Täiden tähden
Täiden tähden seisomme tuntikaupalla tyttären kanssa kylpyhuoneessa. Niitä on tällä kertaa kauhistuttavan paljon, suurempia tummia ja näkymättömän pieniä.
Vaikka olemme hieronneet sekä tukahduttavaa öljyhoitoa että myrkkyä jo viikko sitten niitä löytyy yhä lisää. Tytär tarkastelee liikkuvatko jalat ja huutaa inhosta joka kerta kun näin on.
Mietin lapsiperheiden ajankäyttöä, josta olemme työpaikallani viimeistelemässä tutkimusta. Keskimäärin äiti käyttää kolme ja puoli tuntia viikossa kouluikäisen lapsen hoitoon. Täällä kylppärissä saavutan tuon viikottaisen kiintiön yhdessä illassa. Enkä ole tehnyt mitään muuta – syönyt, voimistellut, kirjoittanut, sienestänyt – yhtämittaisesti näin pitkään koko syksyn aikana.
Loisten tuhoaminen on samalla oudon tyydyttävää. Toki minuakin ällöttää, mutta jonkunhan tässä on oltava se aikuinen. Olen korvaamaton ja hyödyllinen. Tunnen myös olevani osaa suurta äitien historiallista jatkumoa. Mene mihin tahansa museoon: aina löytää jonkun keskiaikaisen taulun jossa äiti tarkastelee lastensa tukkaa täiden varalta.
Tytär ei välitä täiden taidehistoriasta. Täit ovat inhottavia ja nolottavia! Vetoan siihen, miten paljon tiedämme täiden vuoksi elämän kehityksestä.
Täit elävät turkeissa, vaatteissa, hiuksissa, karvoissa ja höyhenissä. Tutkijat ovat selvittäneet linnuissa ja nisäkkäissä elävien täiden geenien polveutumista. Kyseisten loisten uskotaan nyt eläneen jo yli sata miljoonaa vuotta sitten! Jos se on totta, nisäkkäät ja lintumaiset dinosaurukset esiintyivät paljon aikaisemmin kuin mitä ennen ajateltiin.
Apinoiden täistä irtoaa vielä hurjempia tarinoita. Ihmisillä on pääosin kolme eri täilajia, jotka elävät hiuksissa, häpykarvoissa, ja vaatteissa. Häpykarvojen satiaiset ovat läheistä sukua gorilloiden täihin, josta ne erkaantuivat 13 miljoonaa vuotta sitten. Päätäimme taas eriytyvät simpanssin täistä noin viisi miljoonaa vuotta sitten.
Vanhoista vaatteista ei jää jälkiä, mutta vaatetäistä on jäänyt – nykyisten täiden hahmossa. Siksi vaatetäin geeneistä voi päätellä, milloin ihmiset alkoivat käyttää vaatteita. Esi-ihmisen ruumiin karvat hävisivät noin miljoona vuotta sitten, ja nykyihminen kehittyi noin 200 000 vuotta sitten. Mutta täitulosten mukaan tiiviitä asusteita olisi otettu käyttöön vasta noin 180 000 vuotta sitten.
Kahdenkymmenen vuosituhannen aikana juoksimme ilmeisesti savanneilla ilman varsinaisia vaatteita. Raamatun kuvaamassa pitkän ja viattoman alastomuuden kaudessa on siten tietty totuuspohja!
Lopuksi täit kertovat jopa siitä, mitä oli menossa meidän ja muiden ihmisten kaltaisten otusten välillä.
Ihmisellä on näet erikoinen päätäin laji, joka löytyy vain Amerikasta. Näyttää siltä, että tämä harvinainen täi olisi läheistä sukua Homo erectuksen täihin. Tämä Homo erectus esiintyi ihmisen eli Homo sapiensin kanssa rinnakkain Aasiassa niin myöhään kun muutamia kymmenen tuhansia vuosia sitten. (Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että satujen peikot ja kääpiöt kertovat juuri noista mielenkiintoisista ajoista.)
Jos homo erectuksen ja ihmisen täit sekoittuivat vielä suhteellisen äsken, heidän on täytynyt olla kovin läheisiä. Täit eivät voi lentää tai hyppiä, vaan siirtyvät oliosta toiseen kun ollaan suorassa kosketuksessa.
Minkälainen kosketus tämä oli? Oliko erectuksen ja sapisensin välillä kyse seksistä vai sodasta – vai vaatteiden vaihtamisesta? Tähän kiehtovaan kysymykseen edes täit eivät tarjoa vastausta, vaan jokaisen on turvauduttava omaan mielikuvitukseensa.
-Äiti, okei okei, mutta miksi niitä on nyt niin paljon!??
Totta. Omassa lapsuudessani täihin ei juuri törmännyt, vaikka vanhempani sukupolvi muistaa ne hyvin. Yksi syy täiden paluuseen lienevät ekologisemmat, alhaisen lämmön pesuohjelmat. Tungetaan siis vuodevaatteet kuumimpaan mahdolliseen pesuohjelmaan. Vaikka tuskin täit siihenkään lopettavat satojen miljoonien vuosien taivaltaan.
Anna Rotkirch
(Seura-lehden kolumni, joulukuu 2011)
