Silloin tällöin media raportoi eläinten huonosta kohtelusta. Ikäviä tapauksia. Uskon kuitenkin, että eläimistä pidetään keskimäärin parempaa huolta kuin ihmisistä, joita härnätään, alistetaan, piinataan, kiusataan ja ärsytetään. Tai jotka unohdetaan ja jätetään yksin. VR on ymmärtänyt hyvin yhteiskunnan läpikäyvän ”eläinten etu ensin” -periaatteen. Kun ykkösluokan ihmiset saivat uudet tilat kaksikerrosjunien yläkerrasta, entisille ykkösluokan vaunuille piti keksiä muuta käyttöä. Niitä ei kuitenkaan annettu kakkosluokan ihmisille, vaan eläimille.

Leveillä istuimilla, joita on toisella puolella käytävää kaksi ja toisella puolella yksi, löhöävät siis joko ihmisten hoidogit tai ihmiset itse eläinystävät sylissään. Nelijalkaiset matkustajat muodostavat kirjavan seurakunnan. Koirien joukossa on terhakoita itsestään ylpeitä juppeja, on kissaa pienempiä hennonlaihoja sievistelijöitä, jotka tuovat väkisin mieleen ihmisanorektikot, on lurppakorvaisia laiskiaisia, on vasikankokoisia otuksia, jotka väistämättä ulottuvat myös käytävälle, minkä vuoksi ohikulkijoiden on hypittävä niiden ruhojen yli. Kissat tyytyvät tiirailemaan maailman menoa koreistaan tai tutustuvat ympäristöönsä häntä pystyssä valjaitten pidätteleminä. Suurin osa kuitenkin edustaa kissojen perustyyppiä: nukkuu laiskan näköisenä hoitajansa sylissä.

Eläimet ovat käsittämättömän sopuisia. Ne ovat varmaankin kokeneita matkustajia ja edustavat jonkinlaista lajinsa eliittiä. Silti on hämmästyttävää, kuinka toistensa arkkiviholliset kissa ja koira voivat olla sulassa sovussa keskenään, vaikka niiden reviirit on minimoitu. Ehkä se auttaa, että junassa ei voi nestemerkata reviiriään. Tietysti kokeneita ovat myös niiden kanssa matkustavat eli vaunuun eksyneiden eläimettömien ihmisten kanssamatkustajat.

Virallisesti tämän eläinten valtakunnan nimi on lemmikkiosasto. Jos asioi asemalla, sinne tarjotaan paikkalippua vasta, jos kaikkialla muualla on jo täyttä. Näin halutaan taata se, että aina kun jokin eläin haluaa matkustaa, se saa junasta paikan. Jos pääsee itse valitsemaan paikkaa, kannattaa valita lemmikkiosasto. Eikä vain elämysten vuoksi. Se on myös hyvä paikka tehdä töitä.

Normaalivaunussa on aina vähintään yksi kännykkäterroristi, joka tyhmyyttään, tarkoituksella tai tahtomattaan varastaa koko vaunuosaston huomion. Tarkoitan sitä kaikkien junalla matkustavien tuntemaa tyyppiä, joka kuvittelee ratkaisevansa Tampere-Helsinki -välillä avioliittonsa ongelmat, vaikka se ei ole onnistunut edellisten 30 vuoden aikana. Tai äitiä, joka auttaa tytärtään sydänsuruissa, jotka ovat niin akuutteja etteivät ehdi odottaa matkan päättymistä. Tai rennosti mutta hyvin pukeutunutta kolmikymppistä miestä joka koettaa virittää äänensä ikään kuin puhuisi mitä arkipäiväisimmästä asiasta tokaistessaan ”Kyllä meidän kannattaa kuitenkin hyväksyä se 3,2 miljoonan tarjous. Muuten ne kiinalaiset nappaavat potin nenämme edestä”. Näissä tilanteessa aina epäilen, tokkopa langattoman yhteyden päässä ketään on. Kunhan tyyppi vain prassailee.

Kyseinen nähtävyys ja kokemus on tarjolla Intercityn perusrungon vaunussa 5. Ei siis IC-junassa, joka koostuu kaksikerrosvaunujen pötköstä ja  jossa on vain kärrymyynti, vaan sellaisessa, jossa on sekä yksi- että kaksikerrosvaunuja ja oikea ravintola.

Eläimistä ja niiden hoitajista huolehtiminen näkyy myös siinä, että VR ei ole sijoittanut kyseistä vaunua kumpaankaan päähän junaa. Tämähän voisi aiheuttaa lemmikeille pitkiä kävelymatkoja. Nykyisestä sijoittelusta tosin on seurauksena se, että eläimiä sietämättömille ihmisallergikoille syntyy ongelmia: jos he ovat vaunussa, joka on kyseisen vaunun takana ravintolavaunusta katsottuna, he joutuvat olemaan joko kuivin suin tai ohittamaan vaunun jollakin asemalla ulkokautta. Mutta kysehän on vain ihmisistä.