Kolkyt ja risat

Olen opiskellut aiemmin ollessani hoitovapaalla nuorimman lapseni kanssa niin täällä avoimessa yliopistossa erityispedagogiikkaa. Halusin silloin täydentää ammatillista osaamistani päivähoidon saralla. Olen palvellut Espoon kaupunkia perhepäivähoitajana vuodesta 2007 alkaen ollen välillä siis hoitovapaalla ja tehden yhden ”matkan” päiväkodin puolellekin virkavapaani aikana.

Tänä syksynä 2013 mahdollistui oiva tilaisuus jatkaa näitä yliopisto-opintojani. Olen löytänyt tämän syksyn aikana polun ihan tutkinto-opiskeluun asti eli tähtäimessä on maisterinpaperit sosiaalityöstä, valtiotieteellisestä. Mutta matkaa on sinne vielä ja avoimessa sosiaalityön opinnot jatkuvat, taidanpa mahduttaa joukkoon vielä sosiaalipsykologiaakin.

Olen ollut tämän syksyn ihan innoissani…juu hämmentävää se todella on, mutta opiskelu työn ohessa ei aina vain kuormita vaan oikeasti voi myös tukea omaa työssäjaksamista. Minä annan perheenäitinä perheelleni sekä rakkaassa työssäni (totta sekin on, että rakastan perhepäivähoitajankin työtä, koti voi olla myös mitä mainioin työympäristö) muille niin paljon (vaikka sekin kuuluu asiaan ja antaa myös minulle paljon), mutta kuitenkin olen halunnut itselleni jonkinlaisen ”oman henkireiän”, jotain ihan omaa:

– Voin uppoutua opiskelun maailmaan iltaisin: avata koneen, surffailla avoimen yliopiston sivuille katsomaan, josko sinne olisi jotain juuri käytävästä kurssista päivitetty, hörpätä kulauksen kahvia ja miettiä taas esim. seuraavaa opiskeluviikkoa. On ihanaa kävellä yliopiston kirjaston ovista sisään iltaisin, käydä lainaamassa kirjoja ja olla opiskelijan ”roolissa”. Kauan on aikaa siitä, kun viimeksi olin opiskelija, tai no, ei nyt niin kauan, kymmenisen vuotta, mutta sinä aikana on tapahtunut PALJON: raskauksia, vaipanvaihtoa ja …no vaipanvaihtoa. Eli olen nyt hieman eri ihminen kuin silloin kymmenisen vuotta sitten.

Eli kolkyt ja risat, se on ikäni, 34 – vuotta ja aikuisopiskelija. En ajatellutkaan, kuinka aikuisenakin voi löytää ”oman tiensä” tai no.. ainakin jatkaa sitä ”omaa tietään” eteenpäin. Ja että se voi olla näinkin mukavaa… toki myönnän, ei tentteihin lukeminen ole aina herkkua, kun olisi parempaakin tekemistä. Ja kun en ole aiemmin yliopistossa opiskellut, oli jo erityispedagogiikan kursseilla olo uutta minulle. Edellisen tein siis verkkokurssina ja yksinäistähän hommaa se oli. Joitakin opiskelutovereita kohtasin ryhmätöiden yhteydessä ihan livenäkin. Se on se avoimen yliopiston harmillinen puoli, ettei meillä juuri ”opiskelijarientoja” ole. Juu.. en tarvitse perheellisenä mitään ”yöjalassa oloja”, mutta jonkinmoinen opiskelun ”oheistoiminta” voisi antaa meille opiskelijoille ihan uutta tsemppiä.. toivottavasti joskus sellaista tulee..

Mutta kiitos lukija! Olet nyt siis lukenut ensimmäisen postaukseni avoimen yliopiston bloggaajana lähes loppuun..mutta se ei jää siihen..jääthän kuulolle, palataan! 🙂
– Maria –

Back to School

Aloitin kasvatustieteiden opinnot Avoimessa tänä syksynä. Takana on kohta kolme vuosikymmentä työuraa – uraa jonka aikana en useinkaan ajatellut tosissani ryhtyväni opiskelemaan uudestaan. Ei-ei. Kun on töissä, niin on töissä. Ja sikäli kun vapaa-aikaa on, se käytettäköön visusti mukaviin harrastuksiin ja perheen kanssa oleiluun, sen tunsin ansainneeni. Elämäntapa-opiskelijat ovat epäilyttävää porukkaa, joilla ei ole muuta sisältöä elämässään.

Suunnilleen näin kulkivat ajatukseni, kunnes oma urani alkoi puuroutua ja oli aika miettiä mitä tekisin eläkeikään saakka, tehokasta peliaikaa kun vielä on jäljellä n. 10 vuotta. Seurasi tiukkaa henkistä jaakobinpainia, kun tosissani mietin mitä osaan ja mistä nautin – ja mistä voi myös elantonsa saada vaikka ikää on mittarissa reippaasti päälle viidenkymmenen.

Tuota iterointia kesti aikansa, jonka tuloksena siis kirjoittaudun lukemaan kasvista Avoimessa. Sen ohessa haen aktiivisesti työtä niin vanhalta osaamissaraltani, rahoitus & talous kuin myös kouluttajana tuon alan koulutuslaitoksista. Ja siis hännän huippuna ryhdyn bloggaamaan – pääteemana ”aikuisopinnot uranvaihdon fasilitaattorina”.

Tästä ehkä löytyy blogini punainen lanka: kokemukset ja tuntemukset, vaikeudet ja voitot, ahaa-elämykset ja turhautumat kun elämän tässä vaiheessa jälleen tarttuu tenttikirjaan. Opiskelu Avoimessa on yksinäistä puuhaa ja vertaiskokemukset ovat siksikin tervetulleita ja kannustavia.

Miten tutulta tuntuukaan kulkea arjet farkuissa, jonottaa tenttikirjoja lainaksi, syödä opiskelijakuppiloissa ja liikkua julkisilla. Tutulta tuntuu, silti moni asia on muuttunut. YO:n järjestelmissä pitää osata navigoida. Sovellusten kirjo on toki työelämästäkin tuttua mutta nämä tulevat päivittäin käytettyinä hyvinkin tutuiksi ja tukea on työkavereiden kautta aina saatavilla. Nyt satunnainen kurkistelu YO:n järjestelmiin tuntuu kammottavalta, mutta taipuu sekin tahtooni kun jaksaa punnertaa.

Opiskelu on nyt niin paljon konkreettisempaa, määrätietoisempaa. Ei iloista opiskelijaelämää oheisharrastuksineen, ei märkiä iltoja ja krapulaisia aamuluentoja. Aika lailla puurtamistahan tämä on.

Ja tuttua on sekin, miten mielenkiintoiselta esim. imurointi saattaa tuntua kun vaihtoehtona on kirjan avaaminen. Tästä ja paljon muusta tuonnempana.

Opiskelun iloa!
t.Piparjuuri

Uupumusta

Minun piti tänään herätä kuudelta, sillä tänään olisi Naiset, miehet ja talous -kurssin tentti. En siis ole valmistautunut läheskään tarpeeksi tenttiin, mutta ajattelin mennä kokeilemaan onneani. Tai ainakin katsomaan, millaisia kysymykset ovat. Onnistuin kuitenkin heräämään vasta seitsemältä. Aamupalaksi söin palan marjapiirakkaa, sillä kaipasin jotain piristävää. Olen nimittäin todella väsynyt. Olen lukenut joka päivä viime postaukseni jälkeen Suomen talouspolitiikan pitkää linjaa minulle pitkiä päiviä. En siis ole pitänyt yhtään vapaapäivää, sillä minusta tuntuu, että en ymmärrä Suomen talouspolitiikasta hölkäsen pöläystä. Teksti on täynnä termejä, joita pitäisi tarkistaa sanakirjasta ja siihen ei aikani, eikä kärsivällisyyteni, riitä. Olen käytännössä kirjoittanut koko kirjan uudestaan tehdessäni muistiinpanoja, sillä kaikki tuntuu niin tärkeältä.. Kirjasta tulee luultavasti ainoastaan yksi kysymys, sillä se on vain 1 opintopisteen laajuinen osa yhteensä 6 opintopisteen tenttiä. Eli todennäköisesti stressini on ylimitoitettua!

Kiroan kuitenkin joka päivä mielessäni kaikkia niitä kertoja, kun lintsasin lukiossa. Tai menin muuten vaan helpoimman kautta. En siis koskaan oppinut opiskelemaan lukioaikoina. Ja vaikka olenkin opiskellut aikaisemmin yliopistolla italialaista filologiaa, valtio-oppia, naistutkimusta, viron kieltä ja kulttuuria sekä käännöstiedettä, en voi sanoa oppineeni opiskelemaan yliopistollakaan. Jotain teen kuitenkin oikein, sillä Valta modernissa poliittisessa ajattelussa -kurssin tulokset tulivat tällä viikolla, ja olen tulokseeni enemmän kuin tyytyväinen! Varsinkin kun unohdin vastata yhteen tenttikysymykseen..

Elämäni on siis aikalailla opiskelua, vaikka toki teen työhakemuksiakin. Mol:in ilmoituksiin vastaaminen vain on erittäin turhauttavaa. Yhteenkin paikkaan, johon hain, haki melkein 400 hakijaa.. Eikä vaikuta siltä, että italialaisen kielen tai kulttuurin tuntijoita tarvittaisiin Suomessa ollenkaan. Eikä valtio-oppikaan kuulemma oikein työllistä. Niin mielekästä kuin sen opiskelu onkin, täytyy ehkä miettiä opiskelualaa mikä työllistäisi varmemmin. Tässä iässä sitä kuitenkin kaipaisi jotain työtäkin, ja varsinkin työnteon sosiaalisia puolia sekä rutiineja. Opiskelu on kuitenkin aika yksinäistä puurtamista, varsinkin kun minulla ei tällä hetkellä ole luentojakaan.

IMG_0132

 

Kansantaloustiedettä!

Edellisestä tentistä on jo melkein kaksi viikkoa ja nyt odotan jännittyneenä tentin arvosanaa. Olihan kyseessä ensimmäinen noin laaja tentti, minkä olen koskaan tehnyt.

Tentin jälkeen lähdimme parin kaverini kanssa Pietariin rentoutumaan, ja pieni rentoutuminen mojitojen merkeissä olikin todella paikallaan.
Valtio-opin kurssit ovat siis paljon laajempia kuin mihin olen tottunut italialaisen filologian laitoksella. Muistettavaa on paljon enemmän ja täytyy todella tehdä töitä tenttien eteen.

Tänään aloitin vihdoinkin lukemaan Naiset, miehet ja talous -kurssin tenttiin. Onneksi minulla on ruhtinaalliset viisi viikkoa aikaa lukea siihen. Koska olen työtön, en voi opiskella täysipäiväisesti, vaan minun on panostettava myös töiden hakuun. Luku-urakkani aloitin tänään Suomen talouspolitiikan pitkä linja -teoksen ensimmäisistä 25 sivusta. Täytyy sanoa, että ne olivat melkoista hepreaa. En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan sellaisista termeistä kuin ‘rationaalinen valinta’, ‘tarjontahäiriö’ tai ‘toimiva subjekti’ ja nyt pitäisi yrittää ymmärtää niiden merkitys.. En ole koskaan ennen lukenut kansantaloustiedettä ja tämä kurssi oli kansiksen ja valtio-opin yhteinen. Eli suoraan aineopintojen tasolle kansantaloustieteessä! Minä, joka en ole opiskellut lukiossa edes pitkää matematiikkaa! Onneksi kurssin toinen teos on helpompilukuinen, lukaisinkin sen kurssin aikana kerran jo läpi. Sen lisäksi pitäisi lukea vielä kaksi artikkelia. Töitä siis piisaa tämänkin kurssin tiimoilta.

IMG_0124

Moikka kaikki!

Lupauduin mukaan kirjoittamaan blogia Avoimessa minäkin. Koska Avoimessa ei ole fuksiaisia, ei tuutoreita, opiskelijabileistä puhumattakaan, on opiskelu melko yksinäistä puuhaa; muita opiskelijoita tapaa lähinnä luennoilla. Sen takia aloitan nyt bloggaamisen täällä. Ja jos kirjoitan välillä vahingossa italiaksi, johtuu se siitä, että valmistaudun samalla ensi viikon italiankieliseen työhaastatteluun kuuntelemalla italialaista radioasemaa. Eli ciao tutti!

Opiskelen tällä hetkellä valtio-opin aineopintoja, mutta mietin tässä samalla koko ajan ja joka päivä, mikä opinto-ala työllistäisi parhaiten. Valtio-oppi se ei taida olla, niin mielenkiintoista kuin se on tähän asti ollutkin.. Tarkoituksena olisi kuitenkin saada aineopinnnot kasaan ensi syksyyn mennessä, ellen sitten pääse oikeustieteen johdantokurssille ja innostu opiskelemaan enemmänkin oikeustiedettä. Tein tosin juuri Valta modernissa poliittisessa ajattelussa -kurssin tentin, ja koska se tuntui niin teoreettiselta, ilmottauduin myös sosiaalityön johdantokurssille. Huomasin kyllä jo ensimmäisen luennon aikana, ettei sosiaalityö ole kuitenkaan minun juttuni, joten taidan keskeyttää sen heti alkuunsa.

Toinen ala, mikä minua on siis jo kauan kiinnostanut on oikeustiede; olen vain aina ajatellut, että se olisi minulle liian haastavaa ja että lukemista olisi aivan liian paljon. Nyt olen kuitenkin vihdoinkin päättänyt käydä katsomassa, millaista oikeustieteen opiskelu on, jos vain pääsen oikeustieteen johdantokurssille. Ilmottautuessani olin vasta 20. varasijalla: en siis ole ainoa, jota oikeustiede kiinnostaa! Toivotaan, että sinne perustetaan lisäryhmä tai muuten on odotettava kärsimättömänä ilmottautumista kevään ryhmään!

Nyt on mentävä lukemaan Esther Duflon artikkelia Women Empowerment and Economic Development, joka liittyy Naiset, miehet ja talous -kurssiin. Mutta siitä enemmän ensi kerralla!

Pieni sosiaalipsykologian opiskelija aloittaa verkko-opinnot

Eilen päätin tarkistaa, että milloin alkaa tuleva sosiaalipsykologian verkkokurssi (Sosiaaliset representaatiot ja todellisuuden sosiaalinen rakentuminen), johon olin päättänyt osallistua. No, hups sentään! Ilmoittautuminen olisi pitänyt tehdä 25.2 mennessä, mutta huomasin, että vasta torstaina 28.2 olisi aloitusluento. Niinpä päätin soittaa opintotoimistoon tiedustellakseni, että onko mitenkään mahdollista vielä ilmoittautua kurssille. Ystävällinen opintosihteeri sitten avasi vielä ilmoittautumislinkin, kun kurssilla oli vielä tilaa ja pääsin kuin pääsin osallistumaan kurssille.

Torstaina ensimmäistä verkkoluentoa varten virittelin koneeni hyvissä ajoin ja tankkasin pikkuvauvani ensin täyteen ja laitoin hänet nukkumaan ruokapöydälle vällyjen alle tietokoneen viereen. Siinä meidän oli hyvä yhdessä nyt opiskella. Taitaa tästä pikkutytöstä tulla sosiaalipsykologi, kun saa suggestopedistä opetusta jo pienestä pitäen.

Iloinen yllätys olikin, että verkkotenttiä varten ei tarvitsekaan lukea kumpaakin kahta kirjaa vaan vain osan kappaleista. Olinkin jo aloittanut kirjojen lukemisen, mutta nyt pienen vauvan kanssa pitkäkestoinen lukeminen on jotenkin hankalampaa. Kai se on sitä, että ei tiedä milloin se keskeytys tulee, ja sen takia aloittaminenkin on vähemmän motivoivampaa. Tulevassa kurssissa on alkutentti, verkkolukupiiri ja keskustelufoorumi, jossa toivottavasti tulee olemaan antoisat keskustelut. Pienen vauvan kanssa tällainen verkkokurssi on mitä mainioin tapa opiskella. Pystyin hyssyttelemään vauvelia, jotta hän jatkoi uniaan kunnes mieheni tuli töistä. Ja lisäksi tässä säästää kaiken matka-ajan eikä tarvitse erikseen järjestää lastenhoitoa. Tälläistä mahdollisuutta ei ollut 10 vuotta sitten, kun vanhemmat lapseni olivat pieniä. Silloin piti mennä fyysisesti paikanpäälle luennolle. Täytyy sanoa, että tämä kehitys on kyllä todella upea asia!

Mielenkiinnolla taas odotan uuden kurssin aloitusta. Nyt pitää vain malttaa odottaa, että verkkolukupiiri tehtävien kanssa alkaa maaliskuun lopussa. Sitä ennen on tarkoituksena lukea nuo kappaleet alkutenttikirjoista. Jotenkin uuden kurssin aloitus on aina niin ihanaa!

Elämän virtaa

Kesäkuussa pohdin blogissani, että mikä on tehokkain tapa oppia: ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa. Tällöin osallistuin sosiaalipsykologian verkkokurssille Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus, jossa ryhmänä teimme tehtäviä ja esseitä virtuaalisesti. Tuo kurssi ei ollut mitenkään helppo käytännön syistä eikä ryhmäytymisen kannalta, mutta jälkikäteen katsottuna kaikki meni hyvin ja arvosanaksi tuli 4. Voisin sanoa, että vaikeuksista huolimatta kokemus oli todella hyvä.

Alkukesästä sain sitten tietää, että perheeseemme on tulossa vielä yksi perheenjäsen, ja lasketuksi ajaksi arvioitiin helmikuun 9. päivä 2013. Heinäkuun alusta alkaen työni toimenkuvaan tuli muutoksia, joka tarkoitti myös uusien asioiden opettelua. Lisäksi mieheni innostui katselemaan tontteja ja löysimmekin mainion tontin, jonne suunnittelimme, että voisimme rakentaa toivomamme talon 2013 aikana, ja saimme sen hankittua. Hektisen syksyn 2012 johdosta päätin, etten opiskele mitään avoimen yliopiston opintoja vaan pidän toistaiseksi taukoa.

Lapsukaisemme sitten päättikin syntyä kuusi viikkoa etuajassa ja syntyi 3.1.2013. Synnytys meni hyvin ja lapsi voi hyvin vaikka olikin vain 2475 grammaa ja 45 cm. 11 sairaalapäivän jälkeen pääsin kotiin ja olin täynnä energiaa. Koska lapsukainen vain syö ja nukkuu tässä vaiheessa, sain hyvin hoidettua käytännön asioita, kuten tarvittavien tarvikkeiden hankkimisen, joka oli ollut tarkoitus tehdä, kun jään äitiyslomalle tammikuussa. Ennen syntymää meillä oli valmiina vain turvakaukalo lapselle ja äitiyspakkaus oli tullut postiin, josta mieheni sen haki juuri ennen kotiin saapumistamme. iPadin voimin katselin netistä tarvittavia vauvaan liittyviä tarvikkeita jo Kätilöopiston sairaalassa, kuten hoitopöytää ja lastenvaunuja ja ne hankittiin sitten heti kotiutumisen kynnyksellä. Lisäksi löysin ihanan vauvojen vaateliikkeen Beibamboo, josta voi ostaa pieniä vauvan vaatteita tai vuokrata setin juuri oikean kokoisia vaatteita myös keskosvauvoille.

Viikon kotona olon jälkeen aloin hoitelemaan asioita ja suunnittelemaan tulevaa kevättä. Samassa yhteydessä tarkistin myös, että mikä sosiaalipsykologian kurssi minulla oli jäänyt suorittamatta 2012 aikana perusopinnoista. 2012 tämä kurssi oli ollut pelkkä verkkotentti, mutta 2013 uusi kurssi oli laitettu sellaiseen muotoon, että siinä oli pari eri suoritusvaihtoehtoa joko verkkotentillä tai verkkokurssilla, jossa on alkutentti, verkkolukupiiri ja tehtäviä. Päädyin heti jälkimmäiseen ja jään odottelemaan kurssin aloitusta, joka on helmikuun lopussa.

Samaan aikaan huomasin tarjouksen eräästä internetmainosten tarjoavassa yrityksessä, joka mainosti verkkokielikursseja edulliseen hintaan. Ostin diilin ja nyt pohdin, että alanko opiskella tulevana vuonna ranskaa vai espanjaa täältä kotisohvalta! Netistä myös tarkastelin avoimen yliopiston verkkokurssivalikoiman, ja voi olla että jotain muutakin innostun tässä kevään aikana opiskelemaan… Erityisesti nyt kun olen pienen vauvan kanssa kotosalla tuollaiset verkkokurssit vaikuttavat erittäin houkuttelevilta ja näppäriltä vaihtoehdoilta!

Tässä vauvelimme pohtii, että mitä kaikkea hänellä onkaan opittavana tulevaisuudessa.

“What a wonderful World…”

 

Opiskelijan tärkeimmät työkalut ovat sana ja kynä

Hämmästyttävää, miten vähän sitä opiskelusta tietää, ennen kuin oikeasti opettelee opiskelemaan.

Olen itse suorittanut erilaisia opiskelua tukevia yliopistokursseja ja väitän, että olen saanut niistä todella paljon irti. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi Taitava kirjoittaja -kurssin avulla on saattanut tehdä tutkimusmatkaa oman itsensä maailmaan ja selvittänyt kaikista kiperintä kysymystä: Minkälainen oppija minä itse olen

On hyödyllistä tehdä tuo tutkimusmatka. Sen avulla huomaa, kuinka helposti voi karsia opiskelustaan kokonaan pois turhaa yrittämistä ja liikaa tekemistä. Kuulostaa yksinkertaiselta – jopa liiankin helpolta – mutta osoittautuu kuitenkin käytännössä toimivaksi mahdollisuudeksi.  Tilalle jää oivallus opiskelun tärkeimmästä metodista, eli siitä, miten juuri minä opin; mikä on paras opiskelutekniikkani, milloin olen vireimmilläni, sekä se, missä ja miten minä parhaiten keskityn ja opin.

Vanha perinteinen tapa on se, että käyttää opiskeluunsa keskimäärin tunnin päivässä. Se on melko vähän. Mutta kun ajattelee, että tuon tunnin käyttää aktiiviseen uuden tiedon lataamiseen, huomaakin, että jo yksi tunti riittää.

Jos tunnin päivässä käyttää uuden oppimiseen – huomaa helposti, että viikossa tuo tunti venyy kahdeksi, kolmeksi, jopa neljäksi tunniksi. Ja sitten onkin jo taas luennolla ja huomaa keskustelevansa juuri noista samoista asioista opiskelutovereittensa kanssa. Niin yksinkertaista opiskelu on.

Sitä ikään kuin tekee akateemista tutkijan työtä jo ihan relevantisti, oman opiskelunsa myötä.

Olen tullut omassa pohdinnassani siihen loppupäätelmään, että opiskelijan tärkeimmät työkalut ovat sana ja kynä. Tarkoitan tällä sitä, että vanha sanonta: sanassa on totuus – pitää todellakin paikkansa.

Tuo totuus ja sen uudelleen muokattu sovellus tuodaan esille tenttitilanteessa kynän avulla -paperille kirjoittaen. Tenttitilanteessa joutuu punnitsemaan vastausta antaessaan sitä, mitä tuosta asiasta aikoo lausua. Mikä on asian kannalta kaikkein oleellisinta ja mitä asioita opetustilanteessa on painotettu.

Markku Temmes tuli maininneeksi erään kurssin yhteydessä, että hyvän tutkijan paras ominaisuus on vilkas mielikuvitus. Tämä lause on jäänyt vahvana mieleeni. Olin itsenkin tuon aina tiennyt, mutta se nousi valtaviin mittasuhteisiin mielessäni vasta sen jälkeen kun opettaja lausui sen ääneen.

Tuon saman asian varmasti oivaltaa meistä jokainen. Vaaditaan kuitenkin sitä, että joku toinen sanoo asian ääneen ja että sen voi tämän jälkeen itsekin ’allekirjoittaa’.

Opiskelu on luovaa, miellyttävää työtä, kunhan löytää siihen oikeat työkalut. Tunnetko tai tunnistatko sinä oman tekniikkasi? Kannattaisikohan pohtia myös uusia mahdollisuuksia uuden oppimista silmällä pitäen. Kurssitarjonnasta ei ole puutetta. Vaaditaan vain hiukan uteliaisuutta, hiukan rohkeutta ja hieman työtä. Mutta lopulta on helpottavaa todeta, että se kaikki vaiva on ollut juuri sen arvoista.

Kirjoittaja on helsinkiläinen freelancertoimittaja Seppo-Hannu Lahtinen, joka harrastaa urheilua ja viihtyy luonnon äärellä. Kiinnostuksen kohteita mm. Valtio-oppi (Hallinnon- ja organisaation tutkimus), Viestintä, Filosofia ja kielet.

Sisäinen ääni ja sen seuraamisen tärkeys

Olen aina uskonut, että kun seuraa sydäntään ja intohimoaan, siitä seuraa väistämättä jotain hyvää. Silloin ei voi tehdä virheitä. Toki joskus päätöksillämme voi olla tuskallisia vaikutuksia, kuten ihmissuhteiden päättyminen, toiselle paikkakunnalle muuttamisesta seuraava läheisten ikävä tai muu vastaava, joka voi kihauttaa vedet silmäkulmaan. Ikävät tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä, ja rohkeat päätökset ja teot palkitaan takuulla. Olen huomannut tämän omassa elämässäni pätevän sekä isoihin että pieniin asioihin. Toimiessani itseäni vastaan lopputulos kyllä takuulla pläjähtää silmille jollain tavalla.

Tietenkin on aina ennen toimintaa ryhtymistä tutkittava sitä, kuunteleeko päätöstä tehdessään puhdasta sisäistä ääntään vai tekeekö sen jonkun pinnallisen tuntemuksen pohjalta. Monet tekevät päätöksiä pelosta ja luulevat seuranneensa sisäistä ääntään. Ei uskalleta hakea uutta työpaikkaa, vaikka nykyinen ahdistaa, sillä mieluisan työpaikan netistä löytyvä rekryilmoitus laittaa itsetunnon koetukselle ja pääkopassa oleva pieni sivupersoona alkaa kimittää: “En minä kuitenkaan tuota paikkaa saa, ei kannata edes yrittää. Niillä on varmaan paljon hyviä hakijoita, minä nyt olen tällainen keskiverto vaan.” Se ei ole sisäinen ääni, se on mieli ja mieli on hiljennettävä, jotta sisäisen äänen kykenee kuulemaan.

Uskon myös, että ihmisen elämässä kaikki mihin suhtautuu innostuksella täydentää toistaan jollain tavoin. Opiskelu on yksi tällaisista asioista. Kun aloitin taidehistorian opinnot, olin työskennellyt freelancer-toimittajana jo monta vuotta ja tehnyt pääasiassa kulttuurijuttuja. Taide oli harrastukseni ja rakkauteni, joten tiesin siitä oman käden kokemuksella. Suunnittelin kulttuuritoimittajan uraa vakavissani ja halusin sille vedenpitävän pätevyyden opiskelun kautta. Taidehistorian abron opiskeltuani työ vei minut isommalle kentälle. Aloin tehdä juttuja hyvin laajasti työhyvinvoinnista järjestötoimintaan eikä siinä tee mitään sillä tiedolla, että Jan van Eyck maalasi Arnolfinien kaksoismuotokuvan vuonna 1434. Sittemmin olenkin luopunut suunnitelmistani keskittyä työssäni pelkästään kulttuuriin. Maailma on liian suuri leikkikenttä, jotta haluaisin profiloitua pelkästään taiteeseen. Sitä paitsi Helsingin kulttuuripiiri on hyvin homogeeninen. Kulttuuritoimittajatkin näyttävät kaikki samoilta. Tunnistan kilometrin päästä toimittajan, joka kirjoittaa pop-kulttuurista. Minä haluan olla yksilö.

Suunnitelmien muuttumisesta huolimatta tiedän, että opintoni hyödyttävät minua. Poikii se sitten yleissivistystä, ajatusten runsautta tai analysointikyvyn kehittymistä, opiskelulla on aina jokin elämää rikastuttava vaikutus. Tämän taidehistorian aineopintojen aikana minulla on ollut pitkiä pausseja, etten ole laittanut kortta ristiin opiskelun hyväksi, mutta joka kerta, kun aloitan uuden taidekirjan lukemista muistan, miksi olen opinnot aloittanut. Syy siihen on rakkaus taiteeseen sen kaikkien puolineen kuvataiteesta elokuviin, musiikista kirjallisuuteen. Opintojeni hitaasti etenemisestä huolimatta olen valinnut oikein ja olen kiitollinen, että olen päässyt tutustumaan rakkauteeni entistä syvemmin. Tänä kesänä tavoitteeni on tehdä parikin esseetä. Kesä ja taide – täydellinen yhdistelmä!

Ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa?

Viime viikkoina olen miettinyt, että olisinko sittenkin päässyt helpommalla, jos olisin osallistunut tenttiin kurssini osalta, enkä verkkokurssille. Minulle oli kovat odotukset verkkokurssin suhteen, ja idea ja toteutus itsessään olivat todella mielenkiintoisia, joita halusin kokeilla. Kurssin vetäjä oli valmistellut tämän kurssin loistavasti ja miettinyt erilaisia luovia tapoja toteuttaa, joten malli itsessään on loistava, mutta…pohdin jo toukokuun puolessa välissä blogissani miten ryhmäytyminen tapahtuu verkkokurssien osalta. Nyt muutaman viikon kokemuksen myötä täytyy sanoa, että ei ole ollut helppoa. Ihmisten aikataulut, tekemisen syklit ja järjestäytyminen on erilaisia ja tuntuu, että yhdessä tekeminen on melko kaoottista. Ajattelin itse, että aloitan keskustelun ja teen yleisraamin ja sitten luotan ihmisiin, että he hoitavat oman osuutensa ja järjestäytyvät itsestään ennen eräpäivää. Neljä päivää ennen yhden tehtävä alustusta, yksi henkilö ilmoitti, että lopettaa kurssin kesken. Tämä tuntui jotenkin siltä, kuin matto olisi vedetty alta. Loppuporukalla sitten luovimme tehtävän palautuksen ajallaan. Toista tehtävää emme olleet edes aloittaneet, jonka palautus oli viikon päästä. Nyt olemme sitä työstäneet kolmen hengen voimin Etherpad alustalla ja palautus on kolmen päivän päästä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan esseetä ryhmänä. Mielenkiintoista tulee olemaan se, miten saamme muodostettua punaisen langan esseeseen.

Ryhmässä ja virtuaaliopiskelussa on kyllä paljon mahdollisuuksia, mutta se vaatii kyllä opiskelijoilta vahvaa motivaatiota ja luottamusta. Kun ollaan yhteydessä virtuaalisesti, niin on vaikea arvioida, että kuka on tosissaan ja keneltä voi odottaa kuinka paljon. Luokkaopetuksessa saa paljon vinkkejä ihmisten käyttäytymisestä ja ajattelumalleista ja oman kokemuksen mukaan ryhmäytyminen on helpompaa ja nopeampaa. Olisi todella kiva kuulla hyviä kokemuksia, kuinka virtuaaliopetuksessa on ryhmäydytty onnistuneesti. Olisko esimerkiksi jotkut tietyt pelisäännöt tai raami, joka tulisi kurssin ohjaajan puolelta, että vastuita pitää selvittää etukäteen tai testata motivaatiota jotenkin matkan varrella, ennenkuin pystyy jatkamaan kurssia.

Tämä verkkokurssi, jossa on tehty tehtäviä ryhmänä on ollut varsin mielenkiintoinen. Välillä motivaationi on laskenut ihan käytännön haasteiden ja hallitsemattomuuden myötä, ja huomioni on kiinnittynyt pois varsinaisesta aiheesta vaikka se kovin mielenkiintoinen onkin.

Seppo-Hannu käyttää blogissaan vertauskuvaa tuntematon pilvi, johon ihminen astuu. Tämä verkkokurssi on ollut minulle sellainen oppimisen saralla. Ehkä tämä pilvi alkaa kohtapuoliin hälvetä, ja olen saanut paljon kokemusta verkkokurssilla oppimisesta. Kurssin loputtua hieman hengähdän ja vietän ihanan kesän. Pari herkullista kirjaa odottaa minua yöpöydälläni, joita olen lykännyt lukemasta, jotta saan nämä opiskelutehtävät ensin tehtyä. Kohta on aika keskittyä myös niihin ja loikoilla riippukeinussa.

Oikein nautinnollista kesää kaikille!