Team UniSport, Valtter Virtanen: Kaamosta kohti

Tervehdys täältä Alpeilta! Kilpailukauden ensimmäinen puolikas on SM-kisoja vailla valmis, ja on aika koota hiukan syksyn tapahtumia yhteen. Urheilusta kun puhutaan, niin tärkeintähän on totta kai tulokset. Takana on viisi kansainvälistä kilpailua, jotka ovat sujuneet mukavan nousujohtoisesti. Viime viikonloppuna hätyyteltiin omia ennätyspisteitäkin Innsbruckissa, mutta muutama ajatuskatkos vapaaohjelmassa rokotti pisteitä. Syksyn tärkein tavoite jäi kuitenkin valitettavasti täyttymättä. Syyskuun lopulla olin tosiaan mukana kotikylässä järjestetyissä olympiakarsinnoissa, joissa oli viimeiset kuusi maapaikkaa jaossa. Omat suoritukset olivat ihan hyvää perustekemistä, mutta olympiapaikkaan olisi vaadittu aivan jättionnistuminen eikä sekään olisi välttämättä riittänyt. Muut olivat tällä kertaa yksinkertaisesti parempia. Sinänsä omalta osalta ei tarvitse jossitella. Kesä ja koko syksy menivät ilman minkäänlaisia vaivoja, mikä on jo sellaisenaan saavutus lajissa, jossa lonkkaleikkauksia tehdään parhaimmillaan/pahimmillaan jo 16-vuotiaille. Ikää on kuitenkin jo mittarissa 30 ja takana on useampia loukkaantumisten sävyttämiä kausia. Valmistautuminen sujui muutenkin suunnitelmien mukaan, eikä treenijäillä miehestä olisi oikein millään saanut enempää irti. Koko kesä meni 60-70- tuntisten työ- ja treeniviikkojen tahdittamana, mikä totta kai vaati oman veronsa. Sen piikkiin ei tarvitse kuitenkaan olympiaunelman murenemista laittaa. Sen verran pitää vielä sanoa, että taitoluistelussa on yhteensä vain 30 paikkaa yksinluistelussa, ja niistäkin yli puolet menee muutamille lajin suurvalloille, joten helpolla paikan saaminen ei missään nimessä ole kellekään!

Karsintapettymyksen jälkeen piti tilanteeseen reagoida varsin nopeasti. Vaimoni pelkäsikin jo, että vajoan sellaiseen monttuun, josta ei ole enää paluuta. Neljä vuotta sitten vastaavassa tilanteessa koko loppukausi meni käytännössä harakoille. En tiedä, seuraanko liikaa joukkuelajeja, joissa vastaavissa tilanteissa valmentaja saa kenkää, mutta samaan päätökseen tulin itsekin. Viisi vuotta kestänyt yhteistyö yli 70- vuotiaan Karel Fajfrin kanssa tuli päätökseensä. Tekemisen intohimo ja liekki oli jo jonkin aikaa ollut hiukan sammumaan päin, ja karsinnan jälkeen lopetuspäätös tuli varsin nopeasti. Uusi valmennustiimi parsittiin kasaan periaatteessa siten, että aiemmat apuvalmentajat Marie-Therese Kreiselmeyer ja vaimoni Alina ottivat aiempaa isomman vastuun harjoittelustani. Lisäksi päivän ensimmäisen harjoituksen vastuu siirtyi itselleni. Täysin uutena tiimiin tuli lisäksi mukaan Ruotsin Luulajasta Alexander Majorov (sr), joka toimii tekniikkaspesialistin roolissa. Valmentajavaihdoksen lisäksi uutta virtaa harjoitteluun haettiin vuorilta, joilla kävin ylilääkärin kanssa useampaa otteeseen tekemässä vaelluksia. Pahimman turistikauden ollessa jo ohi sai luonnon rauhasta nauttia oikein kunnolla. Lisäksi Suomessa käydessäni tuli Kumpulan kuntosalikin testattua. Hienot ovat puitteet sielläkin.

Tässä on tosiaan vielä SM-kisat jäljellä ennen kuin lyhyt joululoma tuo kaivattua taukoa kiireiseen arkeen. SM:stä tavoitteena on tietenkin hakea viides Suomen mestaruus. Tammikuun puolessa välissä onkin jo EM-kisat Moskovassa ja tämän jälkeen lähden metsästämään ensimmäistä Pohjoismaiden mestaruutta Rovaniemellä järjestettävistä PM-kisoista. Maaliskuussa kisakausi huipentuu sitten Milanon MM-kisoihin. Eli tavoitteita ja unelmia riittää olympiapettymyksestä huolimatta. Vaikka neljän vuoden odotus seuraaviin olympialaisiin tuntuukin tällä hetkellä ikuisuudelta, niin kaikki on elämässä mahdollista. Niin kauan kuin treenaaminen on mielekästä ja tapahtuu kehitystä, en viitsi hirveästi uhrata aikaa lopettamisajatuksille.

Urheilemisen iloa kaikille!

Valtter

Leave a Reply

Your email address will not be published.