University of Helsinki
Moni nykyajan ihmisistä pystyy samaistumaan kiireen tunteeseen. Suuri osa on elämänsä aikana kokenut stressiä ja osalle yhteiskunnan nopea tahti tai ylitsepääsemättömiksi kasvaneet paineet elämän eri osa-alueilla ovat johtaneet jopa henkiseen ja fyysiseen uupumukseen. Kiireisen elämänrytmin vanavedessä esiin on noussut myös kokonaisvaltaiseen terveyteen ja itsensä kehittämiseen eri tavoin keskittyvä wellness-kulttuuri, joka on saavuttanut suurta suosiota länsimaisissa yhteiskunnissa.
Hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi on muodostunut laaja kirjo harjoitteita, tuotteita, palveluntarjoajia ja koulutuksia, joissa erilaisten kurssien, kirjojen ja tuotteiden avulla pyritään itsensä kehittämiseen ja terveyden tukemiseen. Maaliskuussa 2019 Helsingin Sanomat kirjoittaa ”wellness-musiikin” noususta, jonka kasvavalle suosiolle ”nykyihmisen elämänvalinnat ovat tuoneet pohjaa” ja jonka kautta ”pääsee toisenlaiseen tilanteeseen ja oloon kuin popmusiikin avulla.” (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006033648.html). Hyvinvointiin erikoistuvassa Minä Olen -aikakauslehdessä puolestaan suomalainen artisti kertoo äänimaljoja soittamalla auttaneensa kuolevaa siskoaan ”siirtymään jollekin toiselle puolelle”.
Osalle suomalaisista tämänkaltaiset ääntä tai musiikkia sekä uushenkisiä ajatusmalleja yhdistelevät toiminnat näyttävätkin toimivan tärkeinä hyvinvoinnin välineinä ja hoitokeinoina. Harjoitteet sijoittuvat pääosin perinteisten uskonnollisten instituutioiden ulkopuolelle ja niitä käytetään usein korvaamaan tai täydentämään perinteisempää terveydenhuoltoa. Kansainvälisesti ilmiöön viitataan usein nimellä sound-healing, joka pitää sisällään monimuotoisia harjoitteita, joissa terveyden tukena käytetään esimerkiksi ihmisen omaa ääntä, niin kutsuttuja terapeuttisia soittimia (suosittuja ovat mm. Tiibetiläiset ja kristalliset äänimaljat, gongit ja didgeridoo) tai äänihaarukoita.[1] Näitä tekniikoita opetetaan ja opitaan usein muun muassa erilaisten kurssien ja koulutusten kautta.
Tutkimuksessani lähestyn äänihoitojen kenttää Suomessa tutkimalla erilaisia äänimaljatoimintoja etnografisia menetelmiä hyödyntäen. Tutkimissani harjoitteissa metallisia tai kristallisia maljoja soittamalla, kuuntelemalla ja kehollisesti tuntemalla pyritään edistämään holistista hyvinvointia ja pääsemään täysivaltaiseen rauhoittumisen tilaan, niin kutsuttuun ”syvärentoutumiseen”.
Keväällä 2020 osallistuin Helsingissä Medi-sound Ky:n äänimaljahieronta I-tason kurssille. Medi-Sound toimii Suomessa äänimaljoihin erikoistuneen saksalaisen Peter Hess-instituutin suomen akatemiana. Instituutin on perustanut saksalainen diplomi-insinööri Peter Hess, jonka länsimaiselle ihmiselle kehitettyä äänirentoutusmetodia opetetaan tänä päivänä Peter Hess-akatemioissa yli 22 eri maassa (https://www.peter-hess-institut.de/kontakt-international/). Hieronnassa eri kokoisia äänimaljoja asetellaan yksitellen kehon päälle ja ympärille, jossa niitä soitetaan kevyesti iskemällä kulhon pintaa. Harjoitteen tavoitteena on kokonaisvaltainen rentoutumisen tilaa, joka saavutetaan kun äänimaljoista lähtevät äänivärähtelyt leviävät koko kehoon. Etnografiselle kenttätyölle tyypillisellä tavalla olin etukäteen ollut yhteydessä koulutuksen opettajaan, joka oli toivottanut minut tervetulleeksi äänimaljahieronnan I-tasokurssille. Maaliskuun alkupuolella sain sähköpostiini tarkemmat ohjeet osallistumiselle ja tietoa kurssin sisällöstä. Kirje päättyi sanoihin ”Tervetuloa opiskelemaan rentoutuen”.
Tutkimukseni on osa Learning from new religion and spirituality -tutkimushanketta, jossa erilaisten tapaustutkimusten valossa käsitellään uskonnollisuudesta ja henkisyydestä oppimista ja siihen liittyviä kysymyksiä. Tämän vuoksi sähköpostin sanat herättivät uteliaisuuteni. Jos rentous on kurssilla tärkeä oppimistapa, mitä kaikkea sen tulkitaan sisältävän ja miten käsite äänimaljaharjoitteissa valjastetaan oppimisen tueksi? Tähän ja moniin muihin kysymyksiin lähdin kurssilta hakemaan vastauksia. Olin jo aiemmin huomannut rentoutumisen olevan äänimaljahoidoissa keskiössä, kun vuoden alussa suoritin havainnointia turkulaisen joogakoulun tiloissa kerran viikossa järjestettävään ”syvärentouttavaan äänikylpyyn”. Kyseisessä äänikylvyssä rentoutumista kuvailtiin unen ja valveen rajamaille sijoittuvaksi olotilaksi, jota tavoiteltiin kiinnittämällä huomio ”ääniterapeuttisista soittimista lähteviin taajuuksiin ja värähtelyihin”.
Rentoutuminen osoittautui siis saavan äänimaljatoiminnoissa erityisen merkityksen ja ajoittain lähestulkoon mystisiä piirteitä. Kenttätyöni aikana kävi ilmi, että rentoutuminen tässä yhteydessä usein vertautuu unenomaiseen kevyen transsin kaltaiseen olotilaan, jonka saavuttamiseksi opiskellaan äänimaljoihin liittyviä tekniikoita ja maailmankuvaa. Tämän äänimaljojen avulla saavutettavan syvärentoutumisen tilan kautta pyritään ennaltaehkäisemään tai joissain tapauksissa jopa hoitamaan erilaisia mielen ja kehon vaivoja, tukemaan luovuutta ja virkistäytymään. Äänimaljahierontakurssin manuaalissa siteerataan tekniikan kehittäjää Peter Hessiä, jonka mukaan: ”[äänimaljan] ääni vapauttaa jännitykset, aktivoi itseparannuksen voiman ja vapauttaa luovuuden energian”.
Havainnoinnin aikana sain oppia, että usein jo lyhytkin äänimaljojen kuuntelu johti hoidettavan nukahtamiseen. Kesällä kenttätöiden siirryttyä päiväkirjojen keruuseen valitsin lomalukemiseksi Ottessa Moshfeghin romaanin My Year of Rest and Relaxation (suom. Vuosi Horroksessa). Kirjassa nuori, hyvin toimeentuleva, valkoinen amerikkalaisnainen päättää kattavan lääkearsenaalin avulla vaivuttaa itsensä vuoden mittaiseen uneen. Kirjan päähenkilön itseaiheuttaman horroksen perimmäinen tarkoitus on herätä unessa vietetyn vuoden jälkeen täysin uudistuneena ihmisenä. Fiktiivinen tarina vei ajatukseni takaisin äänimaljahoidoissa kohtaamaani rentoutumiskäsitykseen.
Moshfeghin romaanin ja äänimaljahoitojen rentoutumistavoissa on toki paljon eroja, esimerkiksi äänihoidoissa ei hyödynnetä lääkkeitä tai muita päihteitä rentoutumisen saavuttamiseksi, eikä niissä yleensä luvata varsinaista paranemista, vaan puhutaan enemmin hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Eroavaisuuksista huolimatta molemmissa kuitenkin välittyy käsitys yksilöstä toimijana, joka aktiivisesti harjoittaa rentoutumisen taitoaan ja pyrkii sisäänpäin kääntymällä vastaamaan ulkoapäin tuleviin haasteisiin. Tämän lisäksi molemmissa esimerkeissä uni saa fyysisen hyvinvoinnin ylitse ulottuvan merkityksen ja ilmentää toimintaa, jolla ei yksinomaan haeta kehon ja mielen virkistymistä, vaan tavoitellaan myös esimerkiksi arkitodellisuuden ulkopuolelle astumista, henkilökohtaista kehitystä ja kehosta irtautumisen kokemuksia. Näin uni ja rentoutuminen saavat laajennetun merkityksen, joka fyysisen hyvinvoinnin lisäksi tarjoaa myös henkisiä ja sosiaalisia apuvälineitä tai jopa kulmakiven kokonaiselle maailmankuvalle.
Myös tieteellinen tutkimus tarjoaa välineitä äänimaljahoidoissa rakentuvan rentoutumiskäsitteen ymmärtämiseksi. Yhtenä esimerkkinä voi mainita Steven Stanleyn ja Ilmari Kortelaisen (2020), jotka ovat käsitelleet mindfulness-tilaisuuksien metaforisia sanastoja. Yksi mahdollinen tulkintatapa onkin, että rentoutuminen toimii tällaisena metaforisena sanana, jolle rakentuu uusi merkitys äänimaljahoidoissa. Äänimaljahierontakurssin manuaalia ja kurssilta saamaani käytännönläheistä opaskirjaa tarkastelemalla voi kuitenkin havaita, ettei rentoutumista itsessään juurikaan määritellä niissä. Ehkä käsitteen auki jättäminen voidaankin tulkita yhtenä tapana luoda yksilöä monin tavoin painottavalle ajallemme sopivalla tavalla metaforinen sana, jonka sisältö määrittyy ihmisten omien kokemusten kautta.
Tulkinnanvapaus on havaittavissa myös manuaalin alkusanoissa, joissa koulutuksen päämääräksi määritellään ”Peter Hess-perusäänimaljahieronnan oppiminen omien kokemusten ja teorian kautta”. Itse kurssilla rentoutumiskäsitystä kuitenkin avattiin hieman enemmän. Kurssin opettaja kertoi meille muun muassa, että rentoutumisen perustana toimii perusturvallisuuden tunne, joka on kaikille tuttu jo kohdusta. Kurssilla tätä turvallisuuden tunnetta opeteltiin lähestymään äänten kautta, jotta perusluottamus saavutettaisiin muistamalla ja palaamalla kohdun äänimaisemaan, ”tilanteeseen jossa kaikki oli hyvin.” Jo näiden kahden lyhyen esimerkin valossa voidaan todeta, että rentoutuminen muodostaa äänimaljatoiminnoissa erityisen tärkeän olotilan, jonka kautta tavoitellaan eräänlaista ”autenttista” tai ”alkuperäistä” puolta itsessä. Yksilön tulkinnanvapauden korostus ja äänten henkilökohtainen kehollinen ja emotionaalinen kokeminen ovat tärkeitä sisäistämismenetelmiä, joiden kautta oppilas voi itse määrittää ja arvioida harjoituksen onnistumisen.
Äänimaljatoimintojen rentoutumiskäsitykseen syventyminen herättää kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Vaikka rentoutumisen kautta voidaan löytää tiettyjä näkökulmia siihen, miten itse harjoitetta opitaan ja sen onnistumista arvioidaan, se jättää tilaa myös monille jatkokysymyksille. Mielenkiintoista on esimerkiksi pohtia, miten ja missä tilanteissa tätä äänimaljatoiminoissa sisäistettyä oppimismenetelmää ja siellä käsiteltyjä tulkintamalleja tai tekniikoita sovelletaan tai hyödynnetään elämän muilla osa-alueilla. Miten ja mihin äänimaljahoidoissa opittua siirretään ja kuinka harjoituksen kautta opittu ilmenee muissa tilanteissa. Toisin sanoen mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään ulkopuolelle, kun arkielämässä sovelletaan äänimaljatoiminnoissa opittua ja missä tilanteissa siellä opitut toimintamallit nousevat esiin, sekä vastaavasti, milloin niihin ei turvauduta.
[1] On mainitsemisen arvoista, että Suomessa kaikki toimijat eivät kuvaile itseään ääniparannus-termillä. Esimerkiksi havainnoimassani äänihieronta koulutuksessa painotettiin erityisesti, että ääniparantamisen sijaan toiminnasta tulisi käyttää nimitystä äänirentoutuminen, koska vaivan hoitamisen sijaan pyritään ylläpitämään terveyttä. Lähestyn tutkimiani toimintoja kuitenkin globaalin äänihoito kentän seurauksena ja ymmärrän ne toimintoina, joissa ääntä käytetään hyvinvoinnin tueksi ja edistämiseksi. Kentän moninaisuuden korostamiseksi on kuitenkin tärkeää, tuoda esiin myös tämä tapa varsin tietoisesti kieltäytyä käyttämästä termiä parantaminen, joka usein myös mielletään kuuluvan perinteisempään terveydenhuollon sanastoon.