Ikkunaan tihkuttaa vettä tasaisesti. Suomeen on saapunut sadekausi. Sadekausi alkoi myös Taita vuorilla huhtikuun lopulla. Aluksi kuuroja tuli lyhyempinä ryöpsähdyksinä iltaisin, viikkojen kuluessa myös päivisin. Ilma muuttui kosteaksi, nukkumaan meni mielellään villasukat jalassa, ja pyykki ei enää kuivunut, ellei sitä saanut ripustettua suoraan aurinkoon sen näyttäytyessä.

Erona suomalaiseen, yhtenäiseen pisarointiin, oli sateen intensiivisyys. Se alkoi yht’äkkiä, pisarat hakkautuivat maahan ryöppyämällä ja sade loppui aivan kuin oli alkanutkin. Jos suojaan ei ehtinyt hakeutua heti, oli siis muutamassa sekunnissa kuin uitettu.

Sade oli alueella odotettu asia, onhan useimpien pääelinkeinona maanviljely, mutta kastuminen aiheutti myös harmistumista, ja etenkin monet naiset välttelivät vesisadetta. Syynä tähän oli niinkin pinnallinen asia kuin hiukset.

Kylissä naisilla näki upeita kampauksia, joissa hiukset oli letitetty erilaisille kuvioille ja muotoihin, joko lisäkkeiden kanssa tai ilman, suoristettu piikkisuoriksi tai käännetty laineille. Näille väkerryksille vesi oli vihollinen. Mutta tälle oli keksitty yllättävän arkinen vasta-ase.

Keniassa on selkeästi näkyvissä ihmisen tuottaman muovijätteen ongelmat. Muovipusseja ja pakkauskoteloita lojuu melkeinpä joka paikassa. Niitä kierii vastaan poluilla, roikkuu pihoissa pensaiden oksissa ja repsottaa jätteenpolttokasoissa. Sateella muovipussista on kuitenkin hyötyä.

Pilvien alkaessa uhkaavasti kertyä taivaalle, kannattaa pussi kaivaa esille ja sujauttaa päähän kampauksen suojaksi. Hedelmäpussin kokoisen muovinpalan alle kokoaa hiuksensa nätisti, eikä vaivalla kuriin saadut kiharat pääse elämään omaa elämäänsä. Ihmetykseni oli tosin melkoinen, kun ensimmäisen sateen sattuessa lähellä oleva herrasmies tarjosi minulle muovipussia. Tarkoitusperä selvisi kuitenkin nopeasti vieresien rouvan vetäistessä kampauksensa muovin suojiin.

Karoliina Zschauer