Ehtoollisaineiden jälkikäsittelyn teologia ja käytännöt ilmestynyt

Kristilliset kirkot uskovat Kristuksen ruumiin ja veren olevan läsnä pyhitetyissä ehtoollisaineissa eli leivässä ja viinissä. Tähän uskomukseen perustuu ehtoollisaineiden kunnioittava kohtelu. Ehtoollisenvietosta jää kuitenkin usein yli leipää ja viiniä. Mitä niiille tapahtuu ehtoollisen jälkeen? Ehtoollisaineiden jälkikäsittelyyn ja käyttöön messun ulkopuolella liittyy monia mielenkiintoisia uskomuksia sekä teologisia ja käytännöllisiä kysymyksiä.

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2017-01-17-kohteessa-15-12-24

Jussi Koivisto. Ehtoollisaineiden jälkikäsittelyn teologia ja käytännöt. STKSJ 283.

Tutkimuksessa osoitetaan, että ehtoollisaineiden käsittelyyn ovat vaikuttaneet monet eri asiat – jopa poliittiset muutokset. Lisäksi tutkimus paljastaa jälkikäsittelyyn liittyen hämmästyttävän moninaisen ja laajan uskomusten maailman. Jälkikäsittelyn tavat ja teologia ovat muovautuneet vuosituhansien kuluessa aina varhaisesta kirkosta nykypäivään. Aihetta analysoidaan erityisesti anglikaanisen, katolise, luterilaisen ja ortodoksisen perinteen näkökulmasta.

TT Jussi Koivisto (s. 1979) on Tapiolan seurakunnan kappalainen ja Espoon hiippakunnan pappisasessori. Hänen tutkimuskohteisiinsa kuuluvat muun muassa pahuus, sielunhoito ja luomiskertomukset. Koivisto on aiemmin toiminut asiantuntijana piispainkokouksessa sekä tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa.

Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 283.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *