Lempparimusaa vai lempimusiikkia?

Kun eilen illalla Aristoteleen kantapää -sivustolla esitettiin kysymys: ”Sanoja, joiden ’lempinimestä’ tai slangimuodosta on tullut virallisen veroinen: lenkkikengät – lenkkarit. Mitä muita?”, oli odottavissa vastausten vyöry. Joukkoistaminen onnistui sataprosenttisesti, kuten aina näyttää käyvän. Aktiiviset ja nopeat ryhmäläiset heittivät kehiin nopeassa tahdissa runsaasti yli sata sanaa. Niistä riittäisi paljonkin puhuttavaa ja tutkittavaa, mutta teen tässä muutaman pikahuomion. Taustamateriaalina olen käyttänyt Ison suomen kieliopin verkkoversion eli tuttavallisesti VISKin antia.

Selvästi suosituin malli uusille sanoille näyttää olevan johdos –ari/-äri. Se on tavallinen myös yleiskielen sanoissa, erityisesti tekijänimissä (lääkäri, urkuri) mutta myös muuten (mittari, laituri). Kysymyksessä etsittiin kuitenkin ”lempinimiä” tai slagimuodosteita ja niitä onkin paljon. On ihmistä tarkoittavia sanoja, kuten bodari, jepari ja talkkari. On huoneitten nimityksiä (makkari, olkkari), syötävää (jälkkäri), asusteita (alkkarit, kalsarit, maihari, verkkarit), erilaisia laitteita (telkkari), tarve-esineitä (jakari, jesari, klemmari) ja tapahtumien nimityksiä (festarit, synttärit, tuparit). Joskus stadissa käytetään eri sanaa, kuin muulla Suomessa. Tästä annettiin esimerkiksi pari stendari – sytkäri.

Jotkut sanat voidaan nähdä johdetuiksi useammasta kuin yhdestä sanasta, esimerkiksi umppari kirvoitti ryhmäläisiä miettimään, onko kyseessä umpilisäke, umpisolmu vai ummessa oleva lehmä. Monet näistä sanoista ovat lyhenteitä yhdyssanasta (olohuone => olkkari, järjestysmies => järkkäri). Samaan sarjaan kuuluu kielari (< kielisuudelma).

Toinen tavallinen johdos –is antaa sanalle heti puhekielen leiman. Tällaisia sanoja on paljon vaatteiden (lippis, paitis, sukkikset) ja urheilulajien nimissä (koris, sulk[k]is). Niidenkin vastine yleiskielessä on usein yhdyssana. Vastaavalla tavalla kämppäkaveri on kämppis, lihapiirakka lihis ja roska-astia roskis. Mutta aina taustalla ei ole yhdyssanaa. Näppäimistö on näppis, idea idis ja depressio depis. Joukossamme liikkuu myös kalkkiksia, julkkiksia ja koviksia.

On myös muita tapoja muodostaa tällaisia sanoja: farkut, tietsikka, inssi, intti, omppu, jätski. purkka. Ryhmäläiset tarjoavat erilaisia rinnakkaismuotoja samalla käsitteelle, esimerkiksi vessa, vetski, veesee tai uikkarit, simmarit, tsimmarit. VISK esittelee tällaisen rimpsun: limsa ~ limska ~ limpsa ~ limpska ~ limppa ~ limppari ~ limu ~ limukka. Valinnan varaa siis olisi, vaikka moni tyytyy ottamaa kokista.

Urbaanissa sanakirjassa on sadoittain tällaisia sanoja ja paljon muunkinlaista uudismuodostetta. Käyttäjät ovat myös pisteyttäneet niitä. Jesari (Jeesus-teippi eli ilmastointiteippi) ja jepari koetaan sekä hyödyllisiksi että laadukkaiksi sanoiksi. Sen sijaan sanat jälkkäri ja välkkäri ovat joidenkin mielestä huonoja. Urbaani sanakirja sisältää paljon sanoja ja merkityksiä, joihin en ole koskaan törmännyt. Minulle jakari on vain jakoavain, mutta sanakirja kertoo sanalle myös toisen merkityksen.

Aristoteleen kantapään yksi kommentoijista toteaa, että mönkijä on ”upea sanakeksintö”. Olen samaa mieltä. Näin kielenkäyttäjät arvottavat mielessään uusia sanoja. Jos ”mutaatio” tuntuu hyvältä suussa ja korvissa, se otetaan käyttöön. Jos kukaan ei tykkää siitä ja sille ei ole muutenkaan tarvetta, se kuolee pois. Luonnonvalinta siis toimii, luonnon roolia hoitaa kieliyhteisö.

Miksi sitten tällaisia sanoja putkahtaa kieleen. Syitä on ainakin kaksi. Ne ovat ensinnäkin yleensä lyhempiä kuin alkuperäiset sanat, toisin sanoen niiden käyttö on puhujalle taloudesta. Toinen syy on puheen värittäminen rennommaksi. Nykyään kukaan ei halua antaa pönäkkää vaikutelmaa. Siksi rentous on valttia.

Sanojen tie viralliseen kielenkäyttöön on yleensä pitkä. Lelu (leikkikalu) ja ratikka (raitiovaunu) ovat jo varsin salonkikelpoisia. Farkuista, kännykästä, persuista ja penkkareista voidaan kirjoittaa median uutispalstoilla. Kirppiksiä, tikkareita, petareita, softiksia ja tennareita voidaan kaupitella mainoksissa. Nuoria voidaan nettisivulla houkutella pesis- tai lentistreeneihin. Mutta ovatko omppu tai lompsa liian arkisia sanoja nähtäväksi kirjoitettuna muualla kuin somemaailmassa?

Tällaiset puhekieleen ja slangiin kuuluvat ilmaukset ovat ymmärtämisen kannalta vaarattomia – mikäli sana on kuulijalle tuttu. Aina näin ei ole. ”Väärinymmärryksiä”-kirjassa kerron seuraavan esimerkin. Kun olin kerran lähdössä kotoani Juupajoelta töihin, nelivuotias Hulda kysyi ”Minne sä oot lähdössä?”. Vastasin ”Hesaan”. Huldan ilme kirkastui ja hän kysyi: ”Ooksä kokki vai tarjoilija?”. Minulla pyöri hetken tyhjää, ennen kuin tajusin, mistä oli kysymys. Sana Hesa oli Huldalle vieras, ja niin hän oli etsinyt aivostaan toisen samantapaisen sanan – ja löytyihän sieltä: Hese. Hulda pettyi kovasti, kun kuuli, että en ole kokki enkä tarjoilija Hesessä, vaan olen Hesassa töissä yliopistossa. Luin Huldan katseesta ihmetyksen lisäksi vähän sääliä: ”On varmaa kauheaa olla töissä noin tylsässä paikassa”.

Puhekielen sanat voivat olla harhaanjohtavia myös ulkomaalaiselle, joka on oppinut suomen kielen oppikirjojen avulla. Toki nykyiset oppikirjat pyrkivät olemaan kommunikatiivisia ja antamaan esimerkkejä aidoista dialogeista. Mutta aivan aitoja ne ovat harvoin. Voi olla että Mohammed tai Jeanne ovat oppineet sanan kirpputori, mutta eivät osaa arvata, että kirppis ja kirppari tarkoittavat samaa asiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.