Niin kuin kielen ammattilaisten tapana kai on, minäkin olen havainnoinut omien lasteni kielellistä kehitystä. Lähinnä tosin vain esikoisen kohdalla ja niiden ensimmäisten kahden ja puolen vuoden aikana, jolloin ehdin keskittyä häneen ja vain häneen. Nostalgianpuuska iski, kun löysin viimeisimmän muuton tiimellyksessä sanalistan, jonka olen kirjoittanut lapsenvahteja varten kesällä 2006, jolloin Sammeli oli 2,5-vuotias. Kielipesässä hän oli ollut tuolloin vuoden. Hänestä käytettiin nimitystä Uccâ-Saammâl eli Pikku-Sammeli, koska ryhmässä oli myös kolme vuotta vanhempi Sammeli.

Lueskelin sanalistan innoittamana myös muistiinpanojani hänen kielestään samoilta ajoilta. Sammeli oli ruvennut puhumaan vasta täytettyään kaksi vuotta, ja puoli vuotta myöhemmin sanoja tuli kovalla vauhdilla ja kahdella kielellä. Sanalistan toisella puolella on hänen käyttämiään suomenkielisiä sanoja, jotka eivät välttämättä avaudu perheen ulkopuolisille (kuten nuutuja ‘jugurttia’ ja pontta ‘Tomppa-kirja’). Toisella puolella ovat vastaavasti olennaiset saamenkieliset sanat. 2,5-vuotiaalla Sammelilla oli paljon sellaisia sanoja, joita hän sanoi vain saameksi. Kiinnostavaa on tarkastella, mitä nämä sanat ovat. Kaiketi sanoja, jotka liittyvät kiinteästi nimenomaan kielipesäympäristöön? Ehkä jopa saamelaiskulttuuriin, joka on läsnä kielipesässä, muttei kotona?

Suurin yksittäinen ryhmä ovat ruokailuun ja pukemiseen liittyvät sanat. Varsin loogista, nämä aiheet kun toistuvat päivästä toiseen melko muuttumattomina: nyt pukemaan, housut jalkaan, paita housujen sisään, kauluri kaulaan, lakki päähän. Ihmisiin liittyviä sanoja on jonkin verran, perheenjäsenten nimitykset ja tytöt ja pojat sun muut. Eläintennimiä. Ainoana saamelaiskulttuurin tunnusmerkkinä (sic!) pottuu < poccuuh ‘porot’. Pari lukusanaa ja tavallisinta adjektiivia. Jokunen ruumiinosa. Muutama verbimuoto: näkyy, kuuluu, katso. Tärkeitä sanoja pienelle egosentrikolle: mun ‘minä’ ja muu ‘minun’.

Kokonaisia lauseita listassa on vasta yksi: Atte munjin iätu < Adde munjin liävtu ‘Anna minulle vauhtia’. Tämä on perinteisesti ensimmäinen lause, jonka inarinsaamen kielipesän lapsi oppii sanomaan. Kieli on väline – kommunikaation väline ja väline haluamansa saavuttamiseen.  Lapsi, joka haluaa kovat vauhdit keinussa, havaitsee aikanaan, että vauhtia tulee varmemmin, jos sitä pyytää saamen kielellä.