University of Helsinki
Äsken vielä ahdisti. Vaan eipä ahdista enää.
Mistä moinen mielialan muutos? No siitä, että aloitin vihdoin tämän kirjoittamisen.
Todistan parhaillaan, kuinka tekemättömän työn stressi poistuu vain ja ainoastaan työ aloittamalla. Se pätee nähtävästi myös bloggaamiseen. Ihminen muuten kuluttaa huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa tekemättömien töiden pohtimiseen kuin niiden töiden tekemiseen.
Jälleen kerran huomaan, että pitää vain kirjoittaa, mitä päässä pyörii ja muokata vasta sitten, kun on saanut tekstiä aikaiseksi. Jos miettii joka lauseen valmiiksi, kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Ja luojalle sekä insinööritieteille kiitos tekstinkäsittelyn kehityksestä – kyllä copy-paste ja delete helpottavat elämää!
Mikä muu tekee bloggaamisesta haasteellista paitsi aloittaminen? No, aiheen valinta ainakin. Aiheita on maailma täynnä, ja on vaikeaa päättää, minkä valitsee.
Myös pelko itsensä nolaamisesta ja omien ajatusten tyrmäämisestä ovat bloggaajan mörköjä. Ei ole ihan helppoa alistaa ajatuksiaan julkiselle keskustelulle – vaikka eipä minulla vielä miljoonayleisöä ole näitä lukemassa. Eikä näin säyseillä teksteillä taida tullakaan. Pitäisi kai uskaltaa olla räväkämpi ja provosoivampi. Vaan kun ei ole nyt mitään erityisiä agressioita mielessä.
Yksi syy bloggausmotivaation heikkenemiseen on myös vähäinen palautteen määrä. Vaikka ihmiset tuntuvat blogeja lukevan, harva niitä kommentoi. On epämotivoivaa huutaa, kun ei tiedä, kuuleeko kukaan.
Antakaa hei palautetta ja kertokaa, millaisia kokemuksia teillä on bloggaamisesta!
Moi Anu!
Minulla taisi iskeä kommentointiahdistus, kun en heti kirjoituksesi luettuani kirjoittanutkaan kommenttia, vaikka se mielessä olikin…
Kyllä blogimerkinnöilläsi – kuten koko blogilla – on lukijoita. Lukijoiden määräkin taas kasvaa, kun kirjoittajat ehtivät useammin kirjoituspuuhiin. Ja ainahan määrä ei ole ratkaiseva; kirjoituksesi voi tavoittaa juuri sen, joka on pähkäillyt samojen asioiden kanssa kuin sinäkin. Ehkä hän ei jätä mitään merkkiä siitä, että luki juttusi – ehkä useampaankin kertaan – ajattelee vain, että juuri noinhan minun kannattaakin tehdä tai että en ole yksin – muilla on samanlaisia ongelmia (tai onnistumisia).
Janne Matikaisen tutkimuksesta Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla (2009, http://www.valt.helsinki.fi/blogs/crc/sosiaalisen_ja_perinteisen_median_rajalla_raportti.pdf ) ilmenee mm. kuinka usein verkkoon tuotetaan materiaalia: esim. keskustelupuheenvuoroja päivittäin 3,1% ja ei lainkaan 56,9%, blogimerkintöjä päivittäin 0,5% ja ei lainkaan 86,2%. Blogeja lukee päivittäin 4,6%, joskus 47,7% ja ei lainkaan 36,7%.
Katsoin muutamaa yliopiston blogia, eikä kommentteja juurikaan niissä ole. Keskusteluahan herättävät yleensäkin enemmän esim. muihin harrastuksiin tai politiikkaan liittyvät blogimerkinnät.
Itsellänikin (kiusallisen) blogihiljaisuuden vihdoin katkaisi päätös ottaa näppis kauniiseen käteen ja katsoa, mitä tuleman pitää, kun tunnuksetkin taas toimivat. Ja sainpa kuin sainkin kirjoituksen tehtyä ja julkaistua! Vielä kun muistaisi useammin kommentoida muiden mielenkiintoisia juttuja…
Itselleni lähinnä tämä blogi toimii jonain ajatusten selventäjänä opiskelun ja siihen liittyvien ajatusten suhteen, en niinkään ole ajatellut sitä, kuinka suuri tai pieni yleisö kirjoituksilla on. Mutta toki jos joku joskus kommentoi, se antaa lisäpotkua ja uutta ulottuvuutta itse kirjoittamiseen!