distance Learning. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/75763/tyrvainenym.pdf?sequence=1&isAllowed=y

 

 

Categories
DiGiPESU

Kurssiassistentit ja korona: Internationalization at home

Kielikeskuksen kurssiassistenttiohjelma on myös digitaalisesti todellinen menestystarina. Ohjelma on olemassa, pienin modifikaatioin, nykyisessä muodossaan v. 2013 alkaen. Kielikeskus on kehittänyt toimivan rakenteen, joka käsittää muun muassa ohjelman johdannon, mukana olevat workshopit ja kurssiassistenttien tehtävien dokumentaation (lokikirja). Opettajat, joilla on kurssiassistentteja, tapaavat lukukauden lopussa ja keskustelevat yhdessä. Poikkeavan lukuvuoden 2020-2021 aikana Lasse ja Merijn huolehtivat menestyksekkäästä toteutumisesta. Suuri kiitos tästä! Kiitos myös Suvi Kotkavuorelle, joka jakoi meille täsmällisesti vuoden alussa arvokkaita kokemuksiaan haastatteluista kurssiassistenttien kanssa.

Tavoitteet (1)

Kun tarkastellaan koronasta pakottavasti johtuvaa opiskelua ja opetusta online-ympäristössä positiivisessa mielessä, täytyy mainita kyky out of the box –ajatteluun. Moni asia, mikä oli mahdollista myös ennen uutta normaalia, sai nyt mahdollisuuden. Nina Sulonen korosti artikkelisaan kurssiassistenttiohjelmasta (s. 44-62), että new aspects into language teaching and learning and ‘internationalization at home’ ovat assistenttiohjelman oleellisia tavoitteita. Korona antoi ‘internationalization at home’ –konseptille uuden konkreettisen merkityksen: internationalization in one’s own four walls.

Assistenttien tehtävät

Avoimmuus uusille näkökulmille ja digitaalisten ympäristöjen hyödyntäminen mahdollistivat kurssiassistentti-ohjelman jatkumisen myös pandemia-aikana. Koronasta johtuen tänä vuonna oli selvästi tavallista vähemmän kurssiassistentteja, mutta joustamalla ja verkostoitumalla moni asia mahdollistui: myös harjoittelijoista Saksan kulttuurikeskuksesta Tampereella ja DAAD:n kieliassistentti – digitaalisesti Bremenistä – tuli kurssiassistentteja saksan kielen kursseilla. Esimerkiksi Martin Tampereen kulttuurikeskuksesta osallistui Nina Dannertin tekstikurssille virtuaalisesti ja luki tekstejä saksalais-romanialaisen kirjallisuuden Nobel-palkitun Herta Müllerin kirjasta. Tätä seurasi virtuaalinen maantuntemuksen matka Romaniaan Banaatin alueen svaabien luokse.

Assistentteihin linkittyvät mahdollisuudet ovat yhtä moninaisia kuin kurssien osallistujien persoonallisuudet, kurssien sisällöt ja vuorovaikutuksen muodotkin. Tärkeitä assistenttien aktiviteetteja voidaan hyödyntää modifikoidusti virtuaalisessa opiskelympäristössä: ääntämisharjoitukset, suullinen kommunikaatio ja pienryhmäaktiviteetit ovat mahdollisia breakout rooms -tiloissa ja muilla alustoilla. Työkalut, kuten Moodlen keskustelufoorumit, näyttivät – kenties aiemmin aliarvioidun –  potentiaalinsa. Kurssiassistenttien organisoima teemaryhmien moderointi foorumeilla, joka oli verkko-oppimisessa välttämätön aktiviteetti esimerkiksi IDEAL-kurssilla, onnistui tänä vuonna paremmin kuin koskaan. Myös monikielisiä tapahtumia, kuten multilingual workshop, voitiin järjestää kurssiassistenttien kanssa.

 

DiGiPESU

DiGiPESU on Kielikeskuksen vapaaehtoinen työryhmä, joka ei luo normatiivisia ohjeistuksia. Kyseessä on vapaavalintainen avoin foorumi, jonka tavoitteen on helpottaa käytäntöön keskittyvää lähestymistä digitaalisiin ympäristöihin. DiGiPESUn tarkoitus on informoida digitaalisten mahdollisuuksien käytöstä, muun muassa miten kurssiassistentteja voidaan hyödyntää digitaalisesti. Käytännöstä käytäntöön. Kun tiedostaa tekniset mahdollisuudet (ja on osittain niitä kokeillut), voi laajentaa mahdollisesti myös opetuksen ja metodien spektriä. Näin on mahdollista reagoida joustavasti muutoksiin.

 

Tavoitteet (2)

Tätä kirjoitusta luetaan nyt mahdollisesti tabletilla aurinkoisella terassilla ihmisten, kukkien ja perhosten ympärillä. Silloin unohtuu menneen korona-talven poikkeuksellinen kylmyys, harmaus ja monia vaihto-opiskelijoita kohdannut yksinäisyys. Internationalization abroad ei ollut suurimmalle osalle mahdollista suunnitelmin mukaisesti. Nina Sulonen mainitsee artikkelisaan seuraavat ensimmäiset tavoitteet: 1) integrating international students into our University community, 2) giving the international students the possibility to meet local students. Toivottavasti kurssiassistentti-ohjelma saavutti myös nämä tavoitteet ainakin osittain. Oikea nest warmth ja fyysinen läsnäolo eivät voi eikä niiden tarvitse korvata digitaalista ympäristöä. Mutta korona-vuoden opetus on, että digitaaliset apuvälineet/työkalut voivat tukea kurssiassistenttien tehtäviä.

Zoom-ikkunan näkymä
Kuva: Saksalaiset kurssiassistentit Johanne, Amely ja Kilian esittäytyvät zoomin videon kautta IDEAL-kurssin osallistujille. Christian Niedling yläoikealla.

Christain Niedling

FT, yliopistonlehtori, saksan kieli

Helsingin yliopiston kielikeskus

Categories
DiGiPESU

Digipedagogiikan palasia, osa 1: Pedagogiikan ja teknologian liitto

Pitääkö verkko-opettajan lähtökohtaisesti valita teknologian ja pedagogiikan väliltä? Kysymys on provosoivasti asetettu, mutta se sisältää kaikuja ikuisuuskeskustelusta verkko-opetuksen ja -vuorovaikutuksen ytimestä. Kun keskinäinen yhdessäolomme ja oppimisemme välineellistyy, katoaako prosesseista jotakin olennaista? Vaikka digitaalinen kanssakäymisemme on noussut järisyttäviin lukemiin jo reilussa vuodessa eikä se sitäkään ennen olematonta ollut, kysymys on edelleen ajankohtainen. Erilaisten videopuhelu- ja pikaviestinpalveluiden suosio on huima, mutta epäilyjä niiden kyvystä ”korvata aitoa vuorovaikutusta” esitetään usein.

Tässä blogitekstissä en pohdi verkko- ja teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen erityispiirteitä. Sen sijaan avaan hieman teknologian ja pedagogiikan yhteensovittamisen haasteita. Monen vuoden, kohta vuosikymmentenkin, jälkeen keskustelua on edelleen syytä jatkaa. Digipedagoginen kehittäminen edellyttää tasapainoa teknisen ja opetukseen keskittyvän keskustelun välillä. Opettajan tulee voida tarkistella ilmiöitä molemmista näkökulmista ja yhdistää näkökulmia opiskelijalähtöisiksi kokonaisuuksiksi. On selvää, että digipedagogisen osaamisen tarve ei tule tulevaisuudessa vähenemään.

Välinepelosta välinelukutaitoon

Digipedagogiseen osaamiseen yhdistetään lähes poikkeuksetta teknologinen osaaminen. Opetusarjessa tämä tarkoittaa yhtäältä oppimisympäristön, etäopetusvälineistön ja tiettyjen sovellusten taitavaa teknistä hallintaa. Toisaalta myös opettajan ymmärrys välineiden ja oppimisympäristöjen tarjonnasta yhdistetään teknologiseen osaamiseen.

Teknologiaan ei pedagogisessa keskustelussa aina suhtauduta neutraalisti. Kärjistetyimmillään teknologinen intoilu nähdään todellisen pedagogiikan vastakohtana tai ainakin hyvin irrallisena ilmiönä. Vaaranpaikka vaistotaan usein siinä, miten teknologian rooli kasvaessa pedagoginen ajattelu kärsii. Vastakkainasettelu ei ole aivan tuulesta temmattu. Anni Rytkönen (2014) on väitöskirjassaan havainnut, että opettajat saattavat usein korostaa joko teknologiaa tai pedagogiikkaa opetuksessaan. Yhden korostuminen toisen kustannuksella ei ole digipedagogisessa mielessä tarkoituksenmukaista. Yhtäältä on helppo ymmärtää, että liika teknologiakeskeisyys sivuuttaa keskeiset pedagogiset kysymykset. Mutta toisaalta opettajan liian korosteinen substanssiopetukseen keskittyminen estää teknologisten innovaatioiden hyödyntämisen ja käyttöönoton. Pedagogisenkin ajattelun tulisi olla joustavaa ja uusia ratkaisuja mahdollistavaa. Teknologia saattaa kuitenkin epäilyttää ja jopa pelottaa. Kielikeskuksessa tehdyssä tapaustutkimuksessa (Niinivaara & Vaattovaara, 2018) ilmeni, että opettajat suhtautuvat hyvin itsekriittisesti opetukseensa, mikäli he valitsevat epätarkoituksenmukaisen digivälineen tai tekevät teknologiamokan opiskelijoiden edessä.

Teknologian ja pedagogiikan suhde vaatii edelleen kirkastamista ja yhteensovittamista. Verrattain tuoreessa väitöstutkimuksessa Mari Kyllönen (2020) huomauttaakin, että kehittyäkseen teknologian pedagogisessa käytössä opettajien on hyväksyttävä se osaksi omaa työtään. Hyväksynnän tärkein tekijä on käsitys, siitä miten teknologia tukee opettajan pedagogista työtä ja oppijan oppimista.

Kiinnostavasti Moser (2016) on kuitenkin huomauttanut, että yliopistojen digipedagogisessa kehityksessä varsinainen ongelma ei ole opettajien teknologinen osaaminen, vaan ennemmin uudet vuorovaikutuksen ja kohtaamisen tavat, joita digitaaliset opetusvälineet edellyttävät. Sen sijaan, että väittelemme teknologian ja pedagogiikan suhteesta, meidän tulisi tarkastella sitä, mitä verkko-opetuksessa todella tapahtuu: miten opiskelija etenee, millaista ohjausta ja vuorovaikutusta opetukseen suunnitellaan ja toteutetaan.

Verkko-opetusympäristöissä teknologia on välttämättä osa oppimista ja vuorovaikutusta. Liian korosteisen teknologiataidon sijasta tulisikin keskittyä välinelukutaitoon. Välineosaaminen on silloin hyvällä tasolla, kun välineeseen ei tarvitse juuri keskittyä, vaan huomio on pedagogisissa ratkaisuissa. Tällainen ajattelu ei edellytä jokaisen saatavilla olevan välineen läpikotaista tuntemista: loistavaan alkuun pääsee sillä, että osaa asettaa välineen ominaisuudet ja oman opetuksensa tavoitteet tasapainoon. Välinelukutaitoa voi myös kasvattaa omiin tarpeisiinsa sopiviksi: kahden ominaisuuksiltaan tasavertaisen välineen valinnassa mieltymys ja tottumus voivat olla oivallisia valintakriteerejä. Välinelukutaidosta voi lukea tästä blogista enemmän syksyllä 2021.

Pedagogiikka, ei luokkahuone edellä

Digipedagogisissa hankkeissa usein muistetaan toistaa, että kehittäminen tehdään ”pedagogiikka edellä”. Tämä on oikein ja tarpeellista, mutta aiemmin esitetyn perusteella tätäkin lausetta on syytä tarkkailla. Digipedagogiset uudistukset lähes poikkeuksetta uudistavat ja ehkä haastavatkin sitä tekemisen ja opettamisen tapaa, johon olemme tottuneet. Kysymys on pitkälti vanhan muokkaamisesta ja uuden omaksumisesta. Tällainen asetelma luo helposti tarvetta puolustaa vanhaa ja sivuuttaa uudistukset tarpeettomina tai pinnallisina. Tuleekin olla tarkkana siitä, ettemme lähtökohtaisesti oleta vanhojen ratkaisujen olevan pedagogisempia kuin uusien.

Esittelin syksyllä 2020 XVI CercleS-konferenssissa Kielikeskuksessa tehtyjä tutkimuksia ja selvityksiä viestintä- ja kieltenopettajien digipedagogisesta ymmärryksestä. Opettajat kuvasivat, miten digitaalisten ja etämahdollisuuksien hyödyntäminen on saanut heidät pohtimaan uusin silmin myös lähiopetusta. Samalla kun digipedagogisia ratkaisuja punnitaan, harkitaan ja haastetaan, tulee myös lähiopetuksen käytäntöjä tarkastella kriittisesti. Keskeistä on löytää pedagogisesti kestävät ratkaisut niin verkko- kuin lähitoteutukseenkin Lähiopetus tulee järjestää lähiopiskelua tukevalla tavalla, pelkästä luokkahuoneessa olemisesta ei saa tulla kyseenalaistamaton itseisarvo.

Opettajat kertoivat myös keskusteluista kollegojen välillä. Digitaalista oppimista koskevat keskustelut johtavat usein nimenomaan pedagogisten ydinratkaisujen analysoimiseen ja uudelleenneuvottelemiseen. Digipedagogiikka on pedagogiikkaa, ei irrallinen eikä vähempiarvoinen osa opettajan pedagogista työtä. Teknologiapainotteiseksi mielletyn digipedagogiikan ja ”perinteisen” pedagogiikan välille ei tulisi rakentaa muuria. Sen sijaan digipedagogisessa keskustelussa pohditaan jo nyt syvällisesti oppimistavoitteisiin, vuorovaikutukseen ja arviointiin liittyviä kysymyksiä. Huomio tulee tässäkin olla kiinteästi opiskelijan oppimispolussa: mitä tehdään, miten tehdään, miksi tehdään, ja miten tämä kaikki tulee näkyväksi.

Lopuksi on vielä syytä kysyä, miksi digipedagogiikka ylipäätään on tärkeää. Kielikeskuksen johtaja, FT Leena Nissilä kirjoitti taannoin Kielikeskuksen blogissa, että epämuodollinen kielen omaksuminen on tullut vahvasti varsinaisen tietoisen kielen opiskelun rinnalle. Muodollisen opetuksen tehtävänä on auttaa oppijaa jäsentämään oppituntien ulkopuolella koettua ja hyödyntää vapaa-aikaan kuuluvaa erikielistä teksti- ja mediamaailmaa. Digitaalinen maailma on täynnä kulttuuria, kieliä, vuorovaikutusta, ihmissuhteita ja oppimisenpaikkoja. Elämismaailmamme on vahvasti myös digitaalinen: se ei ole ”varjomaailma” eikä vähäisempi maailma vaan, koko elinpiirimme kiinteä, tärkeäkin osa.

Oppijan kokemukset, teknologiset valinnat ja pedagoginen osaaminen eivät ole pelkästään sovitettavissa yhteen, niiden yhteensovittaminen on keskeistä verkko-opetuksen kehittymiselle. Digipedagogisenkin kehittämisen ja osaamisen ytimessä on pedagoginen linjakkuus sekä ymmärrys oppijan polusta, vuorovaikutuksesta ja elämismaailmasta. Niistä on kyse kaikessa pedagogisessa työssä.

Janne Niinivaara pipo päässä ja kuulokkeet kädessä

 

Janne Niinivaara

Asiantuntija, opetuksen kehittäminen

DiGiPESU-hankkeen vetäjä

Helsingin yliopiston kielikeskus

Tämä blogi on ensimmäinen kirjoitus Helsingin yliopiston kielikeskuksen DiGiPESUn hankeblogissa. Blogissa jaetaan opetuskokeiluja, digipedagogisia näkemyksiä ja tietoa hankkeen etenemisestä.

 

Kirjallisuus:

Moser, Karin. (2016). The Challenges of Digitalisation in Higher Education Teaching. In book: Arenen der Weiterbildung (University Continuing Education: Future Perspectives) (pp.93-100) Publisher: hep Press. Editors: Zimmermann, Th. Jütte, W. Horvath, F

Kyllönen, M. (2020). Teknologian pedagoginen käyttö ja hyväksyminen: Opettajien digipedagoginen osaaminen. JYU Dissertation 191. Jyväskylän yliopisto.

Niinivaara, J. & Vaattovaara, J. (2018). Learner and teacher voices in developing digital language learning environments – insights from a survey data, Language Learning in Higher Education. 8, 1, p. 133-156

Rytkönen, A. (2014). University of Helsinki teachers as users and adopters of change of web-based learning environments in teaching. Helsinki: University of Helsinki dissertation.