Terra-tutkimusasema
Alapuolellani leijuu usvainen Sahara. Hiekassa risteilee vaaleita viivoja. Mietin voisivatko ne olla teitä, vaikka niiden muodot ovat pehmeän luonnollisia niin kuin jokiuomissa? Mutta eihän täällä kai koskaan sada. Ikkunasta näkyy myös ympyrän muotoisia kasteluplantaaseja, jotka näyttävät jotenkin aivan älyttömiltä keskellä aavikkoa. Hetken kuluttua maiseman valtaa sinisenä aavikon hiekassa hehkuva joki. Voisiko se olla Niili? Lentämisessä on se mahtavaa, että näkee sellaisia maisemia ja suuria kokonaisuuksia, joita ei koskaan maanpinnalta käsin pysty hahmottamaan, maantieteilijälle se jättää kuitenkin aina enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Ja sitten on tietysti ne kasvihuonekaasupäästöt… joo, kyllä ne ihan oikeasti vähän vaivaavat. Mutta kai se on osa tätä maantieteilijän tragediaa, vaikka kuinka välittäisit ympäristöstä, veri vetää kaukaisiin maihin, joihin on lennettävä. Kokonaisuudessaan tämä kaikki tuntuu kuitenkin samaan aikaan jännittävältä ja epätodelliselta. Afrikka on aivan oikeasti olemassa!
Nairobiin saavuimme keskiviikkoiltana 15.9.2010 professori Petri Pellikan ja toisen blogin kirjoittajan, Eeva Ruuskan, kanssa. Eeva kertoikin jo Nairobin tapahtumista, joten hyppään suoraan omalle tutkimusalueelleni Taita-vuorille, jonne Petri, Eeva ja kuskimme Ken tiputtivat minut matkallaan rannikolle, ja jossa viipyivät itsekin pari yötä. Taitalla majoituimme siis Helsingin yliopiston uudelle tutkimusasemalle, Terralle, joka on entinen norjalainen lähetysasema ja on viime vuodet toiminut kristillisenä majatalona. Raamattu oli edelleen tarjolla yöpöydällä pienessä valkoiseksi maalatussa huoneessani, jonka muutoin täytti käytännössä melkein kokonaan 180 cm leveä sänky. Myöhemmin Petrin lähdettyä pääsin kuitenkin muuttamaan tilavampaan professoreille tarkoitettuun huoneeseen, koska olen ainut vieras tässä talossa. Eli tilaa riittää ja mökkitunnelma on kohdallaan. Työpöytäkin on isompi kuin Suomessa. Aseman viralliset avajaiset ovat vasta tammikuussa ja parhaillaan on menossa aseman ulkoisen ilmeen parannus. Onkin hyvä, että päivällä olen usein maastossa ja poissa rakennusmiesten tieltä. Päivän päätteeksi voin kuitenkin istuskella rauhassa terassilla siemailemassa teetä ja katselemassa kuinka avokadot kypsyvät.
Mutta miksi olen täällä? Tarkoituksenani on tutkia sitä kuinka maankäytön ja maanpeitteen muutokset vaikuttavat Taitan jokien virtaamiin. Vuorten alkuperäisten pilvisademetsien pinta-alan vähentymisen myötä, myös hydrologinen kuivuus on alueella lisääntynyt ja toisaalta maaperäeroosio ja tulvat ovat yleistyneet rankkasateiden aikana. Useimmissa kehittyneissä maissa on saatavilla pitkiä aikasarjoja hydrometeorologista havaintoaineistoa, joiden avulla voidaan arvioida virtaaman vaihtelun reaktioita sadannan vaihteluun valuma-alueella ja siten ennustaa mm. tulvia ja kuivuutta. Kehitysmaita koskevassa tutkimuksessa vastaan tulee kuitenkin usein kuuluisa ”the problem of the ungauged basins” eli havaintojen puuttuminen tai niiden huono laatu. Ja niin on tilanne Taitallakin. Mitä vähemmän havaintoaineistoa on saatavilla, sitä enemmän mallinnuksessa tarvittavat parametrit täytyy voida juontaa valuma-alueen maaperään, maankäyttöön ja uomarakenteeseen liittyvistä ominaisuuksista. Minulla on käytössäni jonkin verran maaperäaineistoja ja aiemmista tutkimuksista peräisin olevia maanpeiteaineistoja. Lisäksi tavoitteena on perustaa Taita-vuorille hydrometeorologinen havaintoverkosto, josta saatavia havaintoja voin käyttää mallin kalibrointiin. Oma tutkimukseni on melko riippuvainen noista mittausasemista, joten todellakin toivon, että hanke onnistuu, muuten täytyy jostakin loihtia jonkinlainen varasuunnitelma B.