Pari sanaa Kansalliskirjaston ulkomaisista pienpainatteista

IMG_24651_2

Kansalliskirjaston kotimaiset pienpainatteet ovat hyvin tunnettu ja käytetty aineistoryhmä, mutta harva asiakas on kuullut Kansalliskirjaston ulkomaisesta pienpainatekokoelmasta.

Ulkomaiseen pienpainatekokoelmaan on liitetty etupäässä erilaisten lahjoitusten yhteydessä kertyneitä julkaisuja, mutta joukossa on myös autonomian ajan vapaakappaleaineistoa. Kokoelman vanhimmat painatteet ovat 1600-luvun ruotsalaisia asetuksia ja henkilökirjasia, uusimmat aineistot taas ovat peräisin 1970-luvulta. Kokoelmaan kuuluu runsaasti poliittisia pamfletteja, puheita ja lentolehtisiä, postikortteja sekä erilaisia matkailumainoksia ja matkaoppaita.

Kokoelma on järjestetty aiheenmukaisesti Yleistä kymmenluokitusta soveltaen. Tämän lisäksi osa aineistosta on säilytetty erillisinä temaattisina kokonaisuuksina. Esimerkiksi Baltiassa julkaistut pienpainatteet sekä emigranttikirjallisuus (maittain) on säilytetty omana ryhmänään, samoin 1600- ja 1700-lukujen painatteet.

Autonomian ajan vapaakappaleita, mm. mainoksia, on sijoitettu myös ulkomaiseen pienpainatekokoelmaan

Kokoelma sisältää mielenkiintoista lähdeaineistoa erityisesti poliittisen historian ja kulttuurihistorian tutkimukseen: Viron kommunistisen puolueen painatteita itsenäisyyden ajalta, propagandajulkaisuja molempien maailmansotien ajalta, poliitikkojen puheita Hitleristä Jean Jaurèsiin, taidenäyttelyiden luetteloita, teatteriohjelmia ja runoja. Aineistoa on niin Euroopasta kuin Euroopan ulkopuoleltakin.

IMG_2469
Ulkomaista pienpainatekokoelmaa on karsittu useaan otteeseen ja siihen kuuluvaa aineistoa – esimerkiksi karttoja – on siirretty kirjaston muihin kokoelmiin, joissa ne ovat paremmin asiakkaiden ulottuvilla. Kokoelmaa kartutetaan edelleen satunnaisesti.
Kokoelmaan kuuluvaa aineistoa voi tilata lukusalikäyttöön. Kokoelman sisällöstä ja sen käytöstä voi kysyä lisätietoja Kansalliskirjaston tietopalvelusta.

Kalifornian yliopistosta Berkeleystä on saatu lahjoituksena 1960-luvun opiskelijaliikkeeseen liittyvää aineistoa, mm. käsivarsinauhoja

Aiheesta tarkemmin:
Strömberg, Anja: Ulkomaiset pienpainatteet. – Helsingin yliopiston kirjaston tiedotuslehti 10/1989.