Arkistot päivämäärän mukaan: 8.2.2016

Tietokannan rakenne on muuttunut eli vesistöjä ja väkivaltaa – 3. kurssikerta

Kolmannen kerran pihvi, ja muutkin täysipainoisen aterian osat, oli tietokannat, niiden muokkaaminen sekä niihin uuden tiedon lisääminen. Savotta alkoi perehtymällä Afrikasta tarjottuun tietokantaan, joka ei valtioiden nimen lisäksi sisältänyt paljoa muuta. Asiahan korjaantuu rivakasti tuomalla, Excelin välikäden kautta, tietoja internetin käyttömääristä valtioissa sekä piste- ja alueaineistoja konflikteista, timanttikaivoksista ja öljykentistä. Sinne sun tänne hapuilevan aineiston saa loppupeleissä kitkatta yhdistettyä alkuperäiseen dataan, kunhan näillä on jokin yhteinen nimittäjä – tämä voi olla vaikkapa valtion nimi tai alueille osoitetut tunnisteet. Kartalle lävähti varsin mielenkiintoista dataa kärhämien ja vaurauksien yhteydestä, mutta siitä lisää vasta lopuksi.

 

Varsinaisena tehtävänä oli tällä kertaa päästä selville Suomen valuma-alueiden tulvimisalttiudesta yhdistämällä tietoa niiden virtaamahuipuista ja -alhoista. Luotiin tulvaindeksi jakamalla keskiylivirtaama keskialivirtaamalla, jolloin pitäisi saada tietoa alueen tulvaherkkyydestä. Datasta taiottiin koropleettikartta, jonka päälle vielä lämpimikseen ympättiin valuma-alueiden järvisyys, eli kuinka monta prosenttia vesistöistä koostuu järvistä.

Kuva 1. Suomen tulvaindeksi- sekä järvisyyskartta valuma-alueittain.

Kuva 1. Suomen tulvaindeksi- sekä järvisyyskartta valuma-alueittain.

Huomaan saadun tuotoksen (kuva 1) olevan koko lailla identtinen Salla Marttilan vastaavan kartan kanssa (Marttila 2016). Värimaailma on molemmilla sinistä huokuva, kuten Marttila toteaa, vesiteemaa heijastellen. Minulla vaikuttimena oli myös ikuinen mieltymykseni värittää kartat yhden värin sävyillä ennemmin kuin useilla väreillä. Jälleen huomaan keskimmäisen ja toisiksi alimman luokan olevan karvan verran turhan lähellä toisiaan, joten lisäminuutit sorvin ääressä eivät olisi olleet pahitteeksi. Ovatpa järvisyyspylväätkin samanlaiset kuin Marttilalla, erottuvan vihreitä ja saman korkuisia. Aineiston luokitteluperusteeksi valitsin luonnolliset luokkavälit (Mapinfossa Natural break), sillä aineisto on epätasaisesti jakautunut ja vahvasti vinossa vasemmalle. Muilla luokitteluperusteilla poikkeustapaus Aurajoki, jonka indeksiluku on 1100, eli valtavasti korkeampi kuin muilla, olisi sotkenut luokkavälit täysin – nyt se on eroteltu omaksi luokakseen.

 

Mutta se teknisestä puolesta. Ennen tulkintaa mainittakoon, että en tunne kummemmin vetoa luonnonmaantieteeseen. Miksi? Siinä missä luonnonprosessien seuraaminen vaikuttaa juuri siltä – seuraamiselta, tilastoinnilta – ihmistoiminnassa on paljon useampia muuttujia ja arvaamattomia tekijöitä. Siinä missä toisessa todetaan, toisessa tutkitaan, osallistutaan vellovaan keskusteluun, jopa muokataan ympäröivää yhteiskuntaa. Tällä ajan takaa sitä, että seuraava analyysi on puolihumanistin kynästä ja siten vahvan mutupohjainen.

 

Yhtä kaikki, ensimmäisenä huomaa väistämättä, että järvisyys ja tulvaindeksi vaikuttavat korreloivan negatiivisesti. Siis järvisyyden ollessa huipussaan idässä, ns. Järvi-Suomessa, tulvaindeksi on alin. Toisella huomattavalla järvialueella Inarissa, Pohjois-Suomessa, huomataan sama ilmiö. Vastaavasti vähäjärvisillä alueilla vaikkapa Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa tulvaindeksiluku on korkea. Niko Pelkonen selittää ilmiötä kurssiblogissaan sillä, että järvet toimivat tasaavana tekijänä, jotka vievät pahimmilta tulvahuipuilta terän (Pelkonen 2016). Tämä vaikuttaa minusta järkeenkäyvältä selitykseltä. Näyttäisi myös siltä, että joet kykenevät vähäjärvisillä alueilla muodostamaan paljon pitempiä verkostoja, keräävät suuremmilta alueilta vettä mukaansa ja siten tulvivat myös helpommin – tämän voi todeta kartalta esimerkiksi vertailemalla kartalta Järvi-Suomea ja herkemmin tulvivaa Etelä-Lappia. Joet näkyvät kartalla harmaina viivoina. Pelkonen myös huomauttaa vähätulvaisempien valuma-alueiden olevan suurempia kuin toisen ääripään ja ounastelee syyksi sitä, että veden kerääntyessä laajemmalta alueelta, koko homma tapahtuu leppoisammin ja huiput tasoittuvat. Muitakin syypäitä toki on. Rimpiläinen (2012) toteaa tulvan syiksi esimerkiksi rankkasateet, lumen äkillisen sulamisen sekä veden kehnon välityskyvyn. Voisivatko lämpötilaerot olla rajummat joissain paikoin maata, jolloin sulaminenkin on kiivaampaa? Kukaties joissain kohdin syntyy helpommin jääpatoja ja siten kevättulvia?

 

Poikkeamista voi selvitä jotain, mitä massasta ei ilmene. Tutkitaan siis vielä aiemmin mainittua Aurajokea, läpi Turun. tuon Suomen pers… oonallisen entisen pääkaupungin virtaavaa jokea ja oheista valuma-aluetta. Mistä johtuu sen poikkeuksellinen luonne, miksi sen tulvaindeksi on jopa kymmeniä kertoja useimpia muita suurempi? Komulainen ym. (2008) toteavat, että: ”Aurajoen virtausvaihtelut ovat suuria – – vesistöalueen vähäjärvisyydestä johtuen. Rankkojen sateiden ja sulamisvesien osuessa uomaan vesimassat kulkevat nopeasti jokea pitkin Saaristomereen.” Varsinais-Suomen ELY-keskuksen raportti (2013) toteaa vielä: ”Joen latvaosissa ja sivu-uomissa on ongelmana ajoittainen veden vähyys”.

 

Miksi tämä on merkityksellistä? Palautetaan vielä mieleen, mikä tulvaindeksi oikeastaan on. Sehän ei ole mikään absoluuttinen määrä, joka kertoisi kuinka usein joki on ryöstäytynyt uomastaan tai vesimassat haitanneet ihmisiä. Sen sijaan tulvaindeksi yksinkertaisesti kertoo kuinka suuresti väkevin ja heikoin virtaus keskimäärin eroavat. Kun Aurajoen tapauksessa uoma voi likipitäen kuivua ajoittain, mutta sitten taas syöksyä täyteen kiihkoon sateiden tai sulamisvesien johdosta – jotka vielä kulkeutuvat lukuisten peltojen ojista ripeästi uomaan – liekö ihmekään, että tuo luku on – iso? Pohdinpa esittääköhän tulvaindeksi tulvat, ainakaan siinä mitassa ja muodossa kuin olen niitä tekstissäni käsitellyt, aivan oikein? Komulainen ynnä muut väittävät vesimassojen liikkuvan nopeasti Saaristomereen, jolloin tulvilta vältytään, enkä pintapuolisella tutkimuksella löytänyt viitteitä Varsinais-Suomen poikkeuksellisesta tulvaherkkyydestä. Jonkinlainen kätevä avainluku tulvaindeksi kyllä on, muttei kenties aukoton, jos valumavaihtelua vääristää jokin alueellinen poikkeustekijä, kuten Aurajoella tuntuu vääristävän.

 

Viimeiseksi vaihdetaan vesistöt väkivaltaan, kuten alussa lupasin. Ensitekijöiksi on hyvä vilkaista tilastotietoa:

 

Tilasto 1. Erinäisten Afrikan maiden konfliktien, timanttikaivosten ja öljykenttien lukumäärä sekä internetin läpäisevyysprosentti, eli millä osuudella väestöstä oli pääsy internetiin vuonna 2010.

Ote konfliktien ja muiden yhteydestä

Yllä on noukinta kurssilla käytetystä tietokannasta; data on lajiteltu konfliktien lukumäärän mukaan siten, että konflikteikkain valtio on ylimpänä. Jonkinlainen ujo yhteys konfliktien määrän ja arvokkaiden luonnonvarojen esiintymien välillä vaikuttaisi ilmenevän. Vaikka korrelaatio ei ole raudanluja, huomataan esimerkiksi yläpään Angolassa, Algeriassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa olevan merkittävästi esiintymiä samoin kuin kärhämiä. Voisi spekuloida näiden jakaantumisen aiheuttavan yhteenottoja ja toisaalta helposti saatavilla olevilla rahoilla on hyvä rahoittaa sodankäyntiä. Viittaan vielä kerran Niko Pelkoseen, joka erittelee ansiokkaasti yksittäisten valtioiden konfliktihistoriaa tutkien näiden menneisyyttä. Onhan totta, ettei sotia voi kutistaa muuttujaan tahi pariin, vaan niillä on usein pitkät ja monisyiset juuret. Erityisesti Pelkonen nostaa esille monille konfliktimaille ominaisena siirtomaahistorian, ja sen jättämät jälkensä köyhyytenä sekä mielivaltaisesti piirrettyinä rajoina.

 

Tahdon esitellä vielä yhden näkökulman, josta kirjoittivat Hegre ja Raleigh (2006). He tutkivat valtion suuruuden – pinta-alan kuten myös väestön kannalta – vaikutusta konfliktiherkkyyteen. Väkiluvultaan ja alueeltaan isommat valtiot näyttäisivät vaipuvan sotatilaan pienempiä useammin: tämä selittyy muun muassa väestön epätasaisella jakautumisella, useammilla väestöryhmillä saman valtion sisällä (palautuu kolonialismiin) sekä sillä, että etäisyys hallintoelimiin ja pääkaupunkiin on suuri, eli valtiovallan vaikutusvalta syrjäseuduilla on vähäisempi. Esimerkkinä kirjoittajat käyttävät Kongon demokraattista tasavaltaa, joka kolahtaa jokaiseen edellä mainituista kohdista – kukaties tämä osaltaan selittää maan korkeaa sijoitusta konfliktitaulukossa?

 

Lähteet:

Aurajoki ja Raisionjoki-Ruskonjoki – Varsinais-Suomen vesistöt tutuiksi. (2013) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Turku.

Hegre, H. & C. Raleigh (2006).  Population size, concentration, and civil war. A geographically disaggregated analysis. Political Geography. 28: 4, 224–238.

Komulainen, M.,  H. Yliruusi, H. Kanerva-Lehto, J. Kääriä &  E. Pettay (2008). 2. p. 45 s. Aurajoen vesitaloudellinen kunnostus hajakuormituksen ravinnepäästöjen vähentämiseksi. Tampereen yliopistopaino Oy, Tampere. <http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522160683.pdf>

Marttila Salla (2016). KK3: Tietotulvakarttoja. Sallan PAK-blogi. <https://blogs.helsinki.fi/sallamar/2016/02/04/kk3-tietotulvakarttoja/> Luettu 10.12.2016

Pelkonen Niko (2016). Kurssikerta 3 – Konflikteja ja valuma-alueita. Nikon PAK-blogi. <https://blogs.helsinki.fi/nikopelk/2016/02/09/kurssikerta-3-konflikteja-ja-valuma-alueita/> Luettu 12.2.2016.

Rimpiläinen, U. (2012). Monimuotoiset tulvat. <http://www.vhvsy.fi/files/upload_pdf/2034/Tulvin%20liittyvi%E4%20ilmi%F6it%E4%20jak%E4sitteit%E4.pdf> Luettu 11.12.2016.