Tietoa meteorologiasta

Monelle tulee meteorologiasta ensimmäisenä mieleen televisiosta tutut Mette Mannonen ja Pekka Pouta. Todellisuudessa meteorologia on ilmakehän fysiikkaa ja sään ennustus on vain sen tunnetuin sovellus, mutta myös esimerkiksi ilmastonmuutos- ja ilmanlaatukysymysten ratkaisemiseen tarvitaan meteorologeja. Vain hyvin pieni osa valmistuneista meteorologeista valitsee uran television säätiedotteiden parissa. Meteorologiassa tutkitaan ilmakehän ilmiöitä kuten trooppisia hurrikaaneja ja pilvien syntymekanismeja niin havaintojen kuin fysiikan teoriankin avulla. Tietokoneiden käytössä meteorologia on edelläkävijä, ja mm. kaaosteoria muotoiltiin paljolti ilmakehää kuvaavia yhtälöitä tarkastelemalla. Nykyaikainen meteorologi onkin laajan tieto- ja taitopohjan omaava tieteen ammattilainen.

Meteorologiksi voi opiskella Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa Kumpulan kampuksella. Helsingin yliopisto onkin Suomen ainoa meteorologeja kouluttava yliopisto. Kumpulan kampus on maailmanlaajuisesti tunnettu ilmakehätieteiden tutkimuksen keskittymä, yliopiston lisäksi kampuksella sijaitsee myös Ilmatieteen laitos. Tutkimus ja opetus ovat siten Kumpulassa hyvin lähellä toisiaan. Valitsemalla meteorologian opinnot pääset opiskelemaan alaa, jolla on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Tarkemmin ilmakehätieteiden eri tutkimusaloihin voit tutustua Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskuksen (INAR) nettisivuilla osoitteessa https://www.helsinki.fi/fi/inar-institute-for-atmospheric-and-earth-system-research.

METEOROLOGIAN OPINNOT

Meteorologin tutkintona toimii filosofian maisterin tutkinto. Tutkinnon suorittamisen tavoiteaika on viisi vuotta. Opinnot koostuvat kahdesta osasta, niin kutsutuista kandi- ja maisterivaiheesta. Kandivaihe tehdään fysikaalisten tieteiden kandiohjelmassa meteorologian opintosuunnalla ja kestää yleensä noin kolme vuotta. Tänä aikana aikana meteorologian opiskelija saa hyvän pohjan fysiikasta ja laajat matemaattiset valmiudet. Kandivaiheen opintoihin kuuluu nykyään myös olennaisena osana datan käsittelyä, ohjelmointia ja tilastollista analyysiä.

Valmistuttuaan luonnontieteiden kandidaatiksi meteorologian opiskelija siirtyy opiskelemaan Ilmakehätieteiden maisteriohjelmaan. Maisteriohjelmassa syvennytään ilmakehässä tapahtuviin meteorologisiin ilmiöihin yksityiskohtaisemmin. Tässä vaiheessa opiskelijat voivat myös painottaa opintojaan eri meteorologian aloihin, kuten suuren mittakaavan dynaamiseen meteorologiaan, sateelliittikaukokartoitukseen tai ekosysteemien ja ilmakehän vuorovaikutusta käsittelevään mikrometeorologiaan. Opintojen loppuvaiheessa opiskelija tekee lopputyökseen pro gradu -tutkielman, joka oikeuttaa filosofian maisterin tutkintoon ja siten meteorologin oppiarvoon.

TYÖELÄMÄ

Suurimmat meteorologien työnantajat Suomessa ovat Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto, Vaisala ja Foreca. Näiden lisäksi meteorologeja on työllistyneenä myös tuuli- ja aurinkoenergia-alalla toimivissa konsulttiyrityksissä ja insinööritoimistoissa. Ilmatieteen laitoksella meteorologin on mahdollista työllistyä joko sääpalvelutuotantoon tai tutkimukseen. Helsingin yliopiston meteorologian tutkintoa arvostetaan myös ulkomailla, joten halutessaan omaa uraansa voi luoda myös muualla maailmassa. Meteorologien työllisyystilanne Suomessa on ollut ja on edelleen hyvä.

Ainejärjestö

Meteorologian opiskelijoiden ainejärjestö on nimeltään Synop ry. Meitä synoplaisia on vain kuutisenkymmentä, mutta olemme sitäkin eloisampi ja aktiivisempi järjestö. Tapahtumia riittää jokaiseen makuun: käy kanssamme keikoilla, vieraile saunailloissa tai lähde mukanamme grillaamaan. Järjestämme myös vuosittain vierailuita alan yrityksiin, kuten Ilmatieteen laitokselle, Forecalle ja Vaisalalle, sekä vähemmän alaan liittyviin kohteisiin kuten Fazerin tehtaalle. Tapana on ollut myös järjestää ulkomaanreissu joka toinen vuosi. Omien tapahtumien lisäksi Synop toimii aktiivisesti yhteistyössä muiden ainejärjestöjen kanssa.

Ja niinkuin sanonta kuuluu: tie meteorologiaan käy Synopin kautta. Kuka siis kaipaa enää elämää Synopin, Suomen parhaan meteorologian ainejärjestön ulkopuolella? 😉 Otamme uudet meteorologian opiskelijat lämpimästi mukaan iloiseen joukkoomme! Synopin jäseneksi on mahdollista liittyä sekä Synopin tapahtumissa että nykyään myös netissä Synopin sivujen kautta. Jäsenlomakkeet löydät etusivulta!