Tämän päivän päätteeksi olimme parimme kanssa molemmat aivan poikki. Itse koin jo etukäteen matematiikan kaksoistunnin stressaavana, koska suhteeni matematiikkaan on vähintäänkin kompleksinen. Didaktikko piti palautekeskustelun heti tunnin jälkeen, mikä kuormitti entisestään jo vaivoin läpikäytyä aamupäivää.Stressaavan kaksituntisen jälkeen oli vielä kyettävä reflektoimaan omaa opetusta, ja koska näin tunnin kulun hyvin negatiivisena, jouduin tietysti pohtimaan, mikä tunnissa oli onnistunutta. Väännä siinä sitten väkisin onnistumisen kokemusta, kun siltä ei kerta kaikkiaan tuntunut!

 Jos päivä olisikin ollut siinä… mutta kun ei ollut. Jäljellä oli vielä kaksoistunti kuvataidetta. Jatkoimme siitä, mihin viime viikolla jäimme. Tuntien tavoitteena oli kubismin näkemyksen seuraaminen pilkottujen, oppilaista otettujen valokuvien, profiiliharjoitelmien ja lehtikuvien avulla. Kubismi ja Picasson oudot työt olivat jääneet hyvin oppilaiden mieleen ”Tää outoa on, tätä ymmärrä en” –periaatteella, mikä selkiintyi meille harjoittelijoillekin hyvin pian. Luokassa syntyi kakofonia; hillitty sellainen, mutta kakofonia kuitenkin. Ohjeistus nimittäin tuntui menneen harakoille, koska se antoi luvan hullutteluun, totutusta irrotteluun ja erilaisten toisiinsa sopimattomien palasten uudelleen kokoamiseen omalla, mielikuvituksellisella tavalla.

 Kun kaksoistunti oli loppu ja oppilaat ja ohjaaja poistuneet luokasta, väsähdimme rättiväsyneinä etupulpeteille istumaan ja totesimme päivän olleen lievästi sanottuna toiminnallinen. Parini ihmetteli, miten hänkin saattoi olla näin väsynyt, vaikka oli periaatteessa vain seurannut pitämiäni tunteja. Toisaalta, ajattelin kotiin päästyäni, millä muulla tunnilla pieni kakofonia olisikaan ollut paremmin hyväksyttyä kuin Picasson tyyliä jäljittelevällä kuvataidetunnilla. Hajota ja hallitse!