Kentällä arki on paljon muutakin kuin materiaalin keruuta. Päivään kuuluvat siis samat perusasiat kuin kotonakin – syödä täytyy ja vaatteet pestä, puitteet ovat vain hieman erilaiset.

Kenian maaseudulla ruoka tehdään useimmissa perheissä vielä avotulella, huoneessa, jossa mikron kilahduksia ei kuulu. Perinteinen keittopaikka koostuu kolmesta maahan asetellussa kivestä, joiden keskelle polttopuut laitetaan. Modernimpi versio on savesta muurattu tulipesä, jonka päällä olevalla aukolla kattila kiehuu. Perusruokavaliona taas ovat pavut ja ugali (maissipuuro) sekä sukumaviki, kaalin tapainen vihannes. Kenttäasemalla ruuan sai onneksi valmiina, sen verran onnettomilta omat keittotaidot alkoivat tuntua.

Vaatteiden pesu onnistui sentään vielä ihan omin voimin. Vettä vain paljuun ja hinkkaamaan. OMO:stakin on näköjään mudostunut kansainvälinen ilmiö, jota löytyy roikkumassa pusseissa pientenkin kioskien seiniltä. Ympäristövaikutuksista en tosin tiedä, joutsen-merkkejä ei kyljistä löytynyt. Nyrkkipyykin jälkeinen tyytyväisyyskin oli aivan eri luokkaa kuin pesukoneen nappia painaessa, ja olipa pesuhetki joskus melkeimpä mieltärauhoittava sessio. Ajatukset pysyivät kasassa käsiä paljussa uittaessa. Harmoonisuus taitaa tosin olla kaukana, mikäli pestävänä on kahdeksan henkisen perheen vaatetus eikä vesi tule omaan pihaan…..

Karoliina Zschauer