Vuosi hyvinvointilupausta takana

19.4. vietetään Opiskelijoiden mielenterveyspäivää. Opiskelijoiden hyvinvointiverkoston järjestämänä kampanjapäivänä kannustetaan toimimaan opiskelijoiden mielenterveyden edistämiseksi. Tämän vuoden kampanjateema on kohtuus. 

Helsingin yliopiston kielikeskus antoi hyvinvointilupauksen opiskelijoille viime kevään 2022 Opiskelijan mielenterveyspäivänä. Lupauksen tarkoituksena on edistää hyvinvointia osana kielikeskusopetusta ja tukea opiskelijan hyvinvointia päämäärätietoisesti ja monimenetelmällisesti.  

Hyvinvointilupauksen otsikko on ”Viesti ja voi hyvin”. Otsikolla kielikeskuslaiset haluavat viestittää, että kielellä on tärkeä rooli hyvinvointia rakentavassa vuorovaikutuksessa. Jokaisella on oikeus osallistua vuorovaikutukseen ja oppia.  

Tämän lupasimme opiskelijoille vuosi sitten: 

  • Huomioimme: Sitoudumme ottamaan huomioon opiskelijan hyvinvoinnin saumattomana osana viestintä-ja kieliopetusta ja kehittämään opetusta tästä lähtökohdasta käsin.  
  • Kohtaamme: Järjestämme lukuvuosittain opiskelijan hyvinvointiin keskittyviä tapahtumia, joissa on mahdollista tavata opiskelijoita muilta kampuksilta, vertaisoppia ja -tukea, kotikansainvälistyä sekä viestiä monikielisesti sallivassa ja turvallisessa ympäristössä  
  • Kuuntelemme: Tiivistämme vuoropuhelua Kielikeskuksen ja opiskelijoiden välillä ja käymme aktiivisesti dialogia opiskelijoiden kanssa heidän hyvinvointiaan tukevista toimista. 

Hyvinvointilupauksen tekeminen todeksi 

Pitkittynyt pandemia on haastanut opiskelijoiden jaksamista ja hyvinvointia. Entistä inklusiivisemmat, saavutettavammat ja turvallisemmat oppimisympäristöt ovat tärkeitä tavoitteita tukemaan jokaisen opiskelijan hyvinvointia yliopistoyhteisössä. Kielikeskuksessa nämä tavoitteet on pyritty ulottamaan opetussuunnitelmaan ja opetuksen kehittämiseen, viestintään, opiskelijoiden osallistamiseen sekä tapahtumiin. 

Kielikeskuksessa on tärkeää olla tietoinen niistä kielen- ja viestinnän oppimiseen liittyvistä ilmiöistä, jotka saattavat aiheuttaa opiskelijoissa huolta. Esimerkiksi esiintymisjännitys ja vieraan kielen puhumisen pelko ovat yleisiä tuntemuksia yliopistolaisen elämässä. Opettajien tulee olla näistä ilmiöistä tietoisia ja varmistua, että kaikki opiskelijat saavat turvallisia oppimis- ja onnistumisen kokemuksia.   

Huomioimme 

Opiskelijoille annettua hyvinvointilupausta noudatetaan muun muassa Kielikeskuksen uudessa opetussuunnitelmassa 2023-2026, jonka tavoitteena on, että kielikeskusopetus olisi hyvin monenlaisia opiskelijoiden tarpeita ja elämäntilanteita palvelevaa. Jokaiselle opiskelijalle tulisi löytyä itselle soveltuva tapa ja muoto oppia kieliä ja viestintää, oppimistavoitteista tinkimättä. 

Variaatiota opetustarjonnassa ei tuota vain se, tarjotaanko kurssi verkossa vai luokassa, tai mihin aikaan kurssia opetetaan. Systemaattista joustoa ja keskenään erilaisia tapoja tarvitaan myös vuorovaikutus- ja yhteistyömuotoihin. Yhtäältä on tärkeää turvata lähiopiskelua ja opettajan tilanteista läsnäoloa kaipaavien ja sitä vailla olleiden opiskelijoiden tarpeet. Toisaalta on perusteltua luoda entistä enemmän mahdollisuuksia itseohjautuville ja autonomiaa kaipaaville opiskelijoille sekä opiskelijoille, joiden elämäntilanteet ovat aikataulullisesti sirpaleisia tai poikkeuksellisia.  

Kohtaamme 

Osallistava ja tasa-arvoa tukeva viestintä on keskeistä kaikessa tekemisessä yliopistoyhteisössä niin opiskelijan kuin henkilöstönkin näkökulmasta. Erityisesti kieltenopiskelussa opiskelijoita askarruttavat persoonapronominien turvallinen ja inklusiivinen käyttö, eri ihmisryhmien representaatiot opetusmateriaaleissa sekä asioiden kertominen itsestä. Tämä tematiikka haluttiin nostaa selkeästi esille Kielikeskuksen järjestämässä opiskelijoiden hyvinvointitapahtumassa “Kieli kuuluu kaikille – inklusiivinen kielenkäyttö” 

Kielikeskuksessa tuetaan myös informaalia ja vapaamuotoista oppimista tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuus tavata toisiaan kurssien ulkopuolella, erilaisissa tilaisuuksissa. Kielikeskus järjestääkin lukukausittain opiskelijoille ja henkilökunnalle monikielisen työpajan, jossa niin kansainväliset kuin paikallisetkin opiskelijat tapaavat. Työpajan tavoite on tuoda opiskelijoita yhteen, tavata uusia ihmisiä, pitää hauskaa ja harjoittaa kieli- ja keskustelutaitoa.  

Kuuntelemme 

Kansainväliset opiskelijat jäävät usein vaille kontaktia paikallisiin opiskelijoihin ja paikalliset opiskelijat taas haluaisivat tavata kansainvälisiä opiskelijoita, mutta toistensa löytäminen saattaa olla hanakalaa, jopa jännittävääkin. Kielikeskuksessa on paljon opiskelijoille suunnattuja toimintoja, jotka tuovat kansainväliset ja paikalliset opiskelijat yhteen, esimerkiksi kielten kurssiassistenttiohjelma, monikieliset työpajat, ALICE-kurssit ja monia opintojaksoja, jonne kansainväliset opiskelijat voivat ja heidän toivotaan osallistuvan. Myös Kielikeskuksen pedagogisissa periaatteissa ja viestintäsuunnitelmassa nostetaan esille kulttuurisen ymmärryksen ja vuorovaikutuksen tärkeys.  

Opiskelijan hyvinvointilupaus ohjaa osaltaan Kielikeskuksen inkluusio- ja hyvinvointityötä tulevaisuudessakin. Lupauksen jokapäiväisen lunastuksen on tarkoitus jäädä pysyväksi tavaksi toimia. Lupaus on synnyttänyt uuden tavan edistää opiskelijahyvinvointia ja tarttua teemoihin, jotka ovat keskeisiä kieli- ja viestintäopintojen kontekstissa. 

Mukana Opiskelijoiden mielenterveyspäivässä 2023 

Kielikeskus osallistuu myös tänä vuonna Opiskelijoiden mielenterveyspäivään järjestämällä opiskelijoiden hyvinvointitilaisuuden 19.4.2023 klo 16.15–17.45 Zoomissa.  

Tilaisuuden teema on Tukea kieli- ja viestintäjännitykseen. Tilaisuudessa kuullaan asiantuntijaesityksiä sekä keskustelupaneelia, jossa kanssaopiskelijat, opintopsykologi ja kielikeskusopettajat keskustelevat aiheesta. Tilaisuuden tavoitteena on jakaa tietoa keinoista, joilla edistetään jokaisen opiskelijan hyvinvointia Kielikeskuksen kieli- ja viestintäopinnoissa. Tilaisuus on suomenkielinen, ja kameran sekä mikrofonin saa pitää halutessaan kiinni.  

Tapahtumaan ilmoittaudutaan tällä lomakkeella tiistaihin 18.4.2023 mennessä. Samalla voi esittää myös kysymyksiä etukäteen. Ilmoittautuneille lähetetään ennen tapahtumaa Zoom-linkki, illan ohjelma ja käytännön ohjeistusta osallistumisesta.  Jos sinulla on kysyttävää, olethan yhteydessä Nina Suloseen. 

Helsingin Sanomat julkaisi maaliskuussa kielikeskuslaisten kirjoittaman mielipidekirjoituksen “Kielihäpeä huomioidaan yliopistollisessa kieltenopetuksessa”  

Kielikeskuksen blogista voi lukea myös Kielikeskuksen järjestämästä edellisestä hyvinvointitapahtumasta

 

Nina Sulonen

Asiantuntija, kansainvälisyys ja ohjaus

 

Janne Niinivaara

Asiantuntija, opetuksen kehittäminen

Kohti kokonaisvaltaista digipedagogiikkaa

Verkko-opetuksen kehittäminen on taitekohdassa. Koronan jälkeinen aika uusine työn ja opiskelun hybriditoteutuksineen on kohta käsillä. Korkeakouluissa tosin kaikki opetus tapahtuu edelleen pääosin etänä, eikä koronaa edeltävään malliin, jossa lähiopetus oli pitkälti opetuksen lähtökohta, tulla todennäköisesti enää täysin palaamaan. Muutos opettajien ja opiskelijoiden arjessa on ollut totaalinen: reilu vuosi sitten valtaosalla ei välttämättä ollut täysin verkkovälitteisesti opetettavista kursseista lainkaan kokemusta. Nyt viimeistään lähes meiltä kaikilta sitä löytyy runsaasti.

Kokemus ja osaaminen – muna ja kana?

Kiinnostavaa on tässä vaiheessa kysyä, minkälaista digipedagogista osaamista pandemia-ajan etäopetuksessa tarvittiin ja millaista osaamista saatiin. Osaaminen ja kokemus eivät nimittäin aina toteudu rinnakkain. Vaikka ennen pandemiaa valtaosalla opettajia ei olisikaan ollut verkko-opetuskokemusta sinänsä, heillä saattoi silti olla paljonkin verkko-opetusosaamista. Helsingin yliopiston kielikeskuksen siirtymä maaliskuussa 2020 täyteen verkko-opetukseen toimii tässä yhtenä esimerkkinä: monella opettajalla oli tietoa, taitoa ja työvälineitä muuttaa opetuksensa verkkovälitteiseksi, vaikka varsinaista täyttä verkkokurssia ei omassa opetushistoriassa olisikaan ollut. Tämä on osoitus siitä, että yhdistämällä erilaisia, jo etukäteen punnittuja pedagogisia ja vuorovaikutuksellisia valintoja voi päästä tarkoituksenmukaiseen lopputulokseen. Moni opiskelija hyötyi siitä, että kurssin opettaja oli ainakin ajatuksissaan pohtinut erilaisten verkkototeutuksien mahdollisuutta tai hyödyntänyt edes jonkinasteista monimuoto-opetusta myös ennen pandemiaa.

Toisaalta ei pidä suoraan olettaa, että vuoden sisällä hankittu etäopetuskokemus olisi vastannut kaikkiin verkko-opetusta koskeviin tarpeisiin. Tekemällä oppii, mutta se ei yksin riitä. Tarvitsemme vertaisvuorovaikutusta, reflektiota, tutkimustietoa, palautetta sekä kyvykkyyttä ja mahdollisuuksia kehittyä, jotta osaaminen karttuisi edelleen. Pakon edessä moni opettaja ylitti itsensä ja tarttui nopeasti uusiin opetusratkaisuihin. Kuitenkin räjähdysmäisesti lisääntynyt verkko-opetus on myös lisännyt pedagogista keskustelua verkkovälitteisestä oppimisesta, ja keskusteluun mahtuu paljon näkökulmia. Kielikeskuksessa poikkeusaikana kerätystä, vielä julkaisemattomasta aineistosta ilmenee, että verkko- ja etäopettajatkin jakautuvat erilaisiin heimoihin. Ymmärrys verkkopedagogiikasta on laajaa, monipuolista, ristiriitaistakin. Ja juuri siinä piilee mahdollisuus uudenlaiseen yhteiseen jakamiseen. On yhdessä tunnustettava, että kukaan meistä ei vielä osaa kaikkea.

Uusi hanke tuo digipedagogiikan lähelle

Miten tästä tilanteesta katsotaan eteenpäin ja kehitetään yhteisöllisesti digipedagogiikkaa opetusorganisaatiossa? Kysymyksiä on paljon. Mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme verkko-opetuksesta? Mikä on digipedagogiikan ja pedagogiikan ero? Miten verkossa tapahtuva oppiminen kytkeytyy ymmärrykseemme opetuksesta: tuoko verkkovälitteisyys opetukseen ja oppimiseen jotain lisää tai viekö se jotain pois?

Aika ei voisi olla otollisempi pohtia näitä kysymyksiä. Digipedagoginen osaaminen on viimeistään nyt kiinteä osa jokaisen opettajan ammattitaitoa ja siihen kohdistuvia odotuksia. Lisäksi se kytkeytyy kiinteästi myös työelämän digitalisaatioon yleensäkin. Työn monipaikkaisuus ja erilaiset digitaaliset ratkaisut ovat osa jokaisen työpäivän arkea riippumatta siitä, tekeekö opetustyötä vai ei.

Helsingin yliopiston kielikeskus käynnisti loppuvuodesta 2020 sisäisen kehittämishankkeen. Hankkeessa luodaan digipedagoginen suunnitelma (DiGiPESU) Kielikeskuksen verkko- ja monimuoto-opetuksen kehittämiseksi ja tukemiseksi. DiGiPESUn perusideana ei ole tuottaa viestintä- ja kieltenopetukseen materiaalipankkia tai kurssipatteristoa. Nämäkin ovat tärkeitä tavoitteita, mutta eivät tämän hankkeen tavoitteita. DiGiPESUn tarkoitus on lisätä huomattavasti Kielikeskuksen monimuoto- ja verkkokurssitarjontaa. Tähän tavoitteeseen pääsemiseen hanke tuottaa konkreettisia askeleita opettajan digipedagogisen suunnittelun tueksi. Lähtökohtana on tehdä verkko-opetuksen pedagogisista valinnoista ja mahdollisuuksista saumaton osa opettajien päivittäistä työtä. Digipedagoginen työskentely ei pedagogisessa mielessä syrjäytä olemassa olevaa, vaan asettuu luonnolliseksi laajennukseksi aiemman rinnalle.

Hanke on oikeastaan järjestäytynyttä sisäistä pedagogista kehittämistä. Ydintiimissä on mukana edustaja lähes kaikista opetuskielistä ja oppiaineista sekä pedagoginen yliopistonlehtori. Muodostaessaan kokonaisvaltaista käsitystä digipedagogiikasta digipesulaiset ovat jakaneet digipedagogiikka pienempiin palasiin. Ydintiimi on jakautunut edelleen pienempiin teemaryhmiin. Ryhmät ovat työskennelleet koko kevään ja hahmottaneet seuraavia kokonaisuuksia:

  • käsiteviidakon selkiyttäminen: miten verkko-, monimuoto-, kontakti-, etä- ja lähiopetus tulee määritellä ja miten määrittelyt ovat läpinäkyviä opiskelijalle
  • Kielikeskuksessa jo oleva osaaminen vahvaan käyttöön: millaista ymmärrystä meillä jo on, ja miten sitä on hyödynnetty opetusratkaisuissa
  • pedagoginen näkemys ja toteutus: miten suunnitella opetusvuorovaikutus verkossa, mitä on tutkimuspohjainen verkko-opetus
  • digitaaliset välineet ja mahdollisuudet: millaisia valintoja opettajat tekevät pedagogisten digivälineiden valinnassa ja käytössä, ja miten pedagogisia valintoja tulee tarkoituksenmukaisesti tukea
  • verkko-opetuksen työkuorma: miten työkuorman laskemista ja suunnittelua tulisi selkiyttää sekä opettajan että opiskelijan näkökulmasta?

Syksyllä edessä on palasten yhteentuonti ja konkreettisten apuvälineiden luonti. Apuvälineet ovat monenmuotoisia: ne ovat ohjeita, yhteisiä tilaisuuksia, muokattavia pedagogisen suunnittelun malleja, olemassa olevan ja hanketta varten kerätyn tutkimus- ja selvitystyön jakamista ja edelleen hyödyntämistä. Yksi asia kuitenkin on varma. Digihankkeemme tarkastelee ilmiötä sen juurista asti: opiskelijan oppimisesta. Digipedagogiikka on pedagogiikkaa.

Hanketta voi seurata voi seurata DiGiPESUN blogista. Vielä ennen juhannusta blogissa julkaistaan useampi teksti.

Janne Niinivaara pipo päässä ja kuulokkeet kädessä

Janne Niinivaara

Asiantuntija, opetuksen kehittäminen

DiGIPESU-hankkeen vetäjä

Helsingin yliopiston kielikeskus

Mitä on kielten jatkuva oppiminen?

Kuva: Nina Dannert

Kieliaineiden opetussuunnitelmissa on pitkään ollut yhtenä tavoitteena rohkaista oppijoita kehittämään ja käyttämään kielellisiä taitoja läpi elämän. Esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014) todetaan: ”Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina.” Tavoite toistuu eri muodoissaan edelleen eri kouluasteilla varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

Elinikäisen oppimisen rinnalla alettiin vähän aikaa sitten ymmärtää myös elämänlaajuisen oppimisen rooli. Tunnustettiin, että muodollisen opiskelun rinnalla tapahtuu koko ajan myös informaalia ja non-formaalia oppimista. Tällöin huomattiin, että jatkuva oppiminen kuvaakin koko oppimisen kokonaisuutta käsitteenä elinikäistä oppimista paremmin. Jatkuvaa oppimista koskevissa pohdinnoissa kielitaidon kehittämisen näkökulmaa on toistaiseksi tarkasteltu kuitenkin hyvin vähän. Itse näen kielitaidolla olevan hyvinkin merkittävän roolin jatkuvan oppimisen kannalta. Jokaisen tulee mielestäni voida kehittää ja laajentaa kielitaitoaan läpi koko elämän. Yhteiskunnassa on tärkeää tehdä näkyväksi eri kielten osaamista voimavarana ja lisätä kielitaidon arvostusta osana ammattitaitoa.

Kohti arjen monikielisyyttä

Jatkuvan oppimisen näkökulmasta kielenoppimista on syytä tarkastella myös hieman uudesta näkökulmasta. Eri kielet ovat nykyään läsnä kaikkien arjessa koko ajan. Kiinnostus kieliin on myös hyvin luontaista globalisaation ja lisääntyneiden kansainvälisten kontaktien myötä. Kieltä ei aina opita erillisesti, vaan esimerkiksi tiedonhakua tehdään koko ajan myös muilla kielillä kuin äidinkielellä. Median kautta saamme syötettä eri kielillä päivittäin. Epämuodollinen kielen omaksuminen on tullut varsinaisen tietoisen kielen opiskelun rinnalle yhä vahvemmin. Tällöin muodollisen opetuksen tehtävänä onkin enemmän auttaa oppijaa jäsentämään oppituntien ulkopuolella havaittua ja opittua. Parhaimmillaan muodollisessa opetuksessa pystytään hyödyntämään vapaa-ajalla kohdattu erikielinen teksti- ja mediamaailma ja rakentamaan kielitaitoa sen pohjalle.

Globalisaation myötä kielitaidon tarve eri aloilla on kasvanut. Hyvin monet työyhteisöt ovat nykyään monikielisiä. On entistä tärkeämpää, että kieliaineilla on riittävästi tilaa eri kouluasteiden ja alojen opetusohjelmissa. Lisäksi olisi tärkeää olla ajasta ja paikasta riippumattomia mahdollisuuksia oppia uusia kieliä sekä täydentää kieliosaamistaan itselle luontaisella tavalla.

 

Kielenoppimisen tarpeet vaihtelevat

Mielenkiintoista on ollut seurata yhteiskunnassa käytyä keskustelua kielistä ja kielitaidosta. Käytännössä kaikki ovat nykyään monikielisiä eli heillä on äidinkielen lisäksi useiden muiden kielten eritasoista osaamista. Kuitenkin Suomessa saatetaan kutsua joitakin yksilöitä ummikoiksi tai kielitaidottomiksi vain siksi, että he eivät puhu Suomen kansalliskieliä – vaikka he saattavat puhua useita muita jopa paljon puhuttuja maailmankieliä. Miten kykenisimme näkemään kaikki kielet voimavarana ja monikielisyyden yksilön ja yhteiskunnan resurssina sekä tukemaan erilaista monikielisyyttä?

Vaikka kielitaito tietyllä tavalla on kapeutunut ja monet ovat huolissaan englannin ylivallasta, on Suomessa kuitenkin tänä päivän tarjolla kielenopetusta useammassa kielessä kuin koskaan. Samoin sekä kouluissa ja oppilaitoksissa että yhteiskunnassa muutenkin eri kielet ovat esillä aiempaa enemmän. Puhutaanhan Suomessa tänä päivänä äidinkielenä jo yli 150 eri kieltä.

Koska kielten opiskelu perusopetuksessa ja lukiossa on vähentynyt ja yksipuolistunut, yliopistoissa annettavalla kielenopetuksella on entistä laajempi yhteiskunnallinen tehtävä. Kielitaitotarpeiden monipuolistumisen myötä on tullut aiempaa suurempi tarve myös aloittain eriytyneelle kielenopetukselle. Kansainvälisten kontaktien lisäännyttyä on olennaista pystyä käymään keskustelua omaan alaan liittyvistä kysymyksistä useilla eri kielillä. Eri ammateissa kontaktit myös suuntautuvat vähän eri puolille maailmaa, joten on tärkeää, että meillä on kielitarjontaa monenlaisissa kielissä.

 

Sisäisellä motivaatiolla iso merkitys

Eri tahon toimijoiden on hyvä kysyä itseltään, miten pystymme antamaan eväitä ja intoa elämänmittaiseen kielitaidon kehittämiseen jokaiselle. Se tarkoittaa ennen kaikkea sisäisen motivaation synnyttämistä silloinkin, kun opiskelijoiden aiemmat kielenoppimiskokemukset eivät ole syystä tai toisesta olleet kovin rohkaisevia. Tästä syystä fokusta on hyvä siirtää tietyn kielen opetuksen rinnalla tukemaan myös yksilöiden monikielisen identiteetin vahvistumista. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoita rohkaistaan eri kielten rinnakkaiseen käyttöön, madalletaan kynnystä vähäisenkin kielitaidon käyttöön rohkeasti ja opastetaan hyödyntämään erilaisia tapoja oppia kieliä.

Meidän kieliasiantuntijoiden on tärkeää pitää esillä kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta ja kielitietoisuutta. Kielellä on suuri rooli myös kaikessa oppimisessa. Kouluista, oppilaitoksista ja yliopistoista olisi mahdollista tehdä entistä kielitietoisempia. Voisimme korostaa kielen merkitystä oppimisessa ja samalla kannustaa hyödyntämään opetuksessa oppijoiden koko kielivarantoa ja myös heidän vapaa-ajallaan käyttämiä kieliä.

Sisäinen motivaatio syntyy ennen kaikkea siitä, että kielenopetuksessa hyödynnetään oppijoille merkityksisiä tilanteita ja niissä toimimista. Kieli on syytä nähdä yhä enemmän merkityslähtöisenä viestinnän välineenä. Vuorovaikutustilanteet ovat tällöin oppimisen lähtökohta, eivät päätepiste. Kun ymmärrämme, että kielitaidon tavoitteena ei ole kuvitteellinen äidinkielisen puhujan täydellinen taito vaan että kielitaidon nähdään olevan tilanteista ja varioivaa, kynnys kielitaidon rohkeaa käyttöön madaltuu ja kielijännitys helpottaa.

Erilaiset kielitaidot auttavat meitä selviytymään ja saavuttamaan jäsenyyksiä meille merkityksellisissä tilanteissa ja yhteisöissä. Kielten kautta voimme myös nähdä niiden takaa avautuvia kulttuureita uusin silmin.

Leena Nissilä

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston kielikeskuksen johtaja.