Category: Opiskelu

Posted on

Opiskelijan velvollisuus itseään kohtaan

Toisinaan on hyväksi olla itselleen armollinen. Veljeni poismenosta tulee maanantaina kaksi viikkoa. Hän sai tietää viimeisinä päivinään, että aikaa on vähän, muttei jakanut tietoa eteenpäin. Me luulimme, että syöpää voitaisiin hoitaa, mutta emme ehtineet edes tottua ajatukseen siitä, kun hän jo siirtyi rajan taa.

Olenkin päättänyt lopettaa psykologian opinnot. Turha roikkua jossain, mikä ei kiinnosta, jolle ei riitä aika jne. Hyvä tietää, ettei se ole minua varten.

Olen näin lauantaina varhain hereillä, sillä viikonloppuseminaarin toinen osuus starttaa ysiltä. Eilen iltasella katsoimme elokuvan Ilmestyskirja. Nyt – ihan vain kurssia varten. Tänään luultavasti keskustelemme siitä ja linkitämme kurssin kirjallisuuden siihen.

Ehdottomasti minulle sopivampi muoto opiskella pienessä interaktiivisessa ryhmässä tai sitten ihan omillaan kuin suuressa ryhmässä massaluennoilla hiljaa kuunnellen. Kun tunnistaa omat heikkoudet ja vahvuudet, omat suurimmat mielenkiinnon kohteet ja ne, jotka eivät innosta: tämä itsetietous antaa voimia tulevaan.

Ei vain tietoa tiedon itsensä tähden, vaan relevanttia tietoa tavalla, joka on minulle helppo omaksua. Onneksi avoimessa on paljon vaihtoehtoja. Seuraavalle kurssillekin olen jo ilmoittautunut; Kaiken maailman työ on listallani seuraavaksi.

Posted on

Ostetaan vähän käytetty motivaatio

Terveiset lomalaisen pääkopasta! Oikeastaan minun ei olisi koulutehtävien kanssa pitänyt lomailla ollenkaan. Ensimmäinen tunti on 25. syyskuuta ja silloin on oltava proseminaari viimein valmis sekä noin seitsemän sivun Rooma-aiheinen essee yhtä lailla kansissa. Oikeastaan tekemättä on viisi esseetä, mutta niitä pystyy palauttamaan pikku hiljaa siihen asti, kun opinnot varsinaisesti päättyvät eli keväällä.

Opiskelu ei maistu minulle ollenkaan. Meiltä kirjoittajilta kysyttiin taannoin, mikä saa meidät jaksamaan opintojemme parissa. Minun vastaukseni on raha. Se, että olen maksanut tästä kurssista 220 euroa enkä halua haaskata sitä. Mitään motivaatiota minulla ei enää ole. Viimeinen niitti oli ikävä proseminaarikokoontuminen, joka vahvisti sen, että haluan opintojen loppuvan mahdollisimman pian. Mietin jopa keskeyttämistä.

Kaikista inhottavinta tässä on se, että laitoin paljon energiaa ja aikaa siihen, että saan tehtyä hyvän proseminaarin. Suomentelin pitkät pätkät latinankielisiä sanoja ja yritin selittää monimutkaisia alkemistisia kuvia kansantajuisesti. Tämä vapaus minulle oli annettu, kun aloin tehtävää tekemään. Myöskään välitarkastuksessa siitä ei minulle mitään sanottu. Mutta sitten varsinaisella käsittelykerralla sain vasta tietää tehneeni kaiken aivan väärin. Tämä taasen tarkoittaa sitä, että minun on tehtävä koko analyysiosa aivan uusiksi. Jos minulle olisi alun alkaenkin sanottu, ettei tuota noin voi tehdä, olisin osannut lähteä oikeaan suuntaan ja nyt tekisin vain normaalia hiomista ja muokkausta.

Ei, minulla ei ole minkäänlaista motivaatiota aloittaa kaikkea työtä alusta. Paitsi maksettu kurssimaksu. Ja se on loppujen lopuksi vähäistä suhteutettuna omaan jaksamiseen, intoon ja aikaisempaan intohimoon, jota tunsin taidehistoriaa kohtaan ennen koko aineopintojen aloittamista. Nyt kun kurssimaksu on kuitenkin maksettu, voisin ostaa myös motivaation. Kipaisen viikonlopun aikana kirpparilla tai UFF:ssa. Varmasti sieltä löytyy hyviä käytettyjä.

Posted on

Kuin kotiinsa palaisi

Ensimmäinen luento Kehitysmaatutkimusta sitten lopputalven. Ah! Kyllä tämä on sitä minulle ominta. Toivottavasti aine kestää syrjähyppyni psykologian puolelle. Tuli onneksi selvitettyä sekin, että kirjatenttikin onnistuu, jos kurssi on muuten liian epäsopiva meikäläiselle.

Tämä nyt alkanut Kehitysmaatutkimuksen kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ensinnäkin kurssi käydään englanniksi, toisekseen olemme paljon toistemme seurassa pienellä porukalla, koetta ei ole. Ihanaa!

Pidämme opintopäiväkirjaa, teemme 20 minuutin esitelmän meille annetusta artikkelista, vietämme viikonlopun seminaarissa ruotien klassikkoleffaa ja kirjoitamme noin 5000-sanaisen esseen. Just minua! Se oivallus, kun saa tehdä omalla tavallaan, ominta aihetta. Tätä on opiskelu parhaimmillaan!

Toivotan kollegoilleni antoisaa syksyä uuden tiedon parissa! Minä ainakin uhkun ja puhkun intoa! Pääsen taas katsomaan maailmaa lukuisista vinkkeleistä ja pääsen pois noiden järkälemäisten tenttikirjojen luota dialogiin, pohdintaan ja vapaaseen kirjoittamiseen.

Posted on

Kuinka mä käytän aikaa

“Jos kysyt kuinka mä käytän aikaa, saat kuulla etten ole siinä erityisen hyvä, se multa karkaa” – Zen Café

Miten elokuu voi olla jo lähes puolessa välissä? Kesäloman alussa näytti siltä, että aikaa 1000 sivun lukemiseen syyskuun alun tenttiä varten on enemmän kuin tarpeeksi. Jotenkin kummasti aika on lentänyt, ja nyt alkaa uhkaavasti näyttääkin siltä, että joudun osallistumaan tenttiin vasta toisena tenttipäivänä. Vuorokauteen pitäisi todellakin saada toiset 24 tuntia lisää. Tai yksi päivä lisää joka viikolle. Tai sitten pitäisi hallita omaa ajankäyttöään paremmin.

Sitähän sanotaan, että kaikki on kiinni priorisoinnista. Itselleen voisi tietysti tehdä joka päivä listan asioista, jotka sitten hoitaisi tärkeysjärjestyksessä. Mutta mitä laittaa listalle vaikkapa sellaisena aamuna, kun on valvonut koko yön kipeän lapsen kanssa, töistä ei oikein voisi olla poissa, tentti lähestyy, ja oikeasti haluaisi vain lukea romaania, jonka sai edellisenä päivänä lainaksi ystävältä?

Arjen priorisointi ei ole helppoa. Työasioita on pakkokin laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta vapaaehtoinen opiskelu kuuluu sellaiseen kategoriaan, joka ei mahdu oikein millekään listalle. Se tuottaa mielihyvää, mutta silti siihen liittyy myös jonkinlaista pakkoa. Tenttiin täytyy lukea ja osallistua, ja esseet palauttaa tiettyinä aikoina. Meneekö tenttikirjan lukeminen Sinisalon romaanin edelle? Pitäisikö arvottaa velvollisuuksia (vaikkakin vapaaehtoisia) enemmän kuin sinänsä hyvin tärkeää vapaa-aikaa?

Kaikesta huolimatta kehitysmaatutkimuksen tenttikirjoissa on sellaista vetovoimaa, että taidan jättää fiktion odottamaan ja keskittyä toistaiseksi opiskeluun.

Posted on

Istu! Paikka!

Opiskelu aikuisena ei ole ihan kivutonta. Töiden jälkeen on ensin syötävä leipää ja katsottava seinällä olevaan pisteeseen jonkin aikaa täyden hiljaisuuden vallitessa. Sitten voi alkaa pikkuhiljaa miettimään iltapäivän toimia, mitä milloinkin. Illalla voi vaikkapa sporttailla, ellei tyttärellä ole jotain kilpailevaa ajanvietettä, vaikkapa kenkäkauppaan tai lääkärin vastaanotolle menoa. Vapaa-aikakonseptini on käytössä hyväksi todettu ja nyt siinä on tämä vieras palikka: opiskelu. Töiden jälkeen on istuttava ja luettava ja ei siinä mitään, avartavia hetkiähän minä olen filosofian kanssa viettänyt mutta se paikallaan istuminen töiden jälkeen, se on hankalaa.

Hyvää tässä on ollut keskustelujen tason nouseminen. Aloitusfraasi ”mitä kuuluu” saattaa tenttiin valmistautumisen aikaan johtaa taholtani ihan mihin vastaukseen tahansa. Filosofiset ajatukset ovat aika yleviä ja tuntuu, että ihmiset voisivat innostua niistä jos tuntisivat alaa paremmin.  Joskus saan vaihtarin ja ihmiset, joiden kanssa on tottunut keskustelemaan ihan tavallisista asioista intoutuvat puhumaan fiksuja.

Filosofian aloituksella olen saanut: amerikkalaisen ja suomalaisen yliopistomaailman vertailun, selvityksen siitä mitä yhteistä psykologisten testien suosiolla on Martin Lutherin jumalsuhteen kanssa ja yhden näkemyksen siitä, mitä Foucault merkitsee nykyisessä yhteiskuntatutkimuksessa. Lisäksi aina ei ole tarvittu edes sitä toista osapuolta: on aika hienoa kävellä tentin jälkeen Töölönlahden rantaa ja miettiä että ollaankos tässä nyt sitten vapaita vai systeemiin syntyneitä. Vähän niin kuin Matrix-elokuva mutta helsinkiläisillä.

Posted on

Ei lomaa

Kello on pian puoli kahdeksan, pistän kasaan esseetä. Aloitin kuuden maissa, sillä aamuisin ajatus juoksee esteettä. Pieni kesätauko Helsingin avoimen opiskeluissa, mutta vain muutaman viikon; ennen heinäkuun loppua jatkuu taas.

Neuro- ja kognitiivisen psykologian tenttitulokset ovat tulleet. Mielenkiintoista on, että neuro ei mennyt läpi lukemisesta huolimatta, mutta kognitiivinen meni – täysin lukematta! Käyn siis myöhemmin uusimassa sen neuron osuuden. Helpotus kuitenkin, että 50% suoritettu, vaikkakin eri puolisko kuin alkujaan ajattelin. Kehityspsykologiankin teen kirjatenttinä, syyskuun ensimmäisenä päivänä testataan tietämys tältä saralta.

Psykologian tutkimuksen perusteet -kurssin aion ehdottomasti suorittaa käymällä luennoilla, sillä näin välttää tentin kokonaan. Kirjallisen harjoitustyön joutuu joka tapauksessa tekemään, joten ainakin työmäärä vähenee puoleen istumalla luennot läpi.

On ollut erilainen kesä kuin ajattelin, mutta ilokseni huomasin, ettei kirjatenttikään ole minulle mahdottomuus. Syksyn edetessä tulee kuitenkin vielä 10 op kehitysmaatutkimuksen luentoja ja esseitä kirjoitettavaksi, jolloin pääsen “omimmilleni”. Ruotsin osalta jäin toiselle varasijalle, ilmeisesti kävi niin onnellisesti, että jokainen sisäänpäässyt myös aloittaa opintonsa. Minä aloitan maisteriopinnot Suomessa, jälleen etänä Britanniaan.

Määränpää pysyy samana, joskus vain joutuu etsimään uusia reittejä päästäkseen perille.

Posted on

Valinnan sietämätön vaikeus

Avoimen yliopiston sivuilta löytyy jo tietoa syksyllä alkavista verkko-opinnoista. Tarjolla olisi taas monta kiinnostavaa yksittäistä kurssia ja useita kiinnostavia opintokokonaisuuksia. Ajatuksissani aikaa opiskelulle löytyisi vaikka kuinka paljon – voisinkohan aloittaa sekä kotimaisen kirjallisuuden että valtio-opin perusopinnot yhtä aikaa? Vai pitäisikö nyt yrittää keskittyä uuteen työhön ja viettää vapaa-aikaa muutenkin kuin tenttikirjojen parissa? Syksyllähän on vielä yksi kurssi meneillään olevista kehitysmaatutkimuksen perusopinnoistakin, ja sen aion tietysti suorittaa. Kehitysmaatutkimuksen aineopintoja ei näytä olevan ohjelmassa, joten sitä valintaa en tällä kertaa voi tehdä, vaikka olisin halunnut.

Hieman samalla tavoin pohdiskelin viime syksynä, minkä houkuttelevista vaihtoehdoista valitsisin. Silloin pidin valintaa melko helppona. Arvoin vain hetken viestinnän, sosiologian ja kehitysmaatutkimuksen välillä. Tai oikeastaan mietin, jaksaisinko tehdä kahdet perusopinnot samaan aikaan. Mielestäni tein hyvin onnistuneen valinnan päätyessäni opiskelemaan kehitysmaatutkimusta, enkä ehkä olisi pystynyt työn ja perheen ohessa tekemään yhtä opintokokonaisuutta enempää, ainakaan itseäni tyydyttävällä tasolla.

Elämä tuntuu olevan täynnä risteyksiä, pieniä ja suuria. Opintojen kohdalla ajattelen kuitenkin niin, että mikään valittu aihe ei olisi kokonaan väärä suunta. Kaikki tieto yhdistyy loppujen lopuksi jollain tavalla johonkin muuhun matkan varrella opittuun. Ehkä kaikki tiet vievät sittenkin Roomaan.

Posted on

Kesäisiä mietteitä

Sateen jälkeen ilma tuoksuu raikkaalta, puhtaalta pyykiltä ja lapsuuden kesiltä. Jostain syystä satoi melkein aina, kun olimme menossa kesämökille saareen suurissa aalloissa keinuvalla veneellä, jonka pieni perämoottori hädin tuskin jaksoi kantaa täyteen ahdetun lastin. Silloin vene tuntui jättimäiseltä ja aallot niin korkeilta, että ne voisivat nielaista koko veneellisen jättäen jälkeensä vain myrskyävän järven pinnan. Nykyisin vene näyttää standardikokoiselta, eivätkä aallotkaan enää pelota samalla tavalla kuin lapsena. Kunnioitusta ne kuitenkin saavat osakseen – luonnonvoimien edessä ei aikuisenkaan kannata olla liian varomaton.

Lapsuuden kesien kiireetön tunnelma on jotain sellaista, jota kaipaan usein. Kun matkasta selvittiin ja asetuttiin mökille, aurinko tuntui paistavan päiväkausia yhteen menoon eikä laskenut yölläkään. Saaressa vietetystä viikosta tai kahdesta jäi sellainen mielikuva, että olisin ollut koko kesän maalla serkkujen ja parhaan ystäväni kanssa uimassa, saunomassa, onkimassa ja keräämässä metsämansikoita. Keräsimme myös sammakoita sankkoihin illansuussa, kun ne uskaltautuivat kesäsaaren poluille ja kosteisiin sammalikkoihin. Sammakot eivät ehkä arvostaneet niille järjestettyä uimakilpailua, mutta se kuului tärkeänä osana kesän rituaaleihin. Kuten myös haitarimusiikki nuotion äärellä, juhannuksena tyynyt alle kerätyt kukat ja ystävän kanssa hihittely myöhään yöhön saakka.

Aikuisena kesää odottaa ehkä yhtä paljon kuin lapsena, mutta aika kuluu paljon nopeammin eikä niin pysyviä kesämuistoja tunnu enää syntyvän. Lomastressi ottaa oman osansa, kun perheen kesken mietitään, mitä kukakin tahtoisi tehdä ja päädytään kai tekemään jotain sellaista, joka on parhaillaankin vain hyvä kompromissi kaikkien toiveista. Mennäänkö Muumimaailmaan, Huvikumpuun, rantakohteeseen vai kaupunkilomalle? Vai pitäisikö sittenkin palata lapsuuden maisemiin ja viettää kiireetöntä aikaa kesäsaaressa? Kun joku muu vaan hakkaisi ne puut, laittaisi ruoan, tiskaisi ja lämmittäisi saunan!

Tämän kesän suunnitelmiin kuuluu olennaisena osana myös opiskelu, mutta rauhalliseen tahtiin. Mielessäni kuvittelen hitaita hetkiä riippumatossa, tenttikirja sylissä ja käden ulottuvilla hedelmäisen raikasta juotavaa. Ehkä tällä mielikuvaharjoittelulla saan toiveeni toteutumaan.

Posted on

Ilahduttava verkkotentti

Verkkotenttiä ei ehkä kannattaisi aloittaa mielessään vain yksi asia: en ole kunnolla valmistautunut! Kahden kuukauden odotus seuraavaan tenttipäivään tuntui kuitenkin lähes luovuttamiselta, joten päätin uskoa omiin kykyihini ja vastata tenttikysymyksiin parhaani mukaan.

Tentissä pyydettiin vastaamaan kahteen kysymykseen, joista toinen perustui hyvinkin pitkälti oppikirjaan, ja toinen taas oli mielestäni enemmänkin yleistietoutta ja omaa pohdintaa vaativa kysymys. Ihastuin kysymykseen heti, ja annoin ajatusteni lentää. Kirjoitin kaikesta siitä, mitä aihe toi mieleeni yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla, ja kun olin lopettanut, mieleni oli hyvä ja tunsin saaneeni aikaan paljon enemmän, kuin ennen tenttiä olin kuvitellut.

Jälleen kerran sain todistettua itselleni, että haasteeseen kannattaa vastata heti eikä myöhemmin. Olisin ehkä pystynyt lukemaan tenttiin paremmin, jos olisin siirtänyt tentin elokuulle, mutta entäpä jos en olisikaan jaksanut tarttua kirjaan lomalla? Tai jos tentissä olisi kysytty joku aivan muu kysymys, kuin se, joka sai minut ihastumaan ja antoi ajatuksilleni siivet?

Ajankäytön hallinta on välillä vaikeampaa ja välillä helpompaa, mutta hyviin saavutuksiin voi joskus yltää ihan vain siksikin, että ei vaadi itseltään täydellisyyttä. Nyt vaan odottelemaan tenttituloksia – ja toivomaan, että vastaukseni toiseen kysymykseen oli sekin edes tyydyttävä.

Posted on

Takapakkia

Välillä näinkin päin. Viimeinen essee sai murska-arvion; olin liian tekninen ja unohdin henkilökohtaisen puolen. Briteissä pitävät siitä, että omaa henkilökohtaista puolta peilataan kaikkeen. Ainakin oma kokemus tällainen arvosteluista. Itse jotenkin aina sorrun kuvittelemaan, että riittäisi tuoda esille vastaukset tehtävänasettelussa esitettyihin kysymyksiin. Ensi kerralla parempi onni. Tai en taida jättäytyä onnen varaan, olen jo aloittanut uuden esseen valmistelun. Kysymys on haastava, pitää esitellä USAn voimia poliittisena valtana haastavia maailmankuvia.

Eilen oli psykologian tentti, eikä sekään mennyt loistavasti. Uusintaan mennään aivan varmasti. Neuropsykologiasta oli kysymyksiä joihin en ollut varautunut, mutta saattaa olla, että kognitiivinen osio meni oikein. Uusinnassa voi suorittaa vain sen toisenkin, joten koko hommaa ei tarvitse tehdä toistamiseen, jos puolet kokeesta oli hyväksyttävästi oikein. Tämän kurssin perusteella tuntuu siltä, ettei psykologia ole minua varten. Antropologia on lähempänä sellaista ihmistuntemusta, jota itse kaipaan.  Pyörähdin kotiin tentistä kuitenkin kirjakaupan kautta hakien kurssikirjan maanantaita ajatellen. Huomenna alkaa kehityspsykologia, voihan se mieli vielä muuttua tässä!

Jalkapallo vie jonkin verran opiskeluaikaa tässä kuukauden ajan. Yksi brittiläinen kurssi pyörii taustalla, siitäkin jo 50% tehty ja ennen heinäkuista taukoa vain kehityspsykologia käytävänä. Eiköhän tässä selvitä niin, että saa katsottua matsit, mutta suoriutuu myös opiskelun asettamista velvollisuuksista. Enää noin kuukausi siihen hetkeen, kun pääsykokeista tulevat tulokset. Siihen asti on aikaa herkutella ajatuksella, että “ehkäpä”…