Suomen kieli sanoo tervetuloa

Siltavuorenpenger 5:n Minerva-torilla Helsingin yliopistossa tiistaina 31. toukokuuta 2016 / Maria Ahlholm

Suomen kieli sanoo tervetuloa on hupsu nimi hankkeelle. Nimessä nostetaan kieli subjektiksi, ikään kuin kieli voisi olla se toimija, joka ottaa vastaan saapuvia ja toivottaa heitä tervetulleiksi. Vaan onhan se selvää, että sanojaksi tarvitaan ihmissubjekti. Vain ihmiset toivottavat toisia ihmisiä tervetulleiksi yhteisöihinsä – tai sulkevat heitä pois yhteisöistä. Vastasaapuneen poissulkeminen on helppoa: ei tarvitse tehdä mitään, ei sanoa mitään, ei katsoa päin. Ei hymyillä.

Onneksi viime syksynä kun työt tässä talossa aloitettiin, sain ainedidaktiikan ryhmäkseni joukon valmiita kieliasiantuntijoita suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineista – aineenopettajaopiskelijoita, jotka ymmärsivät että tervetulon toivottaminen on ihmisten hommaa ja että opettajat ovat niitä ihmisiä. Ryhmä myös hyväksyi ensiesittämällä yöllisen visioni siitä, että lähtisimme tarjoamaan vastaanottokeskusten suomenopettajapulaan uutta metodia. Pienen kielileikin takana on ajatus siitä, että vaikka kieli ei itse mutkikkaalle morfologialleen ja pitkille sanoilleen mitään mahdakaan, me kieliasiantuntijat saamme sen taipumaan opittavan kuuloiseksi ja näyttämään helpolta.

Ja niin rakensimme Toiston. Se on metodi jolla kaikki suomea osaavat voivat näyttää vastasaapuneille, että suomen kieli on opittavaa, suuhun sopivaa, toimivaa. Metodi on pelkistetty, kikkailematon. Se perustuu kuullunvaraiseen toistoon, eikä siinä tarvita kirjoja, muistiinpanovälineitä, ei puhelimia eikä pädejä. Sanakirjakaan ei ole paperinen eikä digitaalinen, vaan ihmiskasvoinen ja elävä. Toistoa ovat kokeilleet myös yliopistossamme vierailleet saksalaiset professorit ja he ilahtuivat samasta asiasta, mistä vastaanottokeskusten asukkaat – joista kymmenisen prosenttia on luku-ja kirjoitustaidottomia ja joista 70 prosentille latinalainen kirjaimisto on vieras – tuokion jälkeen osaan kaikki asiat, joita harjoittelin. Vastasaapuneiden kielioppaiksi on nyt koulutettu jo 700 ihmistä eri puolilla Suomea, viimeksi eilen Kuopiossa. Ja sillä tavalla suomen kieli sanoo tervetuloa.

Suomen kielen taivuttelu yhdenveroisen osallistumisen välikappaleeksi maahan saapuville ja täällä kauemmin asuneille monikielisille on itse asiassa valtaisa työmaa, jolla on tilaa monille kieliammattilaisille.

– Erityisen paljon pedagogisia ongelmanratkaisutehtäviä on esimerkiksi myöhäisten lukemaanoppijoiden menetelmien kehittämisessä: aikuisen lukemaan opettaminen vaatii opettajalta aivojumppaa, koska aikuisikään asti lukutaitoa vailla elänyt on kehittänyt itselleen aivan omanlaisensa selviytymisstrategiat, joita lukutaitoisen on vaikea käsittää.
– Tärkeä työ on myös yläkouluikäisinä maahan saapuneiden kielenopetus ennen toisen asteen opintoja, tai abstraktien kouluaineiden – kuten yhteiskuntaopin käsitteiden avaaminen monikielisessä luokassa.
– Oma lukunsa on työelämän kielitaitokoulutus eri aloilla, vaikkapa lääkärin, sähköasentajan tai taksinkuljettajan kielikoulutus.

Toisto tehtiin maallikoiden työkaluksi, mutta myös opettajille on valmistettava vielä monta metodia, jotta kaikkia näitä tarpeita päästään kohtaamaan.

Toisto tehtiin vapaaehtoisvoimin. Toukokuun alussa valtioneuvosto julkisti kuuden kohdan kotoutumisohjelman, jonka kolmas kohta lupailee yhteiskunnan varoja tähän työhön – sitten joskus. Onneksi säätiöpuolella oltiin nopeampia: Koneen Säätiö antoi heti joulukuussa tukensa Toisto-hankkeelle, ja sen turvin voitiin palkata osa-aikainen projektitiimi.

Käyttöpohjaisen kielenoppimisnäkemyksen mukaan paras kielenoppimismenetelmä syntyy niistä sanoista ja rakenteista, joita kielenkäyttäjä eniten tarvitsee. Kieliopin voi oppia minkä alan yhteydessä tahansa, yhtä hyvin jalkapallokentällä tarvittavan kielen kuin kaupan kassalla käytettävän kielen aineksista. Kielen rakenne pysyy tilanteesta toiseen, mutta oppijan on helpointa oppia kielioppi niistä ilmauksista, joiden toimintaskeemat ovat hänelle tuttuja ja mielekkäitä.

Paras palkinto uurastajalle on yleensä löytää ratkaisu ongelmaan. Tämän päivän tunnustus tuntuu hyvältä ja häkellyttää. Tyhjästä eivät hyvät hankkeet synny, mutta dialogista kyllä. Olen onnekas, kun saan tehdä työtä nuorten ihmisten kanssa, jotka suhtautuvat sekä suomen kieleen että opettamiseen intohimoisesti. Ei heitä turhaan mainita maailman parhaiksi opettajaopiskelijoiksi.

Kuvassa vasemmalla työhyvinvointipalkinnon saaneiden yhteisöjen edustajat. Maikki Friberg -tasa-arvopalkinnon saaja kuvassa oikealla.

Kiitos huikealle Toisto-projektitiimille: Saara Huilla, Eveliina Korpela, Ninni Lankinen ja Tapani Möttönen. Kiitos myös työyhteisölleni, suurenmoisille kollegoille, erityisesti Liisa Tainion luotsaamalle aineryhmällemme ja Athenan kakkoskerroksen humanistikäytävälle. Ei niin pahaa työvuotta etteikö teidän kanssanne olisi hyvä olla. Ja superkiitos Jarille, kun olet huolehtinut ihan kaikesta.

Toisto-videoiden tekeminen on oma taiteenlajinsa – johon kuuluu sopiva annos improvisaatiota ja kuvattavien haalimista yliopiston käytäviltä. Tällä kertaa bloggaa Iina Heinilä, joka hyppäsi opiskelijana Toiston remmiin juuri sopivasti uusien tuokioiden kuvausten alla.

Uudet Toisto-tuokiot kuvattiin huhtikuun alussa Helsingin yliopistossa suomen kielen oppiaineen Muoto-opin arkistossa vanhojen pro gradujen ja käsin kirjoitettujen murrekorttien katveessa – mikä olisikaan arvokkaampi ympäristö kielen alkeiden opetukseen ja opiskeluun! Kunkin työryhmän demotut ja muokatut tuokiot vedettiin läpi kahden S2-opettajaopiskelijan johdolla. Mukana oli myös hankkeen koordinoijat sekä tietenkin joukko suomen kielen alkeisoppijoita mm. Edupolista.

Kuvaukset sujuivat innostuneessa sekä rennossa ilmapiirissä, ja huoli kameroiden aiheuttamasta jäykkyydestä osoittautui turhaksi. Naurua ja aplodeja kuultiin nimittäin yhtä mittaa, myönteistä palautetta sai herkästi ja apua uskallettiin kysyä – toinen oppaista toimi koko ajan puhuvana sanakirjana.

Tuokioissa pelattiin ruoka-aiheista muistipeliä sekä esitettiin pantomiimina harrastuksia ja kodinaskareita. “Minä tykkään jäätelöstä. –Mistä sinä tykkäät?” tai “Mitä keittiössä tehdään? –Keittiössä syödään ja juodaan.” Oltiin myös lääkärin vastaanotolla ja opittiin sanomaan “Minun vatsa on kipeä”. Sekä opiskelijat että oppaat saivat onnistumisen kokemuksia, mikä varmasti välittyvät myös videolta.

***

Toisto-metodi ja tuokiot saivat suoraa positiivista palautetta kuvauksiin osallistuneilta suomen oppijoilta: “It’s easy, simple and fun!” Eräs tuokioon osallistunut kertoi, miten huone- ja huonekalusanaston opiskelu tuli todella tarpeeseen, sillä hän etsii parhaillaan asuntoa.

Ajoitus oli siis loistava. Sanoipa eräs opiskelija jopa suunnittelevansa metodin soveltamista oman äidinkielensä arabian alkeisopetukseen. Tällainen palaute, jossa kielenoppija kuvailee tuokiota hauskaksi ja hyödylliseksi, osoittaa, että työ on ehdottoman arvokasta ja mikä parasta – Toisto toimii!

Tiukat kolme päivää kuluivat innostuneessa ilmapiirissä tehokkaasti työskennellen. Matka on nyt siinä vaiheessa, että kaikki yhdeksän uutta tuokiota on kuvattu. Seuraavaksi videot toimitetaan editoijan käsiin, minkä jälkeen niiden julkaisu verkkosivuilla häämöttääkin jo hyvin lähellä.

Iina Heinilä

Tämä on jälkimmäinen osa kaksiosaisesta bloggauksesta, jossa kerrotaan Toisto-tuokioiden matkasta ideasta valmiiksi mallivideoksi. Tässä osassa hankkeessa työskentelevä S2-opettaja Ninni Lankinen kertoo siitä, mitä kaikkea hankkeessa on kevään aikana tapahtunut, jotta uudet tuokiot näkisivät päivänvalon.

Suomen kieli sanoo tervetuloa -hankkeen kevät käynnistyi tammikuussa, kun tapasimme koko porukan kanssa. Opiskelijat, joista suurin osa tekee parhaillaan soveltavaa harjoitteluaan aineenopettajan opinnoissaan, kertoivat ideoistaan uusiksi toistotuokioiksi. Tulevat suomi toisena kielenä -opettajat olivat innokkaita ja jo aika pitkällä ideoissaan.

Paikalla oli myös muutama viime syksynä hommaa pyörittänyt sekä keväällä hankkeen koordinointiin osallistuvat. Yhdistelimme yksissä tuumin muutamia päällekkäisiä ideoita, keskustelimme tuokioiden rajauksesta ja vaihdoimme ajatuksia sopivista vastaanottokeskuksista, joissa tuokioaihioita pääsisi testaamaan.

Opiskelijat olivat ensin valinneet tuokiolleen aiheen ja päättäneet, olisiko se ”nollatuokio”, jossa mitään aiempaa osaamista ei edellytetä vai ”ykköstuokio”, joka rakentuu yhden tai useamman aiemman tuokion päälle. Aiheiden valinnassa oli kuunneltu kielivapaaehtoisena vastaanottokeskuksissa toimivia ja mietitty niitä kielenkäyttötarpeita ja viestintätilanteita, joihin turvapaikanhakijat arkipäivässään törmäävät.

Kommentoimme yhdessä suomi toisena kielenä -opettaja Eveliina Korpelan kanssa  tuokioiden alustavia suunnitelmia pedagogisesta näkökulmasta. Kommentit liittyivät lähinnä toiminnallisuuden lisäämiseen, käsiteltävän sanaston ja rakenteiden määrään, havainnollistamiseen, rekvisiittaan ja etenemisjärjestykseen.

Kun suunnitelma jäsentyi, tuokion tekijät etsivät tuokioonsa kuvat ja tekivät muut tuokiossa tarvittavat materiaalit. Suunnitelmat testattiin vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoiden kanssa.

***

Testatut, muokatut, mietityt ja koetellut tuokiot saivat vielä viimeiset silauksensa siinä vaiheessa, kun jokainen tuokio näytettiin muulle työryhmälle. Tässä vaiheessa tuokioihin tehtiin vielä muutamia muutoksia esimerkiksi etenemisjärjestykseen tai tehtävätyyppeihin liittyen. Työryhmä pohti yhdessä vinkkejä aiheen laajentamiseen tai syventämiseen.

Uusiin käsikirjoituksiin on tarkoitus tulla ideoita siitä, miten asiaa voi harjoitella vaikkapa hyvin nopeasti oppivan ryhmän kanssa lisää. Demovaiheessa muutaman tuokion kohdalla huomattiin, että niissä oikeataan riittäisi asiaa kahteenkin tuokioon. Muutama tuokio tullaan myös lisäämään nettiin vain käsikirjoituksen muodossa, tällä kertaa ihan kaikista tuokioista ei siis tehdä videota.

Demovaiheessa pohdittiin taas pedagogistakin puolta, esimerkiksi sitä, miten ja mitä sanoja käyttämällä vetäjä ohjaa ryhmää. Eveliina ja Ninni kannustivat tuokioiden tekijöitä myös heittäytymiseen, hassutteluun, suuriin eleisiin ja vähän itsensä nolaamiseenkin. Oppijan on vaikea suhtautua omaan tekemiseensä kovin ryppyotsaisesti, jos kieliopaskin ottaa itsensä huumorilla ja pitää tilanteen mahdollisimman mukavana oppijoille. Hauskuus ja rento tunnelma ovat oppimisen kannalta erityisen tärkeitä elementtejä!

***

Kun kamerat sitten käynnistyivät, veivät opiskelijat läpi oivaltavia ja hauskoja, aitoja Toisto-tuokioita. Seuraava työvaihe on viimeisten opetuskuvien tekeminen yhteistyössä graafikon kanssa sekä käsikirjoitusten oikolukeminen, taittaminen ja laittaminen nettiin. Videot ilmestyvät Toiston verkkosivuille, kunhan editoija on tiivistänyt niistä olennaisen.

Kunnia uusien tuokioiden syntymisen vaivattomuudesta kuuluu metodia alusta asti kehittelemässä olleille ja uusia tuokioita luoneille opiskelijoille; he ovat sietäneet paljon epävarmuutta ja venyneet aikataulujensa ja muun elämänsä kanssa huikeisiin suorituksiin. Aika harva voi sanoa olleensa opiskeluaikoinaan synnyttämässä jotain näin tärkeää.

Kiitoksella tervehdimme myös aktiivisia kielivapaaehtoisia, jotka ovat kommentoineet vanhoja tuokioita ja ehdottaneet ideoita uusiin tuokioihin. Teiltä saamamme palaute menetelmästä on ollut kullanarvoista ja saanut meidät uskomaan siihen, että teemme tarpeellista työtä.

***

Entä mitä sitten, kun uudetkin tuokiot ovat olleet netissä jo aikansa ja niitä on toistettu vastaanottokeskuksissa kunnes korvat soivat? Tuleeko tuokioita aina vain lisää?

No, ei varmaankaan. Jossain vaiheessa Toisto-menetelmän rajat tulevat vastaan ja kieltä täytyy alkaa opiskella systemaattisesti ammattilaisen johdolla. Korvan kautta oppiminen ja fraasien toistaminen kartuttaa kielitaitoa vain tiettyyn pisteeseen asti, sen jälkeen kieliverkon aukkoja pitäisi alkaa täyttää ja kielitaidon perustaa vahvistaa. Osa oppijoista tarvitsee myös luku- ja kirjoitustaidon opetusta.

Jokainen kielivapaaehtoisena toimiva saa kuitenkin ihan vapaasti päästää luovuutensa valloilleen ja tehdä vaikka sata lisätuokiota! Kannustamme kuuntelemaan turvapaikanhakijoiden toiveita herkällä korvalla – missä ja millaisissa tilanteissa he olisivat halunneet sanoa jotain suomeksi, mutta eivät osanneet?

Millaisen tuokion kautta oppijalle voisi tarjota muutaman käyttökelpoisen sanan tai fraasin, joilla tilanteesta olisi selvinnyt? Millaisia kielenkäyttötarpeita juuri tämän vastaanottokeskuksen asukkailla on? Tarvitsevatko juuri he metsätyösanastoa, siivousvälineiden nimiä, paikallistuntemusta, eläinten nimiä, apua asiointitilanteisiin tai jumppaverbejä? Voisiko tuokion rakentaa jonkin toiminnan ympärille, vaikkapa ruoanlaittoon, pihatalkoisiin, kuntosalille, käsityökerhoon tai lasten leikitykseen?

Ideoikaa, kehittäkää, verkostoitukaa ja jakakaa ideoita toistenne kanssa!

Ninni Lankinen

Uustien Toisto-tuokioiden kuvaukset ovat purkissa ja käsikirjoitukset ovat parhaillaan taittajan käsissä. Tämän kaksiosaisen bloggauksen ensimmäisessä osassa Suomi toisena kielenä -opettajan pedagogisia opintoja tekevä Rosa Ahlstedt valottaa kolmen tuokion syntyprosessia aineenopettajaopiskelijoiden näkökulmasta. Toisessa osassa keskitytään käsikirjoituksen tiehen aihiosta valmiiksi videoksi.

Miten tuokiot ovat syntyneet? Millaisen matkan ne ovat vaeltaneet aineenopettajaopiskelijoiden ideariihestä valmiiksi tuokioiksi? Entä millainen työ käsikirjoituksen laatiminen on?

Idea kolmeen uuteen tuokioon syntyi minun ja aineenopettajaopiskelijoiden Tiina Talvitien, Suvi Kotkarannan ja Hennaleena Turpeisen yhteistyöstä Luetaan yhdessä-verkoston kanssa. Luetaan yhdessä -verkostossa vapaaehtoiset opettavat maahanmuuttajanaisille suomea, joten inspiroiduimme suunnittelemaan nimenomaan naisille suunnattuja tuokioita.

Toistotuokioiden tekeminen ja Luetaan yhdessä -verkostoon tutustuminen olivat soveltavan opetusharjoittelumme suoritus. Aiheiden valinnassa keskeistä oli niiden tarpeellisuus arkipäivässä, viestinnällisyys ja rakenteiden taaja esiintyvyys puheessa.

***

Pienen pohdinnan jälkeen valitsimme aiheiksemme kodin, siivoamisen ja ruoan. Sen jälkeen aloimme miettiä aiheisiin sopivia rakenteita. Minä tykkään -rakenteen päätimme yhdistää ruokalajeihin, kotiteemaan puolestaan ”jossakin on jotakin” -lauseen, passiivin, huoneet ja huonekalut.

Näillä eväin aloimme rakentaa tuokioita Mistä sinä tykkäät? ja Mitä huoneessa on? Kolmesta tuokiosta Mitä huoneessa tehdään? valmistui viimeisenä, koska alkuun emme olleet aivan varmoja passiivin tarpeellisuudesta ja pohdimme, olisiko jokin toinen rakenne käyttökelpoisempi oppijalle.

Meillä ei ollut aiempaa kokemusta toistotuokioiden vetämisestä ennen omien tuokioidemme suunnittelua. Muutamalla meistä oli kokemusta suomen kielen opettamisesta maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa, toisilla suomi toisena kielenä-opetuskokemusta oli tuskin lainkaan. Perehdyimme tietysti huolellisesti aiemmin tehtyihin tuokiovideoihin Suomen kieli sanoo tervetuloa -sivustolla, jotta pääsisimme jyvälle menetelmän vaatimuksista.

***

Suunnittelun alussa meitä oli vain kolme, Tiina, Hennaleena ja minä, mutta Suvi liittyi pian joukkoomme. Työnjako kehittyi orgaanisesti. Olimme Tiinan ja Hennaleenan kanssa ehtineet lyödä lukkoon aiheet ja aloitella käsikirjoituksia. Hennaleena etsi Papunetistä kuvia kahteen kotiteemaiseen tuokioon. Suvi otti valtavan määrän valokuvia ruokalajeista Mistä sinä tykkäät -tuokiota varten, ja lopuksi hän viimeisteli kaikkien tuokioiden käsikirjoitukset.

Kun olimme lyöneet lukkoon aiheet ja käsiteltävät rakenteet ja tehneet alustavan suunnitelman tuokion kulusta, otimme yhteyttä pariin vastaanottokeskukseen. Jokainen uusista toistotuokioista on testattu turvapaikanhakijoiden kanssa ennen lopullisen käsikirjoitusversion tekemistä.

Muutaman mutkan jälkeen pääsimme kahteen vastaanottokeskukseen vetämään tuokioitamme useamman kerran. Tästä oli tosi paljon hyötyä – erityisesti vastaanottokeskuksiin tutustuminen ja testiversion vetäminen oikeassa ympäristössä auttoivat tuokioiden viimeistelyssä.

***

Testasimme jokaista tuokiota muutaman kerran sekä naisryhmän että miesryhmän kanssa. Tämä oli tärkeää ensinnäkin siksi, että halusimme tuokioidemme sopivan niin naisille kuin miehille. Toiseksi halusimme testata tuokioitamme useamman kerran siksi, että meistä jokainen pääsisi testaamaan vähintään yhden tuokion oppijoiden kanssa.

Testausvaiheessa tuokiot eivät enää muuttuneet kovinkaan paljoa. Jonkin verran muutoksia teimme sanastoon, samoin sanastomonisteet saivat pieniä viilauksia osakseen. Keskustelimme esimerkiksi siitä, onko sanastomonisteeseen selkeintä ja tarkoituksenmukaisinta kirjoittaa verbit passiivissa vai perusmuodossa.

Vaikeinta koko hommassa on ollut ehkä tuokioiden viimeistely, koska niiden tulee tietenkin olla “täydellisiä”. Monesti olemme jo ehtineet ajatella, että tuokiot ovat nyt valmiit, mutta päätyneet silti tekemään pieniä muokkauksia.

***

Jos nyt lähtisimme tekemään lisää tuokioita, olisi työ varmasti sujuvampaa. Toisaalta nyt on aika varma olo siitä, että kaikki palikat ovat oikeassa paikassa. Palkitsevinta prosessissa on ollut huomata, miten kivasti omat rakkaat tuokiot toimivat käytännössä. Oman tuokion vetäminen on ollut todella hauskaa.

Rosa Ahlstedtiä haastatteli Ninni Lankinen

KM, erityispedagogi Jaana Wickström on käyttänyt Toisto-menetelmää alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikössä Inkoossa. Aiemmassa blogitekstissään hän pohti Toiston vahvuuksia haavoittuneiden nuorten kohtaamisessa. Tässä blogitekstissä hän kertoo, miksi koko vastaanottokeskus kannattaa valjastaa kielenopetukseen.

Toiston vahvuus on, että suomea markkinoidaan positiivisella tavalla. Suomi ei ole ”maailman vaikein kieli”, vaan kieli, jota voi käyttää ja jota voi ymmärtää – heti ensimmäisellä oppitunnilla. Opettaminen ei ole vain informaation syöttämistä, vaan mukana on aito ymmärrys, joka syntyy kielen liittämisestä heti alusta asti aitoihin vuorovaikutustilanteisiin. Sen vuoksi kielioppaan olisi hyvä mainostaa Toisto-menetelmää kaikille vastaanottokeskuksessa työskenteleville.

Omassa työssäni alaikäisten turvapaikanhakijoiden opettajana huomasin nopeasti, että Toisto-tuokioissa opituista taidoista on hyötyä arkielämän tilanteissa saman tien. Esimerkiksi heti tukiasumisyksikköön tultuaan nuoret turvapaikanhakijat ovat melkoisessa terveydenhuollonrumbassa.

Kerroin turvapaikanhakijoita tutkivalle sairaanhoitajalle, millaisia rakenteita olemme opiskelleet Toisto-tuokioissa, ja kannustin häntä puhumaan nuorille yksinkertaista selkosuomea. Sairaanhoitajan ihailu ja innostus oli suuri, kun hän huomasi, että vasta Suomeen tulleet nuoret osasivat jo kertoa terveydentilastaan yksinkertaisilla ilmauksilla: ”Minulla on yskä.” ”Minulla on nuha.” ”Minulla on pää kipeä.”

Koska Toisto-menetelmässä opitut rakenteet nivotaan oikeisiin vuorovaikutustilanteisiin, oppijat rohkaistuvat käyttämään suomea. Kaikki vastaanottokeskuksen työntekijät on siis hyvä pitää tilanteen tasalla siitä, millaisia rakenteita ja millaista sanastoa oppijoiden kanssa on käyty läpi. Näin myös työntekijät voivat rohkaista oppijoita harjoittelemaan oppimaansa aidoissa kohtaamisissa.

Kuva: Stickfish (pixabay.com)

Huomasin, että monilla nuorilla oli kännyköissään ja tableteissaan erilaisia sovelluksia, joiden avulla saattoi opiskella sanastoa. Sanalistojen opiskelusta on varmasti hyötyä jossain vaiheessa, mutta ainakin alussa sanastosovelluksista opitut sanat jäävät irrallisiksi, sillä ne eivät liity aitoihin vuorovaikutustilanteisiin tai käyttökelpoisiin fraaseihin.

Toisto-menetelmän avulla uudet sanat sijoittuvat heti toimiviin kielellisiin rakenteisiin, joiden avulla lauseseitti ja kielellinen verkosto alkavat muodostua. Koska Toisto-menetelmä rakentuu kommunikaation ja laajempien kokonaisuuksien varaan, se mahdollistaa aidon vuorovaikutuksen. Kieli sai merkityksen arjen tilanteissa, ja oppijat pystyivät toimimaan suomen kielellä heille merkityksellisissä tilanteissa.

***

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden opetuksessa yhdistin Toisto-tuokioita muuhun opetukseen monin tavoin: kun opiskelimme kellonaikoja, kävimme samalla läpi myös eurooppalaista aikakäsitystä, esimerkiksi sitä, mitä odottaminen tarkoittaa eri kulttuureissa. Kun taas harjoittelimme rakennetta “Missä sinä olet? Minä olen postissa”, kävimme samalla läpi sitä, mihin postimerkki liimataan, missä on osoitteen ja lähettäjän paikka kirjekuoressa, miten paketti noudetaan postista yms.

Vaikka Toisto-tuokiot antoivat opiskelulle selkeät raamit, ne mahdollistivat myös nuorten tarpeiden ja toiveiden kuuntelemisen. Olin avoin nuorten omille kysymyksille ja räätälöin lisämateriaalia sen mukaan, mitä nuoret halusivat ja tarvitsivat. Toiston avulla myös oma mielikuvitukseni lähti liikkeelle, ja tein omannäköistäni opetusta.

Toisto-menetelmää on kuvattu ensiavuksi, eikä Toisto-tuokioiden tarkoitus ole vähentää S2-opettajien työtä tai arvostusta. Näkemykseni mukaan Toisto-tuokioilla on silti annettavaa myös S2-opettajille: kommunikatiivisuus, puhe, kuunteleminen, nähdyksi tuleminen ja suullinen toistaminen ovat kaikki elementtejä, joita ei voi liikaa korostaa suomen kielen kursseilla.

Valitettavasti usein käy niin, että suuret ryhmäkoot ja tiukat tavoitteet aiheuttavat sen, ettei kohtaamiselle ja nähdyksi tulemiselle ole tarpeeksi aikaa. Kieltä ei voi kuitenkaan olla, jos ei tule nähdyksi. Ennen kuin kukaan voin puhua mitään millään kielellä, hänen on oltava psyykkisesti siinä tilanteessa, että hän haluaa ilmaista itseään. Ahdistunut nuori saattaa vain nukkua ja maata, tuijottaa seinää ja pyöriä synkkien ajatustensa keskellä. Silloin opettajan tehtävä on houkutella nuori kielenopiskelumatkalle. Toisto-tuokioiden aikana ihminen kohtaa ihmisen. Kun kaikki turha karsitaan, jäljelle jää vain kohtaaminen.

KM, erityispedagogi Jaana Wickströmiä haastatteli Eveliina Korpela

KM, erityispedagogi Jaana Wickström on käyttänyt Toisto-menetelmää alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikössä Inkoossa. Wickströmin mukaan Toisto toimii erityisen hyvin juuri haavoittuneiden ihmisten kohtaamisen ja oppimisen tukena. 

Törmäsin Toisto-menetelmään marraskuussa 2015 Entressen kirjastossa pidetyssä infotilaisuudessa, ja kiinnostuin heti menetelmän mahdollisuuksista. Toisto näytti yksinkertaiselta, selkeältä ja hyvin rytmitetyltä viitekehykseltä, joka tuntui tarjoavan ratkaisun kriisitilanteessa olevien ja stressaantuneiden nuorten kohtaamiseen.

Olen työskennellyt vuosikausia erityisopettajana, ja kun aloitin työt alaikäisten turvapaikanhakijoiden opettajana tukiasumisyksikössä Inkoossa joulukuun alussa 2015, näin erityisoppilaiden ja maahanmuuttajanuorten välillä monia yhtäläisyyksiä: esimerkiksi sosioemotionaaliset haasteet ja oppimiseen liittyvät erityiskysymykset ovat pitkälle samanlaisia.

Periaatteenani on, että opetus ei saisi lisätä ennestään ahdistuneiden oppijoiden ahdistusta. Näkemykseni mukaan Toisto-menetelmässä voi yhdistää terapian, opetuksen ja kuntoutuksen hienolla tavalla. Toisto-tuokioissa on mukana turvallista kosketusta ja sanatonta viestintää, ja painopiste on kommunikoinnissa ja kohtaamisessa. Tuokiot ovat myös vahvasti osallistavia, mikä ruokkii oppijoiden innostusta.

Joidenkin opettamieni nuorten silmistä paistoi hätä. Heidät oli pakomatkalla revitty eroon vanhemmistaan ja he olivat nähneet ja kokeneet kärsimystä ja ahdistusta. Toisto-tuokioiden aikana he rentoutuivat, hymyilivät ja nauroivat. Keskusteleva ja turvallinen ilmapiiri mahdollisti sen, ettei kenellekään tullut suorituspaineita. Menetelmä on pehmeä ja salliva, ja tuokioiden tavoitteet ovat sopivan kokoisia, joten kaikki pysyivät mukana.

Toisto-tuokioiden vahvuus on myös kohtaaminen ja kommunikaatio: saatoin hoitaa nuoria katseellani. Saatoin osoittaa, että kaiken hylkäämisen ja pelon jälkeen he tulevat nähdyiksi, hyväksytyiksi ja kohdatuiksi. Tuokioiden aikana he saivat kannustusta, onnistuivat ja osasivat.

Minulla ei ollut mahdollisuutta saada tuokioihin mukaan toista kieliopasta, joten toimin itse myös puhuvana sanakirjana. Nuoret pääsivät tuokioihin nopeasti sisälle, niin että lopulta ”puhuvina sanakirjoina” toimivat myös muut ryhmäläiset, ja kaikki auttoivat toisiaan. Välikielenä käytin joissakin tilanteissa englantia. Se toimi henkisesti hyväilevänä elementtinä: kun ryhmässä oli yksi, joka ymmärsi englantia, hän saattoi kääntää ohjeita tai taustatietoa oppijan omalle äidinkielelle, esimerkiksi dariksi, arabiaksi tai somaliksi.

Välikieli pehmensi töyssyjä. Oli ihmeellistä ja voimaannuttavaa huomata, että nuoret halusivat oppia lisää. Osa tuli vapaaehtoisesti mukaan toistenkin ryhmien tuokioihin oppiakseen nopeammin.

***

Seuraavaan listaan olen kerännyt niitä Toisto-menetelmän ominaisuuksia, jotka olen kokenut vahvuuksiksi käytännön työssä nuorten, vaikeista oloista tulleiden turvapaikanhakijoiden parissa:

1) Pieni ryhmä (korkeintaan 10 oppijaa) mahdollistaa kohtaamisen. Jaoin oman 40 oppijan ryhmäni viiteen 8 hengen ryhmään. Pienessä ryhmässä sain heti suoran kontaktin jokaiseen opiskelijaan. Katse ja positiivinen palaute teki hyvää traumaattisen nuoren psyykelle.

2) Suomen kielen rakenne avautuu oppijoille nopeasti, kun uusille sanoille ja ilmaisuille on olemassa valmiiksi pohja, laajempi kielellinen konstruktio. Samalla uusien sanojen käyttöönotto on vaivattomampaa.

3) Sanavaraston laajentaminen on helppoa, kun sanat loksahtavat suoraan konstruktioihin ja kielenkäyttötilanteisiin.

4) Fonologian, intonaation ja äänteiden oppiminen mahdollistuu puhevirrassa. R ja s löysivät paikkansa, ja suomen kielen painotus opittiin kuuntelemalla ja puhumalla.

Toiston avulla myös luku- ja kirjoitustaidottomat nuoret oppivat puhumaan suomea. Joillekin nuorille Toisto-menetelmä oli ensikosketus koulunkäyntiin ja opiskeluun. Oli upeaa olla välittämässä oppijoille oppijaa kunnoittavaa ja kuuntelevaa menetelmää, jossa opettajan oli helppo luoda oppijoihin myös tunneside. Koulu ei ole lokaatio, vaan mielentila. Tätä hyvää mielentilaa saimme oppia ja opiskella.

KM, erityispedagogi Jaana Wickströmiä haastatteli Eveliina Korpela

Toisto-blogi herää talviunilta! Lue, mistä keskusteltiin, kun Toisto-kouluttajat kävivät vierailulla SPR:n vastaanottokeskuksessa.

Eräänä talvisena pakkasiltana 15 aktiivista ja innokasta vapaaehtoistyöntekijää oli ahtautunut pieneen huoneeseen Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskukseen kuulemaan enemmän Toisto-menetelmästä. Moni oli kokeillut menetelmää, ja halusi nyt saada vinkkejä ja varmuutta Toiston käyttöön.

Jotkut olivat huolissaan siitä, olivatko käyttäneet menetelmää oikein, kun olivat Toisto-tuokioiden aikana hyödyntäneet apukieltä ja kertoneet kielenoppijoille myös kielioppisääntöjä – nämä kun olivat halunneet kuulla myös niistä. Jotkut taas pohtivat, saavatko osallistujat kirjoittaa kuulemaansa, jos kokevat sen luontevaksi.

***

Toisto-menetelmää voi soveltaa luovasti: apukieltä voi käyttää, kunhan se ei vie liikaa tilaa suomen kielen opiskelulta. Myös kielioppia voi avata, jos osallistujat niin haluavat, kunhan pääpaino on runsaassa toistossa ja rakenteiden suullisessa harjoittelussa, ei kielioppisäännöissä. Kirjoittaminenkaan ei ole kiellettyä, mutta rohkaisimme tuokioiden alussa nimenomaan kuulonvaraiseen opiskeluun.

Kuuntelemalla ja toistamalla luku- ja kirjoitustaidotonkin oppija voi kartuttaa suomen kielen taitojaan myös omin päin, tuiki tavallisissa arkitilanteissa. Kuulon varassa opiskelu tukee myös myöhemmin alkavaa systemaattista ja kielioppisääntöihin perustuvaa kielenopiskelua.

Vastaanottokeskukseen kokoontunutta joukkoa muistutimme Kaikkien Toisto-tuokioiden loppuun kuuluvasta kirjallisesta osuudesta. Ryhmä voi koota vaikka fläppipaperille kaikkea opittua ja mieleen tulevaa niin, että jokainen saa käydä kirjoittamassa paperille sen, minkä muistaa. Lisäksi jokainen oppija saa mukaansa sanastomonisteen, joten pelkän kuulon varassa kenenkään ei tarvitse edetä.

***

Toisto-tuokiot toivotettiin tervetulleeksi vastaanottokeskukseen, mutta toistaiseksi rauhallisen tilan saaminen oli vielä haastavaa. Eräs vapaaehtoinen kertoi Toisto-tuokion vetämisestä meluisassa ja rauhattomassa aulassa: ”Juuri, kun olimme opetelleet tuokion sanaston, mukaan tulikin viisi uutta innokasta oppijaa, ja sanaston opiskelu aloitettiin alusta.”

Vaikeaa on myös rakentaa kielenopetus kuuntelemisen ja toistamisen varaan tilassa, jossa toista on vaikea kuulla taustahälyn vuoksi. Onneksi vastaanottokeskuksessa ajateltiin, että pulmat on tehty ratkaistaviksi.  Paikalla ollut vastaanottokeskuksen ohjaaja toi esiin monia hyviä ideoita siitä, miten Toisto-tuokioille löydettäisiin rauhallisia tiloja ja miten tuokiot saataisiin rullaamaan säännöllisesti.

Kielen oppijat olivat myös osoittautuneet todella innokkaiksi. Eräs suomen kielen tuntia pitänyt vapaaehtoinen kertoi, miten luuli oppituntinsa jo päättyneen, kun oppijat tekivät selväksi hänen erehtyneen. He halusivatkin vielä opetella kirjoittamaan sen, mitä tunnilla oli käyty läpi.

***

Vastaanottokeskuksessa oli iloinen, innostunut ja positiivinen tunnelma. Meidät otettiin vastaan erityisen lämpimästi, ja Toistoa oli pidetty – jo ennen meidän vierailuamme – tervetulleena lisänä turvapaikanhakijoiden kielenopetukseen. Vastaanottokeskuksen ohjaaja oli ollut mukana kuulemassa Toisto-tuokioista jo viime syksynä, ja oli jo silloin vakuuttunut Toiston hyödyllisyydestä. ”Tämä on aivan upea paketti!”

Vapaaehtoiset kielioppaat lupasivat tulevaisuudessa kommentoida Toiston omilla Facebook-sivuilla tuokioiden toimivuutta ja jakaa ideoita uusien tuokioiden aiheista. Lisäksi he päättivät kannustaa myös vastaanottokeskuksen asukkaita keksimään uusia, heidän omaa arkeaan koskettavia aiheita. Toisto kiittää upeasta työstä!

Eveliina Korpela, Kristiina Kurki ja Saara Huilla

Anneli Kauppinen on Jyväskylän yliopiston kielikasvatuksen professori emerita

Kauppisen mukaan Toistoon on upotettu lingvististä ja pedagogista viisautta.

Kokemukseni Toisto-menetelmästä on toistaiseksi vähäistä. Selailtuani netissä olevia materiaaleja ilmoittauduin suin päin apuopettajaksi vastaanottokeskuksen oppitunnille. Ryhmässä oli maahan­muuttajanaisia ja alle kouluikäisiä lapsia, jopa vauvoja. Opiskeluhalu oli valtava, viis siitä että kaikki ei mennyt tiukasti ohjeiden mukaan. Pienet pojat toistivat pyytämättä lähes kaiken mitä sanottiin. Ohjeita seuraten koottiin kuvista lauserakenteita – ja toistettiin. Minä menen kouluun. Minä menen autolla kouluun… Uskomatonta miten kätevästi oppiminen sujui vuorotellen toistellen, ilman kirjoitettuja tekstejä. Kun lauseet sitten lopuksi annettiin kirjoitettuina, äidit alkoivat tehdä niihin arabiankielisiä käännöksiä. Perheenjäsenten nimityksiä ehdittiin opiskella piirrosten avulla. Siitä irtosi iloa. Tunnin kuluttua tuli jo väsymys, naiset hihittivät ja vauva itki, mutta kaikki olivat oppineet paljon. Oudon kieliviidakon keskellä heillä oli muutamia tukipisteitä: sanoja ja lausehahmoja.

Opetuskokemuksen jälkeen menin kuulemaan Maria Kelan ja hänen ryhmänsä koulutustilaisuutta. Saatiin hyviä opetusvinkkejä, kuten että jatkuva vuorovaikutus oppijoiden kanssa on tärkeää ja että ohjaajien keskinäinen suomen puhuminen voi herättää epäluuloja. Koulutetulle kielenopettajalle voi olla aluksi outoa, että sanoja ja lauseita käsitellään suurpiirteisesti kokonaisuuksina, selittelemättä muotoja ja erittelemättä päätteitä. Ääntämyksen suhteen ei olla tiukkapipoisia, ehkä vain toistetaan oppilaan lause samalla vaivihkaa korjaten.

Toisto-metodiin on upotettu paljon lingvististä ja pedagogista viisautta. Tämä on tapa, jolla äidinkieltä oppiva lapsi alkaa selviytyä äidinkielellään ja tällä tavalla toimii myös uuteen kieliympäristöön joutunut lapsi. Niin myös aikuinen. Siitä todisti eräs koulutustilaisuuteen osallistunut henkilö, joka kertoi oppineensa ranskaa aluksi tähän tapaan, kuuntelemalla ja toistamalla.

Opettajain, opettaja-opiskelijain, vapaaehtoisten ja sponsoreiden vaivannäkö on tuottanut tulosta: tässä Toisto-menetelmä lihaksi tai siis WordDiven tuottamiksi verkkosivuiksi vihdoin tulleena! Bongaa julkkis – tai jos olet kieli-ihminen: julkkiksia! Sivuilla löytyy jo opetustuokioiden esittelyvideot. Opetusmateriaalien tuominen sivuille on puolestaan vielä kesken. Sivut siis valmistuvat tästä siis vielä valmiimmiksi, mutta tämän bloginkin kautta saat palautteesi sivuista perille.

Samalla Suomen kieli sanoo tervetuloa -nimellä kulkeva asia on lähtemässä räjähtämässä, lähdössä lentoon, ratkeamassa saumoistaan yms. Samalla kun uusia koulutuksia sovitaan ympäri (toistaiseksi) eteläistä Suomea, koulutuspyyntöjä tulee koko ajan nopeammin. Postaan näitä kuulumisia tarkemmin viikonloppuna.

Tarkasta sivut, nappaa linkki talteen ja levitä sanaa. Palataan!

Toisto-blogi ylpeänä esittää: Metropolian opiskelijat veivät Toiston vastaanottokeskukseen ja kokemus oli huikea. Lue opiskelijoiden raportti!

Olemme sosiaalialan opiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulussa, ja kävimme testaamassa Toisto-menetelmää eräässä vastaanottokeskuksessa pääkaupunkiseudulla. Testaus liittyi opintojaksoon, jossa meidän piti toteuttaa projekti, jossa ”tuetaan valittua asiakasryhmää näiden arjessa”. Olimme juuri kuulleet Helsingin yliopiston opettajaopiskelijoiden esittelyluennon Toisto-menetelmästä, ja totesimme, että se sopisi erinomaisesti projektimme työkaluksi.

Yllätyimme siitä, miten vaikea oli löytää nopealla aikataululla sopiva vastaanottokeskus, jonne voisimme mennä. Monet keskuksista olivat vielä pienessä alkukaaoksessa, niin ettei työntekijöillä ollut aikaa ja halua ottaa vastaan ylimääräisiä opiskelijoita ”vaivaksi”. Onneksi saimme opiskelukaverimme kautta yhteyden vastaanottokeskukseen, jossa tekemistä ja toimintaa kaivattiin kipeästi. Sinne siis!

Päätimme opettaa rakenteet minä olen ja minulla on. Sen lisäksi tunnilla opeteltaisiin väri- ja vaatesanoja. Valitsimme Papunetistä sopivia kuvia ja teimme tarvittavan materiaalin. Harjoittelimme opettajamme kanssa tuokiota etukäteen, ja harjoittelutuokioiden myötä paniikki alkoi iskeä. Miten selviäisimme Toisto-tuokiosta suomen kieltä taitamattomien arabimiesten kanssa? Ovatko kulttuurierot sittenkin liian suuret? Ymmärtävätkö he, mitä puhuva sanakirja tarkoittaa? Mitä, jos kukaan ei innostu? Tilanteen rentouttamiseksi päätimme tarjota oppijoille kahvia ja pullaa. ”Jos kukaan ei opi mitään, niin ainakin he saavat kahvia ja pullaa.”

Vastaanottokeskuksen pihalla meitä odotti yllätys: paloharjoitus oli pakottanut 800 miestä ulos vastaanottokeskuksesta pihalle ja lähimetsiin. Huomasimme yhtäkkiä olevamme kummallisessa tilanteessa: keskellä ruuhka-Suomea meistä oli tullut vähemmistö. Olimme pihapiirin ainoita suomalaisia ja ainoita naisia – ihan kuin olisimme Bagdadissa. Tältäkö turvapaikanhakijoista tuntuu Helsingin keskustassa?

“Minulla on…” Värit ja vaatteet valmiina omistusrakenteen opetukseen.

Kun pääsimme sisään vastaanottokeskukseen ja meidät oli ohjattu tuolivarastoon, jossa tuokio oli tarkoitus järjestää, jännitys laukesi heti. Innokkaimmat kielenoppijat tulivat suoraan opetustilaan, ja tuokio alkoi mutkattomasti tuolien järjestelyllä ja kahvittelulla. Kahvin tarjoaminen sai aikaan myös kummastusta: ”Ei me tultu tänne kahvia juomaan vaan oppimaan suomea!”

Tulijat oli valittu etukäteen, ja mukana oli lopulta 9 noin 30–50-vuotiasta afganistanilaista miestä. Halukkaita olisi ollut satoja – joten oli hyvä, että vastaanottokeskuksen työntekijä oli sopinut etukäteen, ketkä pääsevät mukaan. Yksi osallistujista puhui englantia ja käänsi oppijoille esimerkiksi puhuvan sanakirjan idean.

Sanakirjasta oltiin todella innostuneita, ja sitä käytettiin paljon. Arvelemme, että puhuvan sanakirjan idea olisi selvinnyt myös ilman käännöstä melko nopeasti, sillä näyttelimme itse sanakirjan käyttötilanteita melko sujuvasti. Totesimme myös, että ainakin tilanteessa, jossa ryhmässä on lähemmäs 10 osallistujaa, on hyvä, että kielioppaita on kolme. Silloin puhuva sanakirja voi keskittyä täysin sanakirjana olemiseen, ja tilannetta vetävä kieliopas saa tarvittaessa tukea toiselta kielioppaalta. Kielioppaan rooli vaatii heittäytymistä ja (ainakin ensimmäisellä kerralla) huolellista valmistautumista ja harjoittelua. Hyvistä näyttelijäntaidoista on myös hyötyä!

Pelkäsimme etukäteen, miten meidät otetaan vastaan – meistä kun suurin osa oli naisia ja osa nuorempia kuin kielenoppijat. Tämä pelko oli turha: meihin suhtauduttiin arvostavasti, ja koska kaikki tulijat olivat äärettömän motivoituneita oppimaan kieltä, oli opettajan sukupuoli oikeastaan toisarvoinen seikka. Tunnilla naurettiin paljon, tuettiin toisia, kannustettiin kaikkia ja pidettiin hauskaa!

Tuokioon oltiin todella tyytyväisiä. Ainoa miinuspuoli tuntui olevan se, ettemme pääse pitämään tuokioita joka päivä. Tämän kokemuksen perusteella voimme sanoa, että Toisto-menetelmä on juuri sitä, mitä turvapaikanhakijat tällä hetkellä kaipaavat.

• Eija Ruusu, Jetta Laine, Sini Helotie, Jyri Sinkkonen, Salla Tiainen, Veera Naukkarinen ja Eveliina Korpela. Kuva: Veera Naukkarinen