Röntgensäteillä, infrapunalla ja ultravioletilla tuhat vuotta vanhan käsikirjoituksen kimppuun

Tacuini_selys

Kirjan selästä pilkistää salaperäinen fragmentti. Sen sisälle on sidottu vuonna 1531 Strasbourgissa painettu Tacuini Sanitatis (Helsinki, Kansalliskirjasto, H. MD.54. I.7).

Kansalliskirjastossa on satoja 1400-1600-luvuilla painettuja kirjoja, joiden sidoksessa on käytetty keskiaikaisten käsikirjoitusten osia. Joukossa on huomattavan vanhoja fragmentteja, kuten saimme huomata lokakuussa 2015.

Valitsimme kollegani Mika Hakkaraisen kanssa konservointiin meneviä niteitä 1500-luvun kirjojen kokoelmasta. Silmiimme osui selkä, josta pisti esiin keskiaikainen pergamenttivahvike. Se näytti vanhalta, mutta miten vanhalta? Ja mistä tekstistä mahtoi olla kyse?

Selkä_vain fragu

Karolingista minuskelia Tacuini Sanitatis -teoksen selkämyksestä. Mutta mikä on tarkka ajoitus?

Painetun kirjan nimiösivulla on yleensä kerrottu painovuosi, mutta keskiaikaisessa käsikirjoituksessa lukee ani harvoin milloin se kopioitiin. Sidosfragmentista tällaista tietoa oli turha edes etsiä, ja parhaan vihjeen sen iästä antoi kirjoitustyyli. Näin, että fragmentin kirjaimisto edustaa niin kutsuttua karolingista minuskelia, joka kehitettiin 800-luvulla. Se levisi koko Euroopaan ja pysyi melko  muuttumattomana vuoden 1100 vaiheille.

Kyseessä ei vaikuttanut olevan karolingisen minuskelin aivan varhaisin muoto, ja arvelin, että käsikirjoitus on laadittu joskus vuosien 900–1100 välillä. Se voisi olla suurin piirtein saman ikäinen kuin kirjaston vanhin ajoitettu keskiaikaisen kirjan kappale, pergamenttifragmenttikokoelmassa säilytettävä Luukkaan evankeliumin kaksoislehti, joka kopioitiin Saksan länsiosissa 1000-luvun alkupuolella. Koska sidoksen sisältä oli näkyvissä vain vähän kirjoitusta, ajoittaminen ei ollut helppoa, enkä onnistunut heti tunnistamaan, mistä tekstistä oli kyse. Niin panin sen syrjään.

Pia Klaavu valmistelee röntgenkuvauslaitetta.

Konservaattori Pia Klaavu valmistelee Kansallismuseon röntgenkuvauslaitetta.

Kirja palasi mieleeni viikkoa myöhemmin, kun etsin näytettävää Pohjoismaisen konservaattoriliiton konferenssin osallistujille, jotka Kansalliskirjaston virkavapaalla oleva konservaattori Marleena Vihakara toi vierailulle. Tällöin lähempi tarkastelu osoitti, että samaa pergamenttia oli näkyvillä myös kirjan kansien sisäpuolien (ns. peilien) lumppupaperipinnan alla

Konservaattorit eivät innostuneet, kun kysyin voisiko sidoksen purkaa. Sen sijaan he ehdottivat digitaalisen röntgenkuvauksen kokeilemista. Menetelmää käytetään taulujen ja muiden museoesineiden tutkimiseen.

Sopiva laitteisto löytyi Kansallismuseosta. Museon konservointilaitoksen johtaja Risto Hakomäki oli innostunut ideasta. Veimme kirjan marraskuussa Kansallismuseolle, jossa konservaattorit Pia Klaavu ja Henni Reijonen vastasivat kuvien ottamisesta.

Kirja röntgenissä

Röntgenkuva kirjan kannesta.

Ikävä kyllä keskiaikaista tekstiä ei saatu näkyviin kirjan kantta peittävän nahan alta. Konservaattorit ehdottivat kuitenkin toista keinoa: infrapuna- ja ultraviolettikuvaamista. Ajatus oli, että näillä menetelmillä voitaisiin saada kuvia lumppupaperin alle jäävistä fragmenttisuikaleista, joiden teksti kuultaa läpi paljaalla silmälläkin katsottuna.

Tarvittava teknologia löytyi kulman takaa Ateneumista. Taidekonservaattorit Kirsi Hiltunen ja Katariina Johde lupautuivat ystävällisesti auttamaan meitä.

Ultraviolettikuvaus Ateneumissa

Ultraviolettikuvaus Ateneumissa. Kuvassa (vasemmalta) koservaattori Marleena Vihakara, taidekonservaattori Kirsi Hiltunen, Jaakko Tahkokallio ja taidekonservaattori Katariina Johde.

Mutta voi! Vedimme jälleen vesiperän eikä näissäkään kuvissa saatu esille lumppupaperin alla piileskelevää tekstiä.

Lopulta kokeilin, saisiko etupeilin tekstiä näkyviin omalla tietokoneella kuvankäsittelyn avulla. Väriarvoja säätämällä onnistuinkin parantamaan sen luettavuutta hieman.

1000-luvun käsikirjoituksen tekstiä näkyy 1500-luvun lumppupaperin läpi (vahvistettu kuvankäsittelyllä).

1000-luvun käsikirjoituksen tekstiä näkyy 1500-luvun lumppupaperin läpi (vahvistettu kuvankäsittelyllä).

Palasin myös vielä kerran selästä näkyvän kirjoituksen kimppuun. Tekemällä sarjan tekstihakuja Patrologia Latina -tietokannassa onnistuin lopulta tunnistamaan tekstin. Kyseessä ovat Cesarius Arlesilaisen (n. 470–542) saarnat. Hänen kirjoituksiaan kopioitiin keskiajalla todella paljon, joten teksti itsessään ei ole erityisen epätavallinen.

Kopion tarkka ajoitus on edelleen auki. Sama koskee kysymystä sen maantieteellisestä alkuperästä.

Ainoa vihje on tällä hetkellä 1500-luvun kirjan painopaikka. Kyseessä on vuonna 1531 Strasbourgissa painettu Tacuini Sanitatis – myöhäiskeskiaikainen käännös arabialaisen lääkärin Ibn Butlanin (k. 1068) teoksesta, joka kertoo ruokavaliosta, sairauksista ja hyvinvoinnista.

Title page

On kuitenkin epävarmaa, tehtiinkö sidos Ranskassa. Vastaavia sidoksia, joissa bindinyörit on leikattu esiin, tunnetaan käsittääkseni lähinnä Italiasta.

bindinyörit

Esiinlaikatut bindinyörit ovat alunperin olleet päällystetyt nahkasuikaleilla, jotka ovat kuluneet pois lähes kokonaan.

Keskiaikaisten käsikirjoitusten kierrättäminen oli hyvin tavallista 1500- ja 1600 luvuilla. Kun painetut kirjat tulivat markkinoille, käsikirjoitusten arvo romahti. Niiden tekstisisällöt olivat nyt saatavilla halvempina ja tarkempina versioina. Keskiaikaisten kirjojen pergamentti oli sen sijaan materiaalina erittäin käyttökelpoista etenkin kirjansidonnan tarpeisiin.

Mitä hienompi ja koristeellisempi käsikirjoitus oli, sitä paremmat mahdollisuudet sillä oli säilyä ehjänä. Arkiset ja tavalliset kirjat taas joutuivat usein kierrätyskäyttöön. Uuden ajan alun sidokset pitävät sisällään arvokkaan otoksen keskiajan kirjallista kulttuuria: ne dokumentoivat sitä, mikä oli jokapäiväistä ja normaalia, kun taas kokonaiset säilyvät kirjat ovat tavallista useammin luksuskopioita. Tästä syystä myös Kansalliskirjastossa kierrätyskäytön tuloksena säilyvät fragmentit ovat tutkimuksellisesti erittäin arvokkaita.

Yhteistyö Kansalliskirjaston, Kansallismuseon ja Kansallisgallerian kesken ei tällä kertaa johtanut konkreettisiin tutkimustuloksiin. Se oli kuitenkin meille kaikille innostava avaus, joka edistää varmasti kulttuuri-instituutioiden välistä yhteistyötä tulevaisuudessa. Lämmin kiitos kaikille hankkeessa auttaneille!

Työ fragmenttien parissa jatkuu!

Artikkelin kirjoittaja ja konservaattori Marleena Vihakara Ateneumin kuvaushuoneessa uv-suojalasein varustautuneina.

Artikkelin kirjoittaja ja konservaattori Marleena Vihakara Ateneumin kuvaushuoneessa uv-suojalasein varustautuneina.

Artikkelin valokuvat: Jussi Omaheimo ja Jaakko Tahkokallio

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *