Tervetuloa Nimistöntutkimuksen päivien verkkosivuille!
Nimistöntutkimuksen päivät on vuotuinen kohtaamispaikka suomalaisille nimistöntutkijoille, nimien parissa työskenteleville sekä nimistä muuten vain kiinnostuneille. Tapahtumassa pidetään esitelmiä muun muassa henkilönnimistä, paikannimistä, eläinten nimistä, kaupallisesta nimistöstä sekä kirjallisuudessa esintyvistä nimistä. Tapahtumassa valitaan myös Vuoden nimi, joka on tunnustuspalkinto kuluneen vuoden aikana annetulle tai esillä olleelle hyvälle nimelle. Lisätietoa palkinnosta löydät Vuoden nimi -sivulta.
Seuraavat Nimistöntutkimuksen päivät järjestetään Helsingin yliopistolla 9.-10.11.2023. Torstaina 9.11. järjestetään Langnetin nimistöntutkimuksen teemaryhmän tekstiseminaari, joka on suunnattu erityisesti väitöskirjantekijöille ja heidän ohjaajilleen. Perjantaina 10.11. on vuorossa perinteisempää ohjelmaa: kutsupuhujan, professori Leena Kolehmaisen esitelmä, muita nimistöaiheisia esitelmiä, Vuoden nimen 2023 valinta sekä seminaari-illallinen. Perjantain ohjelmaa voi seurata striimin välityksellä Helsingin yliopiston Unitube-palvelussa, ja esitelmiäkin voi tarvittaessa pitää etäyhteydellä. Toivomme kuitenkin mahdollisimman monen tulevan paikan päälle, kun se koronavuosien jälkeen on taas mahdollista!