Tag: aikuisopiskelija

Posted on

Presidentti Koiviston jalanjäljissä

En viittaa otsikolla Suomen presidenttiyteen – tavoitteeni opiskelun ja uran suhteen eivät ole ihan niin korkealla, tai politiikassa ylipäänsä, vaikka minussa kuulemma oli poliitikon aineksia lapsena. Luulen kuitenkin, että ne ainekset ovat kadonneet johonkin matkan varrella. 🙂

Politiikan sijaan viittaan Mauno Koiviston historiaan suunnannäyttäjänä meille aikuisopiskelijoille ja elinikäisille oppijoille. Kuten presidentti Sauli Niinistö Koiviston hautajaispuheessa sanoi, “Tänä päivänä puhumme paljon elinikäisestä oppimisesta ja aikuiskoulutuksesta; Mauno Koivisto tiesi ne jo vuosikymmeniä sitten.” Koivisto kirjoitti ylioppilaaksi 25-vuotiaana ja jatkoi opintojaan filosofian tohtoriksi asti. Näissä jalanjäljissä on hyvä kulkea ja olla kiitollinen siitä, että opiskeluun aikuisena on tänä päivänä hyvät mahdollisuudet.

Täytän viikon päästä 32 ja nyt kun olen nähnyt ja kuullut tittelin “aikuisopiskelija” nimeni yhteydessä niin usein, kai se on vihdoin uskottava; olen aikuinen. Ollessani 30-vuotias, jouduin auton töytäisemäksi kotikadullani. Onnettomuudessa ei onneksi käynyt pahasti mutta siitä joka tapauksessa kirjoitettiin nettiuutisessa, jossa sanottiin, että “nainen jäi auton alle”, en siis ollut enää “nuori nainen”.

Jos olen rehellinen olen taistellut tämän asian kanssa opiskelut aloitettuani paljon. Jossain sisimmässä on se ääni, joka sanoo, ettei tästä tule mitään, että olen liian vanha aloittamaan yliopisto-opinnot, on liian myöhäistä. Mutta eihän se niin mene. Asia, joka on rohkaissut enemmän kuin mikään muu on ollut kuulla ja lukea muiden opiskelijoiden kokemuksia muun muassa tämän blogin kautta. Tarinoita on yhtä paljon kuin opiskelijoitakin ja toivon, että voin osaltani olla rohkaisemassa muita kertomalla omasta opintopolustani.

Kai ne pääsykokeetkin pitää vielä mainita! Sain tulokset ja olen varasijalla 8. Yliopistopaikka jää siis luultavasti tältä syksyltä saamatta ja opiskelut avoimessa yliopistossa jatkuvat. Totta kai tulos oli pettymys, pettymys oli varsinkin oma pistemäärä siihen nähden miten hyvä fiilis kokeen jälkeen oli. Mutta näin se menee, on vain totuttava opiskelun ylä- ja alamäkiin ja siihen, että joka kerta ei välttämättä onnistu, perfektionismi täytyy hylätä ja virheistä oppii. Pettymyksissä on turha jäädä rypemään, sen sijaan katson eteenpäin ja positiivisiin puoliin.

Nyt on vähän enemmän aikaa miettiä mitä oikeasti haluan opiskella ja säilytän ensikertalaisstatukseni. Filosofia on edelleen yksi vaihtoehdoista mutta toisaalta minua kiinnostaa psykologia ja teologiakin. Olen myös leikitellyt ajatuksella ottaa muutaman seuraavan vuoden harrastukseksi lääketieteellisen pääsykokeissa käymisen. Katsotaan mitä seuraavaksi keksin – hirveästi miettimisaikaa ei kuitenkaan ole sillä minun pitää suunnitella tulevan syksyn opintoja ensi vuoden hakuja silmällä pitäen. Syksyn opinto-ohjelmat julkaistaankin jo ensi viikolla!

Presidentti Mauno Koiviston elämänohjetta hänen viimeiseksi jääneestä haastattelustaan Helsingin Sanomista vuodelta 2013 on lainattu paljon, mutta syystä. Tämän yritän itse aina muistaa ja siihen on hyvä lopettaa tämän illan pohdinnat. “Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.”

Posted on

Lomaa ja opiskelua

Olen niin odottanut tätä päivää, vähän yli kaksi viikkoa kesälomaa töistä, tänä aikana pääsen täysillä keskittymään opiskeluihin, kokeilemaan opiskelijaelämää ja miettimään voisinko vielä kokopäiväisesti lähteä tähän maailmaan. Arki-illat tulen istumaan persoonallisuuspsykologian ja kognitiivisen psykologian luennoilla ja päivät kuluu tentteihin lukiessa sekä uskontotieteen ja kirjoittamisen verkkokurssien parissa. Juuri nyt en haluaisi viettää lomaa millään muulla tavalla eikä edes mahdolliset kesäkuiset lumisateet haittaa. 🙂

Yhtenä aamuna kun olin herännyt ihan liian aikaisin, katselin kirjapinoa, jonka olen Kaisa-kirjastosta kantanut kotiin. Siitä tuli mieleen hauska (tai silloin hävettävä) muisto lapsuudesta kun olin peruskoulun ensimmäisellä luokalla ja kouluni kirjasto oli jo tuttu paikka. Olin jonain päivänä vähän innostunut ja kiikuttanut noin metrin pinon kirjoja lainaustiskille. Opettaja, luokkaan palattuani, vei minut takaisin kirjastoon ja pakotti palauttamaan suurimman osan kirjoista. Ihan kamalaa. 🙁 Olen aina ollut innokas lukemaan, mutta en ollut nuorempana mitenkään erityisen ahkera koululainen, varmaankin ihan keskiverto. Kun minua, tai luokkakavereitanikaan, ei yläasteikäisenä kiinnostanut ruotsin kieli ollenkaan, opettaja sanoi meidän tulevan katumaan myöhemmin kielen opiskelematta jättämistä. Terveisiä yläasteeni ruotsin opettajalle, olit oikeassa!

Nyt aikuisena opiskeluun on löytynyt uusi into ja mahdollisuutta opiskella sekä Suomalaisen koulutuksen tasoa ja pieniä kustannuksia osaa arvostaa ihan eri tavalla.

Johdatus persoonallisuuspsykologiaan-kurssi alkoi jo tällä viikolla, ja edellisellä luennolla kävimme läpi perinnöllisyyttä, geenien ja ympäristön vaikutusta persoonallisuuden kehitykseen. Opin ensinnäkin sen, että minun pitää lukea vielä todella paljon, että ymmärrän käsitellyt aiheet kunnolla, mutta myös sen, että minulla saattaa olla perittyä taipumusta yliopistoelämään, olenhan osittain kasvatettukin Tampereen teknillisellä yliopistolla. 🙂

Auttoi geenit sitten tai ei, kuten aiemmin mainitsin, minulla ei ole lukiotaustaa, joten avoimen yliopiston opintoihin lähteminen jännitti. Toistaiseksi se on ollut turhaa ja kaikki on mennyt hyvin. Toisaalta yhtään kurssia en ole suorittanut loppuun, joten en voi vielä sanoa sen enempää pärjäämisestä. Psykologian perusopintokokonaisuuden valitseminen omien opintojen alkuun on kuitenkin oppimisen kannalta ollut erittäin hyvä asia, vaikka en sitä etukäteen tajunnutkaan, mutta tästä oppimisen psykologiasta lisää myöhemmin.

Ettei tämä kuulostaisi liikaa siltä, että kaikki on vain ruusuilla tanssimista, niin lisätään vielä, että se ei sitä todellakaan ole. Huonojakin hetkiä on ollut paljon, kun ei osaa, kun ei tiedä, kun ei ymmärrä, kun melkein itkettää kun on herännyt viideltä aamulla töihin ja illalla pitäisi vielä jaksaa luennolle. Mutta luennolta saa lisää virtaa kun käsiteltävät asiat on mielenkiintoisia ja se kun pääsee kaikkien vaikeuksien yli, lopulta ymmärtääkin jotain ja oppii uutta, on todella palkitsevaa. Positiivisia puolia löytyy lopulta paljon enemmän kuin negatiivisia. Nyt nautin lyhyen hetken kokopäiväisen opiskelijan elämää ja olen kiitollinen mahdollisuudesta opiskella tässä vaiheessa elämää. Ja vaikka lomasäällä ei ole niin väliä, toivon silti, että lumisateet olisi jo tältä kesältä ohi! 🙂

Posted on

Pääsykokeet ohi!

Haluan sanoa muutaman sanan pääsykokeista, vaikka ne eivät suoranaisesti liity avoimen yliopiston opintoihin, uskon, että kokeisiin lukiessani olen oppinut opinnoissani ja etenkin tulevissa tenteissä hyödynnettäviä taitoja. Ensimmäinen tentti onkin edessä jo kesäkuun puolessa välissä, joten tässä ei ole juurikaan aikaa ottaa rennosti vaikka pääsykokeisiin lukeminen on ohi. Sanottakoon vielä, että jos on puhetta hyvistä fiiliksistä elämässä rankkaisin aika korkealle sen tunteen kun olet antanut henkisesti ja fyysisesti kaikkesi kokeisiin lukiessa ja jälkeenpäin tiedät tehneesi ehdottomasti parhaasi mihin sillä hetkellä pystyit. Ei mitään hajua riittääkö se loppujen lopuksi, ja sitä tietoa tässä odotellaan seuraava kuukausi, mutta tällä hetkellä riittää se, että tiedän tehneeni parhaani. 🙂

Opiskelutaidoista olen tässä prosessissa oppinut ainakin sen, että minulla on vielä paljon opittavaa mutta on hienoa kun koko ajan kehittyy! Muutamia muita huomioita pääsykoeprossesista seuraavassa;

-Keskity yhteen asiaan jos aikaa on rajallisesti. Yritin aluksi lukea kaksiin eri pääsykokeisiin (filosofia ja englanti) töiden ohella, mutta kun aikataulu alkoi näyttää mahdottomalta keskityin ainoastaan ykkösvaihtoehtooni ja olisi kannattanut toimia näin jo alusta asti.

-Aikatauluta ja suunnittele opiskelusi. Opiskelin alussa liikaa päivän fiiliksen pohjalta ja loppua kohden tein suunnitelmaa seuraavaa päivää ajatellen. Jatkossa suunnitelman voisi tehdä ainakin koko viikolle etukäteen ja on tärkeä myös kirjata ylös opiskeluun kulunut aika. Huomasin, että arvioin ihan liian optimistisesti lukemiseen ja muistiinpanojen tekemiseen kuluvan ajan.

-Lähesty opittavaa asiaa monesta eri kulmasta, eri metodein. Tee muistiinpanoja, miellekarttoja, piirrä kuvia ja katsele videoita, nauhoita tai kuuntele audiomateriaaleja, kirjoita esseitä ja referaatteja, tee muistikortteja… Kokemuksesta varmasti löytyy ne itselle parhaiten toimivat tavat ja on myös olemassa testejä, joiden avulla voi kartoittaa omaa oppimistyyliään.

Mitä itse ehdin konkreettisesti tekemään oli koealueen lukeminen tehden muistiinpanoja, koealueen lukeminen toiseen kertaa alleviivaten ja kolmannen kerran lukeminen tehden vielä tiivistetymmät muistiinpanot. (Koska muistiinpanojen tekemisessäkin oli ja on minulla opittavaa.) Näitä muistiinpanoja kertasin useampaan kertaan. Katselin aiheeseen liittyviä videoita (vahva suositus – Crash Course YouTubessa). Seuraavaksi olisin siirtynyt miellekarttojen tekoon ja referaattien/esseiden kirjoittamiseen – jos aika ei olisi loppunut kesken. Uskon, että tämä olisi tuonut lisävarmuutta esseemuotoisessa kokeessa mutta olin onneksi ehtinyt edes muutaman lyhyen tekstin kirjoittaa, joten tekstin tuottaminen sujui ilman suurempia ongelmia. Oli kuitenkin tärkeää, kaikista kirjoitusvirheistä päätellen, että ehdin myös oikolukea ja korjata vastauksieni virheet kokeessa. Oikolukiessa löytyi vielä myös muutamia uusia ajatuksia vastauksiin.

-Älä jännitä, luota itseesi ja oppimaasi. Tein jonkin verran visualisointiharjoitusta koetilanteeseen liittyen ja uskon, että se auttoi – tilanne ei jännittänyt lainkaan vaan oli päinvastoin hauska, uusi kokemus. Luota siihen, että opitut asiat kyllä löytyvät koetilanteessa. Jätin enemmittä huomioitta ensireaktioni, etten tiedä yhtään mitään. Aloin listaamaan asioita, joita tiedän. Aloitin helpoimmista kysymyksistä ja vaikeammat, joihin en ensin uskonut voivani edes vastata tuntuivatkin paljon helpommilta kun palasin niihin. Tämän neuvon sain useammastakin lähteestä ennen koetta ja se todella toimi. Hyviä neuvoja voisi olla myös olla katsomatta Helsingin Yliopiston hakijatilastoja ja puhumatta kavereiden kanssa siitä kuinka vaikeaa yliopistoon pääseminen on. Itsehän tein molemmat virheet. 🙂

-Nuku tarpeeksi! Neuropsykologian kurssilla tähän mennessä opittua, aivot, muiden toimintojen ohella, luovat uusia muistiyhteyksiä unen aikana. On siis tärkeämpää nukkua ennen tenttiä kuin valvoa väkisin viimeinen yö viime hetken lukemisen parissa.

Näitä (ja muita) oppeja lähden nyt soveltamaan kurssien kanssa. Asiat eroavat ainakin niin, että nyt joudun keskittymään useampaan asiaan samalla kertaa – toisaalta kurssitenttien kanssa ei ole samanlaisia paineita onnistumisesta kuin pääsykokeen kanssa.

Posted on

Muutosten vuosi

Muutoksista on ilman erillistä suunnitelmaa tai uudenvuodenlupauksia tullut minulle vuoden 2017 teema, tai siltä ainakin nyt vahvasti näyttää. Olen alkuvuodesta ehtinyt jo toteuttaa useita asioita ikuiselta “pitäisi tehdä”-listaltani. Psykologian opinnot avoimessa yliopistossa ovat yksi näistä asioista, ja ilmoittauduttuani näihin opintoihin innostuinkin opiskelusta ihan kunnolla.

Olen tehnyt valokuvaajan töitä viimeiset yhdeksän vuotta ja töiden ohella opiskellut itselleni valokuvaajan ammattitutkinnon, jonka suoritin loppuun vuonna 2014. Siitä asti mielessä ovat pyörineet erilaiset jatko-opintovaihtoehdot, hakisinko vielä erikoisammattitutkinnon paperit valokuvaajana vai lähtisinkö laajentamaan ammattitaitoani, tai opiskelisin jopa kokonaan uutta alaa.

Asiat konkretisoituivat tänä vuonna avoimen opintoihin lähdön myötä. Haaveissani, taka-alalla, oli myös ajatus tutkinto-opiskelusta yliopistossa mutta asiat etenivätkin odotettua nopeammin kun laitoin myös kevään yhteishaussa hakupaperit sisään Helsingin yliopiston filosofian ja kielitieteiden tutkintoihin. Nyt olen viimeisen parin kuukauden aikana päntännyt pääsykokeisiin, aloittanut opintoni avoimessa yliopistossa ja tietenkin käynyt myös töissä. Muutoksia on siis ollut eikä ole tarvinnut miettiä mitä vapaa-ajalla tekisi. Olen kuitenkin nauttinut joka hetkestä opiskelujen parissa toistaiseksi, eikä ole hetkeäkään kaduttanut nämä päätökset lähteä itselle tuntemattomille vesille.

Kevään ja kesän aikana suoritan siis psykologian ja uskontotieteen opintoja avoimessa. Syksyllä on tarkoitus, mikäli pääsykokeissa ei tärppää, opiskella filosofian perusopintoja (sekä paljon muuta) ja pyrkiä avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi. Katsotaan mihin elämä seuraavaksi vie (vaikken vahvan determinismin kannalla olekaan 😉 ), joka tapauksessa tästä on tulossa opiskelun täyteinen kesä!

Tänne aion kirjoitella enemmän muun muassa opiskelusta avoimessa yliopistossa (ilman lukiopohjaa) ja opintojen pariin paluusta aikuisena hyvin monen vuoden tauon jälkeen, odotan tätä matkaa todella innolla! Nyt vielä viime hetken kertaukset ennen loppuviikon pääsykokeita…

Posted on

Millaista on tentin tekeminen yliopistossa?

Olen nyt helmikuussa tehnyt kandidaatintutkielmaani, käynyt Kuopiossa joitakin kertoja, suorittanut yhden tentin ja lukenut toiseen, joka on maaliskuun alussa. Kyseinen tentti, johon luen, on Helsingin avoimen yliopiston yhteiskuntapolitiikan perusopintojen yhden kurssin tentti, joka suoritetaan verkkotenttinä.

Avoimen yliopiston tentit ovat samanlaisia ja vaatimustasoltaan yhtä korkeita kuin varsinaisessa yliopistossakin. Yliopistossa tentissä pärjääminen vaatii laajojen kokonaisuuksien hallitsemista. Toisin kuin toisella asteella esimerkiksi, tentin koealueet ovat laajempia yliopistossa, esim. 500-1000 s./tentti. Kuitenkaan yhtä ”nippelitietomaisesti” lukemaansa, kuin toisella asteella, ei tarvitse hallita.

Lukeminen tenttiin on myös hyvin intensiivistä, koska on tärkeää, että luettavat asiat sisäistää. Tentti kestää yliopistossa n. 4h. ja usein, ainakin itsellä, aika menee lähes kokonaan. Ensihetkellä tenttikysymykset nähtyään, voi tuntua, että osaanko vastata mihinkään kysymykseen, mutta vastaukset kyllä löytyvät, kun hetken miettii. Käytän paperitenteissä (ja myös verkkotenteissä) ns. ”suttupaperia”, jolle kirjoitan ensin ne asiat, joita jokaisen kysymyksen alueesta muistan ja lopuksi kirjoitan sitten vastaukset. Varaan ”suttupaperin” tekemiseen oman ajan, yleensä puoli tuntia ainakin.

Uskon, että tenttijännitys on yleistä. Toisaalta pieni jännitys/adrenaliinipiikki auttaa laittamaan suoritukseen parhaansa. Helsingin avoimen yliopiston verkkosivuilla on muutama luento tenttijännityksestä (skrollaa sivu alas asti):

Tenttijännitys

Yliopistossa ja etenkin avoimessa yliopistossa verkkotentit ovat yleisiä. Niissä tenttimateriaali on mukana, mutta tenttiin täytyy kuitenkin huolellisesti valmistautua ja lukea tenttialue hyvin, koska kysymyksissä vaaditaan myös soveltamista. Soveltamista yleensäkin vaaditaan yliopiston tenteissä ja usein lisäksi omaa pohdintaa.

Valvotuissa lähitenteissä tentissä saa olla mukana vain kirjoitusvälineet ja pienet eväät. Valvottu lähitentti voi tuntua verkkotenttiä jännittävämmältä, koska tenttisalissa on muitakin. Tenttipaikasta saa kuitenkin lähteä aika pian alun jälkeen, jos tuntuu, ettei paperille saa silloin mitään aikaiseksi. Aina kannattaa kuitenkin yrittää, jos alueen on hyvin lukenut. Aikuisopiskelijoilla etenkin kun se “oma rima” arvosanojen ja muun opiskeluissa pärjäämisen suhteen tuntuu nousevan hyvin korkeaksi, ehkä liiankin korkeaksi. Itse olen myös tämän huomannut verrattuna opiskeluihin kaksikymppisenä. En tiedä, onko meillä vanhemmilla tarkoitus ”näyttää, että mekin vielä voimme pärjätä opinnoissa” vai mistä on kysymys…;-).

Anyway..tsemppiä siis Sinullekin opiskeluihin ja tentteihin ja palataan taas maaliskuussa,

-Maria-

Posted on

365 ajatusta elämästäni

Luin joskus, että ne ihmiset, jotka kirjaavat ylös päivittäin jonkin asian elämästään – sellaisen, josta on kiitollinen tai jonka koki onnistuneen, joka puhututti – kokevat itsensä muita onnellisemmiksi. Kyse ei välttämättä ollut siitä, että heidän elämässään tapahtui sen enempää merkityksellisiä asioita muihin verrattuna, mutta he pysähtyivät. Tiedostivat. Katsoivat päivän päätteeksi taaksepäin ja oivalsivat, että tänäänkin koin iloa, onnistumista, onnellisuutta tai kiitollisuutta. Jopa niistä päivistä, joissa arki tuntui poikkeuksellisen raskaalta, he palauttivat mieleen sen hetken, jolloin aurinko kurkisti pilven takaa. Olkoonkin, että se oli siinä päivässä ehkä yksittäinen.

Ajatus jäi mietityttämään. Että osaanko itse riittävästi pysähtyä ja näenkö sen kaiken hyvän, mitä arjessani oikeastaan on. Näenkö käteeni tarttuvan pienen ihmisen käden, ystävän luottamuksellisen katseen, upean aamupäivän tai muistanko tunnelmallisen hetken takkatulen ääressä tai herkullisen lounaan. Ymmärränkö, että jokainen vuoteni kätkee sisäänsä satoja, ellei tuhansia hyväntuulisia, iloiseksi tekeviä asioita ja hetkiä.

Uuden vuoden lähestyessä mietin taakse jäävää vuotta ja elettyä elämää yleensä. Mietin kaikkea koettua ja sitä, miten paljon elämässä on hyvää, kaunista, ainutlaatuista. Tajusin, että voisin itsekin kirjata ajatuksiani ylös.

Olemme ystävien kanssa jutelleet usein siitä, että lapsiperhearjessa, työn ja perheen rutistuksen lomassa, ehtii harvoin pysähtyä. Kuitenkin juuri sitä aloilleen pysähtymistä tarvittaisiin, jotta näkisi ne arjen kultareunukset. Niinpä perinteisellä printtaa-liimaa-kontaktoi-menetelmällä valmistui ajatuskirjoja myös ystäville. He saivat ne valokuvin kuvitettuna ja omalla nimellään kirjan selkämyksessä vuoden ensimmäisen päivän koittaessa. 365 ajatusta elämästäni.

Oma kirjani on ollut tiiviisti alusta saakka joko työpöydällä tai yöpöydällä, mutta siten, että sen päivittäin muistan.

Tällä viikolla, opintojen ja perhe-elämän melkoisessa yhteensovittamishärdellissä, huomasin kirjaavani ensimmäisen merkinnän opintojani koskien. Kiitollisuuden ja ilon siitä, että puolisoni on vastuullinen ja välittävä, ja että työpäiviensä jälkeen hän mahdollistaa minulle ajan opiskelulle huolehtien lapsista.

Etsin siis aikaa lähestyvälle tentille ja laajan esseen palautukselle. Silti – kuten kirjaani kirjoitin, otan tämän opiskelun ainutlaatuisena mahdollisuutena tässä elämäntilanteessa.

Posted on

Innonkipinä labratulosten lomasta

Tämän piti olla joulusta erityisen paljon pitävän perheellisen odotetuinta aikaa. Aikaa, jona iltaisin supistaan puolison kanssa joulusuunnitelmia glögin ja piparkakun äärellä ja selataan vinoa pinoa ruoka- ja leivontalehtiä makustellen reseptejä suussa ja miettien, sopisiko joku niistä uutena kokeiluna joulupöytään. Siihen, johon istahtaa oman perheen lisäksi lähisuku.

Aikaa, jona aavistuksen salamyhkäisesti kääritään rapisevia paketteja viimeistellen ne kimaltelevalla kippuranauhalla. Sitä aikaa, jolloin kaiken joulukiireen ja -touhotuksen lomassa rauhoitutaan joulutunnelmaan, kerrotaan lapsille jouluperinteistä ja pysähdytään nauttimaan kotiin ripustetuista joulusomistuksista.

piparkakkutalo

Tenttien ja esseiden piti viestinnän aineopintojeni parissa olla tämän syksyn muutoin mallikelpoisesti suoritettujen opintojaksojen osalta ohitse, katseen ansaitun levollisen tauon jälkeen keväässä uusine polkuineen.  Tiedäthän sen vapauttavan tunteen, kun viimeinenkin suunniteltu rutistus on opintojen osalta takana ja saa hetken vetää henkeä, tuntea onnistumisen mahtavaa tunnetta kaiken valmistuttua. Kun vuoden viimeisen esseen palauttaessasi tunnet kiitollisuutta ja iloa oppimastasi, mutta palautat opinnoissa tarvitut kirjat kirjastoon poikkeuksellisen huojentunein mielin. Yksi askel, puolivuotinen, takana.

Näin siis sen alkuperäisen suunnitelman mukaan piti mennä. Piti. Piti. Ihan aina ei elämä mene, kuten sen suunnittelee. Jokin ihmepöpö iski meidän perheeseen marraskuun loppupuolella. Tainnutti mut kolmeenysiin reiluksi viikoksi ja toi bonuksena jos jonkinlaisen tulehduksen hengitysteihin ja poskionteloihin viikoiksi, pinon lähetteitä labraan ja röntgeniin, vielä suuremman pinon reseptejä apteekin tädille kiikutettavaksi. En kirjoittanutkaan viimeistä referaattiani siitä, miten erityisesti ääriryhmittymien vihapuheet suhteutuvat lakiin, saati lukenut kirjaa viestinnän tutkimusperinteiden tenttiin.  En tosin etsinyt punajuuri- tai bataattilaatikon reseptiäkään perinteisten laatikoiden rinnalle tai askarrellut kummilasten joulukalentereita joka vuotiseen tapaan. Hyvä kun huomasin, että mies sytytti iltaisin kynttilät ja somisti lasten kanssa kotia.

Makasin hipihiljaa peiton alla päivästä toiseen, olin kiitollinen anopille akuutista arjen avusta lasten hoidossa ja pohdin, milloin uskaltaisin edes toivoa päivien normalisoitumista. Lähes kolme viikkoa myöhemmin mustien, pikimustien pilvien lomasta näkyy taas valonsäteitä. Eihän tämä arki ennallaan vieläkään ole, mutta tiedän, että katse on taas eteenpäin. Luottavainen.

Sain viimeiselle referaatille lisäaikaa, siirsin kuumehuuruissa ohitse menneen tentin tammikuulle ja mikä parasta, tänään palasi suunnittelun ja toteuttamisen ilo. Joulua ei enää tarvitse suorittaa eikä sen tarvitse kuormittaa. Reseptit osuvat taas huomaamatta silmiin, pakettipaperi rapisee hämärän laskeutuessa ja käheästä kurkusta huolimatta tekee mieli hyräillä joululauluja. Alkuvuoden opintojen suunnittelustakin katosi pakkopullamaisuus tuoden tilalle hyvän mielen siitä, mitä kaikkea opittavaa ja oivallettavaa tulevat kuukaudet tuovat.

Tiedän, että työelämässä maailma tulee saada valmiiksi jouluun ja juhannukseen mennessä, usein niihin kvartaaleihinkin oikeastaan. Viimeistellä powerpointit, excelit ja muut muistiot, lähettää raportit, kirjata matkatositteet ja tehdä kululaskut, tyhjentää urakalla sähköpostilaatikkoa. Singauttaa maailmalle viesti, jos toinenkin, istua näytön ääressä silmät sikkurassa vielä hetken rutistaen. Opintovapaalaisena työelämätodellisuus on juuri nyt melkoisen kaukana, mutta ajatuksissa siihen on helppoa palata.

Toivon silti, että sinullakin työpöytäsi tai opiskeluläppärisi ääressä on rauhallisen odottava mieli. Muistathan– ensi viikolla on jouluaatto. Joulu ja vuoden vaihde saapuvat, tuovat mukanaan hyvän mielen tunnelman, perhekeskeisyyden ja lämmön, levollisuuden.

Loppuvuosi avaa uusia polkuja tulevaisuuteen, kirkastaa katseen vuoteen 2017. Hyvää mieltä vuoden viimeisiin viikkoihin – kaiken viimeistelyyn ennen rauhoittumista.

 

– Marika

Posted on

Journalismin juurilla, sukellus someen ja viestintäpolitiikkaa

Oletko pohtinut, että Twitterissä on oikeastaan vain n. 50 000 aktiivista suomalaiskäyttäjää tuottamassa sisältöä, mutta silti siellä käytyjä keskusteluja nostetaan varsin aktiivisesti esille mediassa? Ikään kuin yhteistä linjaa luodaten, suuntaa näyttäen? Kenen näkökulmasta se oikeastaan kertoo, ja miten kattavasti?

Tiesitkö, että internetissä, sosiaalisessa mediassa pätee 90-9-1 sääntö, jonka mukaan 90% osallistuu vain sisällön seuraamiseen, 9% kommentoi ja ainoastaan alle 1% tuottaa sisältöä? Miten suureksi tämän yhden prosentin valta muodostuu?

Entä oletko ajatellut, että tulevaisuuden toimituksellisissa rekrytoinneissa voi varsin merkittävä rooli olla hakijan jo olemassa olevalla kontaktiverkostolla facebook-ystävineen ja instagram-seuraajineen?

En ollut ajatellut minäkään. Kesäkurssieni myötä olen ajatellut näitä ja varsin monia muita kiinnostavia asioita, aivan uusin silmin.

Olin etukäteen hieman miettinyt, miten onnistuisin yhdistämään yhteisen loman koko perheen kanssa huvipuistoillen, reissaten ja kesäpäivistä torikahveilla ja jätskillä nauttien, varsinkin kun heti puolison ensimmäiselle kesälomaviikolle napsahti erään opintojakson lopputehtävän palautus. Turhaan huolehdin, asioilla on tapana järjestyä. Niin nytkin. Lasten nukahdettua touhukkaan päivän päätteeksi oli aikaa istuskella milloin ilta-auringossa, milloin työhuoneessa naputellen esseitä tai välitehtäviä ja valmistautua tenttiin.

Opintopisteitä ropisi tältä kesältä melkoinen määrä, vaikkakaan niillä ei itselleni aikuisopiskelijana ole suoranaista merkitystä tässä mittakaavassa. Positiivisen palkitsevaa silti.

Kannustava ja innostava päätös myös se, että avoimessa yliopistossa järjestetään tässä määrin kesäopintoja ja etenkin verkko-opiskelun mahdollistavia. Näin ne lukukaudet eivät jää vain syksyyn ja kevääseen, vaan haluttaessa on mahdollista tehdä läpi vuoden.

Kesä on kääntymässä syksyyn, uudet opintojaksot odottavat vaahteranlehtien pudotessa maahan ja tuulen kääntyessä lämpimästä syksyn viimaiseksi.

 

– Marika

tentti_viestintarakenteet

 

Posted on

Se paljon keskusteltu käsilaukku

Jotakin mystisen kiehtovaa ja kutkuttavaa tuntuu liittyvän siihen, mitä naisen käsilaukku pitää sisällään. Etenkin kesän lähestyessä monet huuhaalehdet julkaisevat ties mitä lukijatutkimuksia siitä, kuinka monelta naiselta löytyy käsilaukusta aurinkolasit, huulikiilto tai vaikkapa puhtaat sukat.

Muistikirja. Se on ollut jotakin, mikä epämääräisen sekaisessa käsilaukussa on uskollisesti kulkenut mukana vuosia. Siihen olen raapustanut sekalaiset ajatukset yhtäkkiä mieleen tulevista hoidettavista asioista, kirjoitellut ruokaostosten listaa ja tehnyt muita muistiinpanoja. Juuri siksi käsilaukkuni, jolle en muuten juuri anna – ilmeisesti naisille epätyypillisesti – suurta arvoa, on ollut tärkeä. Sen muistikirjan takia. Siksi, että aina tarvittaessa käden ulottuvillani on jotakin, johon kirjoittaa asiat nopeasti ylös.

Muutaman päivän takaisilla luennoilla hämmennys oli suuri, kun käsilaukku kätki kyllä sisäänsä joukon muita aarteita, mutta muistikirja loisti poissaolollaan. Juuri se, johon olisin halunnut tallettaa oivallukset, vetää pari ranskalaista viivaa ja piirtää ideoista nuolia.

Totesin samalla, että taidan ilmeisesti vielä olla enemmän kotiäiti kahden pienen tytön kanssa arkea eläen kuin mekko ojennuksessa sipsutteleva uranainen tai edessä kirkkaasti kimaltavaa, vielä tuntematonta tulevaisuutta tähyävä (nuori) opiskelija   – ainakin käsilaukustani paljastuneet Muumi-rusinat ja muut pikkuihmisen välipalat, kimaltelevan glitteriset Frozen-pampulat ja kuopuksen unitutti viittaisivat siihen. “Onhan sinulla käsilaukussasi ainakin nämä”-klikkiotsikon takaa löytyvässä listauksessa olisin todennäköisesti saanut auttamatta pelkkiä säälipisteitä.  

Sanotaan, että naisen käsilaukun sisältö kertoo hänen luonteestaan ja sen perusteella tyypitellään jo niin menestyminen työelämässä kuin vanhempanakin. Että se, mitä kannat mukanasi, määrittää, mikä sinulle on tärkeää.

Tämän katsauksen perusteella sujuva arki ja perhe. Sitä muistikirjaa olisin tosin kipeästi kaivannut. Se olisi tehnyt ajatuksia avartavalla luennolla olostani huomattavasti mukavamman. Se olisi saanut minut tuntemaan itseni hetken ihan oikeaksi opiskelijaksi. Sellaiseksi, jolla tosin käsilaukusta löytyvät takuuvarmasti myös opiskelija- ja kirjastokortti, pari kahvilakuittia ja kenties viime hetkien lukemista varten tenttikirjakin.

– Marika

käsilaukku

Ps. Se muistikirjakin löytyi illan pimeinä tunteina isomman tytön huoneesta. Neiti oli liimannut kanteen muutaman Nalle Puh-tarran ja piirtänyt mitä todennäköisimmin iltapalalla istuessaan pari suloista ihmishahmoa kohta neljävuotiaan taiteellisella silmällä. Mikäs siinä, tarvitseehan pienikin oman tärkeiden asioiden tallettamispaikan.

Posted on

Elämyksiä varten – Pöllölaakson vieraana

Pöllöt. Punainen. Kaupallisuus. Viihde. Maikkari, MTV.

Uutisia seuratessaan tulee harvoin miettineeksi, mitä kaikkea uutistoimitusten taustatyöhön kuuluu ja miten ankkurin, tuottajan tai toimittajan arki rakentuu. Että onhan se muutakin kuin muutamien minuuttien pyörähtäminen kameroiden edessä telkkariruudussa kotisohvalla istujia moikaten tai nopsasti naputeltu juttu nettiin. Laajoja taustoituksia, uutisten kirjoittamista omille sanoille, verkostoitumista ja rohkeutta laittaa itsensä peliin kotimaassa ja maailmalla, ajan hermolla pysymistä ja jatkuvaa kehittymistä. Moniosaamista.

Vierailu MTV:n pyhätössä, Ilmalan Pöllölaaksossa, toi uutistoimitusten elämän ja rutiinit konkreettisiksi, kun näimme niin netti- kuin rikostoimitustenkin nurkat, uutisstudion ja Huomenta Suomen tutut sohvat. Monta kiinnostavaa keskustelua kotien aamuvalmistautumisten lomaan on lähetetty juurikin tuosta studiosta ja tuhansittain uutisia on naputeltu klikattaviksi omilla päätteillämme.

Moniosaaja. Multitasking. Teet yhtä ja ajattelet jo toista. Suunnittelet, valmistaudut, aikataulutat, otat haltuun kokonaisuuden. Pyörität uskomatonta palettia, jossa jokaisen palasen on loksahdettava paikoilleen. Vähän niin kuin nainen tekee joka päivä 😉 No, näin tekee myös journalisti, etenkin ulkomaantoimituksissa maailmalle raporttia tekemään lähetetty.

Keskustelimme ulkomaan toimittajan ja ankkurin, Aino Huilajan, sekä tuottajan, isäntämme Jouni Sipilän, kanssa paljon siitä, mitä journalistin(kin) työssä edellytetty moniosaajuus oikeastaan on. Että mitä tarkoittaakaan, kun työelämä vaatii laajentamaan omaa osaamista, ja esimerkiksi toimittajan työssä tietyissä olosuhteissa sama henkilö taitaa jutun kirjoittamisen taustoituksineen, nettieditoinnin, videoklipit ja kuvaamisen kuvankäsittelyineen, somenkin sujuvasti muistaen. Niin, ja karistaa väsymyksen silmistään lennon saapuessa hektisen (vaikkakin hyvin odotetun) ulkomaan rupeaman jälkeen kotimaan kamaralle ja suuntaa vielä ennen ansaittua lepoa yölennon unisen sikkuraisilla silmillä suoraan aamun uutislähetykseen kommentoimaan ajankohtaisimmat päivitykset kulloistenkin uutistapahtumien keskipisteestä.

Journalistin työssä tulee erinomaisesti esille se, miten työelämä on kautta linjan muuttunut. Harvemmin enää riittää, että olemme tarkkalinjaisesti jonkin erikoisosaajia. On uskallettava ja osattava astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja opeteltava taitoja, jotka täydentävät ydinosaamista. Tosin väistämättä herää kysymys, joka sopii meistä varsin monen työnkuvaan – mitä moniosaaja lopulta osaa erityisen hyvin? Kun kaikesta osataan jotakin, osataanko mistään mitään kunnolla? Vai onko se niin, että kovinta huutoa on juuri nyt se työelämäosaaja, joka pystyy ydinosaamisensa ympärille rakentamaan sieltä täältä poimituilla ei-ehkä-niin-taidokkailla palasilla isomman kokonaisuuden?

Toinen, mikä Ilmalan mediakeskittymässä puhututti, oli jatkuvasti lisääntyvä tarve digiosaamiselle. Uusissa rekrytoinneissa moninainen digiosaaminen saa painoarvoa ja vaatimus sille, että pystyy käyttämään sujuvasti erilaisia alustoja, kasvaa.

Ajelin Pasilasta kotiin Porvooseen tuohon aikaan jo rauhallisella moottoritiellä ja kauniissa kevätillassa mieli myllersi valtaisasti – mitä voisinkaan seuraavaksi opetella, mihin perehtyä, mitä priorisoisin? Mahtavaa, miten nämä opintojaksot käytännönläheisine otteineen antavat uutta energiaa.

–  –  –  –  –

Viestinnän aineopintojen myötä olen siis mukana journalismin kurssilla, jossa paitsi tutustumme journalistien työhön sitä ohjaavine periaatteineen, myös teemme käytännössä itse juttuja mediaan. Jutun teossa onnistuessamme ihan sinne oikeaan mediaan, Maikkarin nettisivuille. Siihen valmistautuminen on lähipäivien asia. Vaan sitä ennen on luvassa kuitenkin kriisiviestintää, kesäopintojen moninaisesta paletista poimittuna.

–  Marika

blogi_MTV_Huomenta_Suomi