Laatu, laatu, laatu

Rehtori Jukka Kola 18.9.2013

Jukka Kola on Helsingin yliopiston rehtori.

Laatu on yliopistojen elinehto, otsikoi emerituskansleri Kari Raivio toimittamansa tuoreen kirjan (K. Raivio toim. 2013. Laatu. laatu. laatu: yliopistojen elinehto. Suomen Toivo –ajatuspaja. 154 s.). Eikä tästä kahta kysymystä, sillä täsmälleen näin se on, kaikilta kanteilta katsottuna.

Kun tutkimuksemme, opetuksemme ja oppimisemme on huippulaadukasta, niin samalla myös yhteiskunnallinen vaikuttavuutemme on tehokasta ja konkreettista ja kansainvälinen kilpailukykymme todellista ja todistettua. Hallinnon ja tukipalvelujen työn on oltava ihan yhtä laadukasta. Yksikään osaelementti ei voi pettää tai edes huojua heikomman laadun rajalla. Laatujärjestelmällä ja laadunhallinnalla on tässä tärkeä roolinsa, jotta tavoitteet, keinot ja prosessit ovat oikein asetettuja, käytettyjä ja viritettyjä. Laatu ei synny tyhjästä eikä itsestään.

Huippulaatu syntyy arkipäivän sitoutuneella, määrätietoisella työllä laatu syntyy yhteistyöllä. Helsingin yliopistolla on yhdet yhteiset strategiset tavoitteet, joiden eteen kaikki yhdessä teemme lujasti töitä. Emme tee sitä vakavasti, mutta teemme sen erittäin hyvin, joka päivä. Emme tee sitä pakosta vaan ilosta. Emme tee sitä ulkoisesta paineesta, vaan oman menestyksekkään tulevaisuutemme eteen. Tämä koskee jokaista yliopistolaista, niin henkilökuntaa kuin opiskelijoitakin.

Yhteistyötarve ja tavoitteellisuus, kansainvälisen kilpailukykymme terävöittämiseksi, pätevät myös moniin tahoihin yliopistomme ulkopuolella. Muut yliopistot, tutkimuslaitokset, tutkimusrahoittajat, ministeriöt, poliittiset päättäjät ja etenkin elinkeinoelämä, sekä entistä enemmän kansainväliset kumppanit ja toimijat (esim. EU Horizon 2020 & ERC Grants), on otettava mukaan suunnitelmiimme ja toimintaamme entistä vahvemmin ja fokusoidummin. Proaktiivisuutta tarvitaan paljon enemmän vanhan ja virttyneen reaktiivisuuden saati stagnaation sijaan.

Kaiken yhteistyön, yliopistomme sisällä ja ulkopuolisten tahojen kanssa, taustalla ja tavoitteena on toimintojemme lisäarvon ja laadun parantaminen. Siksi joudumme myös Helsingin yliopistossa tästä eteenpäin tarkemmin arvioimaan ja tarkastelemaan toimintojamme kaikilla neljällä kampuksellamme, 11 tiedekunnassamme, 24 ainelaitoksessamme, 18 erillislaitoksessamme ja lukuisissa toimipisteissämme Hangosta Kilpisjärvelle.

Saattaa hyvinkin olla, että toimintojemme todellinen tehostaminen ja kehittäminen vaatii myös rakenteellisia muutoksia. Myös niihin on oltava halukkuutta, valmiuksia ja päätöksentekokykyä. Tässäkin tavoitteena on laadun parantaminen ja synergiaetujen lisääminen.

Laadunhallinta on tärkeä ja välttämätön osa sekä yliopiston strategista ja tavoitteellista toimintaa että jokaisen yliopistolaisen, niin opettajan, tutkijan, hallintoihmisen kuin opiskelijankin, työtä ja opiskelua. Laadunhallinnalla varmistamme kehityksemme huippuyliopistona. Tehokas ja täsmällinen laadunhallinta vähentää työmääräämme rutiinitehtävissä ja jättää enemmän pelivaraa perustehtäviimme tutkimukseen ja opetukseen.

Laadunhallinta on osa nykyaikaista, dynaamista ajattelua niin yliopistossa kuin muissakin organisaatioissa. Johtamisella on oleellinen osansa laadun hallinnassa ja parantamisessa. Kun yliopistomme johtaminen kehittyy ja vahvistuu, samalla paranee toimintojemme ja tulostemme laatu. Siten turvaamme ja vahvistamme menestysmahdollisuuksiamme tulevaisuudessa. Se on kaikkien etu. Panostetaan yhdessä tähän tavoitteeseen, samalla valmistautuen juhlimaan entistä laadukkaampaa, yhteiskunnallisesti vaikuttavampaa ja kansainvälisesti kilpailukykyisempää, pian 375-vuotiasta yliopistoamme.

Huipulle ja yhteiskuntaan. Maailman parhaaksi. Me teemme sen, joka päivä, jokaisen yliopistolaisen omalla panoksella. Yhdessä ja yhteisesti.

Jukka Kola

Leave a Reply

Your email address will not be published.