Category Archives: Vähemmistökielet

Kielâpiervâl, hallelujah! (‘Kielipesä, hallelujah!’)

|

Annika Pasanen fanitti kunniatohtori Matti Morottajaa ja lauloi heviä inarinsaameksi.

Viime maanantaina Inarissa järjestettiin lauluilta, jossa inarinsaamenkielinen kokoonpano Koškepuško (Kuivahauki) lauloi omia käännöscovereitaan ja laulatti yleisöä. Koškepuško koostuu viidestä naisesta, jotka ovat tämän lukuvuoden ajan opiskelleet inarinsaamen kieltä Giellagas-instituutin järjestämässä täydennyskoulutuksessa Inarissa – ks. postaukseni “Kadotettu sukupolvi II”.

Yhtye syntyi vähän vahingossa, kun lokakuisella kalastusreissulla ruvettiin improvisoimaan inarinsaameksi Toivelaulukirjojen lauluja, ja sen jälkeen jotkut opiskelijoista alkoivat kääntää lauluja ihan vakavissaan. Minä en ole ollut mukana yhtyeessä, mutta olen Šlaarvâ ruusu –biisin ylpeä kääntäjä. Irwinin Rentun ruusu on se.

Continue reading →

Petroskoin jäljet

|

Annika Pasanen tunsi post-Petroskoi-apeutta ja sai taistelutahtoa Eino Leinon säkeistä.

Viime viikko Petroskoissa oli tiivis, rankka, antoisa ja ristiriitainen. Menomatka: 12 tuntia suomalaista ja karjalaista maantietä, tila-auton takapenkillä rytkymistä, auto-onnettomuuspelon hälventämiseksi rutiininomainen pikkupullo balsamia, puoliltaöin perillä kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa Belye kluči (Valkeat lähteet)-parantolassa.

Paluumatka: 1 tunnin ja 20 minuutin lento pikkuisella JAK-40:lla, Komsomolskaja Pravdan tarjoamat peräti mielenkiintoiset tiedot Venäjän armeijan palkkatasosta sekä laulaja Valerij Meladžen ympärillä kuohuvasta kolmiodraamasta. Helsingissä vajoaminen jonkinasteiseen post-Petroskoi–apeuteen: ystävät siellä, me täällä, menneen elämän muistot, valitsematta jääneet polut. Kotona Inarissa petiin tainnuttava flunssa, neljän päivän horros ja sitten ylös. Petroskoista on tällä erää toivuttu. Continue reading →

Kaislan kielestä

|

Viime viikolla heräsin yhtenä yönä lastenhuoneen alasängystä kantautuvaan valitukseen. Jiem peesâ, jiem peesâ (‘En pääse, en pääse’), itki siellä unissaan Kaisla, 3 v. Se oli todistettavasti hänen  ensimmäinen inarinsaamenkielinen painajaisensa. Sitä, mihin raukka oli unessaan juuttunut, emme valitettavasti saa koskaan tietää. Continue reading →

Nurmeksen kielipezä

|

Monelle suomalaiselle on yllätys, että karjalan kielen puhujia asuu myös Suomessa, mutta että toisaalta karjalan kieli on eri asia kuin mikkeliläisten “miä” tai savolaisten “huastoo”. Maantieteellisen Karjalan, karjalan kielen ja karjalaismurteiden moninaisuutta valottaa esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta löytyvä Marja Torikan verkkojulkaisu “Karjala – kieli, murre ja paikka”: http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk129/ Continue reading →

Muamankieli – sana kuldaine!

|

Käväisin viikonloppuna Kuopiossa, jossa 104-vuotias Karjalan Sivistysseura vietti vuotuisia Heimopäiviään. Aikoinaan Vienan Karjalasta Suomeen muuttaneiden karjalaisten perustaman järjestön tarkoitus on tukea ja edistää karjalan kieltä ja karjalaista kulttuuria molemmin puolin rajaa. Olen männävuosina, Uhtua kielipesähankkeen aikoina ollut melko paljon tekemisissä sivistysseuralaisten kanssa. Nyt minut oli kutsuttu Heimojuhlaan puhumaan aiheesta “Kielipesät – eilen, tänään ja huomenna”. Continue reading →

Kielipesälapsi – lintu vai kala?

|

Mietin usein sekä tutkimukseni ja työni kautta että äitinä, millainen kielellinen identiteetti kielipesässä vähemmistökieltä oppivalle lapselle kehittyy. Inarinsaamen kielipesässä yhä suurempi osa lapsista tulee hoitoon jo alle vuoden ikäisinä. Tällöin inarinsaamen kielestä tulee lapselle periaatteessa toinen äidinkieli, jota hän oppii rinnakkain suomen kielen (ja mahdollisesti vielä kolmannen kielen) kanssa. Yleensä katsotaan, että noin kolmen vuoden iässä lapsi on omaksunut ensimmäisen kielensä, ja jos lapsi alkaa oppia toista kieltä tämän jälkeen, tuloksena on perättäinen kaksikielisyys. Continue reading →

Kadotettu sukupolvi, osa II

|

Annika Pasanen liikuttuu inarinsaamen opiskelijan onnesta.

Viime elokuun 17. päivänä Inarin Saamelaisalueen koulutuskeskuksen, entisen Kansanopiston tiloissa käynnistyi inarinsaamen kielen täydennyskoulutus. Se oli puolentoista vuoden intensiivisen suunnittelutyön tulos ja jälleen yksi merkkipaalu inarinsaamen revitalisaatiohistoriassa.

17 aikuisopiskelijaa oli jättänyt vuodeksi työpaikkansa opiskellakseen inarinsaamen kieltä. Tai pitäisikö sanoa kielen – siinä mielessä, että koulutuksen tavoitteena oli niin hyvä kielitaito, että kieltä voisi sen jälkeen käyttää työelämässä. Koulutuksen järjestää Oulun yliopiston Giellagas-instituutti yhteistyössä Anarâškielâ servin eli Inarinsaamen kielen yhdistyksen ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kanssa.

Tässä vaiheessa kuulijassa herää yleensä kaksi kysymystä: 1) Miten ihmeessä koko lysti on rahoitettu? 2) Miten kielen voi oppia vuodessa? Continue reading →