Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet uskomattomia. Kirjoitan nyt vaan vahan alkumaistiaisia kaikesta siita, mita olen kokenut. Kunhan paasen kotiin taalta Afrikasta lisailen muistiinpanojani matkan varrelta – niita loytyy lahes 30 A4-sivua kaksinpuolin tuherreittuina.

Olin valmis kohtaamaan ankaran kivimuurin rakennustyon, aavikon kuumuuden ja kuivan karuuden. Niin saikin. Mutta keskipaivan ihoa polttava ja paan pyoralle laittava aavikko muuttuikin iltaisin rankkasateiden ja ukkosmyrskyjen taistelutantereeksi. Kuiva ja ruskea eramaa oli muutamassa viikossa muuttunut vehreaksi ja tulvivaksi auringon ja myrskyjen vuorottelun hullunmyllyksi.

Viime sadekausi oli kuulemma Namibian vetisin 70 vuoteen – eika se ollut mitaan tahan vuoteen verrattuna!

Saimme useaan kertaan leireinemme paeta tulvivia joenuomia. Muurin rakennus oli jatettava kesken, kun lopulta jouduimme evakuoimaan itsemme autoinemme ja tarvikkeinemme laaksosta.

Patrolling-viikko oli myos taytta selvitymisharjoitusta luonnonvoimia vastaan. Harjaannuimme ainakin ammattilaisiksi siina, kuinka auto kaivetaan esiin puolen metrin syvyydesta vetisesta maasta. Opimme pystyttamaan leirin muutamassa minuutissa ukkosen alla ja sytyttamaan nuotion seka laittamaan ruokaa kaatosateessa.

Elefanttien loytaminen oli vain tuurista kiinni, sade kun huuhtoi niiden jaljet joka ilta pois ja lisaksi nama kiltit otukset paattivat antaa meille viela lisaa haastetta suuntaamalla jatkuvasti tasaisille alueille, missa ei ollut toivoakaan paata korkeammalle maalle tahystamaan niita ymparistosta.

Kohtaamisista fanttien kanssa tuli hyvin dramaattisia ja yllattavia. Jouduimme useaan kertaan niiden keskelle ja uhkailun kohteeksi. Sain uskomattiomia valokuvia naista upeista elaimista. En ollut osannut varautua niiden inhimillisiin piirteisiin, upeaan liikehdintaan ja monipuoliseen kommunikointiin laumansa jasenten valilla…

Tyyneydellaan, keveilla askelillaan ja toisiaan kohtaan osoittavalla lempeydelaan ne salpasivat hengen. Tietysti villeilla olosuhteillamme ja omalaatuisella tuurillamme oli tassa oma osansa.

Odotan niin, etta paasen kirjoittamaan puhtaaksi kaikkea kokemaani… Ja jakamaan sen muiden kanssa.