Viikin lehmätutkimukset esillä Aamu-tv:ssä

Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustila ja siellä tehtävä monipuolinen lypsylehmätutkimus pääsi esille Ylen Aamu-tv:ssä tiistaina 14.6.2016. Katsojat pääsivät nauttimaan aurinkoisesta maalaistunnelmasta ja laitumelle iloisesti kirmaavista lehmistä keskellä Helsinkiä. Haastateltavina olivat koetilan johtaja Miika Kahelin, yliopistonlehtori Tuomo Kokkonen sekä minä itse, eli Marjukka Lamminen.

13450261_1157594930928613_5553660888338752907_nVasemmalta: Tuomo Kokkonen, Miika Kahelin ja Marjukka Lamminen. Kuva: Nicklas Wancke/Yle Aamu-tv.

Miika Kahelin kertoi yleisesti koetilalla tehtävästä tutkimuksesta, tilan arjesta ja historiasta. Tuomo Kokkonen kertoi haastattelussaan kansainvälisesti merkittävistä tuloksista lehmien metabolisen stressin saralla. Omana aiheenani puolestaan olivat valkuaisrehujen tutkimus ja erityisesti mikrolevien innovatiivinen käyttö lypsylehmien valkuaisrehuna, josta myös teen väitöskirjaa.

DSC_0307Viikin pelloilla riitti vilinää Aamu-tv:n lähetyksen alkaessa

Toimittaja Nicklas Wancke taisi ihastua Viikin maalaistunnelmaan niin syvästi, että uhkasi jopa leiriytyä pysyvästi lehmälaitumen ääreen! Kameramiehet omituisine puuhineen olivat suuri ihmetyksen aihe myös laitumella käyskenteleville lehmille.

Kaikki haastattelut ovat toistaiseksi nähtävillä Yle Areenassa.

Miika Kahelinin ja Marjukka Lammisen haastattelu: http://areena.yle.fi/1-3512975

Tuomo Kokkosen haastattelu: http://areena.yle.fi/1-3512976

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *