Oppilaat kirjoittavat: Taidenäyttely

MonaMariaverkko
Mona Männys ja Maria Palén

Kävimme taidereissulla Ateneumissa katsomassa Pablo Picasson upeaa näyttelyä. Me saimme kaikki havainnointikaavakkeet, joissa kyseltiin mitä tunteita taulu/teos herätti. Teokset olivat toinen toistaan hienompia. Taulut olivat värikkäitä, tummia, kuvissa oli paljon muotoja. Kuvissa oli itkeviä, kauniita ja ihmetteleviä naisia mutta kyllä miehistäkin oli melkoisen määrä tehty teoksia. Teokset olivat upeita ja hieman outoja.

Tuntui hienolta olla kuuluisan taiteilijan näyttelyssä. Tutkin ystäväni Rian kanssa taidetta. Myös Mona ja Emma tutkivat ahkerasti teoksia.

Näyttelyn jälkeen olimme aika väsyneitä, mutta samalla olimme saaneet paljon tietoa taiteesta ja siitä mitä Pablo oli maalannut. Hän maalasi eri vuosina erilaisia tauluja. Saimme hieman ideoita siitä, mitä maalaisimme tunnilla. Mietimme mistä Pablo oli saanut ideansa tauluihin sekä teoksiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *