“Avoimen datan ja sen pohjalta tehtyjen juttujen julkaiseminen voi edistää keskutelua siitä, olivatko ennen vaaleja käydyssä keskustelussa ja vaalikoneissa esitetyt kysymykset kaikkein olennaisimpia, vai pitäisikö keskusteluagenda laittaa uusiksi”, kirjoittaa Tuomas Ylä-Anttila Helsingin Sanomissa.
Osmo Soininvaara ja Joona Räsänen (HS 22.4.) sekä yli 170 kommentoijaa hs.fi:ssä ovat ottaneet kantaa Esa Mäkisen kanssa laatimaamme analyysiin puolueiden konservatiivisuudesta ja vasemmistolaisuudesta. Muutama täsmennys lienee paikallaan.
Selvitys tehtiin laskemalla aineistosta arvokonservatiivisuutta sekä vasemmistolaisuutta mittaavat summamuuttujat. Konservatiivisuus ja vasemmistolaisuus ovat moniulotteisia asioita, joiden mittaaminen yhdellä mittarilla ei ole helppoa. Koska ne kuitenkin ovat politiikan vakiintunutta käsitteistöä, päätettiin lehtijuttua varten molemmat pelkistää yhdeksi akseliksi. Käsitteiden tarkemman sisällön ja merkitysten analyysi edellyttäisi toisentyyppistä tarkastelutapaa ja julkaisufoorumia.
Kokonaisaineistoa analysoiden ja puolueiden tasolla tulokset ovat uskottavia. Perussuomalaiset on varsin arvokonservatiivinen ja sosiaalipoliittisesti vasemmalle kallellaan oleva puolue. Demarit ovat heitä liberaalimpia ja vasemmistolaisempia, Kokoomus taas selvästi oikeistolaisempi kuin kumpikaan edellä mainituista, mutta arvoliberaaliudeltaan kahden muun välissä. Tämän sanominen lehdessä valaisi nähdäkseni mielenkiintoisella tavalla hallitusneuvottelujen taustoja.
Sama tulos olisi saatu myös monella muulla mittarilla. Tätä voi kuka tahansa koettaa itse, data on julkaistu avoimena HS Next -blogissa. Puolueiden keskinäinen järjestys esimerkiksi vasemmistolaisuusakselilla säilyy, vaikka kysymyksiä pudotetaan pois yksi kerrallaan niin että jäljelle jäävät vain suhtautuminen tuloeroihin ja julkisten palveluiden yksityistämiseen. Tuloerojen kasvun vastustamista ja julkisen sektorin puolustamista pidettäneen yleisesti vasemmistolaisena politiikkana.
Yksittäisten edustajien suhteen laskelmista ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Yksi syy sille, että yksittäisten edustajien sijoittuminen asteikolle saattaa näyttää oudolta on, että vasemmistolaisuuspisteitä sai vain selvästi vasempaan laitaan asettuvista vastausvaihtoehdoista. Näin tehtiin, koska useissa kysymyksissä vastaajien enemmistö kallistuu vasemmalle laidalle. Esimerkiksi jopa kaikkein oikeistolaisimman puolueen, Kokoomuksen, ehdokkaista 69% haluaa kaventaa tuloeroja joko jyrkästi tai jonkin verran. Asiaan tietysti saattaa vaikuttaa se, että kansalaisten enemmistö kannattaa gallupeissa tuloerojen kaventamista ja ehdokkaat pyrkivät miellyttämään äänestäjiä.
Ehkä kaikkein kiinnostavin vaalikoneaineiston herättämä kysymys onkin, miten vaalikoneet toistavat ja tuottavat vaaleja edeltävän julkisen keskustelun agendaa. Yhtäältä keskustelut heijastavat sitä, mitkä puolueet ja ketkä muut keskustelijat ovat olleet vahvoilla vaaleja edeltävässä keskustelussa. Samaan aikaan vaalikoneiden tekijät käyttävät valtaa nostamalla koneisiin tietyt kysymykset.
Näiden vaalien alla keskusteltiin ja HS:n vaalikoneessa kysyttiin muun muassa tuloeroista ja eläkeiästä. Toisinkin olisi voinut keskustella ja kysyä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Osmo Soininvaara, joka tämänkertaisilla vaalikonekysymyksillä mitattuna varmasti näyttää oikeistolaisemmalta kuin on.
Jos Soininvaara olisi saanut määritellä agendan, tuloerojen sijaan olisi ehkä keskusteltu kaikkein köyhimpien pärjäämisestä, ja perustulosta tapana tukea sitä. Eläkkeiden suhteen vaalikonekysymys soininvaaralaisittain saattaisi kenties kuulua: Pitäisikö ihmisten a) tehdä töitä maksimiteholla 65-vuotiaiksi saakka ja sen jälkeen ei lainkaan, vai b) tehdä hiukan lyhyempiä päiviä ja pitää välillä vapaata elämäntilanteen mukaan, jolloin yhä useampi saattaisi jaksaa töissä vaikka seitsemänkymppiseksi.
Avoimen datan ja sen pohjalta tehtyjen juttujen julkaiseminen voi osaltaan edistää keskustelua siitä, olivatko esitetyt kysymykset niitä kaikkein olennaisimpia, vai pitäisikö keskusteluagenda panna uusiksi.