Sodassa ja rauhassa – tieteen puolella

 

Pian lopuilleen kääntyvä vuosi 2018 on nostanut esiin tärkeää keskustelua sekä ensimmäisen maailmansodan että Suomen sisällissodan tapahtumista, niiden taustalla vaikuttaneista tekijöistä ja niiden seurauksista. Ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan vaikutukset ulottuivat myös kirjastoihin ja muihin kulttuuriperintöä tallettaviin laitoksiin, vaikka suurilta tuhoilta ne Suomessa onneksi välttyivätkin.

Kirjastoille ensimmäinen maailmansota merkitsi ennen kaikkea vaikeuksia ulkomaisen kirjallisuuden hankinnassa, sillä tiedesuhteet Venäjän vihollisvaltioihin katkesivat sodan sytyttyä. Viranomaiset muun muassa määräsivät tieteelliset laitokset ja seurat erottamaan saksalaiset, itävaltalaiset, unkarilaiset ja turkkilaiset kunnia- ja kirjeenvaihtojäsenet, jotka yleensä anteliaasti lahjoittivat omia teoksiaan suomalaisiin kirjastoihin. Käskyä ei tosin kaikkialla pantu toimeen, mutta yhteydet katkesivat joka tapauksessa rajojen sulkeuduttua ja postiliikenteen vaikeuduttua. Myös julkaisuvaihtosuhteet vihollisvaltoihin lakkasivat, samoin kaupalliset lehtitilaukset. Ympärysvaltojen alueelta ja Pohjoismaista julkaisuja saatiin kuitenkin harvakseltaan. Saksalaisten tiedelehtien hankinnan katkeaminen koettiin monilla tieteenaloilla erityisen ongelmalliseksi, olihan Saksa tieteen ja tiedejulkaisemisen johtava maa 1900-luvun alussa.

Suomen rannikkoa linnoitettiin saksalaisten hyökkäyksen pelossa, ja myös kirjastot varustautuivat sotatilaan. Elokuussa 1914 Yliopiston kirjaston virkailijat pakkasivat arvokkaimpia kokoelmia pakkilaatikoihin toimittaakseen ne maaseudulle turvaan. Laatikoihin päätyi arvokkaimpia osia Fennica-kokoelmasta, Nordenskiöldin kokoelma lähes kokonaisuudessaan ja ulkomaisen osaston kortisto. Helsinki pysyi kuitenkin rauhallisena, eikä laatikoita koskaan viety maaseudulle. Osa niistä purettiin ja aineisto palautettiin asiakaskäyttöön. Sotavuosina kirjastoa pidettiin jopa siinä määrin turvallisena paikkana, että sinne deponoitiin 1916 Monrepos’n kartanon arvokas kirjakokoelma, jonka säilyttäminen Viipurissa koettiin riskialttiiksi. Vuoden 1917 levottomuudet saivat kuitenkin henkilökunnan varuilleen, arvokkaimmat kokoelmat pakattiin jälleen laatikoihin ja vietiin kirjaston kellariin.

Sisällissodan aikana Helsinki oli tapahtumien polttopisteessä. Yliopiston kirjasto sulki ovensa sodan puhjettua tammikuun lopussa. Varsinaista uhkaa kokoelmille ei tiettävästi missään vaiheessa syntynyt. Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa punakaarti sen sijaan vieraili – ei tosin puuttuakseen kokoelmiin, vaan etsimässä salaista kirjapainoa. Seuran yhteydenotto kansanvaltuuskuntaan ratkaisi kuitenkin tilanteen, ja sen työ sai jatkua sodan ajan kaikessa rauhassa. Yliopiston kirjasto pysyi suljettuna 21.4.1918 asti, jolloin Helsinki oli jo valkoisten ja saksalaisten hallussa.

Rauhan palattua tiedeyhteisö pyrki nopeasti palauttamaan tutkimuksenteon edellytykset. Sisällissota ja kansan jakautuminen kahtia oli ollut järkytys suurelle osalle yliopistoväkeä. Kunnioitettavaa kuitenkin, että sotaan asennoiduttiin myös tieteellisellä viileydellä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puheenjohtaja Kaarle Krohn kiitti seuran vuosijuhlissa punakaartilaisia siitä, että sen kokoelmat oli jätetty rauhaan. Suomen Muinaismuistoyhdistys puolestaan päätti ryhtyä keräämään ja tallentamaan punakaartilaisten esineistöä ja sodan muistoja museoihin tallennettaviksi.

Kirjastot ryhtyivät elvyttämään vaihtosuhteita ja myös lehtitilaukset haluttiin käynnistää heti, kun postiliikenne alkoi toimia. Taloudellisen niukkuuden lisäksi kirjastojen asemaa vaikeutti kireä poliittinen ilmapiiri. 1920-luvulla ensimmäisen maailmansodan voittajavaltiot pyrkivät eristämään saksalaiset kansainvälisestä tiedeyhteisöstä. Näihin aloitteisiin suhtauduttiin Suomessa varsin viileästi ja yhteyksiä Saksaan rakennettiin määrätietoisesti. Neuvosto-Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton tiedelaitoksiin solmittiin myös vaihtosuhteita, vaikka poliittiset epäluulot maitten välillä syvenivätkin 1920- ja 1930-luvuilla. Politiikkaa enemmän vaa’assa painoi pyrkimys turvata tieteellisen tiedon saanti kaikkialta maailmasta ja vaihtosuhteiden kautta myös suomalaisen tutkimuksen levitys ulkomaille

Tämän päivän tutkija voi olla tyytyväinen tapaan, jolla suomalaiset kirjastot ja kulttuuriperintölaitokset asennoituivat sodan melskeisiin ja sodanjälkeiseen kansainväliseen vihoitteluun. Kokoelmien kartuttaminen turvattiin huolimatta ajoittaisesta poliittisesta painostuksesta, kansan kahtia jakaneesta sodasta ja repivästä mielialasta. Tämän tieteellisen asennoitumisen ansiosta tutkijoillamme on nyt mahdollisuus saada käsiinsä sota-ajan ja sotienvälisen ajan aineistoa Suomesta ja maailmalta ja löytää erilaisia näkökulmia ja tulkintoja tähän kiinnostavaan ja monella tapaa merkittävään ajanjaksoon. Kansalliskirjaston kokoelmiin kuuluvia sisällissodan aikaisia pienpainatteita on viime vuonna digitoitu, ja ne löytyvät Doria-palvelusta http://www.doria.fi/handle/10024/111871.

Kirjallisuutta
Kai Häggman: Sanojen talossa: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1890-luvulta talvisotaan. Helsinki: SKS 2012.
Rainer Knapas: Tiedon valtakunnassa: Helsingin yliopiston kirjasto – Kansalliskirjasto 1640-2010. Helsinki: SKS 2012
Johanna Lilja: Challenging the Matthew Effect: Exchange of Publications in Four Finnish Learned Societies untile the Second World War. Helsinki: The Finnish Society of Science and Letters 2012.
Elin Törnudd: Suomen teknillinen keskuskirjasto – 150 vuotta Teknillisen korkeakoulun ja yhteiskunnan palveluksessa. Espoo: Teknillinen korkeakoulu 1998.

This entry was posted in Yleinen by E Johanna Lilja. Bookmark the permalink.

About E Johanna Lilja

Johanna Lilja työskentelee Kansalliskirjaston Tutkimuskirjaston palvelujohtajana. Tutkijana ja kirjoittajana hän on erikoistunut kirjahistoriaan, varsinkin tieteellisen julkaisemisen historiaan sekä avoimeen julkaisemiseen.