University of Helsinki
Oppimisen, uskonnon ja henkisyyden kytköksiä
Myrskyisenä toukokuun päivänä oli hyvä asettua Zoomin ääreen kuuntelemaan kiinnostavan asiantuntijajoukon esityksiä oppimisen, uskonnon ja henkisyyden kytköksiin liittyen. LeNeRen päivän mittaisessa kevätseminaarissa kasvatuksen ja sosiologian tutkijat esittelivät aamupäivällä keynote-puheenvuoroissaan näkemyksiään siitä, minkälainen ilmiö nykyajan oppiminen on sekä mihin uskonto ja henkisyys paikantuvat koulutuksen, kasvatuksen ja oppimisen kentällä.
Kasvatustieteen tohtori, erikoistutkija Heikki Kinnari Turun yliopistosta avasi seminaaripäivän esityksellään elinikäisen oppimisen eetoksesta. Vuonna 2020 valmistuneessa väitöskirjassaan Kinnari tutki elinikäisen oppimisen käsitteen kehitystä viime vuosikymmenien aikana analysoimalla EU:n, OECD:n ja UNESCOn tuottamia koulutuksen ja opetuksen ohjelmajulistuksia. Elinikäisen oppimisen eetos on itsessään hyvin vanhaa – viitteitä tämänkaltaisiin ihanteisiin löytyy jo antiikin Kreikasta – mutta sotien jälkeen siitä kehkeytyi keskeinen kulttuurinen arvo, jota sittemmin alettiin tavoitella erilaisten koulutuspoliittisten ohjelmien avulla. Vaikka elinikäisen oppimisen keskustelut ovat moninaisia, Kinnari erittelee aineistostaan neljä hegemonista oppimisdiskurssia, jotka kukin peilaavat aikansa yhteiskunnallista ilmapiiriä. Kinnari osoittaa työssään, miten 1960-70 –lukujen humanistinen taustavire elinikäisen oppimisen eetoksessa on sittemmin korvautunut talouspolitiikkaan nojaavalla, työ- ja kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävällä ajattelutavalla. Ihmisistä pyritään kasvattamaan Kinnarin mukaan tänä päivänä ”kilpailukykykansalaisia.”
Kilpailuhenki ja jatkuva kasvun ihanne paitsi työelämässä myös muilla elämänalueilla hengästyttää ja uuvuttaa monia. Uupumuksen keskeltä saatetaan alkaa etsiä vaihtoehtoisia tapoja elää arkea; jotain muuta kuin ainaista työntekoa. Tällaisia ”toisinvalintoja” tarkasteltiin Turun yliopiston sosiologian professori Suvi Salmenniemen esityksessä, jossa hän kertoi vaihtoehtoisten hyvinvointihoitojen kentällä tekemästään tutkimuksesta.
Salmenniemen tutkiessa miten ja miksi ihmiset alkavat harjoittaa uushenkisyydestä ammentavia vaihtoehtohoitoja nousivat työuupumus ja työelämän kärsimysnarratiivit voimakkaasti esille. Kapinaliike Kinnarin esittämää kilpailukykykansalaisuuden ihannetta vastaan tapahtui ”arjen toisintekemisellä”, jossa kieltäydyttiin alistamasta elämää työnteolle ja alettiin hakea toisenlaista toimijuutta. Uushenkisyyden ja vaihtoehtoisten hyvinvointihoitojen kentältä uupuneet löysivät uudenlaisen tavan orientoitua arjessa ja suunnistaa elämässä eteenpäin.
Aamun kolmannen keynote-luennon tarjoili kasvatustieteilijä professori Arniika Kuusisto Tukholman yliopistosta, joka loi katsauksen viimeaikaisiin, uskonnon ja katsomusten opetukseen ja oppimiseen liittyviin tutkimushankkeisiin, joita hänellä on käynnissä eri maissa. Lasten ja nuorten parissa tehdyt tutkimukset osoittavat Kuusiston mukaan selkeästi sen, kuinka 2000-luvun nuorille moninaisuus on arkipäiväistä. Yhä useampi lapsi ja nuori asemoituu Kuusiston mukaan jonkinlaiseen vähemmistöasemaan: moninaisuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia perheitä, vähemmistöuskontoja, kahden kulttuurin perheitä, seksuaalisia vähemmistöryhmiä jne. Suomessa toki maahanmuuttoon liittyvä etninen ja uskonnollinen moninaisuus vaihtelee alueellisesti suurestikin pääkaupunkiseudun kulkiessa muutoksessa edelläkävijänä.
Maailmankuvallisia aineksia ja identiteettejä omaksutaan ja opitaan nykyään mitä moninaisimmilta areenoilta. Erilaiset digitaaliset pelit ja niiden fantasiamaailmat sekä internet ja sosiaalinen media yleisemminkin ovat nousseet vaikuttajina perinteisen perhekasvatuksen ja koulun rinnalle – tai ehkäpä jopa niiden ohi. Oppiminen voi siis olla hyvin monitahoista, mutta identiteettien (sallittu) harjoittaminen saattaa olla rajoitetumpaa. Uskonnollista, henkistä ja katsomuksellista oppimista tutkittaessa yhdeksi merkittäväksi kysymykseksi nouseekin se, minkälaisissa yhteiskunnallisissa tiloissa ihmiset – niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin – voivat neuvotella identiteettiään ja erilaisia ryhmään kuulumisen kysymyksiä. Tähän liittyen Kuusisto pohti esityksessään identiteettiturvallisen tilan merkitystä tämän päivän paineisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.
LeNeRen kevätseminaari täydentyi iltapäivän tapaustutkimus-luennoilla. Väitöstilaisuuteensa valmistautuva uskontotieteilijä Katriina Hulkkonen kertoi tutkimuksestaan ja siitä, miten nykyaikaista kanavointia (eli yhteyden ottamista henkiolentoihin ja viestien väittämistä niiltä) opetetaan, opitaan ja harjoitetaan yrittäjinä tämän päivän Suomessa. Tohtorikoulutettava Ella Poutiainen puolestaan esitteli feminiinistä uushenkisyyttä sekä sen harjoittamiseen liittyviä oppimisen ja poisoppimisen kysymyksiä.
Iltapäivän luennot päättyivät LeNeRen tutkijatohtorin, Linda Annusen esitykseen äänimaljahoitoihin liittyvästä oppimisesta. Oppiessaan äänimaljahoitoja harjoittaja omaksuu usein samalla elementtejä vaihtoehtoisesta maailmantulkinnasta. Tiedon siirtäminen tai omaksuminen ei ole kuitenkaan suoraviivaista. Annunen osoitti esityksessään, kuinka alun perin saksalaisen harjoituksen siirtyessä Suomeen tapahtui opetettavassa materiaalissa hienovaraista kulttuurikäännöstä. Suomalaisesta aineistosta tuli ilmaisultaan pelkistetympää ja terminologialtaan vähemmän henkistä ja esoteerista. Opitun siirtämisessä sekä omaksumisessa käydään jatkuvaa neuvottelua erilaisten tulkintakehysten välillä.
Yksi päivän läpi kulkenut huomio liittyi poisoppimiseen. Uusissa henkisissä harjoituksissa on harvoin kyse vain uuden oppimisesta: usein ne vaativat onnistuakseen vanhasta luopumista. Monia uushenkisiä liikkeitä näyttää yhdistävän erityisesti yksi luopumisen kohde. Henkisesti tasapainoisempi arki mahdollistuu vasta kun ihminen irrottautuu kilpailun ja jatkuvan työnteon huumasta—Kinnarin esittelemästä ”kykypääomakoneesta”. Hylkäämällä ylenpalttisen työnteon avautuu ainakin jonkinlainen mahdollisuus onneen.
Näihin sanoihin on hyvä päättää tämä blogi ja siirtyä viikonlopun viettoon.