Categories
DiGiPESU

Monenlaiset osallisuudet verkkoympäristössä

Kielikeskuksen opetus on monimuotoistunut siten, että luokassa tapahtuva ja yksikielisyyteen perustuva opetus ei enää tavoita kaikkia opiskelijoita, vaan sen lisäksi tarvitaan muita vaihtoehtoja. Joillekin opiskelijoille työn, perheen tai maantieteellisen sijainnin vuoksi mielekkäin tai toisinaan jopa ainoa vaihtoehto saattaa olla verkossa tapahtuva opiskelu. Verkko- ja etäopiskelun on kuitenkin oltava yhteisöllistä, sillä kielen oppimiseen tarvitaan yhteisöjä ja osallisuuden kokemusta.

Osallisuuden kokemuksella tarkoitan tunnetta siitä, että tuntee olevansa hyväksytty ja oikeutettu olemaan juuri siinä yhteisössä, jossa on. Lisäksi se merkitsee halua ja pyrkimystä kuulua joukkoon. Kielenoppimisessa osallisuuden merkitys nousee ratkaisevaksi tekijäksi, sillä kieltä opitaan yhteydessä toisiin; eri yhteisöissä mukana oleminen mahdollistaa kieleen sosiaalistumisen, mutta jotta kielenoppija uskaltautuu mukaan, hänet on toivotettava tervetulleeksi joukkoon. Osallisuuden kokemus on kielenoppimisen kannalta keskeistä, sillä siihen liittyvä halu kuulua joukkoon synnyttää tarpeen ja motivaation opiskella yhteisön käyttämää kieltä.

Haastattelen parhaillani Helsingin yliopiston opiskelijoita tutkimukseen, jonka tarkoituksena on selvittää, minkälaisia osallisuuksia kielten verkko- ja etäopetuksessa syntyy ja kuinka osallisuuden rakentumista voi tukea verkkoympäristössä. Haastatteluissa nousee vahvasti esiin se, että opiskelijat kokevat monenlaisia osallisuuksia. Osallisuutta ei koeta ainoastaan kurssiin tai pienryhmään, vaan osallisuuden kokemukset ulottuvat myös kurssikontekstin ulkopuolelle.

 

Osallisuus kurssin ulkopuolisiin yhteisöihin kantaa kielenoppimisessa

Monelle haastatelluista osallisuus merkitsee kykyä toimia kielellisesti niin, ettei jää ulkopuolelle. Joillekin tämä liittyi akateemisen elämän vaatimuksiin kuten esimerkiksi siihen, että pitäisi osata kertoa omasta alastaan ja tutkimuksestaan tai vaikkapa sitä, että pystyy osallistumaan epämuodollisempiinkin kokouksiin, käytäväkeskusteluihin ja tapaamisiin eri kielillä.

Toisten halu osallisuuteen puolestaan syntyi henkilökohtaisen elämän tarpeista. Toiveena saattoi olla esimerkiksi puolison suvun kanssa keskusteleminen tai halu olla mukana jossain tietyssä alakulttuurissa. Toisinaan taustalla oli jokin arkielämän tilanne, jossa ulkopuolisuuden kokemus synnytti tarpeen osata kieltä: Eräs opiskelija kertoi matkustelleensa äitinsä kanssa 90-luvulla Bulgariassa. Matkan aikana he tekivät opastetun kolmen päivän retken bussissa, jossa kaikki muut olivat venäjänkielisiä. Alussa opiskelija oli tyytyväinen ja keskittyi ihastelemaan maisemia, mutta kun hänen venäjää taitava äitinsä alkoi ottaa osaa toisten keskusteluihin, opiskelija turhaantui, sisuuntui ja päätti, ettei enää uudelleen jäisi ulkopuoliseksi kielen takia. Palattuaan Suomeen hän aloitti venäjän kielen opinnot Kielikeskuksessa. Haastatteluhetkellä hän oli venäjän lisäksi opiskellut muitakin kieliä, ja hän kertoi kuinka voimaannuttavat ja myönteiset kokemukset venäjän kursseilta saivat hänet kiinnostumaan myös muiden kielten opiskelusta. Tapaus on oiva esimerkki siitä, kuinka halu olla osana jotain yhteisöä voi olla ensimmäinen askel kielenoppimisen polulla.

 

Osallisuus kurssiyhteisöön auttaa sitoutumaan yhteiseen toimintaan

Kurssin opiskelijaryhmään liittyvä osallisuuden kokemus nousi opiskelijoiden kertomuksissa esiin arkipäiväisenä kokemuksena sekä voimakkaampana yhteenkuuluvuuden tunteena. Arkipäiväinen osallisuuden kokemus perustui usein johonkin yhteiseen päämäärään kuten siihen, että opiskelijat halusivat yksinkertaisesti vaan päästä kurssista läpi ja saada siitä opintopisteet. Voimakkaampaa yhteenkuuluvuutta koettiin silloin, kun kurssikontekstin lisäksi jaettiin yhteinen toive päästä käyttämään kieltä kurssin ulkopuolisissa konteksteissa kuten opiskelijavaihdossa tai matkustellessa.

Osallisuuden kokemukseen ei välttämättä tarvita huippuyhteisöllistä kokemusta, vaan riittää, että jäsenillä on jonkinlainen yhteinen tavoite, joka yhdistää. Arkipäiväinen, velvoitteista syntynyt osallisuus ja sitoutuminen edesauttavat kielenoppimista ja kurssilla eteenpäin selviytymistä silloinkin, kun muuten opiskelijan voimavarat ovat vähissä. Yksi opiskelijoista totesi, että olisi jättänyt kurssin kesken, ellei olisi sitoutunut pienryhmätoimintaan. Hän ratkaisi asian niin, että kertoi ryhmälleen siitä, ettei pysty täyttämään kuin vain vähimmäisvaatimukset. Jälkeenpäin hän oli tyytyväinen sekä saamiinsa opintopisteisiin että pienryhmän toimintaan, sillä hän koki saaneensa rohkeutta käyttää kieltä epämuodollisissa tilanteissa.

 

Opettajalla on mahdollisuus tukea osallisuutta verkkoympäristössä

On myös vahvempia osallisuuden kokemuksia: Eräs opiskelija vertasi kahta käymäänsä kurssia: Toisella hän tunsi olevansa irrallaan kaikesta, yksin ja eksynyt, mutta toisella hän koki vahvaa osallisuuden tunnetta ryhmään. Kun kysyin häneltä, mistä tuo ero johtui, hän vastasi oitis, että kyse oli siitä, että toisella kurssilla oli ”kotipesä”. Tuo kotipesä oli kurssin Moodle-sivu. Opiskelija kertoi, että se loi turvaa ja yhteisöllisyyttä, koska se oli kaikille sama. Hän koki Moodle-sivun yhteiseksi tilaksi, ja nimittikin sitä ”kotipesäksi” ja ”luokaksi”. Toisella kurssilla ei ollut yhteistä oppimisalustaa, vaan opettaja lähetti sähköpostia useasti viikossa.

Jos kyseisen opiskelijan sanoin ymmärretään Moodle-sivu kotipesäksi, niin opettajan rooli voidaan nähdä tuon kotipesän haltijana, joka sisustaa, järjestää, antaa tilaa muille toimijoille sekä luo yhteiset säännöt ja valvoo niiden noudattamista. Ryhmän vetäjän on pyrittävä luomaan ja tarvittaessa ylläpitämään yhteistä keskustelua ja rohkaistava osallistumaan. Tiedotteiden ja ohjeiden lähettäminen ei tällöin välttämättä riitä.

Osallisuuden kokemusta lisää se, että on selvät, yhdessä sovitut ja ääneen lausutut säännöt, jotta jokainen tietää, miten ollaan. Energiaa ei kulu sen pohtimiseen, miten verkossa pitäisi olla ja toimia. Merkittävänä opiskelijat pitivät sitä, että he saivat keskittää huomionsa kielenoppimiseen ja kurssin käymiseen: Muutamissa haastatteluissa tuli esiin se, että jos kurssin ohjeet eivät olleet selvät, opiskelijat tunsivat itsensä hämmentyneiksi ja he kertoivat energiansa kuluvan siihen, että heidän täytyi miettiä, kuinka kurssilla ollaan ja miten edetään ja toimitaan. Myös kameran käytöstä toivottiin selkeitä ohjeita, sillä opiskelijoilla oli massaluennoilta kokemuksia siitä, että kameroiden toivottiin yhteyksien vuoksi olevan pois päältä. Jos kielikursseilla ei selkeästi kerrottu, miten kameroiden kanssa toivottiin toimittavan, opiskelijat kertoivat jääneensä pohtimaan ja ujostelemaan asiaa.

 

Monikielisyyden ymmärtäminen tukee osallisuuden kokemusta

Toimivan kielitaidon saavuttamista tukee osallisuuden kokemus. Lisäksi keskeistä on ympäristön kielitietoisuus, johon kuuluu monikielisyyden hyväksyminen osana kielitaitoa sekä sen hyödyntäminen vuorovaikutuksessa. Yksi haastattelemistani Kielikeskuksen opiskelijoista kehui opettajaansa, joka onnistui etäopetuksessa Zoomissa kutomaan säikeitä opiskelijoiden välille: opettaja puhutteli opiskelijoita nimeltä, kyseli tasapuolisesti myös hiljaisemmilta opiskelijoilta sekä niiltä, joilla ei ollut kamera päällä. Opettaja vaikutti aidosti ilahtuvan kaikista vastauksista – niistäkin, joita ei onnistuttu lausumaan kokonaan kohdekielellä ja joissa käytettiin myös suomea mukana. Esimerkin opettaja ymmärsi monikielisyyden merkityksen ja antoi sille tilaa vuorovaikutuksessa: oli sallittua käyttää apuna muitakin kieliä kuin kohdekieltä ilman, että siitä rangaistiin.

Monikielisyyden aito ymmärtäminen tukee osallisuuden kokemuksen lisäksi myös toimivan kielitaidon saavuttamista, sillä kielitaidossa on kyse pitkälti uskaltamisesta. Kun kielenoppija uskaltaa osallistua vuorovaikutustilanteisiin, hän saa samalla mahdollisuuden havainnoida kieliyhteisön käytänteitä sekä hyödyntää saamaansa kielellistä tukea. On hyväksyttävä ajatus siitä, että vuorovaikutuksen ei tarvitse aina olla yksikielistä. Aito halu monikieliseen vuorovaikutukseen tukee yksilöiden identiteettiä monikielisinä ja kykenevinä kielenpuhujina, kun kukin otetaan vastaan niine kielellisine ja kulttuurisine resursseineen, joita hänellä on käytössään.

 

Kurssilla koettu osallisuus ulottaa ulkomaailmaan – ja päinvastoin  

Vaikka kielenoppija kokisikin osallisuutta enimmäkseen luokan ulkopuolisiin yhteisöihin, voi opettaja silti vahvistaa osallisuutta myös kurssikontekstissa: Osallisuus syntyy turvallisessa ilmapiirissä, jossa osallistujat nähdään tasa-arvoisina ja kokonaisina toimijoina, ja tässä opettaja ryhmän vetäjänä on keskeisessä asemassa.

Kielenoppijan oivallus siitä, että tarvitsee kieltä, voi syntyä arjessa, matkoilla tai sosiaalisessa mediassa. Tuo oivallus synnyttää tarpeen oppia ja selviytyä kielellisesti tilanteissa, joista ei halua jäädä ulkopuoliseksi. Kyseessä on pyrkimys osallisuuteen opittavan kielen kieliyhteisössä. Kurssiltakin voi syntyä osallisuutta ulkomaailmaan, esimerkiksi kanssaopiskelijoiden, kurssiassistenttien tai opettajan toiminnan ja kokemusten kautta, kun ymmärrys ja läheisyys kohdekieleen ja -kulttuuriin lisääntyy.

Minna Intke Hernandez

FT, espanjan yliopisto-opettaja

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.