University of Helsinki
Noituudesta jumalan puheeseen
Kognitiivisen ja psykologisen antropologian tutkija Tanya Maria Luhrmann käyttää julkaisuissaan sukupuolineutraalia muotoa T. M. Luhrmann. Hänen varhainen, tunnettu teoksensa Persuasions of the Witch’s Craft: ritual magic in modem culture. (Harvard University Press, 1989) kuvaa sitä, miten Luhrmann teki kenttätyötä lontoolaisten magian harjoittajien ja noitien keskuudessa, initioitui useisiin ryhmiin ja coveneihin ja tässä prosessissa muuttui itsekin: skeptikko koki magian lumon ja houkuttelevuuden. Tämä teos on omalla lukulistallani korkealla, mutta en ole saanut sitä vielä käsiini.
Tutumpi sen sijaan on Luhrmannin vuonna 2012 julkaistu teos When God Talks Back. Understanding the American Evangelical Relationship with God. Tämänkertaisessa Lenere-tutkimusprojektin lukupiirissä keskusteltiin Luhrmannin varhaisemmasta, samaa aihetta käsittelevästä, teoksen tutkimusprosessin aikana julkaistusta artikkelista vuodelta 2007: ”How do you learn to know that it is God who speaks?” Artikkeli on julkaistu teoksessa David Berliner & Ramon Sarró (toim.) Learning Religion. Anthropological Approaches. Berghahn Books, ja se löytyy sivuilta 83–102.
Olen aikaisemmin tukeutunut Luhrmannin ajatuksiin kuvittelun näkökulmasta: miten erilaiset kuvittelun tekniikat, kuten meditaatio tai rukous vaikuttavat siihen, miten maailma nähdään ja koetaan. Käsittelin artikkelissani (2020) kuvittelua ”sisäisten aistien” harjoittamisen keinona antroposofisessa henkisyydessä sekä taiteilijan ja tutkija-etnografin työkaluna. Luhrmannin kuvaukset siitä prosessista, jossa yhdysvaltalaiset evankelikaalit oppivat tunnistamaan Jumalan äänen omassa sisäisessä ajatusten virrassaan sekä näkemään Jumalan vaikutuksen elämässään ja ympäristössään, muistuttivat antroposofin mietiskelyharjoituksia tai sitä, miten itse pyrin eläytymään tutkimani, kirjailija-antroposofi Kersti Bergrothin elämään.
Jumalan puheen tunnistaminen
Lenere-lukupiirissä Luhrmannin artikkelia ja ajatuksia tarkasteltiin nimenomaan oppimisen näkökulmasta: miten evankelikaalit oppivat kuulemaan ja tunnistamaan Jumalan puheen?
Kokemus muistuttaa antropologien hyljeksimän Lucien Lévy-Bruhlin näkemystä ”primitiivisestä” mielestä ja sen suhteesta ulkoiseen maailmaan. Primitiivisessä ajattelussa vihollinen pystyi vahingoittamaan ihmistä, jos tiesi tämän nimen tai unissa tapahtui todellisia hengen vierailuja. Länsimaisen tutkijan näkökulmasta primitiivin mieli toimi toisella tavalla kuin koulutetun länsimaisen ihmisen mieli; primitiivit vertautuivat kehittymättömiin lapsiin.
Luhrmann soveltaa artikkelissaan oppimisen näkökulmaa Lévy-Bruhlin ajatuksiin: Hänen kuvauksensa osallistumisesta, partisipaatiosta, vangitsee yhdysvaltalaisen evankelikaalisen kristityn keskeisen kokemuksen jumaluudesta: ihminen voi tuntea jumalallisen intiimisti, jopa niin että ulkoinen mieli (Jumala) ja sisäinen mieli (omat ajatukset) yhteenkietoutuvat, mutta ovat kuitenkin erotettavissa toisistaan. Paradoksaalisesti nämä evankelikaalit ovat jääneet primitiiviin tai lapsenkaltaiseen tilaan, mutta heillä on koulutettu, sofistikoitunut mieli. He oppivat tuntemaan Jumalan sekä ruumiillaan että mielessään.
Luhrmann lähestyy uskontoa kognitiivisesta näkökulmasta, mutta kun perinteisesti kognitiivisessa uskontotieteessä (esimerkiksi Pascal Boyer, Harvey Whitehouse ja Justin Barrett) on tutkittu uskomuksia ja niiden välittymistä, nostaa Luhrmann esiin kokemuksellisuuden, ruumiillisuuden ja käytännön ulottuvuudet: miten ihmiset oppivat käyttämään kognitiivisia käsitteitä tulkitsemaan mieltään ja ruumistaan sekä minkälaisten opittujen käytäntöjen avulla käsitteet muuttuvat todellisiksi, ruumiillisiksi kokemuksiksi.
Tutkimustaan varten Luhrmann teki perinteistä etnografiaa Vineyard Christian Fellowship -yhteisössä vuosina 2004–2005. Hän osallistui säännöllisesti sunnuntai-aamun kokoontumisiin sekä viikottaisiin ryhmätapaamisiin ja kursseille (esim. Alfa-kurssi, Jumalan kuuntelemisen taito -kurssi). Lisäksi hän teki yli 30 jäsenen muodollista haastattelua ja kävi lukemattoman määrän epämuodollisia keskusteluja. Vineyard-seurakunta edustaa konservatiivista kristinuskoa rennolla, nuorekkaalla otteella, johon kuuluvat rockmusiikki, tanssi ja elokuvat. Tapaamiset järjestetään salilla, ei kirkossa. Päämääränä on rakentaa Raamattuun pohjautuva suora ja henkilökohtainen suhde Jumalaan ja Jeesukseen.
Rukous toimii yhteisössä väylänä suoraan ja konkreettiseen yhteydenpitoon Jeesukseen ja Jumalaan. Ihmisen tulisikin rukoilla jatkuvasti rakentaakseen dialogisen, vuorovaikutuksellisen ja henkilökohtaisen suhteen Jumalaan.
Tämä opitaan ja rakennetaan seuraavilla tavoilla:
1) ihmisiä rohkaistaan tuntemaan, erottamaan ja tulkitsemaan Jumalan läsnäolo jokapäiväisessä ajatusten virrassa ja etsimään sieltä todisteita toisen olennon äänestä, Jumalan äänestä. Aiheesta on julkaistu useita suosittuja oppikirjoja.
2) ihmisiä rohkaistaan harjoituksiin, joissa he uppoutuvat omiin ajatuksiinsa ja jättävät sivuun ulkonaiset aistimukset. Päämääränä on jonkinlainen flow-tila tai meditatiivinen syventymisen tila, jossa ajan ja paikan tunto katoavat. Sitä voi harjoitella ja syventää erilaisilla, kristillisestä mystiikasta, zen-buddhalaisuudesta ja shamanismista tutuilla tekniikoilla, jotka on siirretty yhdysvaltalaisen evankelikaalisen kristillisyyden ytimeen eli jotka ovat ottaneet kristillisen muodon. Uppoutumisen jälkeen ihmisiä rohkaistaan kirjoittamaan kokemuksensa, näkynsä ja vuoropuhelunsa ylös, rukouspäiväkirjaan, jotta ne eivät unohdu ja jotta niistä tulee todellisia. Näistä rukouspäiväkirjoista voi myös jälkeenpäin tarkistaa, miten Jumala on vastannut rukouksiin.
Erityinen ongelma tässä liittyy siihen, miten pystyä erottelemaan omat ajatukset Jumalan puheesta. Miten erottaa hyvät ja pahat henget toisistaan? Keskeisenä erottelun menetelmänä on pohtia ajatusten raamatunmukaisuutta: Ohjaavatko ne hyvään vai pahaan? Ovatko ne yhdenmukaisia toisten rukousten kanssa? Tuovatko ajatukset sisäisen rauhan tunteen? Erotteleminen opitaan yhteisössä elämällä, sosiaalisessa prosessissa. Ryhmä tarjoaa säännöt, joiden mukaan Jumala tunnistetaan. Jos Jumala ei vastaakaan rukouksiin tai ei vastaa toivotulla tavalla, tämä voidaan nähdä tienä hengelliseen kypsyyteen, johon pääsee vain vaikeuksia ja pettymyksiä kohtaamalla.
Oppimisen näkökulmasta Luhrmannin artikkeli ja sitä seurannut teos nostaa esiin ajatuksen oppimisen paikallisesta, erityisestä ja sosiaalisesta luonteesta (situated learning). Oppiminen ja tietyt kognitiiviset taidot ovat kontekstisidonnaisia – tässä tapauksessa esimerkiksi kiinnittyneinä Vineyard-yhteisön ihmis- ja jumalakuvaan, jolloin niitä voi olla hankalaa siirtää tilanteisiin ja yhteisöihin – kuten vaikkapa työpaikka – jonka maailmankuva rakentuu toisin.
Toinen tärkeä Luhrmannin esiin nostama asia on oppimisen aistimuksellisuus. Hänen tutkimansa ihmiset näkevät, kuulevat ja tuntevat Jumalan. Vaikka se tapahtuukin ”vain” heidän mielikuvissaan, opitut tekniikat auttavat tekemään Jumalasta todellisen näille ihmisille.
Vineyard-yhteisön ihmiset elävät erilaisessa maailmassa kuin he (me), jotka eivät koe Jumalan läsnäoloa tai kuule hänen puhettaan. Mutta heitä ei voi missään nimessä pitää ”primitiiveinä” vaan moderneina ihmisinä, jotka hyödyntävät moderneja tekniikoita, kirjoittamista ja lukemista. Niiden avulla he ulkoistavat omat sisäiset kokemuksensa ja oppivat kokemaan sen toisin. Kirjoittamalla he muuntavat sisäisen monologinsa dialogiksi.
” You learn to experience God speaking in your mind, present in your body, concrete and tangible in the experience of relationship, and thus as fundamental as your sensory awareness of the everyday world in which you live.”
Projekti jatkuu
Tämän projektin jälkeen Tanya Luhrmann on edennyt eteenpäin liittyen erityisesti tuohon ajattelun mallien paikalliseen ja paikantuvaan (situated) puoleen sekä äänten kuulemiseen. Minulla oli ilo tavata hänet ja kuunnella hänen keynote-luentonsa syksyllä 2016 Mieli ja toinen -tutkimusprojektin loppuseminaarissa Wild or domesticated.
Seminaarikokemuksesta olen aiemmin kirjoittanut blogitekstin, jossa käsittelen lyhyesti myös Luhrmannin ajatuksia mielen teoriasta ja siitä, miten se on kontekstisidonnainen. Jumalan äänen kuuleva voi olla yksi monista, päästä yhteisössään arvostettuun asemaan tai joutua suljetuksi lukkojen taa tai leimatuksi diagnoosilla. Tämän projektin tuloksena on syntynyt aivan tuore teos: How God Becomes Real. Kindling the Presence of Invisible Others. Se nousee nyt lukulistani kärkeen.
Lähteet
- M. Luhrmann 1989: Persuasions of the Witch’s Craft: ritual magic in modem culture. (Harvard University Press.
- M. Luhrmann 2007: ”How do you learn to know that it is God who speaks?” David Berliner & Ramon Sarró (toim.) Learning Religion. Anthropological Approaches. Berghahn Books, 83–102.
- M. Luhrmann 2012: When God Talks Back. Understanding the American Evangelical Relationship with God. Knopf.
- M. Luhrmann 2020. When God Becomes Real. Kindling the Presence of Invisible Others. Princeton.
Tiina Mahlamäki 2020. ”Kuvittelu esoteerisuuden ja taiteen tekniikkana. Esimerkkinä kirjailija ja antroposofi Kersti Bergroth.” Aila Viholainen, Jaana Kouri & Tiina Mahlamäki (toim.) Kuvittelu ja uskonto. Taustoja, tulkintaa ja sovelluksia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 199–225.