Tätä kirjoittaessa olen saanut väitöskirjani aineistokorpuksen litteroitua. Yksi konkreettinen työvaihe tutkimushankkeessa on nyt valmis. Litterointi tarkoittaa käytännössä sitä, että äänitallenteina kerätty aineisto kirjoitetaan auki tekstimuotoon koodaamista ja analyysiä varten.
Aineistoni on laaja: 30 haastattelua, joiden keskipituus on tunnin kieppeillä. Karkeasti arvioituna alkuperäisiä nauhoitusminuutteja on 1 600. Koska litteroidessa nauhoituksia kuunnellaan hidastettuina ja luuppaavasti toistettuina, todellisia nauhoitusminuutteja on ollut enemmän.
Aloitin aineistonkeruun toukokuussa 2022 ja ensimmäiset litterointiminuutit pyörähtivät käyntiin pian sen jälkeen. Alkuperäinen suunnitelmani oli tuottaa valmista litteroitua materiaalia samalla, kun etenen haastattelujen kanssa.
Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Vaikka kävin nauhoituksia läpi kehittääkseni tekniikkaani ja haastattelujen muotoa sekä ymmärtääkseni aihettani syvällisemmin, valmiiden litteraattien tuottaminen oli siinä vaiheessa liian hankalaa. Valtaosa litterointiurakasta on siis tapahtunut aineistonkeruuvaiheen jälkeen kuluneen vuoden aikana. Jos nyt voisin tehdä toisin, organisoisin työskentelyni tukemaan litterointeja haastattelujen rinnalla.
Etenemiseni on tapahtunut nytkähdyksittäin. Alun yskähtelyn jälkeen litteroin paljon, mutta alkukeväästä hyydyin. Olin kuitenkin luvannut luennoida aineistoni pohjalta toukokuussa. Tieto tästä sai minut jälleen jaloilleni urakan suhteen. Alkuperäinen suunnitelmani oli saattaa litterointi valmiiksi toukokuun loppuun mennessä. Jossakin vaiheessa takaraja siirtyi juhannukseen ja siitä syyskuun vaihteeseen. Lopulta homma on purkissa elokuun loppupuolella.
Litteroinnissa yhdistyy monta haastavaa asiaa. Aineistoa on kiinnostavaa käydä läpi, mutta haaste onkin se, että litterointi ei itsessään mahdollista syvällistä analyysiä. Litteroidessa saattaa tulla mieleen kiinnostavia huomioita ja niitä on hyvä kirjata ylös. Samalla tulee olla malttia jatkaa nauhoitusten purkamista sen sijaan, että unohtuu kirjoittelemaan pohdintojaan.
Totuus onkin, että vaikka aineisto olisi kuinka laadukasta ja kiinnostavaa tahansa, litterointi on puuduttavaa hommaa. Se vaatii itsekuria ja viitseliäisyyttä. Oman puheäänensä kuuntelu nauhoilta on toisinaan kiusallista. Mekaanisen litterointityön sijaan on helppo eksyä sättimään itseään: Eikä, miksi kysyin tuon lisäkysymyksen noin? Miten en tajunnut kysyä tuosta asiasta?
Yksi vaikeutta lisäävä asia oli työvaiheen koko. On helppo lamaantua tietäessään, kuinka paljon työvaiheesta on vielä tekemättä – varsinkin, jos vaihe itsessään on epämiellyttävä. Jossakin vaiheessa minusta tuntuikin, että olin ikuisesti aineistoni toisella neljänneksellä, enkä millään päässyt urakassa puoleenväliin.
Urakan aikana opin paitsi aineistostani ja väitöskirjani sisällöistä, myös itsestäni. Aiemmasta kokemuksestani tiesin, että urakka on hyvä palastella pienempiin kokonaisuuksiin. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Onneksi jossakin vaiheessa opin palastelua jopa yksittäisen haastattelun kohdalla. En siis ajatellut ryhtyväni litteroimaan 55 minuutin pituista nauhoitusta, vaan asennoiduin tekemään viisi kymmenen minuutin osasta, ja risat päälle.
Konkretisoin tämän itselleni tehtävälistaan. Sen sijaan, että päivän ohjelmassa olisi lukenut ”Litteroi tämä 55 minuuttia kestävä haastattelu alusta loppuun”, merkitsin saman tehtävän 10 minuutin palasina muotoon ”Haastattelunauhoituksesta litteroitu 10 minuuttia”, ”20 minuuttia”, ”30 minuuttia”, ”40”, ”50”. Päästyäni loppuun sain ruksia vielä kohdan ”valmis”. Näin vapauduin ajattelemaan vain seuraavaa kymmenminuuttista koko laajuuden sijaan.
Urakka on opettanut paljon myös itsensä palkitsemisen psykologiasta. Alussa kuvittelin, että motivaatiotani lisäisi erilaisten innostavien palkintojen varaaminen välitavoitteisiin, vaikkapa jokaisen 10 haastattelun jälkeen. Sovin hauskoja aktiviteetteja itsekseni ja kavereiden kanssa toteutettavaksi. Suurimman palkinnon jätin merkkaamaan urakan päättymistä.
Tämä osoittautui huonoksi ideaksi. Myöhemmin kuulin, että raatamisvaiheiden päätteeksi varatut palkinnot saattavat ehdollistaa suhtautumaan työvaiheeseen negatiivisemmin. Palkintojen hyödyntäminen voi olla järkevää, mutta niitä kannattaa mieluummin sallia itselleen työn lomassa. Romutinkin palkkiojärjestelmäni ja annoin itseni nautiskella mukavista asioista pitkin matkaa – myös silloin, kun en pysynyt alkuperäisessä aikataulussani.
Opin paljon myös siitä, missä ja kuinka minun kannattaa työskennellä monotonisten kokonaisuuksien parissa. Nauhoitusten rullailu muuttui huomattavasti miellyttävämmäksi keksittyäni, ettei mikään estä minua kuuntelemasta niiden taustalla musiikkia.
Yksi tärkeä oppi oli tajuta, että rentouttavan liikkuvan kuvan katselu on litteroidessa hyödyllistä. Loppuvaiheessa koneen näytöllä olikin litteroidessa auki kolme ikkunaa: tekstinkäsittelyohjelman tiedosto, johon litteraattia rakensin, litterointiin tarkoitettu mediasoitin sekä nettiselain, jossa pyöri rentouttavalla instrumentaalimusiikilla varustettuja maisemavideoita. Suosikkejani ovat olleet vedenalaiseen maailmaan ja Himalajan vuoristoon sijoittuvat koosteet sekä Kansainvälisen avaruusaseman livelähetys.
Olen tuntenut litteraattieni äärellä suuria tunteita epätoivosta riemuun. Onnistumisen tunne pirskahteli myös kirjoittaessani ensimmäisen kerran viikko-ohjelmaan litteroinnin sijaan “aineiston koodaus”.
Todellisuudessa koodaaminenkin on jo aloitettu. Olen halunnut testata muutamaa koodausohjelmasta oppimaani kikkaa ja mitata koodaamiseen kuluvaa aikaa. Koodasin joitain haastatteluja myös valmistautuessani aiemmin mainittuun luennointiin. Siirryttyäni litteroinnintäyteisestä arjesta koodaukseen olen kuitenkin voinut ajatella siirtyväni työvaiheesta toiseen. Väitöskirja etenee.
