Russki mir on vaikutusvaltainen ja rikas venäläinen rahasto, jonka tarkoituksena on edistää venäjän kielen opetusta ja pitää yhteyksiä ulkovenäläiseen väestöön. Vuosittaiseen assambleen kutsutaan venäjän kielen opetuksen vaikuttajien lisäksi eri maailman kolkissa asuvia venäläisiä. Järjestäjät maksavat kaikkien 600 osanottajan matkat ja asumisen hienoissa hotelleissa Pietarissa. Rahasto ylläpitää kaikki mantereet kattavaa venäjän kielen keskusten verkostoa. Se rahoittaa myös konferensseja ja muuta toimintaa.

Russki mir – ”venäläinen maailma”, mitä se sitten tarkoittaa? Onko kyse venäläisten maailmasta, venäläisyydestä maailmassa, venäjänkielestä maailmasta, venäläisistä maailmalla vai maailman venäläisistä. Venäjänkielinen nimi mahdollistaa kaikki nämä tulkinnat. Venäjällä asuu paljon muiden kulttuurien ja kielten edustajia, varmaan heidät silti lasketaan osaksi venäläistä maailmaa. Venäläiset ja heidän mukanaan viemä venäläinen kulttuuri on kuitenkin levittäytynyt myös maan rajojen ulkopuolelle erityisesti viimeisten 20 vuoden aikana.

On pieniä maita, joiden asukkaiden jälkeläisten enemmistö asuu kotimaan ulkopuolella, kuten Irlanti ja Armenia. Mutta kun maastapako koskee suurvaltaa, tilanne on toinen. Ovathan suurvallat aina olleet pikemminkin magneetteja eivätkä maita, josta lähdetään muualle. Tosin samaan aikaan kun venäläisistä jo viidennes asuu maan rajojen ulkopuolella, maahan virtaa siirtotyöläisiä muista vähemmän kehittyneistä maista. Venäjän epävenäläistyy – yksi huoli lisää.

Russki mirin assemblet ovat vuosien varrella muuttuneet jännittävimmäksi. Pönäkät, paatokselliset puheet ovat vähentyneet ja tilalle on tullut keskustelua ja väittelyä. Koska vuonna 2013 on muisteltu slaavilaisen kirjaimiston ja kirjoitustaidon syntyä 1150 sitten, keskustelussa oli myös historian havinaa. Venäjää on totuttu pitämään Bysantin eli Itä-Rooman perinteiden jatkajana. Nyt piispa Ambrosius asemoi ortodoksisen kirkon toisin. Hänen mukaansa se ja samalla koko venäläisyys on syntynyt läntisen ja itäisen ideologian synteesistä. Toki tämän ovat muut huomanneet jo aikaisemmin.

Menneisyys ja historian kaari saivat kuitenkin puheenvuoroissa väistyä. Olennaisempaa oli pohtia Nyky-Venäjän tilaa. Venäjä ”kokee tietynlaista identiteettikriisiä”, kuten Russki mirin johtaja Nikonov asian rehellisesti ilmaisi. Historian professori Juri Pivovarov väitti, että kansallisten ideologioiden aika on ohi. Venäjä muodostaa nykyään liian heterogeenisen kansan, jotta sillä voisi olla jokin yhtenäinen ideologia. Ainoat yhdistävät tekijät ovat hänen mukaansa perustuslaki ja kieli. Seuraava puhuja kuitenkin tyrmäsi ajatuksen. Hänen mukaansa kansa ilman yhteistä ideologista pohjaa on tuhon oma. Hän tarjosi sellaiseksi henkisiä arvoja, joita ortodoksinen usko edustaa – eikä puhuja ollut kirkon edustaja.

Russki mirin tilaisuus ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun venäläiset pohtivat identiteettiään. Kysymys on askarruttanut erityisesti viimeiset 20 vuotta. Vuonna 2003 ilmestyneessä kirjassaan Kulturologie Jutta Scherrer kuvaa kiihkeän keskustelun varhaisvuosia. Hänen alaotsikkonsa on melkein sama kuin tämän jutun nimi: Russland auf der Suche nach einer zivilisatorischen Identität.

Globalisaatio ja markkinatalouden ylivalta ovat tietysti pistäneet kaikkien maiden ihmiset ymmälleen. Kaikkialla kysytään, mikä on kansallisvaltioiden rooli, voiko niillä olla omaa identiteettiä? Toisaalta samasta  syytä identiteetin kaipuu on juuri nyt erityisen voimakas . Venäjällä tämäkin asia saa vielä isommat mittasuhteet. Yhteiskunnan muutos ja murros ovat siellä olleet vielä rajumpi ja rujompia kuin muulla. Siksi venäläisten keskustelu omasta identiteetistään jatkuu vielä pitkään. Ikuisesti.