Muutosten vuosi

Muutoksista on ilman erillistä suunnitelmaa tai uudenvuodenlupauksia tullut minulle vuoden 2017 teema, tai siltä ainakin nyt vahvasti näyttää. Olen alkuvuodesta ehtinyt jo toteuttaa useita asioita ikuiselta “pitäisi tehdä”-listaltani. Psykologian opinnot avoimessa yliopistossa ovat yksi näistä asioista, ja ilmoittauduttuani näihin opintoihin innostuinkin opiskelusta ihan kunnolla.

Olen tehnyt valokuvaajan töitä viimeiset yhdeksän vuotta ja töiden ohella opiskellut itselleni valokuvaajan ammattitutkinnon, jonka suoritin loppuun vuonna 2014. Siitä asti mielessä ovat pyörineet erilaiset jatko-opintovaihtoehdot, hakisinko vielä erikoisammattitutkinnon paperit valokuvaajana vai lähtisinkö laajentamaan ammattitaitoani, tai opiskelisin jopa kokonaan uutta alaa.

Asiat konkretisoituivat tänä vuonna avoimen opintoihin lähdön myötä. Haaveissani, taka-alalla, oli myös ajatus tutkinto-opiskelusta yliopistossa mutta asiat etenivätkin odotettua nopeammin kun laitoin myös kevään yhteishaussa hakupaperit sisään Helsingin yliopiston filosofian ja kielitieteiden tutkintoihin. Nyt olen viimeisen parin kuukauden aikana päntännyt pääsykokeisiin, aloittanut opintoni avoimessa yliopistossa ja tietenkin käynyt myös töissä. Muutoksia on siis ollut eikä ole tarvinnut miettiä mitä vapaa-ajalla tekisi. Olen kuitenkin nauttinut joka hetkestä opiskelujen parissa toistaiseksi, eikä ole hetkeäkään kaduttanut nämä päätökset lähteä itselle tuntemattomille vesille.

Kevään ja kesän aikana suoritan siis psykologian ja uskontotieteen opintoja avoimessa. Syksyllä on tarkoitus, mikäli pääsykokeissa ei tärppää, opiskella filosofian perusopintoja (sekä paljon muuta) ja pyrkiä avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi. Katsotaan mihin elämä seuraavaksi vie (vaikken vahvan determinismin kannalla olekaan 😉 ), joka tapauksessa tästä on tulossa opiskelun täyteinen kesä!

Tänne aion kirjoitella enemmän muun muassa opiskelusta avoimessa yliopistossa (ilman lukiopohjaa) ja opintojen pariin paluusta aikuisena hyvin monen vuoden tauon jälkeen, odotan tätä matkaa todella innolla! Nyt vielä viime hetken kertaukset ennen loppuviikon pääsykokeita…