Trump opettaa – vai opettaako?

Viime aikojen tapahtumat ovat koetelleet demokratiaa, kun on käynyt ilmi, että enemmistö on ”väärässä”. Äänivyöryjä kyseenalaisille johtajille on jo nähty Venäjällä, Turkissa ja Unkarissa, mutta nyt samanlaista näyttää tapahtuvan maassa, jossa media ja vaalit ovat ainakin näennäisen vapaat. Suhtautuminen Donald Trumpin Yhdysvaltoihin on testi myös suomalaisten asenteelle Venäjään ja venäläisiin.

Kansanvalta, ihmisten mahdollisuus valita johtajansa, on länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän kulmakivi. Sen perusajatuksena on luottaa kansan enemmistön kykyyn äänestää oikein. Tämä periaate joutui ensimmäisen kerran koetukselle Algeriassa 1900-luvun alussa, kun siellä lähdettiin kokeilemaan demokraattisia vaaleja. Kun kävi ilmi, että fundamentalisti-islamistit olivat voittamassa, vaalit mitätöitiin. Seurauksena oli sisällissota, jonka aikana kuoli yli 100 000 ihmistä. Kun äänestyslipukkeiden täyttäminen ei tuonut enemmistön ääntä kuuluviin, se tarttui aseisiin.

Kun joka viides suomalainen äänesti perussuomalaisia vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ja puolue nousi hallitukseen, moni meillä ihmetteli, kuinka kansa voi olla niin tyhmää ja sortua populismiansaan. Vastaavia yllätyksiä on tapahtunut ympäri Eurooppaa. Kansan ääni kaikuu erilaisena kuin eliitti ja päämedia antavat ymmärtää. Vladimir Putinin menestystä Venäjällä voidaan selitellä yksipuolisella informaatiolla. Samaa pätee Turkin Recep Tayyip Erdoğaniin. Meidän on vaikea uskoa, että kansan enemmistö olisi oikeasti heidän takanaan.

Toki Putinin ja Erdoğanin suosiota selittää osittain kansan saaman informaation yksipuolisuus, mutta varsinainen syy näiden johtajien kannatukseen on sama kuin Trumpilla. Kaikki he vetoavat vahvasti kansalliseen itsetuntoon. Tämä on niin vahva tunne, että se hautaa alleen johtajien ”pienet” rikkeet, kuten oudot murhat Venäjällä tai valtavat puhdistukset Turkissa. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että Venäjällä on edelleen – tai oikeastaan entistä enemmän – niitä, joiden mielestä Stalin on Venäjän historian suurimpia johtajia.

Trumpin kohdalla ei voi väittää, että hänellä olisi kansan enemmistön tuki. Äänestysprosentti oli 53,6 ja Hillary Clinton sai vaaleissa enemmän ääniä. Trump on kuitenkin ilmeisen rehellisissä vaaleissa saanut presidentin valtakirjan, mikä symbolisesti merkitsee, että hän edustaa kansan enemmistön tahtoa.

Trumpia on usein verrattu Putiniin: samanlaiset suuret puheet, mielipiteiden arvaamattomuus ja ääretön kansallinen itsekkyys. Vähemmän on ehditty miettiä sitä, miten meidän suomalaisten tulisi suhtautua Trumpin Yhdysvaltoihin ja voitaisiinko tästä oppia jotakin suhteessamme Venäjään. Kummassakin maassa on outoja mielipiteitä esittävä presidentti ja kumpikin maa on Suomelle tärkeä. Pitäisikö meidän vähentää kulttuuri- ja kauppasuhteita myös Yhdysvaltoihin, tai pitäisikö jopa asettaa sanktioita?

Putin voidaan toki nähdä suurempana pahiksena kuin Trump, koska Venäjä on tehnyt alueloukkauksia. Toisaalta, kuten kansainvälisen oikeuden professori Jan Klabbers on todennut, Yhdysvallat on rikkonut kansainvälistä oikeutta paljon useammin. Tapettujen siviilien määrässä Yhdysvallat on varmasti vielä paljon Venäjää edellä. Tällä ei voi luonnollisestikaan oikeuttaa Venäjän tekemiä sotarikoksia, mutta se pistää miettimään meidän asennettamme Venäjään ja Yhdysvaltoihin.

Antaako Trump siis meille pohdittavaa, kun mietimme, millaista Venäjä-politiikkaa meidän tulisi harrastaa? Suomi tulee luultavasti suhtautumaan Trumpin Yhdysvaltoihin periaatteella ”Trumpin politiikka ei meitä miellytä, mutta Yhdysvallat on meille tärkeä yhteistyökumppani, minkä vuoksi haluamme pitää yllä hyviä kauppa- ja kulttuurisuhteita sen kanssa”. Jos vaihdamme lauseessa Trumpin tilalle Putinin ja Yhdysvaltojen tilalle Venäjän, meillä on valmis Venäjä-politiikan linja.Eikä tämä ole mielistelyä tai nöyristelyä, vaan puhtaasti itsekästä toimintaa.

3 thoughts on “Trump opettaa – vai opettaako?

  1. Nykyistä Suomea, Venäjää ja Yhdysvaltoja vertailtaessa olisi aina muistettava – kaikki kolme kalamiehiä viimeisen päälle. Molemmissa suurvalloissa pyydetään tyrskytaimenta, vaikka ei ole tyrskyjä. Kun niitä ei ole, ne on luotava. Suomenlahden ulkosaaristossa ahvenia onkiva Suomen presidentti on silloin aina vaikeuksissa, kun siima on liian ohutta taimenen pyyntiin.

    Toinen ero löytyy nykyisten johtajien käyttämien lompakoiden erilaisuudesta. Moskovan Kremlin olomassaolon alkuajoista lähtien maan johto on käyttänyt lompakoita, joista puuttuu välilehti omien ja valtion rahojen erottamiseksi toisistaan. Molempine puolten rahoilla saa tyrskyjä, jotka ulottuvat Tyynelle merelle asti. välillä. Yhdysvaltojen johdossa lompakot ovat olleet aina välilehdellisiä, mutta toinen on voinut olla tyhjä. Kuka nyt puolityhjätaskua uskoisi maan johdossa. Suomessa johto ei ole tarvinnut lompakkoa, kun omaa rahaa ei ole ollut enää pitkään aikaan olemassa. Vaihtotalouttakaan ei voi enää harjoittaa kun Pohjanmaan laarit siirtyivät Brysseliin, jos naapuri tulee nälkäisenä vaatimaan omaa osuuttaan, kun tyrskytaimenta ei nouse Itämerestä.

    Johda niinä maata ja maailmaan, tai tule johdetuksi.

    • Kyseenalaistan väitteen, että ”Tapettujen siviilien määrässä Yhdysvallat on varmasti vielä paljon Venäjää edellä”. Siis jos – ja kun – Neuvostoliiton aikaiset teot lasketan mukaan. Esim. Stalinin uhreja ei liene koskaan laskettu (vaikka lyhenne KGB tulee yhden version mukaan sanoista Klub Genialnyh Buhgalterov), monien arvioiden mukaan heitä on kymmeniä miljoonia. Tapetut ovat tapettuja, olivatpa (varsinkin) oman maan kansalaisia tai kaukomailla eläneitä.

      Kun puhutaan, aivan aiheellisesti, USA:n imperialismista (v aikka maalla ei varsinaisia siirtomaita ole oikeastaan ollutkaan), on myös paikallaan muistaa Neuvostoliiton satellitti-imperiumi ja siellä harjoitettu sortopolitiikka.

      Sinänsä ”pahismaiden”, tai muiden pahisten, vertailun taustalla tahtoo kylläkin olla pyrkimys puolustella jonkin tahon pahuutta jonkin tosen tahon vielä suuremmalla pahuudella. Ei sellainen tietenkään ole oikein. Mutta on hieman eri asia joutua valitsemaan kahdesta tai useammasta pahasta pienimmän. Tällaisen valinnan edessä kai Suomikin oli toisen maailmansodan alla.

      • Olet oikeassa. Jos mennään Stalinin aikaan ja toiseen maailmansotaan, niin uhreja ja pahiksia on jo niin paljon, että niitä ei pystytä edes laskemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.