Onko kaupallisen median kriisi Ylen vika?

Keskustelu Yleisradion tulevaisuudesta käy vilkkaana. Kauaa ei ehtinyt kulua Yle-veron vaivalloisesta synnytyksestä, kun porvarihallitus asetti jo uuden työryhmän pohtimaan Ylen rahoitusta ja tulevaisuutta.

Kotimaisten mediamarkkinoiden näkymiä arvioinut, Anssi Vanjoen johtama työryhmä luovutti lisäksi viime syksynä liikenne- ja viestintäministeriölle raporttinsa, jossa pähkäiltiin myös Yleisradion tulevaisuutta:

“Yleisradion tehtävät on parlamentaarisessa työryhmässä määriteltävä tarkemmin. Koko suomalaisen mediamarkkinan toimintaa auttaisi myös Ylen siirtyminen kohti nykyistä kilpailullisempaa toimintamallia omaa tuotantoa vähentämällä.”

Keskustelua Yleisradiosta käydään pääsääntöisesti kaupallisen median näkökulmasta. Vahva Yleisradio koetaan markkinahäiriköksi, joka karkottaa mediasisältöjen käyttäjät kaupallisten tuotteiden parista. Kaupallisen median lobbarit ja monet kansanedustajatkin järkeilevät, että kun kaupallinen media kärvistelee supermyrskyssä – digitalisaatio, muuttuvat liiketoimintamallit, pitkittinyt taloustaantuma -, olisi myös Yleisradiota syytä heikentää.

Yleä heikentämällä siis kaupallinen media nousuun, argumentaatio kuuluu. Tai ainakin loivempaan laskuun.

Kokoomuksen Eero Lehti, joka istuu Ylen tulevaisuutta pohtivassa parlamentaarisessa työryhmässä, olisi valmis jopa yksityistämään Ylen kokonaan tai osittain.

Myös viestintäalan lobbarit ovat havahtuneet tilaisuuteensa ja osallistuvat kärkkäästi ideakamppailuun. Yle määritellään taas markkinahäiriköksi. Viestinnän keskusliitto linjaa tuoreeltaan:

“Julkisen palvelun tehtävänä pitäisi olla audiovisuaalisten sisältöpalvelujen ja radio-ohjelmistojen tuottaminen, hankkiminen ja välittäminen kansalaisille. Tekstimuotoiset, vain verkkoon tuotettavat sisältöpalvelut jäisivät tehtävän ulkopuolelle.”

Monien muiden aktiivisten Yle-keskustelijoiden tavoin Viestinnän keskusliitto haluaisi rajoittaa Ylen toimintaa verkossa, minne lukijat kasvavassa määrin siirtyvät. Viestinnän keskusliiton mukaan Ylen heikentäminen jopa tukisi demokratiaa, sillä:

“Hyvä tasapaino julkisen ja yksityisen mediatarjonnan välillä palvelee demokratiaa ja sananvapauden toteutumista.”

Vahva Yle on siis paitsi markkina- myös demokratiahäirikkö.

Mitä jos suhtaudumme kuitenkin kaupallisten toimijoiden huoleen vakavasti? Tuhoaako Yle todella yksityiset mediamarkkinat?

Historiasta väitteellä on vaikea löytää perusteluja. Suomessa – kuten muissakin pohjoismaissa – kulutetaan paljon sekä julkisia että yksityisiä mediatuotteita. Suomalaiseen malliin kuuluvat vahva julkinen tiedonvälitys samoin kuin vahvat yksityiset mediamarkkinat. Sanomalehtien liitto kertoo:

“Sanomalehtien määrä Suomessa on korkea väkilukuun verrattuna, ja jos verrataan asukasmäärää lehdistön kokonaislevikkiin, sijoittuu Suomi koko maailman tilastossa kolmanneksi.”

Viestinnän tutkimuksessa on tavattu ajatella, että sellaiset vahvat, valistustehtävää toteuttavat julkiset instituutiot kuin Yleisradio, koululaitos tai vaikkapa kirjasto tukevat lukemista, oppimista ja näin ollen myös kaupallisten mediatuotteiden kuluttamista. Voi tietysti olla, että yhtäkkiä tämä kohtalonyhteys on murtunut ja näistä instituutioista on tullut taakka kaupallisille toimijoille. Ehkä kirjastolaitoskin olisi syytä lakkauttaa? Onhan kirjastossa vietetty aika pois Helsingin Sanomien lukemiselta.

Keskustelu Yleisradion tulevaisuudesta on kiintoisaa myös toisella tapaa. Talouskriisin keskellä monet instituutiot – yliopistolaitos, työmarkkinat, media… – tuntuvat olevan kriisissä, kun niiden perusta murtuu. Tällöin on kyse siitä, minkälaisilla ja kenen ideoilla näihin kriiseihin vastataan. Tällä haavaa vallitseva idea, jolla kaupallisen median liiketoimintamallien kriisiin halutaan vastata, on Yleisradion heikentäminen.

Eikä Ylen puolustukseksi enää riitä järkeily, jonka mukaan Yleisradio toteuttaa kansallista valistustehtävää ja takaa kansalaisille monipuoliset journalistiset sisällöt, vaan Ylen oikeutus rakentuu julkisessa keskustelussa ennen kaikkea kaupallisten toimijoiden hyvinvoinnin kautta.

Timo Harjuniemi

Kirjoittaja työskentelee tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.