University of Helsinki
Tänä torstaina on kevään viimeinen taidehistorian tunti ja viimeinen rutistus tehtävissä. Meidän on pidettävä pieni kertausesitelmä Suomen taidehistoriasta. Joku on pitänyt asemakaavoista, toinen keskiaikaisten kirkkojen esineistöstä eli kerrattavana on laaja skaala. On mielenkiintoista kuunnella opiskelijoiden opettavan toisiaan. Itse olen valinnut rakennustaiteen kehittymisen eli saan viimein kokea edes 20 minuuttia oppituntia, jossa käsitellään empireä ja jugendia – olkoonkin, että se on minun pitämäni. Näistä tyylisuuntauksista ei ole paljon puhuttu, ei edes taidehistorian abrossa, jonka kävin Tampereen avoimen yliopiston kautta. Taidehistoriassa on suuri paino keskiajalla, mikä tietysti on taidehistoriallisen tietämyksen pohja ottaen huomioon, että maamme historian voi karkeasti sanottuna katsoa alkaneen sieltä.
Taidehistorian aineopintojen suoritustapa on papukaijamerkin arvoinen. Meillä on ollut näiden puolentoista vuoden aikana yksi tentti, kaikki muu on kuitattu esseillä, referaateilla ja esitelmillä. Itse tekemällä todella oppii niin paljon helpommin, että ajatuskin tenttiin lukemisesta tuntuu tätä nykyä täysin mielettömältä.
Esimerkiksi abroa opiskellessani meillä oli yleisen taidehistorian tenttiin luettavana kirja Maailman taiteen historia, jossa on lähes tuhat sivua. Sen kylkiäisinä oli toinen opus, Consepts of Modern Art, jossa on reilut 400 sivua. Päätin lukea pelkät muistiinpanot ja lyhyen itse lainaamani kirjan sekä laiskuuttani että periaatesyistä (vaikka itsellenihän minä hallaa teen, jos kieltäydyn noudattamasta ohjeita). Ei ole mitään järkeä tunkea tenttiin toista tuhatta sivua. Mutta jos saisi tehdä esitelmän jostain kirjojen aiheesta, arvatkaapa vain kuinka tehokkaasti faktat jäisivät mieleen.
Hankaluuksia tämä aiheuttaa silloin, kun nykyiset opettajat esittävät vertauksia Maailman taiteen historiaan. “Tehän muistatte tästä kirjasta sen, että…”, “Kuten Maailman taiteen historiassa kerrottiin niin…”, “Te tiedätte, mitä Maailman taiteen historia sanoo Michelangelon David-patsaasta”. Ja kaikki muut paitsi minä nyökyttelevät. Hyvä, etteivät huuda sivunumeroa lauseen perään. Helsingin avoimessa abronsa opiskelleille tämä tiiliskivi on kuulemma ollut lähes Raamattu. Meille se oli vain yksi massiivinen tenttikirja. Enkä siedä sitä. Joten on helppo suunnitella iltalukemisensa seuraavaksi puoleksi vuodeksi.