Ensimmäinen sienten biologiasta kertova suomenkielinen yleisteos ilmestyy syyskuussa. Teoksen ovat toimittaneet Jari Valkonen ja Sari Timonen, mutta tekijöinä on ollut lähes neljäkymmentä tutkijaa, jotka kansantajuisesti aukaisevat sienten toimintaa, solubiologiaa ja ekologiaa lukijoille. Kirjoittajat edustavat kaikkia Suomessa harjoitettavia sienten tutkimuslinjoja genetiikasta ja evoluutiosta solubiologiaan, biotekniikkaan ja ekologiaan. Kirja ei ole sienten tunnistusopas eikä siitä löydy ruokareseptejä. Sen sijaan siitä voi saada ymmärrystä pyykinpesuun, kasvien kasvatukseen ja kivihiiliesiintymien syntymiseen.

Kirjaa on kirjoitettu hartaudella kaksi ja puoli vuotta. Yhtenä suurena aikasyöppönä oli sanastotyöskentely. Siinä jouduttiin miettimään, mitkä käytössä olevista synonyymeistä soveltuisivat parhaiten käyttöön suomen kielessä, ja suomenkielisten termien puuttuessa keksittiin aivan uusia suomenkielisiä sanoja.

Yhtenä esimerkkinä mutkan kautta muodostuneiden uudissanojen keksimisestä voisi olla vaikkapa tynnyrihuokonen ja sen osat. Useimpia kantasienten rihmastoja luonnehtivat ns. väliseinät (lat. septum), joissa on sulkeutumiskykyinen huokonen. Tämäntyyppisestä väliseinästä on käytetty latinankielistä nimitystä dolipore septum, mutta itse huokoseen viittaavaa sanaa dolipore ei yleensä ole käytetty yksinään. Huokoselle lanseerattiin nyt nimi tynnyrihuokonen sen tynnyrimäisen kaitsinkalvojen suojaaman rakenteen vuoksi. Myös kaitsinkalvo on uusi sana, joka keksittiin korvaamaan termiä parentosomi.

Kaikki nämä uudet ja vanhat termit määritelmineen on jo viety Tieteen termipankkiin sienitieteen, mikrobiologian ja biologian aihealueille ja ovat sieltä kaikkien nähtävissä (ks. täältä).