Kokemuksia vaihto-opiskelusta Moskovan Vyškassa

Venäjän kielen ja kirjallisuuden opiskelija Siiri Anttila ja yleisen historian jatko-opiskelija Susan Ikonen kertovat vaihto-opiskelukokemuksistaan Moskovan Vyškassa (Высшая школа экономики, Higher School of Economics).

Vyškan filologisessa tiedekunnassa on tarjolla todella paljon kiinnostavia kursseja. Kursseihin sisältyy usein sekä luentoja että seminaarityöskentelyä. Opetus on tasokasta ja professorit/opettajat ovat ansioituneita tutkijoita (esim. Andrei Nemzer, Oleg Lekmanov, Ilja Kukulin, Ekaterina Rakhilina…). Heitä on ilo kuunnella. On myös mielenkiintoista kuulla, millaisten aiheiden parissa täkäläiset opiskelijat työskentelevät ja mikä heitä kirjallisuuden- ja kielentutkimuksessa kiinnostaa.

Kurssivalikoima vaihtelee lukukauden ja jakson mukaan. Osa kevään kursseista on esimerkiksi alkanut jo syksyllä, mutta kaikkea voi mennä vähintäänkin kuuntelemaan. Komparativistika-maisteriohjelman kursseilla mm. tarkastellaan venäläistä kirjallisuutta historiallisesti suhteessa länsieurooppalaiseen ja maailmankirjallisuuteen sekä lähestytään filologiaa myös teoreettisemmin osana humanistisia tieteitä. Hyviä venäläisen kirjallisuuden kursseja on monipuolisesti tarjolla myös filologian kanditason opinnoissa ja kulttuurin tutkimuksen (kulturologija) oppiaineessa. Kursseille ilmoittautuminen ja ylipäätään tiedon löytäminen kursseista on uudelle opiskelijalle äkkiseltään sekavaa ja hankalaa, mutta maksaa vaivan. Ulkomaalaisille opiskelijoille suunnatussa venäjän opetuksessa on joitakin sopivia kursseja myös edistyneille (esim. Professional Writing).

Yliopiston toimipisteitä on eri puolilla kaupunkia, filologinen tiedekunta sijaitsee Staraja Basmannaja ulitsalla, päärakennus, kirjasto ja kansainvälisten asioiden toimisto puolestaan Mjasnitskaja ulitsalla. Kansainvälinen osasto hoitaa kaikki käytännön asiat hyvin ja sujuvasti. Byrokratian kiemurat on hoidettu opiskelijoiden puolesta hyvin pitkälti valmiiksi ja vaihto-opiskelijoista pidetään muutenkin hyvää huolta. Olot asuntolassa ovat elämisen ja työskentelyn kannalta suotuisat. Vaihto-opiskelijat on majoitettu samoihin asuntoloihin, joten kurssien lisäksi myös asuntolassa voi tutustua kollegoihin eri maista.

P.S. Jos joku Vyškaan vaihtoon aikova tahtoo kysyä lisää käytännön kokemuksista, saa ottaa yhteyttä: siiri.anttila@helsinki.fi tai susan.ikonen@helsinki.fi.

vyshka

Siiri ja Susan Mjasnitskajalla Vyškan päärakennuksen edessä