Miten ja miksi kisällioppimista?

Minua pyydettiin esittelemään kisällioppimista Helsingin kaupungin matematiikan opettajille OPS-tilaisuudessa tänään 8.3. ja tein sen erittäin mielelläni. Paikalla oli 28 matematiikan opettajaa ja vaikutti, että jokainen Helsingin kaupungin lukio oli edustettuna. Vastaanotto oli kannustava, loppuun tuli hyviä kysymyksiä ja muutama opettaja tuli vielä kahden kesken kysymään lisää materiaaleista. Kaikille kisällioppimisesta kiinnostuneille tiedoksi, että olemme perustaneet facebook-ryhmän Kisällioppiminen lukiossa. Siellä voi käydä keskustelua kisällioppimiseen liittyvistä asioista ja jakaa omia ideoita tai materiaaleja. Me materiaalin tekijät kuulemme mielellämme, jos otat materiaaleja käyttöön sekä tietenkin palautetta ja huomioita materiaalin käytöstä. 

Tässä kirjoituksessa kerron ajatuksiani siitä, miksi olen lähtenyt muuttamaan opetustani sekä käytännön toteuttamisideoitani. Teksti pohjautuu tämän päivän esitykseeni.

Miksi alun perin lähdin muuttamaan selkeämmin opetustani kisällioppimisen suuntaan? Olen aina halunnut käyttää oppitunneilla ajan opiskelijoiden kannalta mahdollisimman hyödyllisesti. Tähän on varmasti vaikuttanut se, että valtaosa opiskelijoistamme urheilee korkealla tasolla ja heillä ajankäyttö on erittäin tarkasti suunniteltua ja aikaa esimerkiksi kotitehtäviin ei ole kovin paljon käytettävissä. Tämä on tarkoittanut, että olen yrittänyt karsia yhteistä opetustuokiota mahdollisimman tiiviiksi, mutta silti yrittänyt kohdentaa sen niin heikommille kuin taitavammille opiskelijoille. Lopputulos ei tässä koskaan voi olla kovin optimaalinen, vaan opetus on ollut oikeantasoista vain osalle opiskelijoista.

Samalla opiskelijoiden harjoitteluun ei ole ollut mielestäni riittävästi aikaa. Se on johtanut esimerkiksi tilanteeseen, jossa opiskelija ehtii luokassa harjoittelemaan kappaleen perustehtäviä ja saamaan niihin tarvittaessa apua, mutta haastavimmat tehtävät käytännössä jäävät lähes aina kotiin tehtäväksi. Siellä ei monella ole apua saatavilla, joten monella opiskelijalla jää haastavimmat tehtävät ainakin osaksi tekemättä, vaikka tuen avulla ne olisivat olleet tehtävissä. Tällöin olemme katsoneet ne yhdessä seuraavalla tunnilla taululla läpi ja opiskelijalle on hyvin voinut tulla tunne, että nyt tajuan, mistä on kyse. Usein kuitenkaan enää tässä vaiheessa opiskelija ei itse enää tee vastaavaa tehtävää itse, vaan hän siirtyy uuden aiheen tehtäviin. Näin ollen voi käydä niin, että opiskelija ei ikinä tee haastavampaa tehtävää itse alusta loppuun ja kokeessa sitten selviää, ettei hän sittenkään ollut tajunnut asiaa kokonaan opettajan selityksestä. Halusin tähän muutoksen, eli halusin voida auttaa opiskelijoita myös vaikeampien tehtävien parissa.

Ajan siirtäminen koko luokan opetuksesta voimakkaasti opiskelijoiden harjoitteluun mahdollistaa myös eriyttämisen sekä ylös- että alaspäin. Nyt voin opettaa jokaista opiskelijaa hänelle haastavassa asiassa: toisella se voi olla jokin edellisen kurssin asia, jota tarvitaan uuden asian omaksumisessa ja toisella se voi mennä yli lukiotason. Ei käy niin, että osa tylsistyy, koska ei tajua edes opetustuokion alkua tai koska opetus on liian rautalangasta vääntämistä itselle helposta asiasta.

Lisäksi eräs tärkeä syy opetuksen muutokseen on opiskelijoiden oman osaamisen arvioinnin taito tai sen puute. Olen opetuksessani usein joutunut tilanteeseen, jossa opiskelija viittaa ja kertoo, että ei osaa ollenkaan. Kun asiaa katsotaan sitten yhdessä, niin voi olla, että ratkaisussa on jokin pieni huolimattomuusvirhe, mutta kyseisen kerran aihe on aivan oikein ymmärretty. Kuitenkin välillä samalla opiskelijalla voikin olla tilanne, jossa hänen reaktionsa osaamattomuuten on aivan samanlainen ja tällä kerralla ratkaisussa ei olekaan päätä eikä häntää. Opiskelijalta puuttuu siis virheen tunnistamisen ja sen vakavuuden arvioinnin taito, joka oppimisen kannalta olisi ehdoton.

Minua on myös harmittanut opiskelijat, jotka ovat osanneet mielestään ihan hyvin kotitehtäviä, mutta sitten kokeessa edes ensimmäiset tehtävät eivät heidän yllätyksekseen onnistu. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että moni opiskelija osaa ihan hyvin kopioida kirjan esimerkkiä ja tehdä sen avulla kotitehtävän ihan oikein, mutta osaaminen saattaa jäädä tälle tasolle. Opiskelija ei siis mieti, miksi tekee, mitä tekee ja milloin tekee, vaan hän mekaanisesti apinoi kirjan tai opettajan mallia. Palautetta omasta oppimisestaan opiskelija on harvoin saanut kesken kurssin ja tähän halusin muutosta.

Blogin edellisessä kirjoituksessa kerrottiin, mitä kisällioppiminen on. Seuraavan kaavion avulla yritän selittää, miten käytän sitä lukiossa.

pylpyra1

Jokainen kurssi on jaettu noin neljään lukuun. Jokainen luku kestää viikosta kahteen. Uusi luku alkaa tehtävien tekemisellä pienryhmissä. Näiden tehtävien avulla opiskelija omaksuu luvun teorian. Tehtävät ovat lyhyitä ja ne pakottavat materiaalin lukemiseen. Tarkoitus on, että jokainen opiskelija tekee kaikki teorian seassa olevat tehtävät. Minun roolini on kiertää luokassa ja ohjata ja tukea opiskelijoiden oppimista kullekin haastavassa asiassa. Usein ongelmaa on pohdittu jo yhdessä pienryhmässä ennen kuin minut pyydetään paikalle, joten tällöin koko pienryhmä osallistuu tähän ohjaukseen. Pienryhmässä työskentely kannustaa ylipäänsä matematiikasta keskustelemiseen ja sen takia se on erityisen tärkeää kisällioppimisessa.

Kun teorian seassa olleet tehtävät, niin sanottu tehtäväsarja I, on tehty, on opetustuokion vuoro. Siinä nostan esiin luvun olennaiset asiat ja huomiot, joita työskentelyssä on käynyt ilmi. Lisäksi teen jonkin haastavan tehtävän, joka tulisi osata luvun lopussa. Tämän tarkoitus on antaa malli siitä, mihin opiskelussa pyritään. Opetustuokion ajankohta on etukäteen ilmoitettu, joten opiskelijat voivat aikatauluttaa tehtävien tekemistä se silmällä pitäen.

Tämän jälkeen työskentely jatkuu tehtäväsarjojen II ja III kanssa pienryhmissä. Osa opiskelijoista on voinut hyvin ehtiä näiden tehtävien pariin jo ennen opetustuokiota, mikä on ideakin. Eriyttäminen tulee materiaalin kautta ikään kuin automaattisesti. Taitavimmat opiskelijat voivat tehdä kaikki kyseisen luvun tehtävät, kun hitaammat tai heikommat tekevät ehkä vain osan kummastakin tehtäväsarjasta.

Kun luvun opiskeluun varattu aika on käytetty, on aika tutkia, mitä ja miten opiskelija on luvun keskeiset asiat oppinut. Tässä käytän sekä polku-verkkopalvelun itsearviointitestejä että palautettavia tehtäviä. Palautettava tehtävä sopii mielestäni esimerkiksi prosenttilaskentaan, jossa opiskelijan merkinnät ovat usein epäselviä, vaikka vastaus olisikin oikein. Tärkeintä näissä kummassakin arviointitavassa on, että opiskelija saa palautetta siitä, miten on oppinut. Lisäksi hän harjaantuu oman osaamisen arvioinnissa pisteyttäessään omia ratkaisujaan. Samalla minä saan varmennuksen siitä, miten opetusryhmä on oppinut, vaikka auttaessani luokassa käsitykseni on jo paljon parempi kuin vanhassa tavassani opettaa.

Tämän jälkeen pidän vielä opetustuokion, jossa teen yhteenvedon luvusta ja annan  palautetta työskentelystä. Samalla opiskelijoilla on vielä mahdollisuus kysyä jostain tehtävästä yhteisesti.

On jännittävää seurata, innostuvatko toiset opettajat kokeilemaan kisällioppimista omassa opetuksessaan. Tämän päivän keskustelut rohkaisivat siihen, että kehitystyötä kannattaa jatkaa. Lisäksi oli ilo huomata, että Helsingin kaupunkikohtainen OPS oli tehty mallikkaasti OPS-työryhmän toimesta. Tästä on hyvä jatkaa!

Piia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *