Hyvinvointivaltio rakennettiin tukemaan yksilöitä ja vahvan individualismin aatteen pohjalta. Näin puhui professori Pauli Kettunen Rakenna kestävä hyvinvointi –seminaarissa 10.4.  Helsingin yliopistolla. Sixten Korkman mainitsee teoksessa ”Onko hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta”, että asenteellinen individualismin korostus on yksi tulevaisuudessa hyvinvointivaltiolle haasteita asettava tekijä. Tästä olen samaa mieltä.

Voidaanko hyvinvointivaltiota edelleen ylläpitää vain yksilöä ajatellen, että yksilöllä on vastuu vain itsestään ja valtio on ensisijainen yksilön tuki. Jaetun arvon, shared value, ajattelumalli korostaa eri sektoreiden ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä josta kaikki hyötyvät. Kun yritykset pyrkivät shared value ajattelun kautta olemaan tuottavia ekonomisesti ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla, ajattelua voi laajentaa myös hyvinvointipalveluiden tuottamiseen ja yksityisen sektorin ulkopuolelle.

Kotitaloudet ja kolmas sektori voivat osallistua ja osallistuvat hyvinvointipalveluiden tuottamiseen siinä missä yksityinen tai julkinen sektori. Kotitalouksien tällä hetkellä tekemä kansantalouden ulkopuolelle jäävä työ on merkityksellisen suuri osa kaikista palveluista. Jaetun arvon malli on varmasti osaltaan vastaus hyvinvointipalveluiden järjestämiseen tulevaisuudessa, mutta se vaatii sen, että yksilökeskeisestä sosiaalipolitiikasta on asteittain luovuttava.

Julkinen sektori ei myöskään selviä enää yksin kaikista palveluista, joita sen on lain mukaan tarjottava, vaan se tarvitsee avukseen entistä enemmän yksityistä ja kolmatta sektoria. Kuten Esko Aho totesi Rakenna kestävä hyvinvointi – seminaarissa, yksityisen sektorin roolin kasvattaminen ei ole pois julkiselta, vaan näiden on opittava lisäämään keskinäistä yhteistyötä. Yksilöille tulee myös asettaa enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, yksilöt tulee saada objektin asemasta aktiivisiksi toimijoiksi, hyvinvoinnin rakentajiksi ja päätöksenteon osapuoliksi.

Mieleeni tulee kommentti, joka minulle esitettiin edellä mainitun seminaarin jälkeen. Kommentoija viittasi Tasa-arvo ja hyvinvointi –kirjassa (Wilkinson & Pickett 2009) esittyihin tutkimustuloksiin eli mitä pienemmät tuloerot kansalaisten välillä ovat, sitä paremmin me kaikki voimme. Hyvinvointia ei siis tietyn pisteen jälkeen lisää se, että henkilökohtainen varallisuus kasvaa, vaan se, että tuloerot ovat mahdollisimman pienet ja ihmiset ympärilläsi voivat myös hyvin. Kaikki meistä on saatava mukaan tuottamaan hyvinvointia itselle ja muille. On ymmärrettävä ajatella oman parhaan lisäksi yhteistä hyvää.

Miten tämä sitten tulee tapahtumaan, edessä on varmasti haastava prosessi. Tommi Laitio kertoi samaisessa seminaarissa  tutkimustuloksen siitä, että nuorten luottamus toisia ihmisiä kohtaan on heikompaa kuin ennen. Tämä kertoo siitä, että individualismi ja yksin pärjäämistä korostava ajattelutapa on nuorten keskuudessa entistä vahvempi. Apua ei pyydetä eikä näin ollen sitä muille osata antaa. Toisiin ihmisiin ja yhteisöihin tukeudutaan entistä vähemmän.

Laitio puhui seminaarissa myös siitä, että nuoret on otettava mukaan nuoria koskevaan päätöksentekoon. Yhtä lailla hyvinvointipalveluja käyttävät on oikeasti otettava mukaan palveluista päätettäessä. Kuulemisen kanavat ovat nykypäivänä helppo järjestää. Yksilöt on saatava osallistumaan ja päätöksenteossa on tultava alhaalta ylös.